Archives

now browsing by author

 

You’re welcome

Zlatan Ibrahimovic – ylimielinen m***u vai prototyyppinen huippu-urheilija?

Jokaisen suomalaisen vihaama ruotsalainen, joka kaiken kukkuraksi on myös maahanmuuttaja, Zlatan Ibrahimovic lähti Yhdysvaltoihin. Ruotsin menestynein pelaaja, työmyyrä ja monitaituri saa röyhkeydellään monien karvat pystyyn. Kuka hän luulee olevansa?

Zlatan pitää Los Angelesista ja on aina pitänyt. Hän mietti pitkään, miten näyttäisi Losille sen, kuinka paljon pitää kaupungista. Hän päätti antaaa kaupungille lahjan, itsensä. Zlatan tuli kaupunkiin, ja osti mainoksen LA Timesistä. Dear Los Angeles, you’re welcome

Zlatan ja tuhansien tarinoiden mies. (Kuva DailyMail)

Ylimielinen mutta kuitenkin niin karismaattinen Zlatan on rakentanut ympärilleen muurin, jonka paksuus vetää vertoja Kiinanmuurille. Hän kerskailee, mutta samalla nauraa itselleen. Hän käyttää huumoria pehmentääkseen sitä faktaa, että hänen ylivertaisuutensa urheilijana nojaa lähes yksinomaan hänen identiteettiinsä.

Mieleeni hiipii eräs suomalainen supertähti. Kimi Räikkönen, Jäämies, on luonut itsestään mediakuvan, joka ei vastaa ollenkaan hänen persoonaansa. Tämä on pääteltävissä hänen videoistaan ja kuvistaan Instagramissa, jossa ennen todella tarkasti yksityiselämäänsä vaaliva F1-kuljettaja on aloittanut jakaa osia myös oikeasta elämästään.

Kimi ”Jäämies” Räikkönen perheineen (Kuva Instagram)

Räikkönen ja Zlatan ovat molemmat erikoisosaajia oman elämänsä hallinnassa. Molemmat vaativat erinomaisuutta ennen kaikkea itseltään. He leikittelevät tavoitteilla ja erinomaisuudellaan tehden itsestään yli-ihmisiä. Kumpikaan ei tyydy siihen, mitä he tekevät. He näkevät sen, mihin he voivat pystyä. Mutta saavutetaanko tällaisella itsensä jahtaamisella mitään?

Huippu-urheilijan tärkein työkalu on aivot

Haluaisin kirjoittaa tähän sydän, mutta sillä ei ole mitään muuta merkitystä, kuin pumpata verta kehoomme, joten siirtykäämme todellisille juurille eli ajatusmaailmaamme. Lahjakkuus on suurelta osan vain lapsena opittuja taitoja. Siitä syystä oma motivaatio ja siihen, millaisena itsemme näemme, ovat tärkeimpiä työkalujamme jo lapsena. Jos emme lapsena saa yrittää, uskoa ja unelmoida, on aikuisena vaikea oppia tätä taitoa.

Opi hyväksymään häviämisen mahdollisuus

 

Minä vierastan sitä, että häviämistä ei ole olemassakaan. Jos pelkäämme epäonnistumista emmekä osaa hävitä, emme voi osata myös voittaa. Tämä ei tarkoita, että häviämisen tulisi tuntua hyvältä. Minun ei ole ”annettu voittaa” lapsena eläessäni kahden isoveljen kanssa. Opin elämään sen kanssa, että olen heikompi. Minusta piti tulla siis nokkelampi.

Kun hyväksymme sen tosiasian, että  kykenemme vaikuttamaan vain omaan tekemiseemme ja osaamisen tasoon, ymmärrämme myös, että voiton avaimet ovat vain niiltä osin meillä, joka tulee omaan tekemiseemme. Hyväksy siis se, että sinusta tulee paras versio itsestäsi.  Se riittää sinun erinomaisuuteesi.

 

Älä tyydy keskinkertaisuuteen

Älä ole tyytyväinen siihen, että olet keskinkertainen. Älä tyydy siihen, että jäät toiseksi. Älä lopeta tavoittelemasta tähtiä, vain siksi että kävit jo kuussa. Varsinkin taito- ja tekniikkalajeissa, jokaisella toistolla on merkitystä. Kun pyrit aina parhaimpaasi, vaikka vain ajatustasolla, kehität oppimista erinomaiseksi.

Tyytyväinen tulee olla, mutta muista, että matka jatkuu vielä. ROBERT GHEMENT

Kun haluat suoriutua erinomaisesti ja pyrit jokaisella toistolla, hypyllä, askeleelle kohti täydellisyyttä, olet askeleen lähempänä kehitystä. Jos harjoittelet asioita vain siksi, että ne löytyvät harjoitusohjelmasta ja haluat suoriutua, teet itsestäsi keskinkertaista. Pyri aina keskittymään ja olemaan läsnä. Vaikka jokainen toistosi ei olisikaan täydellinen, olet jo ajatustasolla saavuttanut parempia harjoitteita.

”Ole armollinen ja anna itsellesi aikaa oppia. Muista kuitenkin, että jokaisella toistolla voit oppia paremmaksi vain pyrkimällä täydellisyyteen.”

Kunnioita kilpakumppaneitasi

Älä pelkää muiden luovuutta, paremmuutta ylpeyttä tai ylimielisyyttä. Kunnioita parempiasi, koska he pakottavat sinut kehittymään. Kilpailu parantaa sinua, koska et voi tyytyä keskinkertaisuuteen vaan sinun tulee pärjätäksesi parantaa omaa osaamistasi.

”Suomessa on unohdettu mitä aito, oikea tasa-arvo on. Tasa-arvo on sitä, että kaikki lähdemme samalta viivalta, ei sitä että tulemme samaan aikaan maaliin.”

Tasavertaistamisen tullessa tasa-arvon tielle, urheilun lisäksi kärsivät myös ammattikunnat sekä eläminen ylipäätään. Ilman erinomaisia yksilöitä ei syntyisi uusia maailmanennätyksiä ja Suomen ennätyksiä. Emme kehittäisi uusia lääkkeitä tai puhdistaisi meriä muovista. Usain Bolt on pakottanut jokaisen sprintterin harjoittelemaan älykkäämmin ja kehittymään. Jos meillä ei ole kilpailua, ei meillä ole kehitystäkään. Tästä syystä kilpakumppanisi ja heidän flow on suorassa suhteessa omaan tekemiseen. Älä siis välttele kilpailua, vaan opi käyttämään sitä hyväksi.

Kiitä kilpakumppaneitasi, sillä he pitävät sinut liikkeessä. Kuva: Jussi Jokinen Studio360

Älä luovuta, mutta opi pitämään tauko

Luovuttaminen ei ole ratkaisu, mutta opi pitämään tauko ja ottamaan etäisyyttä. Ahdistukseen johtava menestymisen pakko ei johda toimintaa. Pilko tavoitteita, askel askeleelta lähesty niitä. Jos väsyttää, muista ottaa hengähdystaukoja. Meidän unelmillamme ja tavoitteilamme ei tule koskaan olemaan parasta ennen päivänmäärää, jos et ole itse niitä asettanut.

On kuitenkin tosi asia, että kaikista meistä ei tule astronautteja. Siksi omien tavoitteiden puntarointi on hyvää ja tervettä. Opi pitämään tauko ja katso elämääsi eri näkökulmasta. Motivaation ylläpidonkin kannalta urheilusta on hyvä välillä hengähtää, jotta palaamme takaisin omiin haluihimme. Kyse on kuitenkin nautinnosta ja siitä, että me olemme itse valinneet sen, että haluamme tulla erinomaiseksi omalla sarallamme.  Emme tule erinomaiseksi vain siksi, että se luki harjoitusohjelmassa.

 

Meillä jokaisella on oma erinomaisuutemme, se pitää vain löytää

Lahjakkuutta on monenlaista ja kuten totesin suurin osa on vain opittuja taitoja. Me kaikki emme ole kirjaviisaita, eikä meidän tarvitsekaan olla. Kädentaituri voi tulla maailman mahtavimmaksi koruntekijäksi, kirvesmies olla koko rakentamisen mullistava monitaituri. Siksi ihmisen arvoa ei tule koskaan mitata rahassa tai opintojen määrässä. Jokaisella meistä on kykyjä ja lahjoja. Kyse on vain niiden löytämisestä ja valjastamisesta.

Jos opimme nauttimaan elämästämme ja teemme asioita, mistä pidämme, olemme motivoituneempia kehittymään. Siksi pidän myös lasten ja nuorten erilaisia työssäoppimisvaiheita, urheilulajien lajiyhteistyötä ja luovuuden tukemista äärettömän tärkeänä. Jokaisella meillä on paikkamme maailmassa, mutta meidän tulee vain löytää se.

Keskinkertaisuus tappaa eriomaisuuden

Näin viisaasti lausui ystäväni toissapäivänä minulle. Keskinkertaisuus tappaa erinomaisuuden koska mikään muu ei ahdista ihmistä kuin toisen ihmisen erinomaisuus. Siksi minä vihaan Zlatania. Hänen hymynsä, karsimansa ja itsetietoisuutensa saa minut näyttämään turhakkeelta. Epävarmuus ajaa ihmisen pelkäämään.

Siitä syystä keskinkertaisena on helpompi elää ja hengittää kuin ollessaan erinomainen. Kun et herätä ihmisessä liikaa tunteita, sinun annetaan olla rauhassa. Kuitenkin urheilussa on suuressa osassa erinomaisuus. Voiko siis olla että urheilijan luonne vaatii tiettyä itsehyväisyyttä ja oman egon pönkittämistä, jotta suurin tekijä, sinä itse, uskoo menestykseesi?

Nöyränä suomalaisena ajatus tuntuu vaikealta, mutta Zlatania katsoessa loistavalta. Hän nauraa omalle ylimielisyydelleen, koska tietää sen, että se on kuori, jonka hän on rakentanut. Siihen kuoreen hän uskoo ja on valmis tekemään töitä, koska hän on se, joka haluaa tehdä maalin 40metristä. Kuten hän totesi, tavalla jolla pelaan tullaan tunnetuksi. Hän toteaa omaavansa mentaalista vahvuutta, joka kantaa hänet hyviin suorituksiin, olisi hänen lajinsa ollut mikä tahansa Hän ei puhu sanallakaan omasta fyysisestä erinomaisuudesta ainoastaan ajatuksista omasta minästään. Zlatan Ibrahimovic osaa vastata kysymykseen – kuka minä olen.

Joukkue koostuu yksilöistä.

 

Ilman yksilötason osaamista, ei joukkue voi kasvaa voittavaksi. Zlatan on kuitenkin joukkuepelaaja, ja sanoessaan tekevänsä myös joukkuetovereistaan supertähtiä, hän todella tarkoittaa sitä. Koska totuushan on, että erinomaiset pelaajat kasvattavat ympäristönsä erinomaisuutta. Ja erinomaisella pelaajalla en tarkoita vain pallotaituruutta, vaan tapaa saada joukkue ympärillä innostumaan, nostaa muiden toimintaa, kannustaa ja kehittää. Koska joukkuelajeista on kyse siitä, kuka tarjoilee sinulle parhaat syötöt. Mitä paremmaksi rohkaiset vierellä pelaavia pelaajia, sitä uskomattomammaksi teet heidän lisäksi itsesi. Koska kahden tasavertaisen pelaajan kohdatessa, pallon pitää se pelaaja, joka uskoo itseensä eniten. Se, jolla on röyhkeimmät harhautukset ja tieto siitä, mitä hän on tekemässä.

