Liian paksu painonnostajaksi

Peilistä  katsoo erilainen nainen. Urheilun tuomat muutokset näkyvät aina, tavalla tai toisella. Kaukana on se Anni, joka tanssi balettia ja jota veljet kutsuivat pikku-ruikiksi. Koska en omannut yhtään lihasta, käteni olivat aina solmussa, kyynerpäät kääntyivät yli ja käsivarsi laitettiin useaan otteeseen paikoilleen. Auto odottaa pihassa, mutta katsahdan vielä peiliin. Uuden yhteistyökumppanin, Studio Glamourin, mukanaan tuomat pienet arjen helpotukset sekä luopuminen silmälaseista, tekevät elämän paljon helpommaksi. Vai olisikohan se sittenkin helpompaa, kun ei vain välittäisi?

Ajat ovat muuttuneet ja minä siinä mukana. Nykyään olen joutunut tekemään järjettömän määrän töitä sen eteen, että yläselkään kasvaisi edes muutama lihas. Äidin ostaman ristin ketju ei enää roiku vaan on alkanut kiristää kaulalla. Kovasta työstä huolimatta, välillä välillä olisi mukavaa, olla vain tavallinen. Opiskelija.

Salilla oleilevan naisen elämä oli paljon haastavampaa 10-vuotta sitten. TTYn saunaillassa monesti keskusteltiin siitä, että lihaksikas nainen on oksettava näky. Miesmäinen. Onneksi kauneusihanteet ovat muuttuneet, ja lihaksikaskin nainen voi nykyään olla kaunis. Ja jos vertaa minua 10 vuotta sitten, en ollut edes niin lihaksikas mitä nyt. Ja mikä parasta, isot reidet ja pakarat ovat muotia. Jotain hyvää siis tässäkin! Olen muodissa, hetken.   Urheilijan laji sanelee paljon, millainen vartalostasi tulee. Painoluokkaurheilussa sinun tulee olla geneettinen ihme, jos haluat pitää rinnat ja siitä huolimatta rasvaprosentin alhaalla. Jokainen vuosi lisää lihasmassaa ja pienentää rasvaprosenttia. Se on tietoinen valinta. Oma ravintovalmentajani ja lääkärini tarkkailevat veriarvojani sekä jaksamistani myös siksi, ettei urheilu jättäisi pysyviä vaurioita esimerkiksi hormonitoimintaani. En halua siirtyä sille tielle, mille moni naiskehonrakentaja ja fitness-kilpailija on joutunut. Stressaantunut keho ei ole tehokas, joten raja hyvinvoivan urheilijan ja stressaantuneen alisuorittajan välillä on kuitenkin häilyvä. Viikon liian kova harjoittelu voi tehdä monen kuukauden takapakin. Liian tiukka dieetti saattaa lopettaa rasvaliukoisten hormonien erityksen, mukaan lukien testosteronin eikä vain estrogeenin. 15288699_804209206384755_4172723962825314611_o
Hiukset ja make-up Nina Honkanen

Ihailen salaa ystävääni Katariinaa. Huippu-urheilu on ohi ja on ollut aika perheelle. Lihakset ovat väistyneet ja vieressä nostaa atleettinen, 60-kiloinen nainen. Se Suomen suurimman yläselän omistanut 116 kilon työntäjä on muuttunut äidiksi ja valmentajaksi. Huomaan olevani kateellinen, vaikka annankin Katalle kassillisen S:kokoisia harjoitusasuja, jotka kiristävät nykyään hartioista. Vinoilen hieman siitä, sillä tiedän hänen kaipaavan välillä kilpailuiden tuomaa jännitystä. Hän kiusaa takaisin, ja toteaa että onhan se mukava ostaa farkut kaupasta eikä veneliikkeestä.

