Archives

now browsing by author

 

Painonnostovalmennusta ja voimanhankintaa

Ensi syksyn suunnitelmat valmentamisen osalta alkavat olla valmiina ja näillä näkymin syksy voidaankin toivottavasti aloittaa valmentajan ammattitutkintoa rikkaampana.

Kesän voimakamppanja

Kesällä teemme voimakamppanjan yhdessä painonnostovalmentajien ja -maajoukkuenostajien kanssa. Ohjelmat sovitetaan teidän omaan ohjelmointiin eli jos teette esimerkiksi crossfitiä tai muuta paljon, opetetaan voimaharjoittelu teidän omaan reeni runkoonne.

Tavoitteena on parantaa heikkouksia. Eli jos ongelma on punnerrukset ja ylöspäin työntävät liikkeet, keskitytään yläselkään ja käsiin. Jos ongelma on painonnostossa, annetaan sinne sitten painopistettä. Eli kyseessä ei siis ole pelkkä painonnosto tai voimanosto-ohjelmointi (jos ette niin toivo) vaan se tehdään juurikin voiman lisäämiseksi sinne, minne itse sitä kaipaatte.

Kesäohjelmien tuotto menee Voimaurheilijoiden tuki ry:lle ja sitä kautta mukana olevien urheilijoiden kisamatkoihin yms.

Valmentajina toimivat siis mm. Eero Retulainen, minä, Tatu Sokka, Sami Raappana, Teemu Roininen ja i Mika Tiainen.

Ilmoittautuminen info a voimaurheilijoidentuki.com

kesakunto_web2

Kesän painonnostokoulu / 4 x CrossFit Central Helsinki

Helsingissä järjestetään painonnoston tekniikkapaja, jossa käydään läpi tempauksen ja työnnön perusteet sekä apuliikkeitä.

Ma 10.7. Tempaus 18.00

Ke 12. 7 Työntö 18.00

Ma 17.7. Tempaus 18.00

Ke 19.7. Työntö 18.00

Aiempaa nostotaustaa ei vaadita.

Kurssin hinta on 150 euroa, CrossFit Central Helsingin jäseniltä 135 euroa.

Ryhmään otetaan maksimissa 8 henkeä ja ilmoittautuminen tapahtuu sähköpostilla anni (a) vuohijoki.com

Onnistunut 107 kilon työntö

Matka kohti Rio on vaihtunut matkaksi kohti Tokioa.

Crossfit 8000 syksyn painonnostokoulu, ryhmäkoko 8 mukaan yht 16 henkeä

Syyskausi (Elokuu – Joulukuu) torstaisin 18-20

Alkeet 18:00

Etkö ole koskaan koskenut tankoon vai eikö liikkuvuus vielä riitä tempauksiin? Alkeet-ryhmässä se ei ole ongelma, sillä ohjelmointi perustuu painonnoston ensiaskeliin ja tavoitteena on saada jokainen nostaja taipumaan terveellisiin ja turvallisiin nostoasentoihin ja saada riittävät nostomäärät, jotta harjoittelun tehoa ja määrää voidaan painonnostossa tulevaisuudessa lisätä.

Jatkoryhmä 19:00

Kun oma nostotyyli on löytynyt, ja nostoja alkaa olla jo alla on aika siirtyä jatkoryhmään. Jatkoryhmässä haetaan haasteellisempia harjoitteita ja pureudutaan ongelmakohtiin syvällisemmin. Ohjelmointiin haetaan myös nostajariippuvaisia eroja, eli kaikki harjoitusten apuliikkeet tulevat sinun heikkouksiisi nojaten.

Jatkoryhmään kannattaa osallistua, jos:

  • Olet käynyt jo punttikouluja
  • Nostat lähes viikottain omassa harjoittelussa
  • Nostolinjat ovat tutut ja hahmotat raakanostojen ja kyykkynostojen erot

Huom! Jos et pääse omaan ryhmääsi voit tehdä harjoituksen myös toisessa ryhmässä.

ilmoittautumiset: (Early bird 30.6. asti)

Tässä on todennäköisesti kaikki ensi syksynä tapahtuvat valmennukset muutamia yksittäisiä seminaareja lukuunottamatta. Jos kursseista heräsi kysyttävää, ottakaa rohkeasti yhteyttä.

xoxoxo

Anni

Elämä on kysymysten summaa

Aloitan nyt määrittelemättömän kokoisen kokonaisuuden tämän vuoden omasta teemastani eli kokonaisuudesta. Haluan oppia olemaan ehjä ja kokonainen sekä näkemään sen, ettei merestä kannata etsiä pisaroita. Kliseistä mutta yllättävän vaikeaa. Kukapa meistä ei kiukuttelisi kun kahvimurut kaatuvat lattialle? Rikkinäinen tietokone vasta myrskynmerkki onkin! HUH ja miettikää jos maito on loppu. Mutta sitten itse asiaan.

Kuka minä olen?

Olen Anni. Olen painonnostaja, olen diplomi-insinööri, olen opiskelija, olen ammattiurheilija. Meidät lokeroidaan aina ja ammattinimikkeet on tehty helpottamaan ajatusta siitä, keitä olemme tai miksi olemme tulossa.  Lokerointi helpottaa suunnittelua ja ensimmäinen listaus onkin löytää ne asiat, joita tässä hetkessä on ja tulee olemaan.

Olen viime aikoina panostanut siihen, että löytäisin pieniä välitavoitteita, jotka ohjaisivat minua kohti sitä suurempaa. Eli tekisin tärkeistä asioista eräänlaisen kukan, joka koostuu terälehdistä, joista kauimmat ovat pieniä alkutavoitteita kohti tärkeintä. Mikä se tärkein sitten on? Toiset meistä ovat sitä mieltä, että yrittämällä löytää onnea huomaa harhailleensa koko elämänsä sitä etsien. Minä olen toista mieltä. Onnellisuus on itsestä kiinni ja sen eteen tulee tehdä töitä. Jos onnellisuus on riippuvainen ystävien tapaamisesta, tulee sinun tarttua puhelimeen ja soittaa.

Kuva HS 4.5.2017

Kuva HS 4.5.2017

Mitä sitten haluaisin olla tai mitä minun tulisi olla? Entä miksi olen tulossa? Kysymysten asettelu eri aikamuotoon antaa aivan erilaisen sävyn. Minun tulisi olla vahvempi ja varmempi ylöstyöntäjä. Haluaisin olla parempi ystävä ja tytär. Haluaisin olla onnellinen vielä vanhanakin ja tästä syystä minun tulisi olla rennompi ja vapautuneempi. Minusta on välillä tulossa jopa aikuinen, mutta onneksi ensimmäisellä kohdalla eli ystävien tapaamisella nuorenen aina kymmenen vuotta.

Haluaisin olla vahvempi ja kyykätä enemmän. Toisaalta minun tulisi olla vahvempi yläkropalta ja itsevarmempi. Olen tulossa tilanteeseen, jossa ymmärrän oman tietoni rajallisuuden ja aikani riittämättömyyden ja olen siirtynyt järjestelemään asioita paremmin. Olen oppinut elämään ja olen oppinut nauttimaan elämästä. Olen ollut henkilö ja minusta on tulossa ihminen.

Kuinka tulen onnelliseksi?

 

Kuitenkin kyse on kokonaisuuksista. Yksittäiset onnistumiset ovat tärkeitä, mutta käsitellään esimerkiksi omaa uravalintaani siirtyä lääkäriksi. Jos minun päämääräni ja onnellisuuteni mitta on valmistua lääkäriksi, mitä tapahtuu viimeisen tentin jälkeen? Siksi maailma tulisikin nähdä kokonaisuutena. Minusta tulisi onnellinen, jos saisin elämässäni tehdä työtä, joka konkreettisesti auttaisi ihmisiä. Minut tekisi onnelliseksi se, että voisin hyödyntää jo olemassa olevaa tietoani uuteen, kehittyä ja päästä auttamaan myös muita.

Rakas Bujoni ja tavoitteeni. Seuraavalla sivulla on elämäntavoitteet, joihin kuuluu muun muassa kerran kuussa ystävien tapaaminen ilman painonnostoa.

Rakas Bujoni ja tavoitteeni. Seuraavalla sivulla on elämäntavoitteet, joihin kuuluu muun muassa kerran kuussa ystävien tapaaminen ilman painonnostoa. Keltaiset ovat toteutuneita. Urheilupainotteisesti ollaan alkuvuosi menty :)

Miten tämän voi siirtää urheiluun ja voiko olla, että onnellisuuteni on riippuvainen saavutuksistani painonnostossa? Koska en voi itse vaikuttaa siihen, miten hyvin sijoitun, tulee minun pyrkiä vaikuttamaan vain omaan tulokseeni ja tekemiseen. Siksi tavoitteenani painonnostajana on nostaa ehjä ura ja saavuttaa oman kehoni maksimaalinen suorituskyky. Minun tavoitteeni on onnistua luomaan terve suhtautuminen urheiluun, saada onnistumisen tunteita, oppia kuuntelemaan kehoani ja oppia olemaan kuuntelematta, kun on pakko. Haluan tulla vahvemmaksi ja tehokkaammaksi. Haluan kokea urheilun onnistumista ja oppia hyväksymään epäonnistumisen.

Miten onnea mitataan?

Jotta voisimme saavuttaa konkreettisia asioita ja jotta pääsisimme lähemmäksi sitä tilaa, jota kukakin onneksi kutsuu, voisi olla hyvä liittää tavoitteisiin mittareita. Onnea voi mitata uskomattoman helposti. Miten olisi tällainen: ”Monenako aamuna tunsit onnea siitä, että jälleen edessä on uusi ja ihana päivä? ” tai ”Hymyilitkö tänään salilla”. Tiesittekö, että liian usea meistä ei edes muista, milloin viimeksi on nauranut.

Se on vaikeaa, kun kello soi kuudelta herätä ja miettiä, että taas tänään on päivä, jolloin voin toteuttaa suurta projektiani eli omaa elämääni. Sitä elämää, joka meillä kaikilla on vain yksi. Ja nyt päästään lähemmäs omaa ajatustani siitä, että emme saisi takertua yksityiskohtiin. Yksityiskohdat eivät saa pilata päiväämme vaan meidän tulee nähdä kokonaisuus.

Tämä on se syy, miksi sanoin Helsingin Sanomissa, että teen urheilun eteen kaiken, mutta urheilu ei ole kaikkea. Minä voin herätä aamulla onnellisena, vaikka en tempaissut edellisenä päivänä ennätystä. Ja tiedättekö miksi? Koska uusi aamu on tuonut tullessaan lisää mahdollisuuksia onnistua.

Näin lähellä oli 92 kiloa EM-kisoissa. Mutta 5 senttiä erotti minut tuosta. Onneksi uusia kisoja tulee ja tavoitteet ovat muissa raudoissa kuin 92 kilossa. Kuva Hookgrib

Näin lähellä oli 92 kiloa EM-kisoissa. Mutta 5 senttiä erotti minut tuosta. Onneksi uusia kisoja tulee ja tavoitteet ovat muissa raudoissa kuin 92 kilossa. Kuva Hookgrip

 

Ajatuksena LFA eli loogisen viitekehyksen malli

 

Löysin venäläisten painonnostajien oppikirjasta kohdan, jossa pyrittiin luomaan tavoite. Se sai olla iso, jopa mahdottomalta tuntuva. Omalla kohdallani se on maailmanrankin top 10 , jolla lohkeaisi henkilökohtainen paikka olympialaisiin. Minun painoluokassani se oli 221 kiloa. Kuulostaa paljolta. Se vaatisi 97 kilon tempauksen (tällä hetkellä 91 kiloa) ja 125 kilon työnnön (tällä hetkellä 117 kiloa). Minulla on kolme vuotta aikaa eli nuo puuttuvat kilot voidaan jakaa kolmelle vuodelle. Lisäksi koska painonnostossa kehitys ei ole koskaan lineaarista voin ottaa avuksi pikkutavoitteita.