Joukkue koostuu yksilöistä. Kuva: Painonnostoliitto

Ehkä joukkuelajit eivät sittenkään eroa yksilöurheilusta niin paljoa, mitä on luultu. Ehkä joukkuelajien nöyryys on väistymässä ja tilalle tulee yhteisö, joka kasvattaa yksilöistään huippuosaajia, jossa erinomaisten yksilöiden joukkue, kykenee näkemään toisen hyvyyden myös omaksi vahvuudeksi. Ei Mikael Granlund ajatellut kertaakaan syöttävänsä Venäjää vastaan. Hän ajatteli tekevänsä maalin. Hän halusi olla ratkaisija. Siinä hetkessä ei ei elänyt joukkuepelaaja.

Katkeruus ei kasvata mutta voittamisen nälkä ratkaisee

 

Uskalla sanoa ääneen, että tavoittelet suurta. Koska jos emme itse uskalla sanoa sitä, ei sellaista voi edes tapahtua. Jos joka päivä totean olevani väsynyt ja poikki, huomaan makaavani jo kolmatta viikkoa sohvalla. Sen sijaan totean, että työt pitää tulla tehdyksi, ja käärin hihat olen askeleen lähempänä kesälomaa. (Huomatkaa tämä lähes metaforinen tilanne omasta lähimenneisyydestäni)

Kun uskallan kannustaa ympärillä olijoitani, ja puhaltaa heihin uskoa paremmasta, voin samassa imussa pyyhkäistä itseni mukaan myös sellaiseen kehitykseen, jollaista en ole hetkeen nähnyt. Häviöstä ei voi olla vihainen kuin itselleen. Voittoon on tarvittu aina myös ympäristöä. Ja ympäristö koostuu myös muista, sinua lahjakkaammista, erinomaisuuteen pyrkijöistä.

Ymmärsin tänään asioita. Minusta tuli Zlatan fani.Ei siksi, että hän päästää suustaan välillä omaan ajatusmaailmaan kuuluvia sammakoita, vaan siitä syystä, että hänen tapansa elää urheilua, on kylmähermoisuudessaan ihailtavaa. Jatkossa aion uskoa itseeni, koska olen ainoa ihminen, jonka se tulee tehdä.

Xoxoxo

Anni

Kooste videoblogeista

Kolme kuukautta on nyt videoblogia takana ja mukaan on mahtunut monenlaisia pätkiä. Jatkan videoblogiani jatkossa suomeksi niiltä osin, kuin kyseessä on harjoittelua ja hengailua kotimaassa. Vinkkinurkan asiat tulevat englanniksi kuin myös kansainväliset leirit.

Ensimmäinen osuus tuli kuvattua Malesiassa reenileiriltä, jossa olin yhdessä porilaisten ja ruotsalaisten kanssa. Videot sisältävät alkuvuoden pk-kauden reenejä.

Toinen osuus:

Samalla loukkasin selkäni. Osasyynä oli huolimattomat nostot ja toinen ongelma oli lantionseudun aktivaatio-ongelmat.

Tästä oppineena keräsin ohjeita ensinnäkin siitä miten tuo lantio-pakara-aktivaatio tulisi tehdä:

Ja parhaat vinkit miten selkäongelmat saa selätettyä:

Kun vihdoin sain alkaa taas harjoitella ilman ongelmia oli aika näyttää teille, miltä elämä täällä Oulussa näyttää: VLOG7 käsittelikin ihan perinteistä ”Annin peruspäivää” painonnostonparissa.

Tästä matka jatkui kohti painonnoston SM:iä ja availinkin hieman stressiä ja ahdistusta, jota kisat omaan elämään tuo. Kilpaileminen ei ole aina helppoa ja vaatii myös harjoittelua!

 

Lyhyesti siis tässä kevään kuulumiset. Seuraava kirjoitettu blogini tulee käsittelemään onnellisuutta ja siihen liittyviä valintoja. Videoblogini jatkuvat viikonloppuna yläselän aktivaatiovinkeillä sekä ensimmäisene osan EM-raporttina (suomeksi).

 

Jos teillä on toiveita vlogini suhteen laittakaa rohkeasti vaikka spostia 🙂

 

xoxo

Anni

Tuu Kaisa kotiin sieltä

Näin kirjoitti eräs facebook-tuttavani sivuilleen. Kaisa Mäkäräisen heikko alku suivaannutti monet urheilufanaatikot. Analysointi on ollut kovaa ja mietintä siitä, miten on mahdollista, ettei suomalainen urheilija kykene suoriutumaan paineen alla. Ylen studiossakin asiaa puitiin ja paineen sietokyvystä todettiin ”toisten olevan viilipyttymäisempiä” kuin toisten. Se on totta, mutta unohdimmeko sen, että myös kehomme tärkein elin aivot, oppii asioita ja on kykenevä mukautumaan. Ei kaikki ole perimästä kiinni.

Haastattelin kirjaani, Voima Kanssamme, varten suomalaisia huippu-urheilijoita ja törmäsin 9/10 tapauksessa samaan ongelmaan: Pettymyksien käsittelyyn ja mielenlujuuteen ei panosteta tarpeeksi. Urheilijat hakivat ja saivat apua vasta, kun ensimmäinen romahdus oli jo tapahtunut. Kun itsetunto oli murjottu, aloitettiin elvytys. Ei siis ihme, että moni urheilija valitsee hiljaisuuden ja mediasta irtaantumisen, sillä median ja seuraajien paine on kova. Jos tätä painetta ei ole tottunut kontrolloimaan, on hyvin vaikea löytää oma ilo ja motivaatio tekemiseen.

Kehitys ei lopu tyytyväisyyteen vaan siihen, ettemme ole enää motivoituneita.

Ainoa eteenpäin ajava asia on motivaatio. Jos menetämme motivaatiomme, emme voi kehittyä. Tyytyväisyydellä ei ole tämän kanssa mitään tekemistä. Voimme ja meidän pitää olla tyytyväisiä itseemme joka päivä. Jos emme ole tyytyväisiä, tulee asioiden muuttua. Onnellisuus ja hyvinvointia edistävät onnistumista. Pahoinvointi, epävarmuus ja ahdistus taas vähentävät sitä.

Yksi onnistunut päivä voi silottaa kaikki kivet pitkäksi aikaa.

Aki Hintsan kirjassa puhutaan paljon hyvinvointivaltioiden haasteista ja siitä, miten esimerkiksi Etiopiassa juoksijoilla on vain voitettavaa. Juoksemalla he voivat saavuttaa rahaa, arvostusta ja paremman elämän. Meillä Suomessa urheilulla voit toki saavuttaa paljon, mutta tukkaan tulee henkisesti ja taloudellisesti paljon uran aikana, sitä rakentaessa sekä urheilun loppuessa.

Ei siis ole ihme, että moni urheilija kärsii epävarmuuden tuomasta ahdistuksesta, ja luottaminen omaan itseensä on välillä haastavaa. Epävarmuus kuuluu huippu-urheilijan arkeen ja työhön, ja tämän kanssa tulee oppia elämään. Tämä itsetunnon, esiintymisen ja paineiden sietämisen kestäminen tulee aloittaa jo nuorena. On äärettömän vaikea korjata ongelmia aikuisiällä, jos ongelmat ovat olleet läsnä jo vuosia. Siksi lasten ja nuorten harjoitteluun tulee lisätä pettymysten käsittely, kilpailutilanteista selviytymistä sekä paineen alla toimimista. Kaikki nämä helpottavat tavallista arkea tulevaisuudessa, joten urheilulla voidaan tuoda lisää elämänhallintaa ja -kokemusta myös aikuisikään.

Jos meille ei opeteta nauttimaan valokeilassa olemista, emme koskaan kykene hallitsemaan paineita. 

Lasten ja nuorten kilpaurheilua pyritään rajoittamaan. Lasten erittely edistyneempiin ja tasoihin on kiistelty aihe. Suomi haluaa fair play-henkeä ja harrastelua. En sano, että harrastelu on pahasta, mutta mielestäni kaikkien aina voittaessa, luodaan maailmasta kuvaa, joka ei pidä paikkansa. Vanhempamme, valmentajamme ja tukiverkkomme ei voi suojata meitä  maailman loppuun asti kohtaamasta pettymyksiä. Urheilu opettaa parhaimillaan pettymysten ja epävarmuuden sietämistä. Urheilu opettaa ahkeruutta ja tavoitehakuisuutta. Uskottelemalla kaikkien pelaavan ja olevan yhtä taitavia, opetamme vain utopiaa. Kaikilla on yhtäläinen oikeus urheilla ja harrastaa. Jokaisella lapsella tulee olla oikeus olla joukkueessa tai harrastaa lajia, jota rakastaa. Mutta olen sitä mieltä, että lapsille tulee myös opettaa, että

Lahjakkuus on vain lapsena opittuja taitoja. Harjoittele ja tule paremmaksi. Ainoastaan kovalla ja määrätietoisella työllä saavutetaan unelmia. Ja siltikin mukana on aina epävarmuus.

Sen sijaan, että urheilun kilpailustatus viedään pois, tulee lapsille opettaa, että se on vain urheilua. Pettynyt saa olla, ja häviäminen saa harmittaa. Kuitenkin seuraavana aamuna tulee mennä kouluun, elämässä pitää nähdä ystäviä, kunnioittaa kilpakavereita ja nauttia elämästä. Lapsille tulee opettaa kilpailun lisäksi, ettei kenenkään meidän ihmisarvo ole kiinni tehdyistä maaleista tai ammutuista osumista. Kun lapset ja nuoret ymmärtävät tämän, he kykenevät urheilemaan tullakseen paremmaksi. He eivät harjoittele, koska pelkäävät epäonnistumista. He harjoittelevat, koska haluavat tulla paremmaksi. Kaisan sanoin: elämä on ja se jatkuu.

Yksikään taitolaji ei tapahdu pakottamalla.

Kaisa Mäkäräinen on yksi suurimpia naisurheiluesikuviani määrätietoisuudellaan ja tavasta, jolla hän on tehnyt rakkaudestaan ammatin. Kaisa on supernainen. Minulle hänen urheilullinen arvokkuutensa ei ole kiinni siitä, ottaako hän huomenna mitalin. Hän on näyttänyt osaavansa asiansa, tietävänsä mitä tekee. Kaisa on maksanut matkansa Koreaan ja on ansainnut jokaisen onnistumisen hetket ladulla ja sen ulkopuolella.

xoxoxo

Anni

 

Loppuun hieman kuulumisia Oulusta 🙂 Laittakaahan myös youtube-sivustoni seurantaan!

 

Kohti uusia haasteita

Muutaman vuoden tauon jälkeen olen taas peruskuntokauden leirillä.Olo on hyvä, ja valmis tulevaan peruskuntokauteen, mutta se vaati pitkän tauon. En ole hetkeen pitänyt tuollaista 4 viikon ohjelmoimatonta jaksoa, jossa harjoittelumäärät olivat 4-6 harjoituksen tienoilla sisältäen enimmäkseen palauttavaa harjoittelua.

Vuosi alkoi Sportyfeelin vatsalihashaasteella

Kehomme voi väsyä monin tavoin ja henkinen rasittavuus vaikeuttaa myös fyysistä suorituskykyä. Emme aina edes tiedosta sitä ja siksi ylikunnon välttämiseksi, kesälomat harjoittelusta ovat suotavia. Se ei tarkoita, ettei urheilija liiku ollenkaan, vaan se on aikaa, jolloin kaikki harjoittelu riippuu omasta tahdosta ja mieliteoista. Harjoittelua ei ole pakko sovittaa kalenteriin, vaan se sijoittuu sinne, jos muulta elämältä mahtuu mukaan.

 

Paluu on aina vaikea tällaisten pidempien taukojen jälkeen, koska minun keholleni tauot eivät sovi, vaikka pää niitä tarvitseekin. Jumien auettessa pienet vaivat pääsevät valloilleen ja tankoon saa lastata 25% vähemmän rautaa kuin ylimenojaksolle siirtyessä. Onneksi tämä on väliaikaista ja terveellä itsetunnolla varustettu urheiija ymmärtää, ettei joka päivä tarvitse olla huippukunnossa. Riittää kun kunto on ajoitettu oikein kisakalenteria ajatellen.