Urheilijoiden, varsinkin naisurheilijoiden, ulkonäköpaineista on puhuttu jo pitkään. Taisin itsekin asiasta kirjoittaa http://anni.vuohijoki.com/toivoton-tilanne/ blogissani ja otin kantaa siihen, miten meidän urheilijoiden tulisi suhteutua urheiluumme ja toisiimme.  Kolme vuotta vanhaa tekstiä lukiessani huomaan ainakin sen, että olen edelleen ainakin osittain samanlainen. En pidä siitä, että tulen salille meikattuna ja laitettuna. Enkä osaa vieläkään valita reenivaatteita, jotka sopisivat yhteen. Mutta jotain muuttui viime kesänä.

Lähes jokainen nainen haluaisi uskoa siihen, että hän on maailman kaunein. Lähes jokainen nainen toivoisi kuulevansa sen säännöllisesti. Miksiköhän miesten ulkonäköön ei ole koskaan kiinnitetty huomiota? Olen ehkä edelleenkin sitä mieltä, että me naiset luomme paineen toisillemme miesten sijaan. Mies voi näyttää kodittomalta pummilta, jos hänellä on NHLn kovin laukaus. Mies voi painaa 60kiloa, jos hän hyppää yli 200m mäestä. Mutta jos nainen tempaisee 100 kiloa, on kyseessä oksettavan miesmäinen ilmestys. Tekisi nyt tuolle naamalleen jotain. Välillä yksin ollessani mietin, haluanko sittenkään olla 100 kilon tempaaja.

Olen pinnallinen ja mitä enemmän olen ollut esillä mediassa, sitä pinnallisemmaksi olen muuttunut. Onneksi kotisalilla saa satikutia, jos käyn uusissa vaatteissa nostamassa. Meikatessa Joni saattaa kysyä, onko kaikki ihan hyvin vai miksi näytän niin oudolle. Terve harjoitteluympyrä pudottaa minut, eksyneen lampaan, takaisin laumaansa harjoittelemaan tukka sykkyrällä silmät ristissä. Minulla on myös vastuu niistä nuorista painonnostajan taimista, jotka pähkäilevät omaa rakennettaan ja miettivät, ovatko liian paksuja painonnostajiksi. Kaikkia omia ajatuksia ei voi sanoa ääneen.  

Mutta vaikka mistä suunnalta asiaa katson, huomaan olevani edelleen se tyttö, joka halusi päälleen tutun ja tanssia pähkinänsärkijää. (Sen sijaan meistä tehtiin sammakoita Liisa Nojosen tanssikoulun näytökseen. Olen edelleen katkera). Kuitenkin rakastan kenkiä ja minusta on ihana lähteä välillä ulos siten, että voin hetken näyttää ihan joltain muulta. Nykyään leveiden hartioiden piilottaminen on haastavaa, mutta onneksi crossfit on tuonut mukanaan naisille myös yläkropan lihakset, joten urheilullisen naisen ei tarvitse olla enää kummajainen.  

 

Ja onneksi meille naisillekin on annettu hieman huijausvaraa. Olen palannut takaisin vanhaan ja olen alkanut pitämään geelikynsiä. Kynsilakka on aivan turha laitos, koska se pysyy aina vain yhden reenin. Olen oppinut pitämään kynnet niin lyhyinä, etteivät ne katkea nostaessa. Salaa panostan itseeni muutenkin. Vaikka Tampereen Paklaamon Marika jäi muutaman sadan kilometrin päähän muutettuani, uskaltauduin palaamaan takaisin etsimään henkilöitä, jotka voisivat välillä kaivaa minustakin naisen. Tukkaprojektini on edelleen kesken, ja Marko on luvannut saada tästä vielä selkoa.  