Kuva ei liity juttuun vaan sain sali- ja lääkiskaveri Moonan tekemään itselleni aivan mahtavan huikeat letit. Kiitos :)

Kuva ei liity juttuun vaan sain sali- ja lääkiskaveri Moonan tekemään itselleni aivan mahtavan huikeat letit. Kiitos :)

Pikkutavoitteet eli apuliikkeiden ennätykset tuovat onnistumisia ja näyttävät suuntaa siitä, että eteenpäin ollaan menossa. Tällöin jokainen vuosi jakautuu yhteistulostavoitteeseen (212 (2018), 218 (2019) ja 221 (2020)). Nämä yhteistulostavoitteet jaetaan osatavoitteisiin (tempaus ja työntö) ja niiden pohjalta voidaan jakaa lista toivotuista pienistä osatavoitteista. Vaikka en siis saavuttaisi juurikin tuota 212 kiloa, voin nähdä että suunta on oikea, rinnallevedoissa pitää kiristää ensi vuoteen ja saan nähdä miten askel askeleelta tuo mahdottomuus muuttuu mahdolliseksi.

Tätä samaa on käytetty jo 70-luvulla lähetystyössä ja vaikeiden asioiden ja ongelmien ratkaisussa (Aki Hintsa, Voittamisen Anatomia). Kun mahdottomalta ja kaukaisilta tuntuvat tavoitteet tehdään pieniksi askeliksi on helpompi lähteä etenemään. Helppoa se ei ole, ja totaalista muutosta on vaikea tehdä. Tässä on eräs pieni asia, johon haluaisin paneutua, sillä uskoisin kyseisen LFA mallin auttavan myös pitkäaikaissairaita ja elintapasairaita. Kun tavoitteista tehdään realistisia, eivät mahdottomatkaan matkat tunnu pitkiltä.

Tiedosta esteet

Jos haluamme laihtua 30 kiloa kolmessa kuukaudessa, on meillä orastava ongelma. Varsinkin jos emme ole koskaan liikkuneet, emme osaa valmistaa ruokaa emmekä ole perusterveitä, tulee järjestelmä luoda uudella tavalla. Mitäpä jos tupakoinnin lopettamisen sijaan ajateltaisiin ensin vähentämistä? (Sehän itse asiassa on jo tehty). Suurten liikunnallisten tavoitteiden sijaan aloitettaisiin helpoista asioista. Vaikka kerran viikossa 10 minuuttia pihatöitä näin keväällä, tulisi se pihakin samalla haravoitua. Seuraavalla viikolla tavoite voisi olla jo 12 minuuttia. Urheilijana ja aktiivisena ihmisenä minun on helppo sanella ihmiselle, että kalenteriin aika ja sitten menet lenkille, teet ruuan ja pakastat ylimääräiset. Alat juomaan vettä ja lopetat tupakoinnin, ja syö vaikka purkkaa niin ei tee karkkia mieli. Muutosten tulisi tuoda enemmän energiaa kuin ottaa. Mikään asia, joka tuntuu vastenmieliseltä jo alussa, ei tule jäädäkseen. Jos haluat juosta maratonin, etkä ole ennen juossut, ei ensimmäinen lenkki ole 42 kilometriä.  Hyvä ilmiö tästä, löytyi Hesarin nyt liitteestä.

Jos elän elämästä 11 kuukautta kurinalaisesti, voin hyvin yhtenä viikkona käydä Saksassa ja vieraila Wasenissa. Paluu arkeen maistuu silti aina parhaimmalle.

Jos elän elämästä 11 kuukautta kurinalaisesti, voin hyvin yhtenä viikkona käydä Saksassa ja vieraila Wasenissa. Paluu arkeen maistuu silti aina parhaimmalle.

Haemme usein syytä epäonnistumiseen harjoittelusta, resursseista, liiasta työstä ja muista ongelmista. Valmennus nojaa pitkälti siihen, että katsomme vain urheilijaa ja harjoitusta. Meidän tulisi harjoittelun sijaan valmentaa ihmistä. Ihminen on kokonaisuus, jonka jokainen komponentti tulee olla ehyt ja auttaa tavoitteessa. Jos tavoite on nousta top 10 maailmassa ei silloin voi tavoitella kuuta taivaalta myös opinnoissa. Mutta jos opinnot tuovat energiaa ja irtiottoa painonnostoarjesta, sitä kuuluu tehdä. Ja siihen kuuluu panostaa juurikin sen verran, että energia omassa arjessa lisääntyy, eikä vähene.  Urheilijan tulee ammentaa voimaa urheilun ulkopuolelta, koska urheilu itsessään on kuluttavaa, vaikka miten onnellisia olisimme.

Menestys vaatii onnellisuutta

Rakastan kirjoja ja kuten jotkut lukijat saattavat huomata, on taustalla paljon Aki Hintsan ajatuksia. Hänen mukaansa menestys ja onnellisuus kulkevat aina käsi kädessä. Menestyneet ihmiset nauttivat elämästään ja siitä, mitä he tekevät. Kun menestys kiilaa onnellisuuden ohi, kun työstä tulee pakkoa, on peli menetetty. Alamäki alkaa ja johtoporras vaihdetaan nälkäisempiin ja onnellisempiin.

Sen sijaan että tuijotamme urheilijoiden uraa ja harjoittelua, meidän tulisi oppia näkemään urheilijan sijaan se ihminen. Urheilu-ura ei olisikaan keskiössä, vaan tärkeämpää olisi korjata ongelmat elämässä. Näin kokonaisuus nitoutuu toimivaksi, eikä meidän tarvitse määrittää olemmeko opiskelijoita, urheilijoita, työntekijöitä, insinöörejä tai tyhjäntekijöitä.

Voimme kaikki olla rauhassa vain ihmisiä.

xoxo

Anni

Elämää EM:ien jälkeen

Onkohan sitä edes?

Uskoisin ja nyt seuraakin pieni mainos ennen varsinaista painonnostotarinaa:

Oulun punttitunnit ovat täällä!

 MITÄ:

 Painonnostotekniikoita sekä voimanhankintaa

Jokaisen tasolle löytyy oma ryhmänsä ja tempaus ja työntöopetus on jaettu vielä erikseen kahdelle päivällä. ALKEET ryhmissä panostetaan enemmän kevyihin painoihin ja tekniikkaharjoituksiin, jatkoryhmissä etsitään apuliikkeitä ja ratkaisuja olemassa oleviin ongelmiin.

MITEN MUKAAN:

Yhden tunnin hinta on 20 euroa ja ilmoittautuminen sähköpostilla ( anni (a) vuohijoki.com Paikkoja rajoitetusti (max 10 henkeä per ryhmä ja monessa ryhmässä enää muutama paikka jäljellä)

MILLOIN:
Ti 18.4 16:30 Tempaus ALKEET

Ti 18.4. 17:30 Tempaus KOKENEET (Vetolinja ja allemeno)

Ke. 19.4 16:00 Työntö ALKEET
Ke 19.4. 17:00 Työntö KOKENEET(Rinnalleveto, jalankäyttö vedossa ja ylöstyönnössä)

To 4.5 16:00 Tempaus osa 2 ALKEET
To 4.5. 19:00 Tempaus kokonaisena nostona

Pe 5.5 16:00 Ylöstyöntö ja kokonaiset nostot ALKEET
Pe 5.5 17:00 Ylöstyönnön harjoitttaminen KOKENEET

Ma 15.5. 18:00 Penkkipunnerruksen tekniikka ja punnertavat liikkeet
Ma 15.5. 19:00 Jalkavoimat, kyykky- workshop

Olen kirjoittanut paljon kilpailuiden jälkeisestä tyhjyydestä ja ahdistuksesta, mutta tällä kertaa sitä ei tullut. En tiedä, onko syynä uusi elämäni, jossa urheilun lisäksi on muitakin päämääriä. Kilpailuiden jälkeen olin ensimmäistä kertaa energinen ja täynnä ajatuksia. Odotan jo sitä, että pääsen takaisin oikeiden reenien pariin ja ensimmäistä kertaa olen aloittanut jo tässä vaiheessa, ylimenokaudella työstämään uusien osaharjoitteiden tekniikoita. Enää ei mene aikaa siis opetteluun vaan käytän nämä viikot hyödyksi.

Saara ja Minä lähdössä puntariin

Saara ja Minä lähdössä puntariin

Lähtö Kroatiaan, kisoihin valmistautuminen ja oikeastaan kaikki kilpailuiden ympärillä sujui hyvin. Sain ehjän harjoittelukauden ranteesta huolimatta (se ei ole vaivannut kuin kerran koko kevään aikana) ja valmistauduin hyvin kilpailuun. Mainittakoon, että ensimmäistä kertaa eläessäni nostin molemmat tempauksen ja työnnön aloitukset useaan kertaan harjoituksissa, ja kykenin säilyttämään voima-arvoni lähes 100%. Koska olen nostajana vahva, en voi liialla herkistelyllä luopua voiman tunteesta. Nostoista tulee silloin arkoja, enkä luota itseeni.

Huonekaverina toimi Saara Leskinen, jonka kanssa ensimmäinen yhteinen matka sujui hyvin. Olen hirvittävän kilpailuhenkinen ja välillä huomaan pelottavani ihmiset pois sillä, että en oikein osaa ottaa pientä metconia crossfitissä rennosti, vaan kilpailen itseni ja muiden kanssa aina. Naisten maajoukkueessa on minun onnekseni noussut keskinäinen kilpailu niin kovaksi, että nykyään pienet vinoilut reeneissä ovat sallittuja, eikä kukaan hermostu niistä. Hyvänä esimerkkinä Laura Liukkonen, joka heikosti startanneen työntöyhdistelmäreenini tuoksinnassa totesi työntävänsä kanssani pian samoja painoja, ja toivoi minun edes yrittävän antaa vastusta. Loppujen lopuksi sain tästä tilanteesta 12,5 kiloa lisää tankoon vain siksi, että olen niin kilpailuhenkinen. Kiitos Laura!

Tempauksen lämmöt olivat ehjät. Nostovuosien kertyminen alkaa nyt näkyä, ja olen oppinut luottamaan itseeni. Enää kilpailutilanne ei ole niin ahdistava vaan olen oppinut nauttimaan työn jäljestä. 90 tempauksen aloitus oli kovin aloitukseni ikinä. Vuoden aikana harjoittelin tuota 87 kilosta lähtemistä ja EM:ssä oli aika siirtyä uudelle kymmenysluvulle. Sitten alkoivat ongelmat. En tiedä, onko puristusvoimani vain liian heikko suhteessa uusiin rautoihin, koska ensimmäistä kertaa eläessäni käteni repesi nostoissa. Harmittihan se, mutta taas näitä painonnostossa olevia asioita, joihin tulee tottua. Jatkossa tulee teipit leikata valmiiksi odottamaan vahingon varalle, jotta nostoja ei valu hukkaan noin turhamaisen asian takia. Olin suunnattoman pettynyt tempaukseen. Tiesin olevani hyvässä kunnossa ja tavoitteena oli päästä likemmäs 95 kiloa.