Uusi haaste, englannin kielinen vlogini, pyörähti käyntiin ollessani Malesiassa. Edelleen tietyt sanat, niiden lausumiset sekä laajemman sanavaraston käyttäminen ovat haasteellisia, mutta olen innoissani tästä hankkeesta. Mahtavaa saada kehittyä myös kielellisesti ja aivan liian vähän tulee käytettyä englantia koti-Suomessa. Nyt minun on siis hieman pakko.

 

Videoilla käyn omien harjoitusten läpi ravitsemusta, omia fysioterapeuttisia harjoitteitani, opintoja ja elämän jaksotusta. Haaveilin neljävuotta sitten videoblogista kohti Rioa, ja edelleen minua harmittaa etten sitä tehnyt. Nyt päätin saada nostojani ja tuntemuksiani myös videolle ja säilymään, joten jatkossa youtubesta pääsee siis katsomaan lähemmin tekemisiäni.

Kirjani julkaistaan viikon päästä ja se on yksi syy, miksi blogini on elänyt hieman hiljaiseloa. Hiljaiselo tulee jatkumaan toistaiseksi siten, että pyrin kirjoittamaan muutaman kerran kuussa. Minulla on tavoitteena saada kaikki prekliinisen vaiheen kurssit keväällä suoritetuksi ja kandinpaperit taskuun, jotta voin alkaa hyvillä mielin keskittyä olympiakarsintoihin. Tästä syystä olen tehnyt priorisointi ja lupauslistan. Sen avaamiseen käytän ensi viikolla hieman enemmän aikaa. Kirjan pääsee ennakkotilaamaan tästä. 

Joten ensi viikkoon ja jos teillä on mielessänne tiettyjä aiheita, joista toivoisitte minun kirjoittavan tai tekevän videoblogia, ottakaa yhteyttä 🙂

xoxo

 

Anni

ps. piti vielä mainita, että olen todella innoissani uusista projekteistani. Otin nyt ensimmäistä kertaa mukaan myös ravitsemusvalmennuksia, jotka ovat startanneet mukavasti. Myös näistä tulen kirjoittamaan myöhemmin.

Vuosi 2017

Matka kohti Tokioa jatkuu vieläkin! Naisten maajoukkueen tukikalenterin voit ostaa omaksi www.voimakauppa.com sivustolta.

Muutama päivä jäljellä ja vuosi 2017 on ohi.

Tammikuu alkoi uusilla harjoitusmetodeilla ja työntöjen opettelulla. Helmikuuhun mennessä olin löytämässä kuntoa, vaikka paras terä ei ollut vielä löydetty. Yllättävää olikin, miten kotilavalla löysin aivan uudenlaisen nostamisen tunteen – ilo. Rovaniemen SM-kilpailut olivat yksi parhaista kilpailuistani päättyen 91 kilon tempaukseen ja 117 kiloa kirjattiin uusiksi ennätykseksi, joista työntö oli myös Suomen ennätys. Se oli elämäni ensimmäinen SE  ja rikkoi myös yhteistuloksen ennätyksen.

 

EM-kilpailuiden lähestyessä kunto oli parasta, mitä koskaan olin onnistunut itsestäni saamaan. Kuitenkin kilpailut eivät tuottaneet haluttua tulosta tempauksessa jäädessäni 90 kiloon (kilpailin 63kiloisissa) ja työnnössä 111 kiloon. Taskuun jäi 63kiloisten yhteistuloksen ja työnnön Suomen ennätys.

 

EM-kilpailuiden jälkeen panostin töihin, opiskeluihin ja lääkäriksi opetteluun. Koko vuosi itseasiassa mentiin urheilun sijaan hieman koulun ehdoin. Halusin elää vuoden ilman urheilun tuomaa painetta, mutta se ei ollut mutkatonta. Lopulta totesin niin EM-kilpaluiden kuin myös MM-ien suhteen, että en osaa harjoitella 50% teholla vaan tarvitsen täyden keskittymisen tai sitten en kisaa ollenkaan.

Kohti Oulun yliopiston paneelikeskustelua.

Kesällä harjoittelin töiden ohessa ja PM-kilpailuita ennen pääsin Taiwaniin painonnostoleirille, josta lensin lähes suoraan Ruotsiin. Ruotsin kisan halusin ehdottomasti nostaa 63kiloisissa, koska tiesin saavani hyvän kisan tässä painoluokassa. Vaikka tuloksena oli hopea sain erittäin paljon kisasta irti. Yhtenä näistä tietenkin 114kilon työntö, joka oli myös uusi Suomen ennätys. Opinnot alkoivat, ja suuri hankkeeni – esikoiskirjani oli kriittisimmillään. Meinasin tehdä jälleen bravuuritemppuni – burnoutin – mutta en ollut enää nuori ja tyhmä vaan isolla käsijarrulla saatiin pyörä pysähtymään ja paperille esitellyt ratkaisut tuottivat tulosta. Sain Seurajoukkueiden ison pettymyksen selätettyä ja tempasin kaksi viikkoa ennen MM-kilpailuita 93 kilolla kakkosen. Toki riipusta ja remmeillä mutta suunta on nyt sitä, mitä tahdon  – kohti sataa kiloa!

Siinä se on! Oma ”off-kauden” kunto, josta aina poistellaan se 2-3 kiloa kisoihin.Kehosta oppii jatkuvasti uutta, eikä painoluokan ylläpito tunnu enää työläältä

Painonpudotuksesta jäi välistä lenkit, sillä en vain jaksanut. Koitin ensimmäistä kertaa siirtää kelloja MM-kilpailuihin, joka oli yksi parhaimmista ratkaisuista ikinä. Toivoin kuitenkin olevani jo lähempänä 210 kiloa kuin 200 kiloa. Pettymys oli suuri, mutta katsoessani itseäni 2016 joulukuussa olin vasta ensimmäistä kertaa työntänyt 110 kiloa  ja tempaissut 90 kiloa. Tämä kolmansilla nostoilla.

Opintojen ja ammattiurheilun yhdistäminen ei olisi onnistunut ilman kurssien vastuuhenkilöiden pitkää pinnaa ja mukautumista tilanteeseeni. Helpolla en päässyt, vaan kirjallisia tehtäviä on tullut ovista ja ikkunoista. Opintoneuvojan kanssa istutut tunnit tulivat tarpeeseen ja ensi vuonna tarvitaan vielä enemmän suunnittelua. Joudun kuitenkin kevään jälkeen todennäköisesti taipumaan rakentamaan HOPSin sillä olympiakarsinnat eivät odota ja niiden kimppuun on pakko lähteä täysillä marraskuussa 2018. Aika näyttää miten opintojeni käy. Onneksi olen hyvässä vauhdissa tekemässä syventäviä opintojani / väitöskirjaani, jota voin sitten tiivistetysti tehdä silloin, kun opintoni eivät ole mahdollisia. Opintojani en tule jättämään tauolle, koska se on minun henkireikäni ja pitää minut järjissäni. Mutta muuta touhottamista kylläkin.

JOULULOMA!

Nyt on hyvä aika siis kertoa, että sain valmiiksi sen, mistä haaveilin.

Kirjani julkaistaan 1.2. ja etukäteistilauksen pystyt tekemään jo nyt tästä linkistä. Kirja kertoo voimaharjoittelun teoriaa, mutta myös tarinaa huippu-urheilusta Suomessa ja siitä miten oman pään saa kestämään. Tarinana taustalla juoksee omat ajatukseni ja kasvuni yleisurheilijasta ammattipainonnostajaksi.

Ihmisen mieli ja keho ovat mielenkiintoisia työvälineitä ja olen kiitollinen siitä, että Otavan kanssa saimme mahdollisuuden toteuttaa kirjan, joka ei ollut minulle vain pakollinen paha vaan enemmänkin elämäntyötä ja pala minua.

Kiitos kaikille tässä vuodessa mukana olleille! Erityiskiitos valmentajalleni Mika Tiaiselle sekä häntä auttaneille Antti Akonniemelle, Katariina Varikselle, Miska Viirille, Mikko Virtalalle, Essi Viitikolle, Pasi Koivuselle sekä kaikille muille matkassa olleille.

Tämän viikon pidän vielä lomaa ja sitten alkaa matka kohti Malesiaa ja pitkää pk-kauden leiriä.

Ja loppuun perinteinen vuosivideo! Musiikista vastaa Kotwanen jengeineen eli Rovaniemen Reippaan iki-ihana Pepe Raappana.

Rohkeus

Muutamia viikkoja sitten sain sähköpostiini kysymyksen, mistä löytää rohkeutta nostaa rennosti, tehdä hyviä suorituksia ja pudottaa itsensä tangon alle ilman, että tarvitse pelätä tangon tulevan niskaan. Viikonloppuna kohtasin omat pelkoni ja pitkästä aikaa en saanut niitä selätettyä. Pelot eivät minua hetkauta, mutta se, etten hallitse niitä saa aina miettimään asioita ja puntaroimaan elämääni.

Pelko on osa elämää

 

Jokainen meistä on pelännyt, jokaisella meistä on pahimmat pelkomme ja se kuuluu osaan ihmisen elämään. On siis aivan turha yrittää asettaa pelkoja taka-alalle, vaan niitä pitää käsitellä ja oppia elämään niiden kanssa. Elämämme aikana pelkomme muuttuvat, muodostavat uusia konteksteja, katoavat ja voivat palata uudelleen. Kaikki me muistamme, miten rohkeasti kokeilimme uusia temppuja rinteessä 15-vuotiaana. Nyt kun joku käskisi minun laskea laudalla parkista, nauraisin. Ei minusta olisi siihen. Tai olisi, mutta se vaatisi tuhansia laskuja ja tottumista siihen, että sattuu. Tulemme mukavuuden haluisemmaksi, emmekä siedä kipua samalla tavalla. Tai siedämme painetta, stressiä ja henkistä kuormaa paremmin, mutta fyysinen kuorma saa meidät luovuttamaan.

Iän karttuessa kylmä vesi on eräs inhokeistani. Kuvassa näytän suurta rohkeutta lokakuun Herttoniemen hiekkarannoilla. Kuva Petri Mast

Elän itse jatkuvassa yhteistyössä pelkojeni kanssa, koska kärsin uniongelmista. Näen siis painajaisia usein ja hallusinoin unissani. Saan siis kauhukohtauksia. Viimeisimmät muutokset ovat tulleet Unkilinikan ja Vilho Aholan puolelta, jotka koittavat nyt löytää tapaa saada nuo kauhukohtaukset loppumaan. Näen ihmisiä asunnossa, herään siihen että asunnossani on vieras ihminen. Olen unessa, mutta tiedostan ympäristöni. Kun tällaisia öitä on neljä peräkkäin, on elimistöni aivan loppu,; olen paennut joka yö henkeni edestä. Oulussa heräsin terassilta. Onneksi jätin oven auki.

Jos yritämme työntää pelkomme taka-alalle ne vainoavat meitä. Kun pysähdymme aloilleen, iskee kaikki ne vaietut tunteet, myös pelot eteemme. Siksi on tärkeämpää käsitellä tunteet rauhassa niiden tullessa eteen. Emme ole enää lapsia. Emme voi pelästyä ja mennä sängyn alle piiloon. Rohkeus on sitä että uskaltaa hengittää hetken, tiedostaa oman jaksamisen rajallisuuden ja pyytää apua, jos yksin ei kykene selättämään pelkojaan. Pelot eivät tee heikoksi, vaan se että lamaannumme, pelästymme ja yritämme olla, ettemme olisi koskaan pelänneet. Minä pelkään, mutta olen päättänyt kohdata pelkoni, enkä jättää niitä taka-alalle. Vain niin kykenen olemaan riittävän rohkea elämässä.