 

Vaikka peiliin katsoessa herääkin sekavia tunteita, yhtä asiaa en vaihtaisi; painonnostoa. Se tunne ollessa yksin tangon kanssa, oppiessa uusia asioita ja saadessa enemmän irti itsestään, tietää olevansa oikealla polulla. Vaikka kisoista otetuista kuvista 95% on omasta mielestäni kamalia, kuka voisi ottaa pois sitä tunnetta, joka tulee onnistuneen noston jälkeen? Urheilu on mahtavaa. Urheilu on täynnä tunteita, eikä sen tunteen koskettavuutta sanele uudet hiukset, tai vääränlainen kuvakulma lavalla. Se tunne tulee tekemisestä. Urheilun hienous piileekin siinä, miksi olemme tulleet eikä siinä, millaisia olemme.  

Tämän pienen urheilijan voit bongata huomenna / tänään 2.2. Ylen Puoli7 erilaisessa Talkshowssa puhumassa painonnostosta ja elämästä.

xoxo

Anni

Itku pitkästä ilosta

Se on ohi. Kaikkien aikojen paras vuoteni, joka alkoi Thaimaan leiriltä ja päättyi Suomen Cupin voittoon ja jouluun yhdessä perheen kanssa. Koska vuosi 2016 oli aivan mahdottoman hyvä, vaikkakin erittäin kuluttava, täytyy vuoden 2017 olla ihan pelkkää alamäkeä.

Tapasimme taas pitkästä aikaa Pasi Koivusen, henkisen valmentajani kanssa, jolle naureskelinkin sitä, että nyt on aika normalisoitua. Olen nukkunut huonosti, päätäni on särkenyt ja jumissa olevat niskat ovat aiheuttaneet huimausta. Naurahdin Pasille, että sen on pakko olla esimerkiksi aivokasvain, koska eihän se onnellisuus nyt voi loputtomiin jatkua. Sanoin myös olevani aivan sinut asian kanssa, koska onneahan on jaossa tietty määrä, eikä onnellisuus voi jatkua loputtomiin. Olen joka päivä herännyt onnellisena, päivisin kahvia juodessa olen tyytyväinen elämääni  ja iltaisin menen rauhassa nukkumaan tietäen, että näin hyvien hetkien jälkeen ei haittaa, vaikka tulee takapakkia.

Yksi iloinen asia on ollut Rovaniemen talvet. Harjoittelu täällä on motivoivaa ja iloista. Kiitos SantaSport!

Yksi iloinen asia on ollut Rovaniemen talvet. Harjoittelu täällä on motivoivaa ja tehokasta. Kiitos SantaSport!

Kel onni on se onnen kätkeköön

 

Me Suomessa emme ehkä sittenkään vain osaa olla onnellisia. Murheellisuus on äidin maidossa peritty ominaisuus ja itsensä vähättely on opittu jo nuorena. Jos elämässä menee hyvin, on se ennemmin häpeän aihe. On vaikea sanoa ystäville, että hei mä olen todella onnellinen! Yleensä tyydymme valittamaan erääntyvistä mätkyistä, reeneissä pitää keskittyä ja olla tosissaan, ja lumisadekin on ihan syvältä.

Olen kamppailut jo hetken sen tunteen kanssa, että olen tyytyväinen siihen mitä minulla on. Kehityshän siinä loppuu! Minun pitäisi janota suurempia saavutuksia, opiskella nopeampaa (itse asiassa harkitsin jo hetken tosissaan ensimmäisen ja toisen vuoden yhdistämistä), olla valmiina hyppäämään EM-koneeseen täydellisen valmistautuneena ja saada pidettyä vähintään saman verran seminaareja kuin viime vuonna. Taantumus on pahasta. Emme saa taantua. Ja taantumuksen vastakohtahan on aktiivisuus.

Meidän on helpompi yhtyä ystävien mielipiteeseen siitä, miten kamalaa on kyykätä kolme kertaa viikossa ja kuinka kuluttavaa on opiskelu. Ulkomaille ei voi lähteä, sillä se on kallista, ruoka maksaa paljon ja urheilijoita ei tueta riittävästi. Minäkin valitan usein ja se on helppoa. Mutta miksi onnesta nauttiminen sitten on niin paljon vaikeampaa? Koska tiedän, että monella ystävilläni on ollut suruja, huolia ja murheita, minua hävettää iloita. Koen sen välillä taakaksi ja tuntuu, etten saisi olla oikeutettu hyväntuulisuuteen.