Teippausoperaation ja mökötyksen jälkeen valmistauduin työntöön. Olen nyt aloittanut sekä tempauksessa että työnnössä uuden järjestelmän lämmittelyyn ja nousen lähes loppuun asti kakkosnostoilla (1+2). Olo tuntuu tällöin itsevarmemmalta ja yläselän lihaksisto painekkaammalta. Aloitus 111 oli uusi Suomen ennätys, uusi oma ennätys tietenkin 63 kiloisiin ja jälleen sen 4 kiloa korkeammalta kuin normaalisti aloitan. Nosto oli helppo, vaikka rinnalleveto kaatuikin taakse ja 2-1 nosto läpi. Kuitenkin jury käänsi nostoni, ja tämä on asia, jota ei myöskään saa enää tapahtua. Pompottelen tankoa ja työnnän sen nopeasti  ylös, koska muuten kadotan paineen jalalta. Se paine pitää saada pysymään siellä ilman, että nostoissa on tulkinnan varaa. (Lisää syitä miksi olen motivoitunut reenaamaan). Olin kiukkunen. Ei tässä näin pitänyt käydä, sillä tavoitteenani oli päästä lähemmäs 120 kiloa viimeisellä nostolla ja nyt tuo lipui kauas. Emme lähteneet kuitenkaan riskeeraamaan tulosta, vaan otin 111 hyväksytysti uudelleen.

Viimeinen nosto 116 kilosta oli paras rinnalleveto näissä kisoissa. Sääli vain, että jo vauhdinotossa huomasin tangon lyövän vastaan eli ajoitin ponnistuksen aivan päin honkia. Olisi tehnyt mieli kysyä tuomarilta, voinko nostaa tämän takaisin rinnalle. Pettymys oli suuri ja itkuhan siinä tuli pitkästä aikaa.

Päävalmentajamme Antti Everi kuitenkin totesi, että 4 kilon yhteistulosparannus Suomen Ennätykseen, oma ennätys parani 7 kiloa 63-kiloisiin ja aivan uudenlainen Anni lavalla, joten eiköhän tästä ole hyvä jatkaa eteenpäin.

Irtosihan se yksi hymykin lavalla 111 kiloa ja uusi SE

Irtosihan se yksi hymykin lavalla 111 kiloa ja uusi SE

En ikinä pidä kilotavoitteita, koska haluan nostaa sen mihin pystyn. Silloin välillä huomaan tulevani vauhtisokeaksi. Kun mahdollisuus oli 206 kilon yhteistulokseen en oikein osaa nauttia siitä Suomen ennätyksestä ja uusista luvuista. Toisaalta olen askel askeleelta päässyt kohti Euroopan huippua ja matka on edelleen pitkä. Silti jokainen pieni askel on kohti parempaa minua ja olen jo nyt päässyt vakiinnuttamaan sen tosiasian, että 200 kilon yhteistulos on huonon päivän totali. Se ei ole uskomaton erikoissuoritus, joka vaatii ponnisteluja. Se on tavallisen Annin tavallinen tulos. Tavoitteet on asetettu seuraavalle olympiadille, ja olen ehkä nälkäisempi nostajana kuin koskaan.

Toukokuun alkuun otan rennosti, tekemällä crossfitreenejä ja bodailemalla. Annan aikaa itselleni rakentaa parempia exceltaulukoita, suunnitella lihashuoltoja ja mikä tärkeintä; päästä läpi Biokemian kurssista. Ai niin, muistatteko sen tentin, josta puhuin viime blogissa. Se meni läpi. Jälleen oma asenteeni siihen, että kun asioista nauttii ja tekee sen minkä jaksaa, on lopputulos parempi kuin väkisin puristamalla.

Kiitos kaikille tukijoille ja ihmisille, jotka olette rakentamassa minusta parempaa nostajaa. Erikoiskiitos Mikalle ja Katalle, jotka ovat jaksaneet tehdä pitkää päivää salilla kanssani. Kiitos Antti Akonniemelle olkapäistä ja Miskalle isommasta tarakasta. Kiitos Mikko Virtala ja Essi Viitikko (www.suhk.fi) että olen saanut taas tehdä ehjän kisakauden. Kiitos Pasi Koivunen, että olet opettanut minusta taas iloisen ja tyytyväisen nostajan.

Ja tietysti kiitos koko Suomen joukkueelle, kannustusväelle kisapaikalla ja kotikatsomoissa sekä niistä kaikista kauniista sanoista, joita sain taas lukea viestitse.

xoxo

Anni

Koutsi Vestman (Varis) analysoimassa päivän kuntoa

Koutsi Vestman (Varis) analysoimassa päivän kuntoa

Kohti EM-kisoja

Viimeinen piste on painettu paperille, joka näyttää lähes tyhjältä. Mutta olen sanonut kaiken mitä tiedän, ja se ei tällä kertaa ole paljoa. Palautan biokemian tentin silti hyvin mielin. Päätös panostaa viimeiset viikot EM:iin ovat kuitenkin tuoneet iloa päiviin ja vapautuneisuutta sekä opiskeluun että urheiluun, joten hieman ennakoiden voisin veikata olevani tekemässä tenttiä taas 13.4. Proffakin totesi, että aikaa on, joten nyt kohti Splitiä ja sitten takaisin Ouluun hoitamaan loput kurssit ennen kesälomaa. Priorisointi ja aikataulutus sekä ymmärrys siitä, että kaikkia asioita ei tarvitse tehdä kerralla, helpottavat elämää. Verrattuna edelliseen tutkintooni olen onnellinen, että olen oppinut keskustelemaan. Istuessa alas kurssien vastuuhenkilöiden kanssa olemme useasti löytäneet fiksuja ratkaisuja, että aika riittäisi molempiin.

Oulu on tuonut tullessaan paljon hyvää mieltä ja uusia ystäviä. Kuitenkin kotisalilla, Rusalla, reenaaminen on edelleen se lähinnä mukavuusaluetta. Kuvassa nykyään Rovaniemellä vaikuttava, oma valmennettavani Essi Koskinen hemmoineen.

Oulu on tuonut tullessaan paljon hyvää mieltä ja uusia ystäviä. Kuitenkin kotisalilla, Rusalla, reenaaminen on edelleen se lähinnä mukavuusaluetta. Kuvassa nykyään Rovaniemellä vaikuttava, oma valmennettavani Essi Koskinen hemmoineen.Ps. kuva ei ole ihan eilen otettu :) 

Viime keskiviikkona puhelimeni soi ja Urheilusanomien toimittaja soitti kysyäkseen tunnelmia EM:stä. Olen koittanut olla ajattelematta koko kisoja. Jännitän aina paljon, jolloin rentous tekemisestä helposti katoaa. Nyt olen pyrkinyt pitämään harjoituksissa nautinnon tekemiseen. Olen eri mieltä vanhan liiton jermujen kanssa, kyllä harjoituksissa tulee olla hauskaa ja nostamisesta pitää kyetä nauttimaan. Jos se intohimo tekemiseen katoaa, on aika sanoa tangolle hyvästit. Minun kohdallani tätä ei ole käynyt vaan edelleen innostun harjoituksista. Mitä kovempi reeni, sitä mukavammin se menee. Toisaalta pyrin siihen, että en lähde salille suorittamaan ja puristamaan. Pyrin nauttimaan siitä, että teen työtä josta pidän, käytän kehoa, jonka eteen olen tehnyt tuhansia tunteja työtä.

Onnistuminen on urheilun suola, mutta urheilun ulkopuoleltakin tulee saada sisältöä elämään.

Onnistuminen on urheilun suola, mutta urheilun ulkopuoleltakin tulee saada sisältöä elämään.

”Antti Everin sanoin sinulla on mahdollisuudet mitaliin”. Mikä on mahdollisuus mitaliin? Se että onnistuessaan, ylittäessään itsensä voi kyetä taistelemaan mitalisijoista? Vai se, että huononakin päivänä tulos on parempi, mitä muilla. Minä vastaisin perimmäisen. Jos virhemarginaali on suuri, on vaikea nousta palkinnoille. Teoria on eri asia kuin käytäntö. Vaikka teoriassa Suomi voi kyetä hyvänä päivänä talviolympialaisissa 15 mitaliin, ei kaikilla vain voi olla hyvä päivä. Urheilija pyrkii aina suoriutumaan kilpailupäivästä paremmin kuin mistään muusta sitä ennen, mutta kuitenkin urheilu on herkkää ja mitä nopeampi laji, sitä useammin pienetkin virheet kostautuvat.

Suunta on oikea. Talven tuloskehitys on näyttänyt, että rahkeita on kansainvälisesti koviin tuloksiin. Se, että rahkeet riittää auttaa, mutta sekään ei vielä riitä. Se tulos pitää kyetä vaan vakioimaan, virheet minomoitua. Olen tammikuusta maaliskuun puoleen väliin nostanut noin 1579 onnistunutta lajinostoa yli 85% maksimista olevilla raudalla. Epäonnistuneita on 75 kappaletta. Tästä laskennasta puuttuu toki viimeisen kahden viikon kovimmat reenit. Kuten sanoin suunta on oikea, mutta vielä on paljon parannettavaa. Onnistumisprosenttini alkuvuoden reeneissä oli siis 95 %.

Kaikki tiet ovat kulkemista varten, mutta toiset reitit ovat vain kivisempiä.

Kaikki tiet ovat kulkemista varten, mutta toiset reitit ovat vain kivisempiä.

Puhelun jälkeen aloittelin hiljalleen reenini. Vaikka kyseessä oli kevyt harjoitus, jäivät Antin sanat kaivamaan. Reeni meinasi mennä aivan vihkoon, enkä nyt tarkoita päiväkirjaani BuJoa. Yritin olla ohjeen mukaan nopea, mutta pään pakottaessa olemaan kovempi, parempi ja mahtavampi, tuli nostoista lähinnä hitaita viimeisen pyöriessä takaa yli. Istuin hetken, ja tartuin tankoon. Tein vain yhden toiston, mutta lopetin ajattelemasta mihin minun tulee pystyä. Päätin miettiä vain mihin pystyn. Minun tulee luottaa siihen, että se mitä teen, riittää. Enempää ei voi vaatia, kunhan muistaa suorittaa oman työnsä ja nauttia matkasta. Ei työnteon tarvitse aina hauskaa olla, mutta 95% pitää olla onnistumisen tunnetta.

Tiistain nostot lienevät yksi vaikeimpia kisojani, mutta toisaalta myös helpompia. Taistelut on taisteltu, kunto on hiottu ja parsakaalit keitetty. Minun tehtäväni on vain nostaa. Nyt voi enää vain nauttia.

 Eva Wahlströmin sanoin: ”Ryppy otsassa on tappion enne”

xoxo

Anni

Olet mitä syöt

Lihavuus on itse aiheutettua ja kertoo laiskuudesta. Jos on riittävän kauan syömättä, kyllä sitä laihtuu. Lihavilta ihmisiltä tulisi poistaa oikeus kela-korvauksiin ja lisätä verotusta.  Miksi et tee itsellesi mitään?

Kuulostavatko nämä lauseet tutuilta? Arvasin. Olen itsekin sortunut aina ajattelemaan, että lihavat ihmiset ovat saamattomampia ja yhteiskunnan riippakiviä, jotka eivät kykene pitämään edes itsestään huolta. Samaan hengenvetoon laitan viestiä omalle henkiselle valmentajalle ja sähköpostiin on ilmestynyt ravinto-ohjelma.

Olen tehnyt tutkimustyötä elintapasairauksiin sairastaneista ihmisistä, ja monella tuntuu olevan yksi yhtenäinen tekijä: tukiverkoston puute. Monisairaille ja moniongelmallisille ihmisille oman hyvinvoinnin ylläpitäminen voi olla mahdottoman vaikeaa. Jos taustalla on traumaa, mielenterveys- tai päihdeongelmia, voi tuo joka aamuinen kaurapuuron keitto tuntua tuskalta. Enkä voi todellakaan kertoa miltä se tuntuu, koska onnekseni omissa yrityksissäni ja elämässäni taustalla on ollut tukiverkosto.

Onnistuminen ei vaadi laajaa ystäväpiiriä mutta se vaatii tasapainoisen elämäntilanteen ja ihmisiä, jotka uskovat sinun onnistumiseesi. Se ihminen voi olla myös sinä itse, mutta mitä tehdä tilanteessa, jossa yksinäiselle ihmiselle ei yksinkertaisesti löydy elämäniloa ja tavoitehakuisuutta parantaa omaa terveyttään. Viimeiset viikot ovatkin olleet herättäviä tajutessani, miten paljon ulkopuoliset ihmiset tekevät minun jaksamiseeni.