Uskalla onnistua

 

Pelkään menetyksiä, riitoja ja sitä, että en onnistukaan lavalla. Välillä ennen kisoja kykenen tuntemaan sen, etten haluakaan nostaa. Mitä jos epäonnistun? Heikkoina hetkinä mietin, miten taas kaikki nauravat, että kyllä se tiedettiin. Ei minusta ole onnistumaan. Mutta mitä sitten? Jokainen nostettu kilo on minun nostamaa, ja jos en nosta kiloakaan, sekin on minun päätökseni. Minä olen oman kehoni herra, ja päätän itse miten sitä käytän. Siitä syystä yksi syksyn päätös olikin, että en enää koskaan ennen kisoja totea, etten halua nostaa. En enää koskaan totea tavoitteeksi saada tuloksen. Saan rohkeasti olla innoissani siitä, että mittaan sen hetkistä tuloskuntoani. Ja voin rohkeasti tavoitella uusia enntäyksiä.

Tärkeintä on jaksaa motivoitua. Jos elämä on liian kiireistä ei motivaatiolle jää tilaa.

Uskon vahvasti, etten ole ainoa urheilija, joka joutuu välillä puntaroimaan näitä. Mitä jos en onnistukaan? Mitä jos nyt epäonnistun ja putoan pois apurahalta? Mitä jos epäonnistun ja putoan apurahalta niin miten minä sitten harjoittelen? Menen töihin ja sitten loppukin palautumisaika katoaa?

Olen kaksi kertaa elämässäni pelännyt lavalla epäonnistumista. Ensimmäinen kerta oli Riossa, jolloin ensimmäiseen tempaukseen mennessä pelkäsin jääväni ilman tulosta. Sain kuitenkin taisteltua aloitukseni täpärästi ja tempauksessa olikin sitten tankki tyhjänä. Työnnöt sujuivatkin paremmin. Toinen kerta tapahtui viime viikolla. Seurajoukkue on pelottava kilpailu varsinkin kun naiset aloittavat. Tiesin kuntoni kovaksi ja ensimmäistä kertaa pelkäsin, että alakanttiin valittu alkupaino on takaseinässä jos nostan täysillä. Himmailin ja lopputulos oli katastofi.

Kun kirurgi leikkaa, hän leikkaa jalkaa, kättä tai nilkkaa. Ei hän leikkaa Tiinaa, Timoa tai Jereä. Ortonilla minulle kerrottiin tästä työmoodista johon itsekin opin. Keskityn onnistumaan enkä keskity epäonnistumiseen. En voi pelätä ensimmäistä viiltoa vaan minun tulee tietää, mitä olen tekemässä. Leikkaus tulee nähdä edessä suunnitelmana, ja jos tulee muuttujia, tulee kyetä luomaan uusi suunnitelma, jota seurata. Siitähän se on painonnostossakin kyse. Minulla on suunnitelma, jota etenen. Jos tulee muuttujia, muokkaan suunnitelmaani siten, että kohde näkyy kuitenkin koko ajan edessä.

Lavalla ei saa olla se teinityttö Anni, jota pelotti se, miten sopeudun uuteen kouluun. Pitääköhän kukaan minusta? Jos puhunkin ihan hassuja niin mitä sitten teen. Minun tulee opetella asennoitumaan painonnostoon työnä. Työtä, joka on minulle kutsumus ja rakas, mutta vaan työtä. Menen näyttämään sen suorituksen, jota varten olen tehnyt tuhansia työtunteja noudattaen suunnitelmaan. Osaan sen ilman mietintää. Jalalla irti, lantioon paine, ja tehokas loppuojennus. Pompusta ylös. Ei näitä tarvitse miettiä lavalla enää, vaikka sitä koitin kolmesti Rovaniemellä.

LIDL All Starsin ensimmäisessä tapaamisessaa meille tehtiin selväksi, että olemme mukana koska meidän kehitykseen uskotaan. Meiltä ei vaadita yhden illan ihmettä, ei jatkuvaa nousukiitoa. Saamme avoimesti puhua välikesästä, loukkaantumisista ja ylimenojaksoista. Ympäristö luotiin monen vuoden työnä tukemaan urheilijaksi kasvua, joka ei aina ole pelkkää nousua. Kuntonotkahdukset ovat osa arkea ja siihen pitää tottua. Itseensä pitää uskoa, silloinin kun tekisi mieli mennä piiloon sängyn alle.

Pelolla ei synny kuin lampaita, leijonat vaativat tilaa hengittää

En halua pelätä epäonnistumista ja valita liian pieniä aloituspainoja. Haluan haasteita, kehittyä ja kasvaa paremmaksi nostajaksi. Jos et kokeile ja haasta rajojasi, et voi niitä koskaan edes ylittää. Siksi pyrin unelmoimaan suuria unelmia ja välillä maalailen pilvilinnoja, vaikka tiedän niiden olevan kaukaisia haaveita. Iän karttuessa unohdamme sen, että meillä on oikeus antaa mielikuvituksemme lentää ja unelmissamme voimme päättää, keitä olemme. Jos emme uskalla edes unelmoida, on hyvin vaikea onnistua.

Painonnosto ja sen lajinopeus ovat monille haastavaa. Pelko epäonnistumisesta on niin suuri, että allemenorohkeus kärsii. Siksi punttikouluissa opetetaankin aina ensin, kuinka nostossa voi epäonnistua turvallisesti. Tekniikkaa ja nostovarmuutta tulisi harjoittaa niin kauan pienillä painoilla, että luotto omaan tekemiseen kasvaa ja liikeradat tulevat selkäytimestä. Mutta mitäs jos niin ei käykään?

Minulla on tosiaan ollut nostoissa nyt erikoinen vaihe. Keskittyminen on huonoa, ja huomaan analysoivani nostoja nostojen aikana niin paljon, että polven kohdalla nosto jää vedoksi. En vain muista enää mitä olin tekemässä. Tämä on ollut ensimmäinen merkki siitä, että olen hukkaamassa flow-tilaani ja joudun ajattelemaan myös kaikkea muuta liikaa. Sen löytämiseksi pitää alkaa tehdä töitä. Kun harjoittelu on sujunut  ja kilpailut ovat onnistuneet, on ollut vaikea ymmärtää, että on aika siirtyä uudelle etapille ja siirtää ajatukset kohti uusia kymmenlukuja. Pääni hieman tiltissä.

Toki mainittakoon, että panostus opintoihin, kirjan valmistuminen sekä elämän järjestykseen laittaminen ovat vieneet niin paljon energiaa, että nostot ovat tulleet siinä sivussa. Nyt MM-iin valmistautuessa näin ei olekaan enää ollut. Missä vika? Mitä teen? Apua! Hengitä, ja katso ympärillesi. Työnsin ensimmäistä kertaa 110 kiloa 17.12.2016. Työnsin tänään harjoituksissa reenin päälle 114 kiloa. Ei ihme, että vauhti tuntuu välillä turhankin kovalta. Jotta polkumme ei hämärtyisi, tulee meidän kyetä näkemään, mistä olemme lähteneet. Jokainen meistä on ansainnut onnensa, jokainen teko on sankariteko. Se on jokaisen yksityinen elämä, ja jokainen voi olla oman elämänsä supersankari.

Pelko ei kasvata

 

Pelossa emme voi kasvattaa itseluottamustamme. Meidän tulee olla kuin koneita, joista halutaan kehosta ja mielestä enemmän irti. Ensimmäinen huono reeni meni puhtaasti selän piikkiin, mutta toiselle en halunnut etsiä enää tekosyitä. Viimeinen naula oli tämä huono kisa. Missä vaiheessa luovuin oman mieleni hallinnasta ja henkisestä vahvuudestani?

Vastaus on helppo. Kun siitä tuli itsestäänselvyys. Me venyttelemme silloin, kun pohje on jumissa. Ihmiset aloittavat painonpudotuksen vasta liikakilojen näkyessä. Moni tupakoitsija lopettaa polttamisensa vasta keuhkosyövän astuessa kuvioihin. Jälkiviisaus on helppoa. Muutos on helppo tehdä kun ei ole enää muuta ratkaisua. Siitä syystä olen nyt palannut takaisin vanhaan. Olen taas avannut Bujoni ja kirjoittanut sinne ne muutokset, joita haluan ja mistä aion pitää kiinni. Olen laittanut muistutukset näistä jokaiselle tulevalle kuukaudelle. Joka viikolle olen varannut sunnuntaille sielun aikaa.

Mitä se sellainen sielun aika sitten on, niin siihen kuuluu olemista ilman tekemistä. Ajatusten selvittämistä, klassista musiikkia ja mikä tärkeintä; puntaroin viikon tekemisiä ja käyn ne läpi. Opiskelun lähentyessä todellisia ihmisiä, harjoittelun koventuessa kohti tulevia olympiakarsintoja ensi vuonna, kasvaa vaatimukset pään sisällä. Jos en huolla myös mieltäni väsyn. Ja väsyneenä en voi keskittyä. Kun en kykene keskittymään, en pysty saamaan mieltäni kuriin. Tällöin ajatus harhailee ja harjoittelusta jää suuri potentiaali käyttämättä. Mielessäni minun tulee taas muistaa, mistä nuo onnistuneet nostot oli tehty. Minun tulee kyetä jäsentämään päässäni sen, miltä tuntuu kun jalka irrottaa tangon lattiasta, miltä se polven ohitus tuntuu kehossa ja se koppi. Hetki kun jalat koskevat taas maata ja kontrolloivat tangon. Siitä on tempaus tehty ja se minun tulee pitää mielessäni.

Urheilu. Se asia mitä eniten rakastaa, ja se asia, joka eniten kuluttaa.

Motivaatio kasvattaa tunnetta. Ja motivaatiota ei voi olla, jos ei kykene eläytymään hetkeen. Kun kone on liian kovilla, päästä loppuvat tehot. Silloin harjoittelun ja vapaa-ajan erottelu on haastavaa. Aivomme unohtavat, mitä olimmekaan tehtävissä. Unen ja palautumisen puutos vaikuttaa siihen, kuinka hyvin motivoidumme harjoitteluun. Briteissä tästä tehtiin tutkimus. Jos valvot liikaa, fyysinen suorituskyky sinällään säilyy, mutta motivaatio ja henkinen kyvykkyys kärsivät.

En halua olla lammas ja pelätä sitä että epäonnistun. Epäonnistuminen kuuluu kasvuun ja kukaan meistä ei ole täydellinen. Siitä syystä minun tulee antaa lupa itselleni tehdä virheitä ja väsyä. Mutta virheissä ja väsymyksessä ei voi elää. Jos en uskalla olla rohkea, en pysty kuin pelkäämään pahinta. Usko itseen ja omaan tekemiseen  antaa voimaa, mutta epäilys vie energiat. Olen leijona.

Olin unohtanut hetkeksi sen mistä lähdin, ja kuka minä olen. Olin unohtanut sen, että tulosurheilussakin tulee nauttia matkasta, kohti tulosta. Vain silloin uskaltaa olla rohkea ja yrittää. Ainoastaan antamalla itselleen luvan epäonnistua, voi saavuttaa uusia maaleja.

 Xoxo

Anni

Ps. Kyllä kirjoitin kirjan. Se on nyt lähes valmis, joten seuraavassa blogissa lähennymme tätä.

Välineurheilusta välineillä urheiluun part 2

Homma jatkuu ja tänään on vuorossa ne rakkaimmat ja kalliimmat eli

Kengistä

Painonnostossa on omat kenkänsä, punttikengät kuten meillä päin on todettu. Punttikengissä on kanta hieman korkeampi, joka helpottaa säären eteen työntymistä ja näin ollen pitää lantion lähempänä keskilinjaa. Tämä on yksi painonnoston kulmakivistä. Painonnostaja pyrkii toteuttamaan kaikki kyykkynsä myös samalla linjalla, joten on selkeää, ettei tasakenkäinen kyykkykenkä auttaisi meitä. Voimanostajat taasen saattavat hakea erilaista nostokulmaa tasakengästä, mutta painonnostajat kyykkäävät yleensä kapealla, jolloin korotettu kanta lisää liikkuvuutta kyykkyyn.