Kovaa menneen kesän ja syksyn jälkeen muutuin. En tiedä olenko muuttunut pysyvästi, mutta moni asia on toisin ja isoimpana niistä on oma suhteutuminen itseeni ja tekemiseeni. Lopetin todistamasta joka päivä itselleni, että kelpaan sellaisena kuin olen. Siinä ei ole mitään todistettavaa. Se on selviö.

Voin olla ainoastaan yhdestä asiasta vihainen ja pettynyt – siitä jos en ole edes yrittänyt. Laiskuuskin on sallittua, kunhan se ei johdu saamattomuudesta. On hyvä asia välillä antaa periksi ja kerätä voimia, mutta jos elämä on pelkkää voimien keräilyä ei asioita saa aikaiseksi. Mutta kaikista meistä ei tule Nobelisteja tai jalkapalloja, joten meidän tulee löytää ne asiat, joissa me olemme hyviä. On turha pyrkiä opiskelemaan fysiikkaa, jos ei ole matemaattisesti lahjakas. Kuitenkin työllä ja ahkeruudella lahjakkuutta saa kompensoitua, mutta jotta nauttisimme elämästämme, tulisi se edes jossain määrin olla mukavaa ja yksinkertaista. Yhtään hengenvetoa emme saa enää takaisin ja jokainen minuutti on siis ainutlaatuinen.

Onnistumiseen ei vaadita onnea

 

Kaikkia haaveita ei olla tehty onnistumaan. Se on ensimmäinen asia, joka meidän tulisi ymmärtää. Siksi matkasta nauttiminen on huomattavasti tärkeämpää kuin määränpää. Voimme haaveilla lottovoitosta, mutta sen todennäköisyys on pieni. Osa haaveistamme vaatii onnea ja toiset taas valtavan määrän työtä. Kuten sanoin onnistumiseen ei vaadita onnea, joten meidän kannattaa haaveilla asioista, jotka ovat meidän käsissämme ja joiden onnistumiseen riittää pelkkä ahkeruus. Onnistuminen sanana on harhaanjohtava. Se luo kuvan, jossa menestyneet ihmiset ovat käyttäneet tuuria onnistuakseen. Suurimpien menestystarinoiden takana on aina työtä. Onnistuminen ei siis ole synonyymi onnelle vaan määrätietoisesta tekemisestä. Lahjakkuuksistamme riippuen onnistuminen vaatii aikaa.

Tämän ymmärtäminen on auttanut minua paljon. Murehtiminen harjoittelusta on poistunut ja olenkin miettinyt, onko minusta tullut saamattomampi. Harjoitusten ollessa minulle ilon aiheita ja olen muun muassa nauranut paljon, jopa kesken sarjojen! Jotenkin suomalaisittain tämä kuulostaa siltä , etten ole ollut riittävän tosissani. En ole antanut kaikkeani. Kuitenkin olen saanut hyviä, tasapainoisia reenejä ja onnistunut kehittymään nostajana. En siis ole ihan hukkaan voinut mennä. Voisiko se sittenkin olla, että jamakalaistyylinen hyvätuulisuus toisikin sitä kaivattua rentoutta? Mikään asia ei tule pakottamalla. Vaikka fyysisiä ominaisuuksia voisikin pitää tahdonalaisena puuhasteluna olen todennut, että liika puristus vie rentouden lisäksi nautinnon. Tärkein ohjenuorani onkin ollut olla tyytyväinen harjoitteluuni ja olla ylpeä siitä mitä saan aikaan. Olen oppinut yllättämään itseni positiivisesti, ja nauttimaan siitä mitä teen; vaikka tämä ei tapahtuisikaan naama sitruunana.