Kun omat voimat ehtyvät, löytyy aina se, joka jaksaa nostaa minut ylös. Tukiverkosto. Se on aivan liian aliarvostettu sana maailmassa, jossa itsenäisyys, yksin oleminen ja omatoimisuus ovat trendisanoja.

MINÄ EN SELVIÄ YKSIN! Miksi olettaisin kenenkään muunkaan niin tekevän? Olemmeko todella niin omaan sieluumme käpertyneitä, että näemme ulkonäölliset ongelmat ainoiksi ongelmiksi, vaikka useassa tilanteessa lihavuus olla seurausta monesta tekijästä. Lisäksi unohdamme sen, että kaikkia lihavuus ei edes haittaa. Tiesittekö, että niille ihmisille, jotka kokevat lihavuuden ongelmaksi puhkeaa helpommin elintapasairauksia kuin heille, jotka ovat vain tyytyväisiä itseensä? (Koitan kaivaa tuon tutkimuksen linkin myöhemmin).

- -

Jotta helpottaisin niitä ihmisiä, jotka miettivät ihmediettien ja pussikeittojen välillä, päätin kertoa yksityiskohtaisemmin omasta ruokavaliostani. Huomatkaahan, että syön yllättävän paljon, koska liikun paljon. Ihan tavallisen 65 kiloisen naisen elämään saattaa kaloreita tulla ylimääräisestikin. :) Lisäksi myönnän, että ilman jatkuvaa saarnaa urheilijan ruokavaliosta, en jaksaisi tätä tehdä näin tunnollisesti.

Aamupala:

 

Syön lähes joka aamu kaurapuuron marjoilla ja raejuustolla sekä yhden palan ruisleipää, jonka päällä on levitettynä avokadoa ja kalkkunaleikettä. Vaihtoehtoisesti saataan hiutaleet vaihtaa täyskauramuroihin tai tehdä 2 ruisleipää lisukkeineen. Käytän todella paljon kasviksia. Ruoka näyttää ja maistuu paremmalta, kun tuoreet kasvikset ja hedelmät säestävät tekemistä.

Aamupala ja kouluun lähtevät eväät

Aamupala ja kouluun lähtevät eväät

Aamupala 2:

 

Kyllä, syön kaksi aamupalaa. Tämä ateria tulee syödä ennen ensimmäistä kunnon painonnostoreeniä. Normaalisti olen laiska, ja syön banaanin rahkalla ja mehukeitolla, mutta viime aikoina olen alkanut suosimaan smootheja:

1rkl avokadoa

150g hunajamelonia

200g rahkaa TAI luonnonjugurttia

1dl mehukeittoa

Ja blenderiin. Tämän aterian saatan ottaa myös kouluun ja reppuun.

Vaihtelen myös paljon aamupalan 1 ja aamupalan 2 paikkaa. Koululla meille tarjotaan aamulla aamupala puoli-ilmaiseksi, joten usein teen tuon smoothien nopeasti kotona ja käyn ensimmäisellä luentotauolla syömässä aamupalaksi kahvilassa puuron ja raejuustoa.

Lounas

 

Jos kouluruoka maksaa 2,6 euroa, ei siitä kannata valittaa. Muistan kuinka TTYllä tuli aina kitistyä köyhistä ravintoarvoista, proteiinin vähyydestä ja liiasta hiilarista. Ne taisivat olla sitä aikaa, kun vedin painoa pelkällä protskulla ja rasvaprosentti oli 10 pykälää suurempi kuin nyt, vaikka painoni oli samassa. Ensimmäinen asia, joka itseäni vihastuttaa on se, että ihmiset kuvittelevat ylimääräisen proteiinin muuttuvan lihakseksi. Ei. Siitä tulee rasvaa.  Kouluruuan proteiinin lähteet eivät aina ole priimaa, mutta jos ateria maksaa 2,6euroa (SoTe:lla ateria taisi olla 90 senttiä! 90 senttiä, ja joku valittaa siitä, että liha ei ole luomua? ) ei aivan hirveän suurta gourmet-elämystä tähän hintaan voi olettaa lautasella olevan.

Medisiinan maanantaipäivän tarjontaa. Tomaattikanaa!

Medisiinan maanantaipäivän tarjontaa. Tomaattikanaa!

Työ tekee ihmiselle hyvää ja se ne vuodet, jotka olin opiskelijoiden eduista pois, kasvatti ajattelemaan positiivisemmin ruuasta, jota meille tarjotaan. Aika harvassa ovat ne annokset, joiden loihtimiseen riittää kaksi euroa. Kyllä siihen pystyy (oma päivällisesimerkkini tuonnempana), mutta ajatusta se vaatii.

En kuitenkaan ole aina koululla ja kotona pyrin tekemään suurempia määriä ruokaa kerralla. Lisäksi oma ihana ystäväni, valmennettavani Pauliina, reenaa tuplareenejä kanssani, joten väliajalla lounastamme yhdessä. Pauliina kärsii keliakiasta, joten ruuan pitää sopia hänelle. Olen lisäksi kerran onnistunut kyseisen neidin myrkyttämään vehnällä, joten pyrin olemaan äärivarovainen nykyään.

Sam Mill's Pasta D'Oro on gluteiiniton ja lisäaineeton vaihtoehto tavalliselle pastalle

Sam Mill’s Pasta D’Oro on gluteiiniton ja lisäaineeton vaihtoehto tavalliselle pastalle

Gluteenittoman ruuan ei siis tarvitse olla pelkkää kanaa ja riisiä. Nykyään leipiä ja pastaa on tarjolla erilaisia, ja itse olen kokenut nämä Sam Mill’sin tuotteet hyväksi. Ne maistuvat lähes tavalliselta pastalta, koostumus säilyy  keitettäessä ja mikä parasta, nämä eivät sisällä ollenkaan lisäaineita. Heiltä on tulossa nyt gluteenittomia valmisruokia, jotka tulevat auttamaan Pablon kaltaisten ihmisten elämää paljon, eikä vehnän vähentäminen toisinaan tee haittaa meille tavallisille tallaajillekaan. Koska liputan monipuolisen ruuan puolesta, en näe siis ongelmaa syödä maissijauhoista tehtyä pastaa tavallisen pastan sijasta.

Samalta se näyttää kuin normaalipasta ja kokki selviää helpommalla tehdessä vain yhden ruuan kaikille!

Samalta se näyttää kuin normaalipasta ja kokki selviää helpommalla tehdessä vain yhden ruuan kaikille!

Välipalat

Syön välipaloja 3-4 kappaletta päivässä. Määrä riippuu reenien määrästä, ja koitan kehystää välipalat  harjoittelun ympärille. Palkkarin juon vain iltareenin / raskaamman reenin päälle, mutta sen määrästä olen tinkinyt, koska syön mieluusti kylkeen banaanin ja rahkan. Syöminen on ihanaa! Välipalani koostuvat:

  • luonnonjugurtti tai maitorahka (200g)
  • Mysli/ kaurahiutaleet / Elovena-välipalakeksi / Proteiinipatukka / Banaani / Ruisleipä
  • Hedelmät 1-2 kpl
  • Pähkinät
  • Avokado
  • valkuainen, kinkku tai raejuusto

Näillä pelimerkeillä pelaan siis päivän välipalani. Yhdistelmät riippuvat paljolti päivän energiatarpeestani, mutta normaalisti syön siis päivässä 3-5 hedelmää, 2-3 rahkaa, 1 avokadon ja 1-3 ruisleipää.

Päivällinen

Vaikein ateriani on päivällinen. Siksi Oulussa yksin ollessani paistan maanantai-iltana 400g jauhelihaa, heitän joukkoon 1 purkin tomaattimurskaa ja keitän pastaa 2 dl ( 2 päivän annos). Jauhelihan joukkoon laitan lähes poikkeuksetta sieniä, sipulia ja parsaa, jotta saan myös kasviksia mukaan (joo sienet eivät ole kasviksia, mutta ne ovat hyviä ). Näillä eväillä elän torstai-iltaan asti ja perjantaisin olenkin jo Helsingissä. Tälle setille tulee hintaa noin 2 euroa annos. Näillä pääsen siis samaan, mitä kouluruoka. Huomattavaa on, että minulla päivällisellä on vain 100g lihaa, joten isommilla ihmisillä tuo annoshinta tuplaantuisi 4 euroon (200g lihaa). Kasvisten määrä nostaa myös annoksen hintaa, ja koulullahan on aina salaattibuffet.

Onneksi joka viikko ei tarvitse syödä jauhelihakastiketta ja pastaa. Tässä alla muutama ehdotus:

Pinaattiletut ovat maailman mahtavin keksintö!

Pinaattiletut ovat maailman mahtavin keksintö!

Pinaattiletut:

0,5 pussia tuorepinaattia

2 kananmunaa

3 valkuaista

2dl kaurahiutaleita

0,5 prk Mifu-maustamaton

Suolaa, pippuria, soijaa ja vähän chiliä

Sauvasekotimella mössösekaisin PAITSI mifut lisätään vasta pannulla ja avot; olemme valmiit! Tuohon kylkeen yksi ruisleipä ja kasa salaattia, ja makrot ovat säilyneet samana

Bataattia ja kanaa

Bataattia ja kanaa

Jauhemaksapihvit

Jauhemaksapihvit

Jauhemaksapihvit:

Koska syön siis noin 80-100g lihaa ruualla, otan energian hiilihydraatista esimerkiksi perunasta tai bataatista. Niitä täytyy lautasella olla noin 200g. Jauhetussa maksassa on hieman hiilaria mukana, joten sen määrä tulee ottaa huomioon. Teen pihvit 50/50 jaolla, eli pihvissä on raastettua perunaa 50% ja 50% maksaa. Lisäksi leikkasin yhden sipulin joukkoon. Koska ruuastani pitää energiaa tulla enemmän hiilihydraateista, on kylkeen mahtunut muutama uunissa paitsettu bataattislaissi.

Käytän  ketsuppia, enkä sen makroja jaksa edes laskea.Määrät ovat 5-8g luokkaa, joten vaikutus on niin minimaalinen ettei minun ruokavalioni siitä kärsi. Pihvien päälle paistoin herkkusieniä kaurakermassa (5% rasvaa)

Iltapala:

Olen laiska syömään iltaisin, joten tyydyn usein rahkaan ja marjoihin. Viime aikoina olen onneksi kunnostautunut syömällä muun muassa munakkaita, smoothin tai leipää. Suurin rakkauteni kohde on iltaisin syöty kaurapuuro mangolla. Helppoa nopeaa ja äärettömän hyvää.

Kuten saatoitte huomata, syön hyvin yksinkertaisesti, mutta värikkäästi. Yksinkertaisella tarkoitan perusruokien tekemistä ja turhan hifistelyn välttämistä. Ruokieni ei tarvitse olla raakaruokia, ei vehnättömiä tai viljattomia, mutta en kaihda myös näiden ruokien syömistä. Terve suolisto pystyy käsittelemään erilaisia ruokavalioita vaivatta, joten miksi emme näitä erilaisia ruokia söisi?

Elämää on ruokapöydän ulkopuolellakin, ja siksi uskon siihen, että ruokailun ja ravinnon kuuluu tukea kulloistakin elämäntilannettamme, tuoda energiaa arkeen eikä ruokavalio saa aiheuttaa ylimääräistä stressiä. Siitä syystä en usko laihdutuskuureihin vaan elämäntapaan, jossa kehon ei tarvitse elää keräten vararavintoa tai näännyttää itseään.