Monilla on muodostunut haamupainoja, joiden nostamisen jälkeen on vasta aika ostaa painonnostokengät. Mielestäni tämä on virhe. Painonnostokenkien hankkimiseen on syynä se, että tuleeko niille käyttöä. Ensimmäiset painonnostotunnit voi hyvin käydä lenkkareissa ja jättää kenkien hankinta myöhempään, mutta jos harjoittelusta tulee säännöllistä, on oikeaoppinen kenkä syytä hankkia. Ei kukaan jaksa juosta viikosta toiseen juoksulenkkejä kävelykengissä, miksi painononnostoa sitten tulisi tehdä lenkkareissa?

Kenkiä on useita erilaisia. Painonnoston ferrarit ovat tällä hetkellä Niken Romaleokset, joilla nostaa lähes kaikki maailman huiput. Niiden kanta on korkea ja kulma laskeutuu jyrkästi. Kenkä tukee paljon jalkaterää sisältä, kääntäen polvia ulos. Tästä voi olla haittaa, jos jalkapöydän malli ei ole kenkään sopiva. Romaleos on myös leveä lestinen.

Romaleos 2 on lähes identtinen Romaleos 1 kanssa. Kenkä on ollut PN-piireissä erittäin tykätty

Romaleos 2 on lähes identtinen Romaleos 1 kanssa. Kenkä on ollut PN-piireissä erittäin tykätty

Nyt uutena kauppaan on tullut myös Romaleos 3. Se on huomattavasti kevyempi ja pehmempi edeltäjäänsä verrattuna. Kanta laskeutuu myös tasaisesti. Allekirjoittaneelle se helpotti ylöstyöntämistä ja sotki tempauksen totaalisesti. Romaleos3 voisi soveltua myös voimapainotteisiin metconeihin, sillä kenkä antaa päkijästi periksi kevyen painonsa takia hypyt yms onnistuvat vaivatta.

Romaleos 3 on aivan erillainen kenkä verrattuna edeltäjäänsä. Pehmeä ja kevyt, joka on myös kapeampi lestinen.

Romaleos 3 on aivan erillainen kenkä verrattuna edeltäjäänsä. Pehmeä ja kevyt, joka on myös kapeampi lestinen.

Adidas oli pitkään painonnostossa yksinvaltiaana, mutta nykyään merkki on kokenut pientä taantumaa. Adidaksen plussana on se, että he teettävät myös edukkaampia kenkiä, siinä missä Nikestä tulee pulittaa aina lähes 200 euroa. Adidaksella onkin myös ”harrastelija” kenkiä, jotka soveltuvat ensimmäisiksi kengiksi, ja kevyempään käyttöön loistavasti. Lisäksi jos nilkka liikkuu hyvin, on aivan turha ostaa ensimmäiseksi kengäksi korkea kantaista kenkää. Adidaksen Powerifterit tai Power Perfectit ovat omiaan ensimmäisiksi kengiksi ja niitä löytyy useissa väreissä! Hintakin on huomattavasti huokeampi. Joitain kokoja löytyy alekorista jopa alle 100 euron, mutta hinnat pyörivät siinä 100-120 euron välillä.

Adidaksen lippulaiva on AdiPower, josta tuotiin nyt Tokio-malli pikalukolla. Henkilökohtaista kokemusta ei Adipowerista ole, mutta mainittakoon, että kanta on yhtäläinen Niken kanssa (nike laskee jyrkemmin) , mutta lesti on huomattavasti kapeampi. Kenkä on myös kevyempi kuin Romaleos 2 mutta raskaampi mitä Romaleos 3.

Painonnostokenkiä tekee myös suomalainen Flying Finn Keravalla. Niiden kanta on matalampi, hinta edullisempi ja lesti on suhteellisen leveä. Karhun vanhoja painonnostokenkiä saattaa löytyä myös joidenkin salien kaapinpohjalta. Niissäkin kantaa on vähemmän ja kenkä on enemmän tossumainen. Do win on tyyliltään Flying Finnin kaltainen nahkakenkä, jonka valmistus on lopetettu. Joitain hajakokoa tästä todella leveälestisestä kengästä vielä löytyy.

Mirunz on vanha kenkävalmistaja, joita näkee varsinkin aasialaisten jalassa. Sen edukas hinta ja jyrkempi korko ovat olleet ensimmäisenä kenkänä usein hieman jäykemmille nostajille. Huomaathan sen, että korkeampi kenkä ei tee sinusta notkeampaa vaan se auttaa saamaan nostolinjat paremmaksi. Sinun tulisi jatkaa liikkuvuuden lisäämistä, jotta pääsisit ilman kenkiäkin valakyykkyihin ja irrotusasentoihin. Tällöin liikkuvuutesi on riittävä ja loukkaantumisriski pienenee.

Mistä sitten tietää mikä on itselle oikea kenkä?

Kenkää valittaessa tulee muistaa, että kannan korkeus suuntaa noston irrotuksen hieman eri kohtaan. Mitä korkeampi kanta sitä enemmän potkua tulee olla alaselässä ja takareisissä kun matalammalla korolla pääsee työstämään irrotusta enemmän reidellä. Kengän pitää olla tiukka eli valitse oikea lesti. Vaikka leveämpi lesti saattaa tuntua mukavammalta, tulee muistaa ettei jalka saa liikkua kengässä. Lisäski jos käyttö on kovaa, kannattaa panostaa laatuun. Laadukkaat kengät kestävät kovaa kulutusta. Toisaalta satunnaiseksi nostokengäksi käy edukkaammat vaihtoehdot.

Lopettakaa siis ajattelemasta, että nostoihin tarvitaan tietyt kilot. Hommatkaa kengät auttamaan nostojen oppimista. Ei hyvien nostovälineiden tarvitse olla palkinto, ne voivat olla myös mahdollisuus.

Anni

Ylikunnossa vai ylirasittunut?

Ylikunto on yksi väärinymmärretyimpiä vaivoja, joka saa aikaan aina sekä vastarintaa että luvattoman paljon ymmärrystä. Seuraavassa kirjoituksessani käyn läpi ylikuntoa yleisellä tasolla sekä otan kantaa omasta näkökulmastani, miten ylikuntoa tulee hoitaa ja miten se voidaan todeta.

 Yleistä asiaa ylikuntoutumisesta

Ylikunto tai ennemminkin ylirasitus tarkoittaa, että elimistöä on rasitettu enemmän kuin mistä sillä on ollut mahdollisuudet palautua. Ylikuntoon ajautunut henkilö on rasittanut elimistöään niin paljon, että sisäelinhermosto ja hormonijärjestelmä eivät enää palaa normaalitilaan. Ylikunto on siis burn-out tila, jossa kehomme sietokyky on ylitetty.

 

Ylikunto yhdistetään vahvasti urheiluun, mutta kaikki fyysinen työ ja myös henkinen työ voivat aiheuttaa ylikunnon tai oikeammin ylirasitustilan.  Rasitustilan oireet voivat kestää viikoista jopa kuukausiin ja vaikeissa rasitustiloissa oireista voi kärsiä vielä vuosienkin jälkeen. Tällöin puhutaan kroonisesta ylirasitustilasta. Fyysisiä oireita ovat muun muassa suorituskyvyn heikkeneminen, vastenmielisyysliikuntaa kohtaan, lisääntynyt hikoilu, sydämen rytmihäiriöt, kohonnut syke ja verenpaine, vapina, unihäiriöt ja muutokset ruokahalussa. Tavallisia psyykkisiä oireita ovat masennus, hermostuneisuus, ahdistus ja ärtyneisyys.

**

Olen siis ylikunnossa. Yli puolet oireista sopii minuun, joten pitäisikö minun nyt nopeasti lyödä hanskat naulaan, kengät roskiin ja aloittaa loma. LOMA, jossa makaan ja lepään ja annan verenpaineen laskea? Yhä useampi urheiluun mukaan tullut ihminen toteaa ylikunnon elämässään, ilman että ylikuntoa on koskaan ollut olemassakaan. Urheilu on vaan ottanut valtaansa alueen energiavarastoista, jota ei koskaan ollutkaan. Urheilu saattaa olla pakkokeino, se on aloitettu liian lujaa liian hataralle pohjalle ja nauttiminen urheilusta on jäänyt vähälle. Oma valmennettavani kysyi neljän vuoden yhteistyön jälkeen, oliko syy siinä pitkässä peruskuntokauden hinkkaamisessa se, että opettelimme harjoittelemaan?  Kyllähän se syy oli juurikin siinä. Uskon vahvasti siihen, että pohjatyön huolellisuus pelastaa monelta vaivalta. Jos urheilija, harrasta tai kuntoilija ei ole valmis uhraamaan aikaa myös siihen perustuksen rakentamiseen, on turha ihmetellä hurrikaanin iskiessä, minne se talo katosi.

***

Olen kesän tehnyt kahta työtä, opiskellut, tehnyt tutkimustyötä ja harjoitellut. Koska yhtälö haisee jo alun alkaen ylirasitustilalta, vähensin harjoitteluani. Silti sain uni ja sydänoireita, ärtymystä ja hermostuneisuutta vaikka harjoitusmäärät olivat olemattomia. Reeni muuten kulki eli yksi kohta ei osunut näihin. Mistä tämä on seurausta?

 **

Ylirasitustilassa myös vastustuskyky laskee. Pitkään jatkunut stressi, jota siis myös harjoittelu tekee kehollemme, pitää alkuun sairaudet kurissa, mutta lopulta väsymme ja vastustuskyky romahtaa. Pitkittyneen ylirasitustilan oireita ovat muun muassa lievä kurkkukipu ja kuumeen tunne tai lievä kuume, jotka jatkuvat usein viikosta toiseen. Sisätautien erikoislääkäri Huttusen mukaan kevyt liikunta toisaalta suojaa virussairauksilta eli kokonaan ei tulisikaan olla liikkumatta. Ylirasituksen tyypistä riippuen oireet ja hoito ovat erilaisia (sympaattisen ja parasympaattisen hermoston ylirasitustila). Näitä en avaa nyt tarkemmin vaan siirrymme ylirasituksen / ylikunnon syihin.

Ylirasitustilaan ajaudutaan siis, jos ylirasitusjakso on liian pitkä. Urheilussa on pitkään puhuttu termistä ”ylimenokausi”, jolla pyritään katkaisemaan ylirasitusjakso ja välttämään ylirasitustilaa. Nyt sinä siellä, sinä urheilija, mieti hetki mielessäsi, milloin sinulla oli viimeksi ylimenojakso. Tiedätkö edes mitä ylimenojakso tarkoittaa?

**

Kaikki mikä kiiltää, ei ole kultaa ja kaikki mikä tuntuu raskaalta ei ole ylikuntoa. Huippu-urheilu ei ole aina mukavaa, ja ammattiurheilussa varsinkin on hetkiä kun ”työ ei nyt oikein nappaa”. Se on luonnollista, koska kukapa meistä ei olisi välillä ajatellut ” nyt kyllä otan lopputilin”. Urheilijan arki on samanlaista. Välillä tuntuu siltä, ettei yhtään huvittaisi. Urheilu ei ole aina pelkkää juhlaa ja ”PEEÄRRÄÄ” vaan välillä on vaikeampia jaksoja, joissa valoa ei tunnu näkyvän tunnelin päässä. Kuntokin on mysteeri. Lisäksi kaikki oireet eivät ole kiinni liian kovasta fyysisestä rasituksesta, vaan liian suuresta kokonaiskuormasta.