Vaikka tämä voi kuulostaa tylsältä, on se lohduttavaa. Onnistunut vuosi 2016 ei siis ollut seurausta vuosisadan lottovoitosta. Se syntyi pitkien haaveiden, työnteon ja ahkeruuden varaan. Se mahdollistaa sen, että vuosi 2017 minkään asian ei tarvitse muuttua. Voin olla edelleen ahkera ja pyrkiä onnistumaan. Se vaatii vain kovaa työtä ja määrätietoisuutta.

Mukana video, jonka parissa kulutin koko päivän koska huomasin poistaneeni ison osan nostovideoista.  Kuvanlaatu on siis kierrätyksen takia hieman heikohko, mutta idea tullee selville :)

Hyvää vuotta 2017 kaikille!

xoxo

Anni

ps. tsekathaan lasten punttikoulu CF 8000. 

Kun aikaa on rajallisesti osa 2 – käytännön ohjeita

Kerroin osassa 1 valmisteluohjeita kiireiselle elämälle. Huomioitavaa on, että ennen kiireen tulemista siihen pitäisi varautua. Jos syksy on ollut katastrofaalinen ei koko joululomaa kannata kuluttaa maaten sohvalla huokailen vaan lomalla kannattaa varautua tammikuussa alkavaan työputkeen. Vaikka ajatus tuhlatusta lomapäivästä tuntuu vastenmieliseltä, lomasta nauttii enemmän jos takaraivossa ei naputa orastava kiire.

Näyttääkö kevät tältä? Tuttu tunne, sillä päätin siirtää muutamat tentit tammikuulle. Aika näyttää kannattiko.

1. Kalenteri kuntoon

Monelle tämä tarkoittaa koko kalenterin täyttämistä maanantaista sunnuntaihin. Sen sijaan, että aloitat laittamalla kasapäin menoja, aloita merkitsemällä viikonloppuja ja viikkoja, jolloin et suunnittele mitään. Varsinkin itselleni on ollut ongelmana se, että olen koulussa maanantaista perjantaihin. Perjantaina olen kentältä suoraan ajanut vetämään painonnostokoulua ja viikonloppuisin ovat olleet vuorossa seminaarit. Siihen tuli syksyllä stoppi.

Riippumatta siitä, mitä elämässämme teemme, tulisi päivärytmin koostua 8 tunnista unesta, 8 tunnista työtä ja 8 tunnista omaa aikaa. Oma aika voi olla saliharjoittelua, löhöilyä, kodin siivousta ynnä muuta sellaista. Lisäksi jokaiseen viikkoon kuuluisi mahtua yksi työtön päivä, jotta hermostomme saisi levätä. Ajatus tuntuu monesta utopistiselta, mutta jos lauantain ja sunnuntain 8h työt jakaa ma-pe välillä teemme töitä noin 11h päivässä. Tämän tulisi sisältää sitten jo kotityöt, tai kokoukseen valmistelut, opiskelijalle opiskeluihin kuuluvat kotitehtävät sekä mahdollisesti opiskeluihin kuuluvat työt. Ja näin lauantaina ja sunnuntaisin pitää olla vapaata.

Onnellisuus on tavoite, jota kohden meidän kaikkien tulisi edetä. Ei muiden kustannuksella, mutta itseämme ajatellen. Näin me päädymme tilaan, jossa onnellisuutta seuraa onnellisia asioita. Pienet vastoinkäymiset eivät enää horjuta meitä, vaan osaamme löytää onnen pimeinäkin hetkenä.