Jos teille heräsi kysymyksiä ruokavaliosta, niin voitte rohkeasti viestittää esimerkiksi facessa minulle.  Ruokavaliosta ja sen tärkeydestä kirjoittaa enemmän oma ravintovalmentajani, jonka kirjoituksiin pääsette tästä linkistä.

xoxo

Anni

Suomen naispainonnosto elää ja voi hyvin

Naisten painonnoston taso on noussut viimeisten vuosien aikana hitaasti mutta sitäkin varmemmin. Vielä viime olympiadin alussa ollut huoli siitä, löytyykö jatkajia vahvojen naisnostajiemme jäädessä pois, on ehkä nyt siirtynyt unholaan. Jatkumoa on saatu, sillä tänä vuonna SM-kilpailuista jäi pois kauan omia painoluokkiaan hallinneet Anna Tokola ja Jenni Puputti. Tästä huolimatta taso oli kovempi kuin koskaan ennen.

Vuonna 2013 eli viime olympiadin ensimmäisissä SM-kilpailuissa naisten painonnoston SM-kultaa irtosi keskimäärin 221,7 pisteellä. Hopealle kivuttii 186,1 pisteellä ja pronssia napattiin 182,0 pisteellä.

Vuonna 2017 tehtiin historiallisen paljon Suomen ennätyksiä. Tulostaso oli kohentunut, vaikka uudet sinclairpisteet laskevat noin 4 pistettä keskiarvoja viime olympiadia verraten. Tänä vuonna kultaan vaadittiin 243,7 pistettä. Se ylittää viime vuoteen asti voimassa olleen A-rajan 240 pistettä. Nyt rajat nostettiin 250 pisteeseen. Hopea vaadittiin 215,7 pistettä ja pronssiin 200,7 pistettä. Viime vuoteenkin verrattuna kultaan vaadittiin yli 10 pistettä enemmän.

Ajateltaessa viime olympiadia voimme ehkä uskaltaa varovasti todeta, että voisimme kokeilla MM-kisoista olympiapaikan lunastamista naisten maajoukkueen kanssa. Vaikeaa se tulee olemaan, mutta suurten kärysumien jälkeen  tulostaso tasaantuu maailmassa ja nousuvaiheessa oleva naisten maajoukkue voisi hyvin tavoitella tuota kahta maapaikkaa. Se tarkottaisi siis kovaa työtä vuoden 2018 MM-kilpailuihin.

 

Omaan harjoitteluuni tämä tulostason nousu vaikuttaa toivottavasti motivoiden. Kovaakin kovempi kilpailu ajaa kaikki meidät mukavuusalueiden ulkopuolelle. Tokioon on pitkä matka ja mukana on kasa toistaan kovempia ja lahjakkaampia painonnostajia. Vaikka vuosi 2016 ja alkanut vuosi 2017 ovat luvanneet hyvää, on todettava, että vuonna 2020 täytyy olla aivan eri kymmenysluvuilla. Naispainonnostosta on tullut kilpaurheilua.

Viikonlopulta mukaan tarttui 3 kultaa ja kilpailuiden suurin pistesaldo. Lisäksi Suomen Painonnostoliitto palkitsi minut 2016 vuoden parhaana naispainonnostajana.

Viikonlopulta mukaan tarttui 3 kultaa ja kilpailuiden suurin pistesaldo. Lisäksi Suomen Painonnostoliitto palkitsi minut 2016 vuoden parhaana naispainonnostajana. (91+117SE = 208SE)

Haluan kiittää Rovaniemen Reipasta mahtavista painonnoston SM-kilpailuista. Olemme kasvaneet seurana viimeisten vuosien aikana paljon, ja on hienoa, kun joukossamme on paljon talkoohenkeä ja yhdessä tekemistä.  Kiitos myös kaikille kilpakumppaneille sekä erityisrakkaudella Helsingin Herakleelle, jonka tiloissa olen saanut jo monta vuotta harjoitella. Helsingin Herakles oli kolmanneksi menestynein seura SM-kilpailuissa tänä vuonna. Joukkueessa oli vain naisia…

Kuvittelin ehtiväni kirjoittaa tuon ruokailublogin ennen SM-iä mutta se jää nyt ensi viikolle Eli seuraavassa kirjoituksessa tulen yksityiskohtaisemmin avaamaan omaa valmistautumistani kohti painonpudotusta 63kilosiin.

xoxoxo

Anni

Suomen ennätys 117 kiloa

Suomen ennätys 117 kiloa

Liian paksu painonnostajaksi

Peilistä  katsoo erilainen nainen. Urheilun tuomat muutokset näkyvät aina, tavalla tai toisella. Kaukana on se Anni, joka tanssi balettia ja jota veljet kutsuivat pikku-ruikiksi. Koska en omannut yhtään lihasta, käteni olivat aina solmussa, kyynerpäät kääntyivät yli ja käsivarsi laitettiin useaan otteeseen paikoilleen. Auto odottaa pihassa, mutta katsahdan vielä peiliin. Uuden yhteistyökumppanin, Studio Glamourin, mukanaan tuomat pienet arjen helpotukset sekä luopuminen silmälaseista, tekevät elämän paljon helpommaksi. Vai olisikohan se sittenkin helpompaa, kun ei vain välittäisi?

Ajat ovat muuttuneet ja minä siinä mukana. Nykyään olen joutunut tekemään järjettömän määrän töitä sen eteen, että yläselkään kasvaisi edes muutama lihas. Äidin ostaman ristin ketju ei enää roiku vaan on alkanut kiristää kaulalla. Kovasta työstä huolimatta, välillä välillä olisi mukavaa, olla vain tavallinen. Opiskelija.

Salilla oleilevan naisen elämä oli paljon haastavampaa 10-vuotta sitten. TTYn saunaillassa monesti keskusteltiin siitä, että lihaksikas nainen on oksettava näky. Miesmäinen. Onneksi kauneusihanteet ovat muuttuneet, ja lihaksikaskin nainen voi nykyään olla kaunis. Ja jos vertaa minua 10 vuotta sitten, en ollut edes niin lihaksikas mitä nyt. Ja mikä parasta, isot reidet ja pakarat ovat muotia. Jotain hyvää siis tässäkin! Olen muodissa, hetken.   Urheilijan laji sanelee paljon, millainen vartalostasi tulee. Painoluokkaurheilussa sinun tulee olla geneettinen ihme, jos haluat pitää rinnat ja siitä huolimatta rasvaprosentin alhaalla. Jokainen vuosi lisää lihasmassaa ja pienentää rasvaprosenttia. Se on tietoinen valinta. Oma ravintovalmentajani ja lääkärini tarkkailevat veriarvojani sekä jaksamistani myös siksi, ettei urheilu jättäisi pysyviä vaurioita esimerkiksi hormonitoimintaani. En halua siirtyä sille tielle, mille moni naiskehonrakentaja ja fitness-kilpailija on joutunut. Stressaantunut keho ei ole tehokas, joten raja hyvinvoivan urheilijan ja stressaantuneen alisuorittajan välillä on kuitenkin häilyvä. Viikon liian kova harjoittelu voi tehdä monen kuukauden takapakin. Liian tiukka dieetti saattaa lopettaa rasvaliukoisten hormonien erityksen, mukaan lukien testosteronin eikä vain estrogeenin. 15288699_804209206384755_4172723962825314611_o
Hiukset ja make-up Nina Honkanen

Ihailen salaa ystävääni Katariinaa. Huippu-urheilu on ohi ja on ollut aika perheelle. Lihakset ovat väistyneet ja vieressä nostaa atleettinen, 60-kiloinen nainen. Se Suomen suurimman yläselän omistanut 116 kilon työntäjä on muuttunut äidiksi ja valmentajaksi. Huomaan olevani kateellinen, vaikka annankin Katalle kassillisen S:kokoisia harjoitusasuja, jotka kiristävät nykyään hartioista. Vinoilen hieman siitä, sillä tiedän hänen kaipaavan välillä kilpailuiden tuomaa jännitystä. Hän kiusaa takaisin, ja toteaa että onhan se mukava ostaa farkut kaupasta eikä veneliikkeestä.

Urheilijoiden, varsinkin naisurheilijoiden, ulkonäköpaineista on puhuttu jo pitkään. Taisin itsekin asiasta kirjoittaa http://anni.vuohijoki.com/toivoton-tilanne/ blogissani ja otin kantaa siihen, miten meidän urheilijoiden tulisi suhteutua urheiluumme ja toisiimme.  Kolme vuotta vanhaa tekstiä lukiessani huomaan ainakin sen, että olen edelleen ainakin osittain samanlainen. En pidä siitä, että tulen salille meikattuna ja laitettuna. Enkä osaa vieläkään valita reenivaatteita, jotka sopisivat yhteen. Mutta jotain muuttui viime kesänä.

Lähes jokainen nainen haluaisi uskoa siihen, että hän on maailman kaunein. Lähes jokainen nainen toivoisi kuulevansa sen säännöllisesti. Miksiköhän miesten ulkonäköön ei ole koskaan kiinnitetty huomiota? Olen ehkä edelleenkin sitä mieltä, että me naiset luomme paineen toisillemme miesten sijaan. Mies voi näyttää kodittomalta pummilta, jos hänellä on NHLn kovin laukaus. Mies voi painaa 60kiloa, jos hän hyppää yli 200m mäestä. Mutta jos nainen tempaisee 100 kiloa, on kyseessä oksettavan miesmäinen ilmestys. Tekisi nyt tuolle naamalleen jotain. Välillä yksin ollessani mietin, haluanko sittenkään olla 100 kilon tempaaja.

Olen pinnallinen ja mitä enemmän olen ollut esillä mediassa, sitä pinnallisemmaksi olen muuttunut. Onneksi kotisalilla saa satikutia, jos käyn uusissa vaatteissa nostamassa. Meikatessa Joni saattaa kysyä, onko kaikki ihan hyvin vai miksi näytän niin oudolle. Terve harjoitteluympyrä pudottaa minut, eksyneen lampaan, takaisin laumaansa harjoittelemaan tukka sykkyrällä silmät ristissä. Minulla on myös vastuu niistä nuorista painonnostajan taimista, jotka pähkäilevät omaa rakennettaan ja miettivät, ovatko liian paksuja painonnostajiksi. Kaikkia omia ajatuksia ei voi sanoa ääneen.  

Mutta vaikka mistä suunnalta asiaa katson, huomaan olevani edelleen se tyttö, joka halusi päälleen tutun ja tanssia pähkinänsärkijää. (Sen sijaan meistä tehtiin sammakoita Liisa Nojosen tanssikoulun näytökseen. Olen edelleen katkera). Kuitenkin rakastan kenkiä ja minusta on ihana lähteä välillä ulos siten, että voin hetken näyttää ihan joltain muulta. Nykyään leveiden hartioiden piilottaminen on haastavaa, mutta onneksi crossfit on tuonut mukanaan naisille myös yläkropan lihakset, joten urheilullisen naisen ei tarvitse olla enää kummajainen.  

 

Ja onneksi meille naisillekin on annettu hieman huijausvaraa. Olen palannut takaisin vanhaan ja olen alkanut pitämään geelikynsiä. Kynsilakka on aivan turha laitos, koska se pysyy aina vain yhden reenin. Olen oppinut pitämään kynnet niin lyhyinä, etteivät ne katkea nostaessa. Salaa panostan itseeni muutenkin. Vaikka Tampereen Paklaamon Marika jäi muutaman sadan kilometrin päähän muutettuani, uskaltauduin palaamaan takaisin etsimään henkilöitä, jotka voisivat välillä kaivaa minustakin naisen. Tukkaprojektini on edelleen kesken, ja Marko on luvannut saada tästä vielä selkoa.  