Syy siihen, miksi harjoitteluni kulki, oli että vähennettyäni harjoittelua kehoni kaipasi oravan pyörästä irrottautumista ja harjoittelua. Siitä syystä koin onnistumisia ja iloa harjoittelusta, se toi minulle energiaa, ja rytmihäiriöistä ja väsymyksestä huolimatta tein oikean ratkaisun harjoitellessani. Jos en olisi harjoitellut, olisi työpäivät venyneet entistä pidemmiksi ja kuormitus olisi oikeastaan vain kasvanut. Ylirasitustilassa ei siis aina ole kysymys vain harjoittelun vähentämisestä.

**

Ylimenokausi tai ylimenojakso on harjoittelusta vapaata aluetta. Ylimenojakso on yleinen suurempien kilpailuiden jälkeen, kun urheilija on tehnyt henkisesti ja fyysisesti pitkäjaksoisen harjoitusrupeaman. Jotta kone saisi käynnistyä uudelleen rauhassa, annetaan elimistölle ja urheilijalle KOKONAISUUTENA aikaa palautua. Tämä tarkoittaa sekä henkistä että fyysistä palautumista. Eräs ylikunnon oire oli vastenmielisyys liikuntaa kohtaan. Ylimenokausien väliin jättäminen on yksi varmin tapa laskea motivaatiota, ja tehdä harjoittelusta vastenmielistä. Ylimenokaudella onkin tarkoitus antaa ajatuksen levätä ja löytää se todellinen sisäinen motivaatio palata takaisin harjoitteluun pariin.

Itselläni on SM-kilpailuiden jälkeen ollut 3-6 päivää totaalitaukoa (saan harjoitella, jos haluan, mutta pakko ei ole) ja EM- ja MM-kilpailuiden jälkeen 2-4 viikkoa. Olen saanut määritellä harjoitteluni itse, olen panostanut tuolloin kouluun, töihin tai esimerkiksi kodin sisustamiseen ja elänyt tavallista arkea. Näin muiden elämän osa-alueiden tuoma paine ei pääse kerääntymään liian suureksi ja paluu arkeen eli urheiluun sujuu mutkattomaksi, sillä uuden harjoitusrupeaman aloitus tuntuu jälleen joululle.

Kaikki tiet ovat kulkemista varten, mutta toiset reitit ovat vain kivisempiä. Rion jälkeen pidin useamman kuukauden taukoa ohjelmoidusta harjoittelusta. Se ei tarkoittanut lepoa, mutta harjoittelin silloin, kun siltä tuntui.

Kaikki tiet ovat kulkemista varten, mutta toiset reitit ovat vain kivisempiä. Rion jälkeen pidin useamman kuukauden taukoa ohjelmoidusta harjoittelusta. Se ei tarkoittanut lepoa, mutta harjoittelin silloin, kun siltä tuntui.

Ongelmaksi tulee tunne kilpailuiden jälkeen, että minun tulisi harjoitella kovemmin, enemmän ja paremmin. Usein palaudun reenisaliin heti kisojen jälkeisenä päivänä, mutta sitä iloa ei kestä kuin muutaman hetken. Totean kroppani ja pääni tarvitsevan lepoa. Nyt ei puhuta kahden viikon viinarännistä, vaan panostuksesta lihashuoltoon, talousasioihin eli urheilun rahoitukseen, sosiaalisiin suhteisiin ja urheilun ulkopuoliseen elämään. Eihän kukaan ihminen tee töitäkään ilman kesälomia? Tai jos tekee, on burn-out eli ylirasitus lähellä. Rakastan harjoittelua, mutta suhteeni urheiluun vaatii toimiakseen tilaa, meille molemmille. Urheilun ja minun tulee saada olla silloin tällöin erillään, jotta me molemmat tiedämme, mitä meillä on annettavaa toisillemme ja näemme kauempaa sen, miten asioita voisi parantaa.

Ensi kerralla ihmetellessänne, miksi Patrik Laine ei osallistunut MM-kisoihin, koittakaa itse jättää talviloma, kesäloma, joulu- ja juhannuslomat välistä ja tehdä 365 päivää töitä vuodesta toiseen. Myös urheilija tarvitsee lomansa. On järkevämpää vetää jarrua ennen kuin edessä on loukkaantumisia (keskittymiskyky alkaa heiketä, kesällä tehty peruskunto alkaa pikkuhiljaa rapistua) tai pahimmassa tapauksessa ylikunto on kohdannut urheilijan.

**

Urheilija on kokonaisuus

Harjoittelun kuormittavuudesta ei kerro kilot tai tunnit. Harjoittelun kuormittavuutta ei voida mitata yksinomaan urheilussa vaan siihen osallistuu koko urheilijan elämä. Tämä pätee myös muihin kuntoilijoihin. Elämän kaikki stressitekijät lisäävät, yllättäen, stressiä. Perhe, ystävät, työ, talous, ympäristö ja opiskelut voivat joko tuoda meille energiaa tai vallata sitä. Kun tunnit eivät riitä vuorokaudessa, alamme tinkiä unesta. Tällöin palautumisaika harjoittelusta jää liian vähäiselle. Harjoittelun määrä on siis kiinni palautumisajasta. Mitä enemmän meillä on aikaa palautua – joko aktiivisesti tai passiivisesti – sitä enemmän voimme harjoitella. Jos haluamme harjoitella 20 tuntia viikossa tehokkaasti, tulee meidän kyetä tekemään aktiivista palautumista sama 20 tuntia.

Koska olemme kokonaisia, on ylikunnon tai ylirasituksen hoitaminen paljon muutakin kuin harjoittelusta seisahtaminen. Ylikunnon kohdatessa ensimmäinen askel on pysähtyä ja kartoittaa, miksi olemme tässä tilassa. Jokaisen meistä tulee pystyä kriittisesti tutkimaan elämäänsä ja varsinkin huippu-urheilijalta vaaditaan erittäin hyvää itsensä tuntemis- ja analysointitaitoja. Jos harjoittelua ei tule tarpeeksi, mutta opinnot stressaavat voi olla hyvä hetki miettä, sopiiko tämä tutkinto tällaisena urheilijan elämään vai tulisiko opinnoista pitää välivuosi? Onko urheilijan mahdollista sovittaa opintoja ja koittaa saada joustavuutta opintoihin, vai vaatiiko oppilaitos 100% keskittymistä? Nukunko riittävästi ja jos en, onko se itseaiheutettua vai todellisia uniongelmia? Voimaharjoittelijoiden tulisi myös peilata omaa peruskuntoaan, onko se riittävä pitämään yllä palautumiskykyä vai tukotammeko itseämme yksipuolisella harjoittelulla. Tiesittehän sen, että kestävyysharjoittelu parantaa lihasten verisuonitusta ja saa aikaan paremman ravinteiden vaihdon. Jos keskitymme yksipuoleisesti voimaharjoitteluun, saamme lihaksista jäykät, hitaasti palautuvat kuonapesäkkeet.

Arvot pelastavat ylikunnolta

Oma vinkkini ylikunnon välttämiseen on arvottaa oma elämä. Tämä tarkoittaa sitä, että teet itsellesi selväksi, mitkä asiat ovat sinulle arvokkaita ja mistä voit tinkiä. (Jos arvosi eivät maksa, sinulle mitään, eivät ne ole arvoja vaan mielipiteitä). Huippu-urheilijan arkeen ei kuulu joka viikonloppuiset illallishoustaukset eikä kiireinen toimitusjohtaja voi tavoitella huippu-urheilijan arkea. Minä en voi pyrkiä olemaan eturivin kympin tyttö opinnoissani, mutta voin pyrkiä suunnittelemaan opinnot järkevästi ja siirtämään niitä kokonaisuuksia, joita pystyn kauemmaksi. Jos olemme tietoisia arvoistamme, ei valinnat urheilun eteen tunnu taakalta, pyrimme tiedostamaan ongelmia helpommin ja säilyttämään tasapainon. Kun arvomme ovat järjestyksessä voimme säilyttää motivaation, näemme tarkoituksen ylimenokausilla ja osaamme asennoitua urheiluun ja harjoitteluun omien vaatimuksiemme asettamalla tavalla.

Jotta vältymme elämässämme ylirasitukselta, tulisi meidän kaikkien osata vastata kysymykseen siitä, mitä me ensisijaisesti olemme ja mitä meistä on tulossa. Jos emme osaa vastata kysymykseen Miksi, emme voi tietää vastausta; miten. Jos urheilemme siksi, että se on mahtava harrastus tai pysymme terveenä, emme voi kuluttaa aikaa urheiluun perheemme, ystävien ja opintojemme ohi. Jos taas olemme mittaamassa maksimaalista suorituskykyämme ja haluamme nähdä mihin meistä äärimmillään on, voimme keskittyä siihen, miten tavoitteemme voidaan saavuttaa. Tällöin tavoitteemme vie aikaa ja energiaa, jota meidän tulee koota toisaalta. Emme voi tukeutua ajatukseen, jossa olemme vain urheilijoita, työntekijöitä, äitejä tai ystäviä. Jokainen meistä on kokonaisuus, ja sen hallitseminen ratkaisee, ei yksittäinen ruokavalio tai harjoitusohjelma. Harjoittelun intensiteetti ei ratkaise, vaan harjoittelusta palautuminen. Älä siis harjoittele enemmän kuin muut, harjoittele älykkäämmin.

Syysterveisin

Anni

Välineurheilusta välineillä urheiluun – part 1

Vyöllä vai ilman? Remmit vai sormilukko? Aloitan nyt kirjoittamaan auki teidän toiveitanne siitä, mitä haluatte lukea blogistani. Ensimmäinen aiheeni koskee nostojen apuvälineitä.

Intohimoiseen urheiluun kuuluu vahvasti myös varustelu. Omalla tavallaan on hauskaa, miten painononnosto ja voimanosto on koettu kolitsihousujen ja rikkinäisten t-paitojen elämäksi, mutta crossfitin tullessa voimailuun mukaan näkee painonnostajienkin pukeutuvan trikoisiin. Tosin ilman shortseja, miten sukulaissielumme ristiinkuntoilija homman hoitaa.

Vaikka vaatteista ja niiden kantajista voisi kirjoittaa kokonaan oman kirjoituksensa, pureudun tarkemmin nyt tukeviin ja apua tuoviin välineisiin.Esittelen eri käyttökohteita ja ajatuksia siitä, missä minun mielestäni menee hyvän ja huonon apuvälineen ero.

Taannoin tuli vedeltyä enemmänkin maasta. Siinä 3x 190 kiloa, remmeillä toki, mutta omapaino videolla 64 kilon hujakoilla.

Nostoremmit

Vihatut ja rakastetut nostoremmit ovat olleet keskusteluna niin yleisurheilijoilla kuin painonnostajilla. Omalla salillani on sanonta, että alle 100 kilon tempaajat eivät saisi käyttää remmejä. Yleisurheilijat käyttävät remmejä suojatakseen käsiä (tässä monet menevät metsää, mutta siitä tarkemmin alempana) ja crossfitissä remmejä vältellään, jotta grippi ei huonone.

Remmien käyttö voidaan jakaa painonnoston ja fysiikkaharjoittelun osalta kolmeen kategoriaan: vetoliikkeet, bodailu ja painonnosto. Kaikissa näissä kolmessa näkee remmejä käytettävän, joten käsitellään remmien käyttöä näiden kaikkien kolmen osatekijän kautta.

1.Tiedä miten epäonnistutaan

Jotta remmit voi ottaa käyttöön painonnostossa, on ensisijaisen tärkeää osata epäonnistua. Omat nostajani joutuvat opettelemaan takaa pudotuksen ennen kuin lupa remmien käyttöön tulee. Jos et uskalla irroittaa tangosta ajoissa, on ongelmana tangon pyörähtäminen alaselälle tai pahimmassa tapauksessa olkapään ja käsivarren vammat. Tämä koskee siis tempauksia. Rinnallevedoissa ja ylöstyönnoissä remmejä ei pidetä. Piste.