 

Vaikka peiliin katsoessa herääkin sekavia tunteita, yhtä asiaa en vaihtaisi; painonnostoa. Se tunne ollessa yksin tangon kanssa, oppiessa uusia asioita ja saadessa enemmän irti itsestään, tietää olevansa oikealla polulla. Vaikka kisoista otetuista kuvista 95% on omasta mielestäni kamalia, kuka voisi ottaa pois sitä tunnetta, joka tulee onnistuneen noston jälkeen? Urheilu on mahtavaa. Urheilu on täynnä tunteita, eikä sen tunteen koskettavuutta sanele uudet hiukset, tai vääränlainen kuvakulma lavalla. Se tunne tulee tekemisestä. Urheilun hienous piileekin siinä, miksi olemme tulleet eikä siinä, millaisia olemme.  

Tämän pienen urheilijan voit bongata huomenna / tänään 2.2. Ylen Puoli7 erilaisessa Talkshowssa puhumassa painonnostosta ja elämästä.

xoxo

Anni

Itku pitkästä ilosta

Se on ohi. Kaikkien aikojen paras vuoteni, joka alkoi Thaimaan leiriltä ja päättyi Suomen Cupin voittoon ja jouluun yhdessä perheen kanssa. Koska vuosi 2016 oli aivan mahdottoman hyvä, vaikkakin erittäin kuluttava, täytyy vuoden 2017 olla ihan pelkkää alamäkeä.

Tapasimme taas pitkästä aikaa Pasi Koivusen, henkisen valmentajani kanssa, jolle naureskelinkin sitä, että nyt on aika normalisoitua. Olen nukkunut huonosti, päätäni on särkenyt ja jumissa olevat niskat ovat aiheuttaneet huimausta. Naurahdin Pasille, että sen on pakko olla esimerkiksi aivokasvain, koska eihän se onnellisuus nyt voi loputtomiin jatkua. Sanoin myös olevani aivan sinut asian kanssa, koska onneahan on jaossa tietty määrä, eikä onnellisuus voi jatkua loputtomiin. Olen joka päivä herännyt onnellisena, päivisin kahvia juodessa olen tyytyväinen elämääni  ja iltaisin menen rauhassa nukkumaan tietäen, että näin hyvien hetkien jälkeen ei haittaa, vaikka tulee takapakkia.

Yksi iloinen asia on ollut Rovaniemen talvet. Harjoittelu täällä on motivoivaa ja iloista. Kiitos SantaSport!

Yksi iloinen asia on ollut Rovaniemen talvet. Harjoittelu täällä on motivoivaa ja tehokasta. Kiitos SantaSport!

Kel onni on se onnen kätkeköön

 

Me Suomessa emme ehkä sittenkään vain osaa olla onnellisia. Murheellisuus on äidin maidossa peritty ominaisuus ja itsensä vähättely on opittu jo nuorena. Jos elämässä menee hyvin, on se ennemmin häpeän aihe. On vaikea sanoa ystäville, että hei mä olen todella onnellinen! Yleensä tyydymme valittamaan erääntyvistä mätkyistä, reeneissä pitää keskittyä ja olla tosissaan, ja lumisadekin on ihan syvältä.

Olen kamppailut jo hetken sen tunteen kanssa, että olen tyytyväinen siihen mitä minulla on. Kehityshän siinä loppuu! Minun pitäisi janota suurempia saavutuksia, opiskella nopeampaa (itse asiassa harkitsin jo hetken tosissaan ensimmäisen ja toisen vuoden yhdistämistä), olla valmiina hyppäämään EM-koneeseen täydellisen valmistautuneena ja saada pidettyä vähintään saman verran seminaareja kuin viime vuonna. Taantumus on pahasta. Emme saa taantua. Ja taantumuksen vastakohtahan on aktiivisuus.

Meidän on helpompi yhtyä ystävien mielipiteeseen siitä, miten kamalaa on kyykätä kolme kertaa viikossa ja kuinka kuluttavaa on opiskelu. Ulkomaille ei voi lähteä, sillä se on kallista, ruoka maksaa paljon ja urheilijoita ei tueta riittävästi. Minäkin valitan usein ja se on helppoa. Mutta miksi onnesta nauttiminen sitten on niin paljon vaikeampaa? Koska tiedän, että monella ystävilläni on ollut suruja, huolia ja murheita, minua hävettää iloita. Koen sen välillä taakaksi ja tuntuu, etten saisi olla oikeutettu hyväntuulisuuteen.

Kovaa menneen kesän ja syksyn jälkeen muutuin. En tiedä olenko muuttunut pysyvästi, mutta moni asia on toisin ja isoimpana niistä on oma suhteutuminen itseeni ja tekemiseeni. Lopetin todistamasta joka päivä itselleni, että kelpaan sellaisena kuin olen. Siinä ei ole mitään todistettavaa. Se on selviö.

Voin olla ainoastaan yhdestä asiasta vihainen ja pettynyt – siitä jos en ole edes yrittänyt. Laiskuuskin on sallittua, kunhan se ei johdu saamattomuudesta. On hyvä asia välillä antaa periksi ja kerätä voimia, mutta jos elämä on pelkkää voimien keräilyä ei asioita saa aikaiseksi. Mutta kaikista meistä ei tule Nobelisteja tai jalkapalloja, joten meidän tulee löytää ne asiat, joissa me olemme hyviä. On turha pyrkiä opiskelemaan fysiikkaa, jos ei ole matemaattisesti lahjakas. Kuitenkin työllä ja ahkeruudella lahjakkuutta saa kompensoitua, mutta jotta nauttisimme elämästämme, tulisi se edes jossain määrin olla mukavaa ja yksinkertaista. Yhtään hengenvetoa emme saa enää takaisin ja jokainen minuutti on siis ainutlaatuinen.

Onnistumiseen ei vaadita onnea

 

Kaikkia haaveita ei olla tehty onnistumaan. Se on ensimmäinen asia, joka meidän tulisi ymmärtää. Siksi matkasta nauttiminen on huomattavasti tärkeämpää kuin määränpää. Voimme haaveilla lottovoitosta, mutta sen todennäköisyys on pieni. Osa haaveistamme vaatii onnea ja toiset taas valtavan määrän työtä. Kuten sanoin onnistumiseen ei vaadita onnea, joten meidän kannattaa haaveilla asioista, jotka ovat meidän käsissämme ja joiden onnistumiseen riittää pelkkä ahkeruus. Onnistuminen sanana on harhaanjohtava. Se luo kuvan, jossa menestyneet ihmiset ovat käyttäneet tuuria onnistuakseen. Suurimpien menestystarinoiden takana on aina työtä. Onnistuminen ei siis ole synonyymi onnelle vaan määrätietoisesta tekemisestä. Lahjakkuuksistamme riippuen onnistuminen vaatii aikaa.

Tämän ymmärtäminen on auttanut minua paljon. Murehtiminen harjoittelusta on poistunut ja olenkin miettinyt, onko minusta tullut saamattomampi. Harjoitusten ollessa minulle ilon aiheita ja olen muun muassa nauranut paljon, jopa kesken sarjojen! Jotenkin suomalaisittain tämä kuulostaa siltä , etten ole ollut riittävän tosissani. En ole antanut kaikkeani. Kuitenkin olen saanut hyviä, tasapainoisia reenejä ja onnistunut kehittymään nostajana. En siis ole ihan hukkaan voinut mennä. Voisiko se sittenkin olla, että jamakalaistyylinen hyvätuulisuus toisikin sitä kaivattua rentoutta? Mikään asia ei tule pakottamalla. Vaikka fyysisiä ominaisuuksia voisikin pitää tahdonalaisena puuhasteluna olen todennut, että liika puristus vie rentouden lisäksi nautinnon. Tärkein ohjenuorani onkin ollut olla tyytyväinen harjoitteluuni ja olla ylpeä siitä mitä saan aikaan. Olen oppinut yllättämään itseni positiivisesti, ja nauttimaan siitä mitä teen; vaikka tämä ei tapahtuisikaan naama sitruunana.

Vaikka tämä voi kuulostaa tylsältä, on se lohduttavaa. Onnistunut vuosi 2016 ei siis ollut seurausta vuosisadan lottovoitosta. Se syntyi pitkien haaveiden, työnteon ja ahkeruuden varaan. Se mahdollistaa sen, että vuosi 2017 minkään asian ei tarvitse muuttua. Voin olla edelleen ahkera ja pyrkiä onnistumaan. Se vaatii vain kovaa työtä ja määrätietoisuutta.

Mukana video, jonka parissa kulutin koko päivän koska huomasin poistaneeni ison osan nostovideoista.  Kuvanlaatu on siis kierrätyksen takia hieman heikohko, mutta idea tullee selville :)

Hyvää vuotta 2017 kaikille!

xoxo

Anni

ps. tsekathaan lasten punttikoulu CF 8000. 

Kun aikaa on rajallisesti osa 2 – käytännön ohjeita

Kerroin osassa 1 valmisteluohjeita kiireiselle elämälle. Huomioitavaa on, että ennen kiireen tulemista siihen pitäisi varautua. Jos syksy on ollut katastrofaalinen ei koko joululomaa kannata kuluttaa maaten sohvalla huokailen vaan lomalla kannattaa varautua tammikuussa alkavaan työputkeen. Vaikka ajatus tuhlatusta lomapäivästä tuntuu vastenmieliseltä, lomasta nauttii enemmän jos takaraivossa ei naputa orastava kiire.

Näyttääkö kevät tältä? Tuttu tunne, sillä päätin siirtää muutamat tentit tammikuulle. Aika näyttää kannattiko.

1. Kalenteri kuntoon

Monelle tämä tarkoittaa koko kalenterin täyttämistä maanantaista sunnuntaihin. Sen sijaan, että aloitat laittamalla kasapäin menoja, aloita merkitsemällä viikonloppuja ja viikkoja, jolloin et suunnittele mitään. Varsinkin itselleni on ollut ongelmana se, että olen koulussa maanantaista perjantaihin. Perjantaina olen kentältä suoraan ajanut vetämään painonnostokoulua ja viikonloppuisin ovat olleet vuorossa seminaarit. Siihen tuli syksyllä stoppi.

Riippumatta siitä, mitä elämässämme teemme, tulisi päivärytmin koostua 8 tunnista unesta, 8 tunnista työtä ja 8 tunnista omaa aikaa. Oma aika voi olla saliharjoittelua, löhöilyä, kodin siivousta ynnä muuta sellaista. Lisäksi jokaiseen viikkoon kuuluisi mahtua yksi työtön päivä, jotta hermostomme saisi levätä. Ajatus tuntuu monesta utopistiselta, mutta jos lauantain ja sunnuntain 8h työt jakaa ma-pe välillä teemme töitä noin 11h päivässä. Tämän tulisi sisältää sitten jo kotityöt, tai kokoukseen valmistelut, opiskelijalle opiskeluihin kuuluvat kotitehtävät sekä mahdollisesti opiskeluihin kuuluvat työt. Ja näin lauantaina ja sunnuntaisin pitää olla vapaata.

Onnellisuus on tavoite, jota kohden meidän kaikkien tulisi edetä. Ei muiden kustannuksella, mutta itseämme ajatellen. Näin me päädymme tilaan, jossa onnellisuutta seuraa onnellisia asioita. Pienet vastoinkäymiset eivät enää horjuta meitä, vaan osaamme löytää onnen pimeinäkin hetkenä.

Elämme kuitenkin täällä vain sen noin 80 vuotta. Sillä ajalla elämästä pitää nauttia ja vaikka kuinka rakastaisimme työtämme tai urheilua, tulee sinne viikkoihin mahtua muutakin. Jos aina pyrimme elämään kiireessä, unohdamme lopulta miksi meillä edes oli kiire. Onnellisuus ei ole kiinni rahasta, ei tavarasta tai siitä montako suomenmestaruutta saavutamme. Se on kiinni siitä, miten olemme tavoitteet saavuttaneet ja mitä matkalla on mukaamme tarttunut. Siksi on tärkeä pitää kiinni omasta arvomaailmastamme, sillä mikään voitto tai työ ei tuo onnea, jos se ei nojaa omaan arvopohjaamme.

Onni on kuin raha. Siinä missä rikkaiden on helppo rikastua, on onnellisten helppo löytää onnea. Mutta kyse on siitä ensimmäisestä säästöstä, ensimmäisestä onnesta. Kun uskallat hymyillä kerran, hymyilet uudestaan. Kun uskallat olla onnellinen, olet onnellisempi seuraavana päivänä. Älä pelkää surua, äläkä murehdi turhaan. Keräämällä onnesta energiaa, jaksamme vaeltaa pimeimmänkin ajan yli.

2. Opi sanomaan ei

Tämä sana on monille aktiivi-ihmisille vaikeaa. Ei on sana, jota pitää osata käyttää, jos haluaa välttää uupumuksen. Aina ei tarvitse ehtiä eikä aina tarvitse olla se, joka  pelastaa tilanteen. Ongelmana on monet lähellämme elävät ihmiset, jotka ovat tottuneet siihen, että jotain saadaan aina järjestettyä ja heille tuon ei:n sanominen on vaikeaa. Mitä läheisempi ihminen, sitä enemmän ei loukkaa, vaikka asian luulisi olevan aivan toisin päin.

Terve itsekkyys on hyve, mutta muiden ihmisten loukkaaminen ei.

Kuitenkin meidän tulee pitää kiinni omasta vapaa-ajastamme, omista suunnitelmista ja omasta hyvinvoinnistamme. Vain siten olemme onnellisia, ja todellisuudessa ne oikeasti läheiset haluavat sitä. Meille tärkeät ihmiset toivovat meidän jaksavan arjessamme, elävän onnelliset elämän ja he eivät halua kuluttaa meitä loppuun. Toki yrittäjänä ei voi muuttua ei-henkilöksi, mutta terve tietoisuus omasta jaksamisesta on ehdottomuus. Lisäksi laatu kärsii, jos määrä ylittää jaksamisemme. Tämä pätee kaikessa elämän osa-alueissa.

3. Nuku

Nostan trendikkään unen ohjeiden joukkoon, sillä sitä tehokkaampia olemme, mitä paremmin nukumme. Uni on aivojemme puhdistusaikaa. Unen aikana aivonesteet liikkuvat, vahingoittuneet solut poistuvat ja muistimme järjestyy. Jos emme nuku, joutuu aivomme ylirasitustilaan. Unen tulisikin olla jaksamisen perusyksikkö, josta emme tingi. Oikeastaan mitä tiukemmat aikataulut, sitä tarkempi unirytmimme tulee olla. Puolen tunnin päiväunilla voimme mahdollistaa oppisimisprosessin nopeutumisen ja pitkät yöunet takaavat, että opitut asiat jäävät muistiin.

Minä olen itse luopunut jo aikoja sitten yölukemisesta, sillä haitat ovat hyötyjä suuremmat. Lopetan ajoissa ja luen vähemmän, sillä olen huomannut miten nämä asiat jäävät paremmin muistiin. Opiskelen aina ajan puitteissa, eli antamani opiskeluajan ylitys ei oikeastaan tuo minulle mitään lisäarvoa. Sama pätee harjoitteluun. Jos joudun tinkimään jatkuvasti yöunista, on minun turha harjoitella kello 07 aamulla, sillä lopulta aamureenistä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Huomattavaa on, että nämä kaikki ovat yleistyksiä. Jos tiedät saavasi ison projektin valmiiksi kahdessa tunnissa, on ehkä järkevämpää tehdä se ja nukkua levollisin mielin yö, kun siirtää se syrjään odottamaan seuraavaa päivää. Kuitenkin joka iltana ei voi olla poikkeustapausta.

Lukekaahan Aivosäätiön juttu unesta. Meidän aivomme ovat moninainen, mutkikas kokonaisuus.

4. Pysähdy hetkeksi ja anna ajatuksesi virrata

Kiireessä avaimet unohtuvat sisälle ja kampaamoaikakin jäi merkkaamatta kalenteriin. Jos emme voi mahdollistaa päiväunia, tulisi meidän kuitenkin pysähtyä hetkeksi joka päivä ja antaa aivoillemme työrauha. Matkustan itse mielelläni julkisilla, sillä voin laittaa kuulokkeet korville ja kuunnella rauhoittavaa musiikkia. Näin ajatukseni virtaavat ja monet asiat ovat paremmassa järjestyksessä. Vaikeissa päätöksissä tämä auttaa usein. Työpaikalla pois ruudulta kääntyminen ja ulos katselu ovat omiaan antamaan aivoillemme hieman happea ja aikaa ryhdistäytyä. Tämä selkeyttää ajatuksiamme paljon.

5. Kuuntele heitä, jotka ovat lähellä

Yleensä emme itse näe, milloin vauhti on liian kovaa. Kuuntele siis ympärillä olevia. He näkevät sinun jaksamisesi yleensä paremmin. Olen monesti törmännyt siihen, että kun olisin itse vastannut vain käy hyvin, koitan järjestää, on valmentajalta tullut ehdoton ei. Ja usein ratkaisu on ollut erinomainen. Luota siis heihin, joille sinun hyvinvointisi on tärkeää.

Olen opetellut kuuntelemaan heitä, jotka ovat vierellä huonoinakin päivinä.

Olen opetellut kuuntelemaan heitä, jotka ovat vierellä huonoinakin päivinä.

6. Lomaile

Jokainen meistä tarvitse lomansa ja vaikka käskinkin suunnitella tuon tammikuun jo nyt, on hyvä hetki sen jälkeen sulkea kone, irrottautua sosiaalisesta mediasta ja viettää aikaa läheisten kanssa ilman työmurheita. Jokainen ansaitsee hetkiä, jolloin meitä ei tavoita ja jolloin työ- ja opiskeluasiat tuntuvat kaukaisilta. Se on vaikeaa ja huomaan itsekin helposti tarvitsevani läppärin sohvalle mukaan ja kuntopyörää ajaessa vastailen sähköpostiin, mutta se tulee lopettaa. Välillä asioille tulee laittaa piste, vaikka lause olisi vielä kesken.

Lomallakin voi reenata. Kunnon reenirytmi takaa sen, että lomasta voi nautia vaikka nostamassakin kävisi.

Lomallakin voi reenata. Kunnon reenirytmi takaa sen, että lomasta voi nautia vaikka nostamassakin kävisi.

 

Oma kevääni on aika hyvin nyt suunniteltu ja paketissa. 14.1. voitte törmätä minuun Crossfit Loviisalla sekä lisäksi Herttoniemen punttiksessa helmikuussa (TÄYNNÄ). Crossfit 8000 tunnit alkavat tammikuussa, jossa olen osana valmennusporrasta.

Lopuksi haluan kiittää kaikkia blogin seuraajia ja toivottaa vahvaa uutta vuotta. Muistakaa levätä ja kerätä energiaa ensi vuodelle!

xoxo

Anni

Hyvää joulua!

Hyvää joulua!

Kiusatun ainekset

Käännä toinen poski tai älä sittenkään. Kiusaaminen on taas tapetilla ministeri Sanni Grahn-Laaksosen todetessa nettikiusaamiseen vaadittavan oman kiellon järjestyssääntöihin. Samaan hengen vetoon presidenttimme Sauli Niinistö nousi Liisi Laitilan rinnalle työhön koulukiusaamista vastaan. Liisi Laitilan mielestä yhteishengen luominen on avain kiusaamisen loppumiseen.  ”Yhteishenki on kaiken pohja. Jos se ei ole kunnossa, tulee tappeluita ja kiusaamista. Jos se on kunnossa, kaverit auttavat toisiaan, puhaltavat yhteen hiileen ja pitävät yhtä”, Laitila toteaa Ylen jutussa.  Mutta mitä sitten, jos ei vain ole ystäviä.

 

word.

Miten lapsista tulee kiusaajia ja miten kiusattuja? Emeteriaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen kertoo Helsingin Sanomien jutussa (28.11.) selkeitä ohjeita siitä, miten lisätä lasten empatiataitoja. Jutussa käy myös ilmi, että nykyään vanhemmat haluaisivat selvittää enneminkin, miten kasvattaa lapsen, jota ei kiusata. Siitä syystä keskustelupalstoilla käsketään ”antamaan samalla mitalla takaisin” ja opettelemaan ”kyynerpäätaktiikkaa ja kovuutta”. Siperia opettaa ja heikot sortuvat elon tiellä.

 Minä olen se heikko. Koulukiusattu. Se, jota ei edelleenkään uskalleta pyytää luokkakokoukseen koska kaikki sen tietävät. Viimeiset ala-astevuodet olivat helvettiä. Se on aihe, josta omat lapsuuden ystävät, tai siis se yksi ystävä, ei kanssani puhu. Se ainoa ystävä, joka jaksoi sanoa ei. En usko, että koulukiusatuksi valikoituu tietyllä luonteenpiirteellä. Ehkä osittain oikeassa ollaan empaattisuuden antaessa tähän mahdollisuuden. Ennen koulukiusattiin lihavia  ja silmälasipäisiä. Nykyään kiusaamisen syyksi riittää vääränlainen puhelin tai liian köyhät vanhemmat. Lapset ovat raakoja, sillä he eivät ymmärrä tekojensa seurauksia. Heiltä puuttuu kyky siihen, mitä sanat ja teot aiheuttavat vastaanottajan elämään.

”Mitä eroa on huoralla ja lutkalla?, kysyin veljeltäni.  Ei minulla ollut tietoakaan, mitä nuo kaikki sanat tarkoittivat. Ihmettelin vain, miten yhtenä keväänä elämästä tuli vaikeaa. Muistan sen kevään hyvin, kun palasin takaisin Leviltä ja Nakkilan urheiluhallin skeittirampille oli ilmestynyt herjaavia juttuja eräästä keskustan koulun tytöstä. Katseet kirjoittelusta kääntyivät minuun ja sain samalla mitalla takaisin. Tiedän tänä päivänäkin, kuka ne jutut sinne kirjoitti, mutta en halunnut hänelle samaa kuin itselleni. Siispä otin syyt niskoille ja sen koko ryöpytyksen vastaan ajatellen asian unohtuvan. Mutta niin ei käynytkään. Muutamassa viikossa uimahallin seinässä luki spreijattuna Anni V. on huora. Järkytyin. Se oli outoa aikaa ja onneksi loma oli edessä, joten ehkäpä asiat rauhoittuvat. ”

Kuka uskaltaa astua esiin, kun toinen on alakynnessä?

Olen aina pitänyt presidenttimme suorasukaisuudesta. Asiat sanotaan suoraan ja kaunistelematta. Sauli Niinistö avasi mielipidetään omalla facebook-sivustollaan:

”Se, ettei kukaan kavereista auta, satuttaa entisestään. Pitää reippaasti avata suu ja puhua.” Näin puhuu ja toimii abiturientti Liisi Laitila. Annetaan Liisille tässä työssä virka-apua, minä olen mukana! SN

Idea on hyvä, mutta toteus on haastavaa. Pelko yksinään jäämisestä on kasvavassa iässä olevilla nuorilla suuri. Kuka uskaltuisi asettua heikomman vierelle, kun takana on helpompi olla hiljaa. Kuten totesin jo alussa, eivät ne kiusatut ole aina ylipainoisia ja hiljaisia lukutoukkia silmiälaseissa. Lapset ovat raadollisia ja kun katsot sitä vieressä, on se vielä ongelmallisempaa. Aika harva uskaltaa ottaa riskin ja joutua samaan ryöpytykseen. Se pitäisi lähteä tosiaan jo yleisistä käytöstavoista ja siitä, että ketään ei tulisi jättää yksin. Mutta jos tällaisia asioita ei olla opetettu kotona, kuka niistä sitten kertoo? Puhuimme pitkän pätkän veljenpoikani kanssa asiasta hänen marmattaessa typeristä luokkatovereista kovaan ääneen. Kerroin tarinoita hieman omasta ala-asteiästäni. Oli outoa nähdä, miten pienessä ihmisessä syttyi epäusko. Miten minunlainen tavallinen ihminen on ollut koulukiusattu? Kysyin häneltä, mitä on tavallinen ihminen.