Tai no, voit pitää jos kohta 2 toteutuu, mutta siitä sitten lisää tuonnempana. Bodailut ja vedot taasen eivät ole riskialttiita, sillä tankoa ei liikuteta pään päällä. Tästä syystä bodailuun ja vetoihin vihreää valoa remmien suhteen.

2. Selvitä, miksi käytät remmejä

Oikeastaan olisin halunnut nostaa tämän ensimmäiseksi kohdaksi, mutta turvallisuus ennen kaikkea! Jotta remmeistä on hyötyä kokonaisharjoitteluun, tulee urheilijan tiedostaa miksi remmejä käyttää. Annan omasta harjoittelustani muutaman esimerkin.

Kulmasoutu: remmit

Hyvin yksinkertainen syy on siinä, että kädellä puristamisen sijaan kykenen kohdentamaan liikkeen yläselkään, minne kulmasoutuja reenaan. Jos jumitan forkkuni tällä, on kaikki pois lajinostoista ja liikkeistä, joita teen puristusvoiman parantamiseksi

Tempausvedot: ilman tai remmeillä

Jos teen ykkösiä tai kakkosia noin 100 % teen ilman remmejä, jolloin totun siihen, etten purista tankoa ja käsi on rento. Jos teen isolla raudalla, pitkää sarjaa ja riippunostoja, käytän remmejä, jotta kämmenen iho säästyy sinne, missä sitä tarvitaan.

Rinnallevedot: ei ikinä * lue poikkeus*

Rinnallevedot ovat se, joka saa minut näkemään punaista. Kun rinnallevetoja tehdään remmeillä varsinkin sellaisten nostajien toimesta, jotka ovat kokemattomia tai muiden lajien urheilijoita, meinaan aina saada sydänkohtauksen. TTY aikoina kaksi eri urheilijaa onnistui murtamaan kyynärluunsa kun remmi ei raakarinnallevedossa irronnutkaan. Yleensä nämä muiden lajien urheilijat ostavat remmeiksi niin sanotut ”bodausremmit”, joilla ranne kuristetaan liikkumattomaksi. Kun rinnalleveto jää eteen, ei laakeri pääse pyörimään ja katastrofin ainekset ovat valmiina. Tämä on järjettömin tapa loukkaantua VARSINKIN kun puhutaan muiden lajien urheilijoista. Se vastaa järjettömyydessään sitä, että minä tekisin hyppyreenit seiväshyppyinä.

*poikkeus*

riippurinnallevedoissa ja sellaisissa rinnallevedoissa, joissa haetaan pitkiä pitoja (pysäytysrinnallevedot yms) voidaan peukalon suojaamiseksi ja kämmentä säästääkseen käyttää remmejä. Nämä ovat yleensä tekniikkareenejä ja painoiltaan maltillisempia. Tämä vaatii nostajalta jo kokemusta siitä, että onnistuuko nosto vai ei. Käännön sijaan epäonnistuminen tulee aistia ja sylistä, jotta allemenoa ja riskitilannetta ei pääse syntymään.

Tempaus: remmeillä ja ilman remmejä

Teen lattianostot yleensä AINA ilman remmejä, koska kisoissakaan niitä ei  saa pitää. Riippunostot kevyellä raudalla teen niin ikään myös ilman remmejä, mutta pitkät riippusarjat ja pitkät raakatempaussarjat teen remmeillä säästääkseni kättä.

Jos minulla on valmennettavia, joiden nostoissa on käsivetoa, opettelemme tempausrytmiä ja rentoa kättä remmeillä ensin. Siitä siirrymme pikkuhiljaa nostamaan ilman, jotta tuo sama käden rentous säilyisi myös sormilukolla. Usein lähdemme tekemään nostoja remmeillä ja vetoja ilman, jotta peukalo tottuu sormilukkoon, mutta opimme nostamaan ilman sitä käden jännitystä.

Kuten huomaatte näissä kaikissa on jokin erityinen syy käyttää remmejä. Se syy ei saa olla ”nostot kulkevat paremmin” koska silloin nostoissa on vikaa. Rinnallevedossa ideana on pitää kättä rentona ja tehdä yläselällä ja ENNEN KAIKKEA jalalla töitä kehittääkseen jalkavoimia. Remmeillä ja yläselän vippauksella tehdyt limbot eivät aja sitä räjähtävyysreeniä, jota raakarinnallevedoilla haetaan. *verenpaineen nousua ilmassa *

Bodailu: Jos haluat lisää puristusvoimaa teet ilman. Muuten se ja sama

Vedot: jos haluat lisää puristusvoimaa tee ilman. Toisaalta jos sinulla on kova maastaveto / työntöveto / Tempausvetosarja tee ne remmeillä, ja reenaa puristusvoimaa muuten.

3. Vältä vaaratilanteita

Yllä käsittelinkin tuon tempauksen ja rinnallevedon. Remmeissä ongelmana on se, että ne helpottavat elämää niin paljon, että välillä emme itse ymmärrä hellittää. Remmit ovat loistava renki, mutta erittäin huono isäntä. Kun liikkuvuuden lisäämisen sijaan, etukyykyissä otetaan avuksi remmit ja jos leuoissa ote ei pidä kuin remmeillä, ollaan menty metsään. Fysiikkaharjoittelulla on kuitenkin tarkoitus vahvistaa meitä, ei nostella nosturilla painoja ylös alas.

Siksi välillä unohdamme sen, että remmit voivat aiheuttaa yllämainittuja ongelmia painonnostossa. Sanoisinkin näin, että jätä remmit kotiin jos kukaan ei ole sinua auttamassa ja neuvomassa PAINONNOSTON osalta. Rinnallevedoissa voit hyvin mielin nostella koko elämäsi ilman remmejä, mutta tempauksissa voit niiden käyttöä ja harkita. Muista myös se, että älä reenaa jääräpäisesti ilman vain siksi, että haluat superpuristusvoiman. Jos liikkeenä on korkea tempausveto, miksi jättäisit sen napaan jos remmeillä voisit kiskoa ne leukaan asti?

Millainen remmi minulle? 

Remmejä on monenlaisia, ja yleisimmät lienevät nuo rannettakuristavat, hirttosilmukka – mallit. Ne toimivat hyvin perusbodailuun, mutta lajinostoissa ne ovat huonot. Esimerkiksi tempauksessa ranteen kääntyminen lopussa on iso osa noston onnistumista, joten ranteen pitää liikkua vapaasti.

Remmejä myydään myös kiinteällä silmukalla, jotka ovat hirttoihin verrattuna paremmat. Niistä suosittelen kuitenkin lyhentämään ”ylimääräisen hännän”, sillä se hidastaa remmin aukeamista. Muistattehan että remmejä ei kuulu kiertää tangon ympäri kuin yhden kerran! 

Painonnostajan lempiremmi on päästä kiinni oleva sen helppouden ja nopeuden takia. Se on helppo kiinnittää ja se aukeaa nopeasti. Vielä turvallisempi on kokonaan auki oleva pelkkä remmi, jota tosi HC-painonnostajat, kuten videon Pepe Raappana suosii. Meille softeille tarttuu mukaan yleensä nuo päistä kiinni olevat.

Remmien käytön tutorial

Kun otat remmit käteen ensimmäinen tehtäväsi on selvittää kumpi remmi kuuluu kummalle kädelle. Tiesithän että remmeissä on kätisyydet? Monissa remmeissä vain näin ei ole. Kuvissa esimerkkeinä on käytetty Voimaurheilijoiden Tuki ry:n  tekemiä remmejä, joita koekäyttöö allekirjoittaneen lisäksi muun muassa Laura Liukkonen maajoukkueesta. Nostajat antavat sitten palautteen jonka mukaan remmejä muokataan. Esimerkiksi nyt nahka vaihtui keväällä vaaleasta mustaksi.

DSC_0384

Remmeissä peukalo on aina päällimmäisen hännän puolella

Pujota remmi käteen alhaalta ylöspäin eli suunnittele miten remmi menisi tankoon kiinni.  Kuvassa, missä remmi on yksin on siis se puoli, jonka tulisi tulla tankoa vasten. Pujotat siis kätesi sinisestä tasosta kohti näyttöä.

Remmin näkyvä puoli tulee siis tankoa vasten. Sinun tulisi pujottaa kätesi läpi sinisestä tasosta kohti itseäsi.

Remmin näkyvä puoli tulee siis tankoa vasten. Sinun tulisi pujottaa kätesi läpi sinisestä tasosta kohti itseäsi.

DSC_0387

Malli siitä, miten remmi menee tankoon kiinni. Tästä huomaat hyvin, että kätesi pitäisi nyt läpäistä remmi vasemmasta reunasta kohti oikeaa.

Pujota remmit käteen kuvan osottamalla tavalla.

Pujota remmit käteen kuvan osottamalla tavalla.

DSC_0385

Vasemman käden  remmi eli päälimmäinen häntä on sisäpuolella. Alhaalla kuva myös, missä molemmat remmit ovat kädessä.

Tämä toistetaan siis molemmille käsille ja sen jälkeen oletkin jo puolivälissä voiton tietä! 

Molemmat kädet ovat kiinni ja eikun menoksi.

Molemmat kädet ovat kiinni ja eikun menoksi.

 

Pujota ensin toinen remmi kiinni. Suosittelen opettelemaan heti alusta alkaen pujottamaan remmit yhdellä kädellä, et oikeasti tarvitse kahta! Jos omaat lyhyet remmit (kuten itselläni on) remmin voi pujottaa tankoon kiinni kämmenen kautta. Jos omaat pitkät, kuten kuvissa, remmin pää tulee tulla tangon yli peukalon ja etusormen välistä. (katso video, Pepe sitoo remmit nimenomaan etusormen ja peukalon välistä, eikä keskeltä )

Kiitos Pepelle videosta! Vetoremmejä , tottakai , saa ostettua myös Voimakaupasta, mutta VUTn remmejä pääsee ostamaan myös mm Crossfit Herttoniemestä, Crossfit 8000 ja Sport Heavy- kaupoista. Malleina on Hirtto – kiristävä malli, Akka ja Ukko (päästä kiinni olevat, kuvien remmi on ukko-mallia. Akka on mitoitettu ensisijaisesti pieniin käsiin) sekä Äijä – kokonaan avoin. Myynnistä osa menee siis painonnostajille ja voimanostajien avustuksiin, joita VUT myöntää, joten näin pääsette tukemaan myös meidän painonnostajien elämää 🙂  Huomatkaahan että kuvina on vielä vanhat valkoiset, nykyään nahka on mustaa.

Siinä siis ensimmäinen osa. Seuraavaksi paneudumme kenkien valintaan ja eri valmistajien erikoisuuksiin.

xoxo

Anni

Kauneus on katoavaista

Jenni Puoliväli kirjoitti omalle urheilijasivulleen FB:ssa siitä, miten lääkärin ammatti estää esimerkiksi pitkien kynsien käytön ja pitkään valvotut yöt näkyvät kasvoilla. Samaan aikaan seuraamassani Nordic Style and Beauty- ryhmässä keskusteltiin huulten täyttämisen hoidon jälkeisten turvotusten laskemisesta. Ketjuun oli osallistunut useampia tuttujani, joiden täytteistä en osannut edes arvata. Mietintääni kasvatti veljenpoikani kysymys siitä, miksi kävin värjäämässä ja muotoilemassa kulmani, kuka niitä edes huomaa? Miten omat kauneusihanteeni kuvastavat haluamiani arvoja vai olenko muuttumassa pinnalliseksi?