”Kesä vaihtui syksyyn ja pientä liikehdintää oli ollut koko kesän aikana. Syksy sen todisti; asiat olivat menossa vinoon. Kouluun ajaessa ne samat tytöt, joiden kanssa olin viettänyt koko lapsuuteni samassa päivähoidossa, samoissa kerhoissa, samoissa ystäväporukoissa kysyivät miten tuo kouluun kurvaaminen sujui. Vasta myöhemmin minulle selvisi, mitä tuo kurva tarkoitti. Ihmettelin vain, miten joku halusi nähdä vaivaa niin paljon, että jaksoi sanakirjasta kaivaa uusia haukkumasanoja. Oli minulla edelleen ystäviä, kunhan vähennettiin koulussa yhdessä oloa, jotta kenellekään ei tulisi vaikeaa. Ymmärsin hyvin, sillä kuka nyt haluaisi samallaisia pelkotiloja. Esimerkkinä tästä oli erään ystäväni saadessa lahjaksi koira. Kävimme kimpassa lenkeillä, mutta piti varoa reittejä, jotta hänen kutsunsa luokan bileisiin ei peruuntuisi. Minulle ei tietenkään kutsua tullut ja toisaalta, tiesin etten lupaa olisi saanut kuitenkaan. Minun tuli olla pikkuisen vanhempi, niin äiti oli sanonut”.

Kuva: Rea Haverinen twitter-sivusto

Jos lapsille annettaisiin muutamaksi päiväksi ikkuna tulevaisuuteen, moni asia olisi toisin. Kun nyt myöhemmin mietin kaikkea tätä, pystyn ymmärtämään lasten ratkaisuja paljon paremmin. Eron kynnyksellä olevia lapsia, epävarmoja omasta identiteetistään ja kysymyksiä siitä, kuka on ja minne on menossa. Kun elämä on täynnä särkyneitä unelmia ja vaikeita ihmissuhteita, on tuloksena epätieto myös omasta tekemisestä.  Jos kotona kiusataan, siirtyy kiusaaminen myös kouluun. Olenko paha ihminen, jos sanon, että rakastettu ja huomiota saava lapsi ei kiusaa vaan oppii empatiaa?

”Odotin että vuotta vanhemmat lähtisivät yläasteelle ja elämä helpottuisi. Vuosi oli mennyt ja muutosta ei ollut tapahtunut. Koulussa oli helpompaa, sillä meillä oli hyvä yhteishenki samanikäisten keskuudessa. Onneksi. Asiat aukesivat kun kenenkään ei ollut pakko esittää ilkeää. Yläasteella käydyt saksan tunnit olivat taasen myrkkyä. Huomasin yhä useammin miettiväni, että minut varmaan tapetaan jos tuonne menen yläasteelle. Kaupassa käydessäni äitini tai mummin kanssa minua odotettiin jäävän yksin. Kun äiti punnitsi banaaneja, kävi joku tytöistä huorittelemassa minua kärryillä. Minä olin hiljaa. Olin sen ainoan kerran menettänyt malttini, kun minut kampitettiin jäisellä pihalla aina uudestaan noustessani ylös. Saatoin jopa kirota. En kiroillut lapsena. Minun turvapaikkani on aina ollut koti, enkä halunnut tehdä asioita, joista vanhemilleni tulisi paha mieli, sillä he halusivat vain minun parastani. Kun en enää noussut ylös, työharjoittelussa ollut veljeni näki ja murahti. Kyseinen henkilö sai jälki-istuntoa, ja homma jatkui seuraavana päivänä samalla radalla. ”

Isollakin nenällä on voinut saada todella laadukkaita ystäviä. Kuva viimeisistä nuorten MM-kilpailuista Kanadassa.

Pahinta on se pelko. Pelko siitä, mitä tänään tapahtuu, kun menen kouluun. Kysymys siitä, miksi minä en riitä tällaisena kun olen ja mitä olen tehnyt väärin saadakseni tämän kaiken. Muistan miten minua ilkuttiin isosta nenästäni ja siitä, että kehityin jo nuorena.  Kun Piksu totesi keskustan koulun pojille, että he voisivat pitää turpansa kiinni heidän huudellessa lutkaa perääni, totesi yksi pojista. ”Ja sunkin naaamasi olisi parempi kaataa rikkihappoa niin näyttäisit paremmalta”. Paras ystäväni sai minun puolustamisesta lokaa vaan itselleen. Hänellä oli akne nuorena. Elämässäni iso valo tuli urheilun piiristä tulleista ystävistä. Haittapuolena oli se, että näiden huorittelujuttujen perusteella alkoivat vanhemmat puhua, miten minulla 12-vuotiaalla tytöllä oli vanhempia poikaystäviä Porissa. Äidilleni ihan soitettiin asiasta. Totesin kyseessä olevan Jussin, äitini ystävän Jarin poika, ja kyseessä ei ollut todellakaan poikaystävä vaan ystävä, joka oli minua tasan viikon vanhempi.

”Yksi koulukiusaamisen muoto on yksinäisyys. Todella moni lapsi ja nuori kokee yksinäisyyttä. Heillä ei ole yhtään kaveria, ja se on erittäin jälkiä jättävää: yksinäisyys on murskaavaa pienelle lapselle ja nuorelle”, opetus- ja kulttuuriministeri Sanni-Grahn-Laasonen evästää asettamaansa työryhmää. Miettiessäni tätä tekstiä on hauska todeta, että onneksi en elä nyt ala-astevuosiani. Kotiin pääsi karkuun kaikkea kamalaa, ja internet löytyi ainoastaan kirjastosta. Kännyköillä ei voinut lähettää kuin tekstiviestejä eikä pre-paidia tunnettu. Miettikää kuinka usein itse avaatte facebookin päivässä tai selaatte Instagramia. Miettikää, että joka kerta joutuisitte miettimään, mitäköhän kamalaa sieltä tänään löytyy. Onkohan minusta taas levitelty muokattuja kuvia tai kuka halveksii minua tällä kertaa? Aikuiselle ihmiselle tämä on rasittavaa. 15-vuotiaan näkökulmasta tämä on maailman loppu.

Pettymyksiä ja onnistumisia. Elämä koostuu niistä ja vaikeaa on aina nousta uuteen aamuun ja hetkeen. Omilla päätöksillämme voimme vaikuttaa siihen, millainen ympärillämme oleva maailma on.

”Oli toukokuun viimeisiä viikkoja ja viimeisiä ala-astehetkiä. Olin ollut torstain yleisurheilureeneissä ja lähdössä kohti kotiin rullaluistimilla. Kirjoitukset olivat onneksi jääneet hallin taakse, mutta nyt nuo kaksi suurinta huutelijaa olivat päättäneet sutata myös yleisurheilukentän ilmoitustaulun. Pyysin lopettamaan. Minullakin piti olla paikkoja, joissa olla rauhassa. He nauroivat. Kun toinen poika otti kiven raaputtaakseen puuseinään tarinoitaan, käskin hänen lopettaa ja yritin ulos kentältä. Toinen pojista seisoi oven edessä eikä päästänyt minua pois pyöröportista. Työnsin hänet pois tieltäni, jotta pääsisin ulos. Samassa takaraivooni kopsahti se nyrkin kokoinen kivi, jolla toinen oli kirjoitellut runojaan seinälle. Luistelin paniikissa pois ja pysähdyin lähelle kotiini istumaan ja miettimään. Päästä valui verta. Oli aika kertoa kotona, millaiset viimeiset kaksi vuotta ovat olleet. Muistan sen hetken kun äitini halasi ja kysyi, vieläkö haluan mennä Poriin yläasteelle ja sanoin että kyllä. Elämäni alkoi uudelleen”

Helsingin Sanomissa 17.11.2016 kansanedustaja Tiina Elovaaran (ps) tekemä lakialoiteen kerrotaan etenevän sivistysvaliokuntaan. Elovaara keräsi yli sata nimeä aloitteeseensa, jossa ehdotetaan perusopetuslain muutosta niin, että kiusaajan voisi pakottaa siirtymään toiseen kouluun. Vaikka aloite on oikea, olen OAJn kanssa samoillla linjoilla. Kiusatuille elämä on usein häpeällistä ja pelottavaa. Minulla on mennyt 16-vuotta sanoa ääneen se, että olen koulukiusattu. Mutta vanhempieni päätös maksaa minun kouluni siirtyminen toi paljon hyvää. Se sama Jussi tutustutti minut Satuun, Katriin ja Mariaan, jotka ovat edelleen osa elämääni. He opettivat minut pitämään puoliani ja olemaan sellainen kuin halusin olla. Olin kahdessa vuodessa muuttunut ujoksi ja änkyttäväksi pelkuriksi, mutta en ikinä unohda rinnakkaisluokan Eevan sanoja: kuule Anni, jos et sinä pidä puoliasi ei kukaan muu niin tee. Se on totta. Jos olisin ollut vähemmän kiltti ja ajatellut vain itseäni olisin selvinnyt pienemmällä.

Kun jaksaa uskoa ihmisten hyvyyteen, voi ilahtua useasti positiivisesti. Negatiivisuudella ei saa kuin aikaiseksi kuin huonoa mieltä. Kuvassa kilpasisko, ystävä, Meri Ilmarinen

Toisaalta muuttaisinko mitään? Jyvät erottuivat akanoista, opin kestämään kritiikkiä ja minusta kasvoi vahvempi. Minä sain mahdollisuuden uuteen alkuun ja olin onnekas saadessani tukea heti ensimmäisitä päivistä. Tänä päivänäkin olen katkera siitä, että minulta varastettiin monta onnellista vuotta lapsuudesta, ja siitä etten ollut riittävän rohkea puuttumaan tähän. Mutta opettaisinko omille lapsilleni nyt puolustamaan ja vastaamaan väkivaltaan väkivallalla? En opettaisi. Olen edelleen kiltti ja elän empatian kautta. Edelleen joka vuosi petyn ihmisiin ja joudun toteamaan kiltteyden tulleen hyväksikäytetyksi. Kuitenkin vastavuoroisesti elämässäni on sisältöä, jota näiltä kyynerpäät edellä jyllääviltä puuttuu. Minulla on rakkautta, onnea, iloa. Minulla on ystäviä, jotka kääntävät oman poskensa, etteivät kaikki iskut kohdistuisi minuun. Olen Suomen rikkain nainen omistaessani tällaisen tukiverkon ja kiitollinen siitä, että selvisin. Kaikille ei käy yhtä hyvin.

Jos katsoisimme hetken ympärillemme ja jaksaisimme puuttua vääryyksiin, antaisimme signaalin siitä, ettei tönimällä etene elämässä. Jos hiljaa hyväksymme öykkäröinnin, olemme osaltamme muodostamassa yhteiskuntaa, jossa joidenkin mieliteoilla määrätään koko Suomen suunta. Jos emme saa koulukiusaamista kuriin ilman järjestyssääntöjä ja lakeja, miten luulemme ratkaisevamme ongelman muista väkivaltaisuuksissa tai ratkaisevamme syrjäytymisen?  Minä en tiedä muuta keinoa, kun toimia esimerkkinä.

Suomen täyttäessä 99-vuotta toivotan kaikille hyvää itsenäisyyspäivää! Nouskaamme jatkossakin ongelmista ylös ja rakentakaamme kestävä ja turvallinen ympäristö lapsille, myös tulevaisuudessa.

xoxo

Anni