Kauneus osana hyvinvointia

Olen aina mieltänyt sen, että itselleni kauneuteeni menetetyt rahat ja aika ovat panostusta minuun itseeni. Minulle ripsienpidennykset ovat olleet helpotus arkeen ja rakastan sitä 90 minuutin hetkeä, kun saan laittaa silmät kiinni ja nukkua päiväunet. Herätessäni ripseni ovat taas valmiina päivän rientoihin eikä minun tarvitse aamuisin viettää peilin edessä minuuttia pidempää.

Meikittä volyymiripsillä ja kulmien värjäyksellä näytän tältä. Se riittää minulle hyvin.

Meikittä volyymiripsillä ja kulmien värjäyksellä näytän tältä. Se riittää minulle hyvin.

En ole koskaan osannut meikata itseäni ja kauniiden kuvien taustalla onkin yleensä ollut Nina Honkanen, joka ammattitaidolla on katsonut, millaisena lähden kuvauksiin tai televisioon esiintymään. Oma osaamiseni rajoittuu ripsivärin levitykseen ja puuteriin. En osaa varjostaa kasvojani luomiväreistä puhumattakaan. Kulmani muotoilen itse kerran vuodessa. Muistutuksena tästä sain ystävältäni Kaisulta ostoslistan, mitä jokaisen naisen kaapista tulisi löytää, koska hän totesi oman meikkikaappini sisällön olevan vähintäänkin vajaa.Välillä huomaan olevani jopa kateellinen siitä, miten osa naisista kykenee värein luomaan illuusioita ja unelmia, osa heistä osaa tehdä meikkauksesta lähes taidetta. Minusta ei ole siihen.

Pitkäkestoiset ratkaisut ovat siis tuoneet minun elämääni helpotusta, sillä ehkä olen vain heikko sanoessani oloni olevan itsevarmempi julkisissa paikoissa, jos viikon valvomisputki ei näy kasvoilla. En myöskään halua astella polille tukka rasvaisena ja silmäpussien loistaen, koska en haluaisi itse oman lääkärini näyttävän siltä, että voi nukahtaa hetkenä minä hyvänsä. Sama pätee valmentamista. Haluan arvostaa asiakkaitani niin paljon, etten näytä aivan pystymetsistä nousseelta, vaan heidät kohtaa virkeä ja iloinen ihminen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita täyden maskin asentamista, vaan kuten yllä mainitsin, kulutan tuon minuutin peilin edessä. Kuvassa siis oma ”tavallinen” laittautuminen päivääni Ortonilla.

Sama kuva kuin viime blogissa :) Pahoittelut siitä

Sama kuva kuin viime blogissa 🙂 Pahoittelut siitä

Kauneus ja sen tavoitteleminen tuovat meille hyvinvointia niin kauan, kun oman kauneusihanteen korostaminen ei kuluta meitä, ei vie meiltä energiaa eikä missään nimessä aiheuta negatiivisuutta elämäämme. Voisimmeko ajatella, että itseensä ja kauneuteen panostamisen tulisi lähteä meistä itsestämme eikä muiden painostuksesta. Tämähän ei poikkea paljoltikaan urheilusta tai esimerkiksi ravintokeskustelusta, jota urheilijoiden ympärillä nyt puidaan. Terveellisinkään ruoka ei ole terveellistä, jos siitä tulee pakkomielteistä ja väkisin pyrimme saavuttamaan täydellisyyttä, jota ei ole olemassakaan. Jokaisen meistä tulisi kyetä katsomaan peiliin ja todeta: Olen kaunis. Jos ripsiväri tai kestoripset auttavat siihen, olkoon niin! Tärkein asia on, että opimme näkemään itsemme kauniina ja olemaan tyytyväisiä omaan itseemme.

Kun puhun kauneudesta, se todellakin on katsojan silmissä. En puhu käsitteistä, jossa kaunis tarkoittaa jättiläishuulilla varustettua isorintaista vaaleaa jumalatarta vaan sellaista kauneutta, joka saa meidät hymyilemään. Kauneuden määrittelee jokainen meistä itse, ja sen millainen oma kauneusihanteemme on, kertoo osittain myös arvomaailmastamme. Pysähdyin kuuntelemaan radiota, jossa erästä silikonirinnoin varustettua mallia / julkisuuden henkilöä haastateltiin. Hän totesi tanssijoiden elämän olevan esteettistä ja lisäävän maailmaan kauneutta. Siitä syystä silikonirinnat korostivat esimerkiksi vaatteita, joita nainen pitää yllään. Vaatteet istuvat aina paremmin rintavien päällä, hän toteaa. Hänen mielestään isot rinnat kuuluvat naisellisuuteen eikä leikkauksia tarvitse hävetä. Hän vakuuttaa, että on kamalaa jo nuorten 18-vuotiaiden suunnittelevan kauneusleikkauksia, joita suosittelee tehtäväksi vasta myöhemmin. Tässä kohtaa minua kylmää.

Jos ainoa asia, jonka näemme kauniina on iso rintaväli ja paljastavat vaatteet, olemme menossa pahasti hukkaan. Vielä huonommin voimme, jos uskomme omien mieltymystemme vastaavan koko maailman näkemystä siitä mikä on kaunis. Minua pelottaa, sillä olen varannut ajan parturiin. Olen päättänyt palata pitkään tukkaan ja vaikka kasvatusprosessini on ollut jo hyvällä mallilla, päätin kokeilla teippipidennyksiä.

Mainoslaatikko:

Ripset StudioGlamour (ajanvarauksessa lisätietoihin kirjoittamalla Anni10 saat 10% pois hinnoista)

Hiukset Hiushuone Dandy Marko ja Jonna

Pidennykset: Veijo Kinnunen Oy 

Maskeeraaja Nina Honkanen

Pikaelämästä  pikaratkaisuja

 

Maailma on muuttunut. Siinä missä vanhempani maksoivat kertasummina aravalainaa, on tilalle nousseet pikavipit ja joustoluotot. Kun halusimme ystävien kanssa lähteä Sunny Beachille, säästimme kesän rahaa, jotta syksyllä saimme varattua liput seuraavaksi kesäksi. Nykyään matka varataan heti luottokortilla, luottolasku maksetaan pikavipillä ja sitten alamme miettiä, mistä rahaa saataisiinkaan laskuihin. Elämme epätodellisuudessa, joka paistaa myös kauneusihanteisiin ja muuhun elämäämme. Parisuhteiden tulisi olla ruusuista juhlaa ilman vastoinkäymisiä ja haaveet tulee lunastaa ostamalla, ei töitä tekemällä.

Vielä hetki sitten leikatessa hiuksia takaraivossa raksutti tieto siitä, että hiusten kasvattaminen vie aikaa. Nyt tätä ei tarvita. Emme halua odottaa kolmea vuotta, vaan haluamme unelmamme täyttyvän tänään. Emme ole valmiita uhraamaan vartalomme eteen vuosia ja syömään hyvin, vaan menemme rasvaimuun, pakarat muokkaamme implantein ja Brazilian Butt Liftillä ja mietimme seurauksia sitten niiden tullessa eteen.

Emme ole valmiita luopumaan mistään, koska haluamme kaiken. Veljenpoikani haluaa miljonääriksi, mutta koulunkäynti ei kiinnosta. Jos emme jaksa tehdä unelmiemme eteen töitä ja uhrauksia, voiko niitä edes kutsua unelmiksi? Pitääkö elämän olla helppoa vai tulisiko sen olla pinnistelyitä, epäonnistumisia, nousuja uudestaan huipulle ja virheitä? Onko sen elämän pakko olla rankkaa jos on olemassa helppojakin vaihtoehtoja. Ehkä kyse on siis priorisoinnista.

Kauneus katsoo peilistä

Olen ehkä kasvamassa kokonaiseksi. Ymmärrän, että todella pienihuulisella naisella saattaa huulten täyttö tuoda suuren määrän onnea, mutta kysymys on, jäämmekö siihen koukkuun? Urheilussahan on samasta asiasta kyse. Odotamme itseltämme ennätyksiä joka päivä. Kun niitä ei tule, etsimme vastauksia uusista valmentajista, ruokavalioista ja tekniikoista. Kun emme saa haluamaamme tulosta nopeasti, käymme apteekin kautta. Siitähän dopingissa on kyse. Halustamme vaihtaa aravalaina pikavippiin. Mutta kaikella on hintansa. Kun huomaamme minäkuvamme taas vaihtuvan vallitsevan kauneusihanteen mukaan, on jäljellä enää rasvaimun jälkeiset arvet, liian suuret huulet ja kysymys siitä, kuka oikeasti on.

Kysymys on siitä, teetkö ratkaisuja itsellesi vai muille. Internet on ollut suuri Pandoran lipas, koska emme aina voi tiedostaa sitä, onko ratkaisu omamme vai ulkopuoliset paineen sanelema ehdotus. Emme näe totuutta, koska esimerkiksi Facebookin mainoksista paistaa läpi se, että mainokset ”vakoilevat” meitä. Jos googletan silikonirinnat, tarjoaa Facebook minulle kirurgisia palveluita. Hetken kuluttua ajatus alkaa tuntua omalta.

Avaan Hiushuone Dandyn oven. Markon kanssa olemme jo vuoden puhuneet pidennyksistä, ja olemme vahvistaneet omia hiuksiani jo pitkään. Hän kyseenalaistaa viimeiseen asti päätökseni, koska haluaa minun olevan tyytyväinen itseeni oman itseni takia. Minä kysyn lähinnä, montako grammaa hiukset painavat, mahdunko vielä painoluokkaan? Valitsen lyhimmän mahdollisimman pidennyksen, jotta harjoituksissa ei olisi ongelmia. Valitsemme helppoja ratkaisuja eli teipit, jotta voin halutessani nopeastikin poistaa jatkeet.

Valmis! Kiitos Jonna, olen enemmän kuin tyytyväinen

Valmis! Kiitos Jonna, olen enemmän kuin tyytyväinen

Haaveilen siitä, että 10 vuoden tauon jälkeen saan siirtää taas lettini tangon alta pois. Haaveilen siitä, että hiusteni letittämiseen menee aikaa ja saan harjata hiuksiani antaumuksella latvojen taipuessa rintakehälleni. Silmissäni piirtyy valmennettavani Emman äiti ja hänen maailman kaunein ja paksuin tukkansa. Kauneusihanteeni ei tulekaan keltaisilta sivuilta, ja se luo minulle toivoa siitä, ettei hiusten pidennysten otto aja minua kadotukseen.  Tärkeintä on se, että pidän itse itsestäni ja teen asioita, jotka tuovat onnea minulle. Eivät uudet hiukset vastaa 100 kilon tempausta, mutta peruskuntokaudella tuovat iloa harjoitusten keskelle.

Lopputulema

Veljenpoikani kysyi minulta, että miksi sitten laitatan esimerkiksi ne ripset, vaikka muu maailma olisikin sitä mieltä, että näytän hyvältä ilman. Sanon hänelle, että juuri siksi. Teen ratkaisuni siksi, että minä koen ne hyväksi. Mielipiteeseeni ei saa vaikuttaa se, kommentoiko joku ulkonäköäni positiivisesti tai negatiivisesti.  Minä päätän siitä eivätkä seuraajat, äitini (no äiti ehkä vähän), ystäväni tai kukaan muu. Minun ei tarvitse todistaa olevani kauneudesta välinpitämätön, mutta minun ei myöskään tarvitse seurata muiden jälkiä vaan muovata oma polkuni. Jokainen meistä on kaunis omalla tavallaan ja tärkeintä on löytää juuri se, oma tapamme.

Kun opimme arvostamaan omaa terveyttämme ja arvojamme, voimme lopettaa toteuttamasta muiden unelmia ja siirtyä omiimme. Kun maalaamme maailmamme terveiden arvojen päälle, voimme pudottaa painoa ilman pelkoa syömishäiriöstä tai ylikunnosta. Veljeni sanoin: jos emme osaa rakastaa itseämme, emme osaa rakastaa muitakaan.

Hyvää heinäkuun alkua kaikille!

xoxo

Anni