Elämme kuitenkin täällä vain sen noin 80 vuotta. Sillä ajalla elämästä pitää nauttia ja vaikka kuinka rakastaisimme työtämme tai urheilua, tulee sinne viikkoihin mahtua muutakin. Jos aina pyrimme elämään kiireessä, unohdamme lopulta miksi meillä edes oli kiire. Onnellisuus ei ole kiinni rahasta, ei tavarasta tai siitä montako suomenmestaruutta saavutamme. Se on kiinni siitä, miten olemme tavoitteet saavuttaneet ja mitä matkalla on mukaamme tarttunut. Siksi on tärkeä pitää kiinni omasta arvomaailmastamme, sillä mikään voitto tai työ ei tuo onnea, jos se ei nojaa omaan arvopohjaamme.

Onni on kuin raha. Siinä missä rikkaiden on helppo rikastua, on onnellisten helppo löytää onnea. Mutta kyse on siitä ensimmäisestä säästöstä, ensimmäisestä onnesta. Kun uskallat hymyillä kerran, hymyilet uudestaan. Kun uskallat olla onnellinen, olet onnellisempi seuraavana päivänä. Älä pelkää surua, äläkä murehdi turhaan. Keräämällä onnesta energiaa, jaksamme vaeltaa pimeimmänkin ajan yli.

2. Opi sanomaan ei

Tämä sana on monille aktiivi-ihmisille vaikeaa. Ei on sana, jota pitää osata käyttää, jos haluaa välttää uupumuksen. Aina ei tarvitse ehtiä eikä aina tarvitse olla se, joka  pelastaa tilanteen. Ongelmana on monet lähellämme elävät ihmiset, jotka ovat tottuneet siihen, että jotain saadaan aina järjestettyä ja heille tuon ei:n sanominen on vaikeaa. Mitä läheisempi ihminen, sitä enemmän ei loukkaa, vaikka asian luulisi olevan aivan toisin päin.

Terve itsekkyys on hyve, mutta muiden ihmisten loukkaaminen ei.

Kuitenkin meidän tulee pitää kiinni omasta vapaa-ajastamme, omista suunnitelmista ja omasta hyvinvoinnistamme. Vain siten olemme onnellisia, ja todellisuudessa ne oikeasti läheiset haluavat sitä. Meille tärkeät ihmiset toivovat meidän jaksavan arjessamme, elävän onnelliset elämän ja he eivät halua kuluttaa meitä loppuun. Toki yrittäjänä ei voi muuttua ei-henkilöksi, mutta terve tietoisuus omasta jaksamisesta on ehdottomuus. Lisäksi laatu kärsii, jos määrä ylittää jaksamisemme. Tämä pätee kaikessa elämän osa-alueissa.

3. Nuku

Nostan trendikkään unen ohjeiden joukkoon, sillä sitä tehokkaampia olemme, mitä paremmin nukumme. Uni on aivojemme puhdistusaikaa. Unen aikana aivonesteet liikkuvat, vahingoittuneet solut poistuvat ja muistimme järjestyy. Jos emme nuku, joutuu aivomme ylirasitustilaan. Unen tulisikin olla jaksamisen perusyksikkö, josta emme tingi. Oikeastaan mitä tiukemmat aikataulut, sitä tarkempi unirytmimme tulee olla. Puolen tunnin päiväunilla voimme mahdollistaa oppisimisprosessin nopeutumisen ja pitkät yöunet takaavat, että opitut asiat jäävät muistiin.

Minä olen itse luopunut jo aikoja sitten yölukemisesta, sillä haitat ovat hyötyjä suuremmat. Lopetan ajoissa ja luen vähemmän, sillä olen huomannut miten nämä asiat jäävät paremmin muistiin. Opiskelen aina ajan puitteissa, eli antamani opiskeluajan ylitys ei oikeastaan tuo minulle mitään lisäarvoa. Sama pätee harjoitteluun. Jos joudun tinkimään jatkuvasti yöunista, on minun turha harjoitella kello 07 aamulla, sillä lopulta aamureenistä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Huomattavaa on, että nämä kaikki ovat yleistyksiä. Jos tiedät saavasi ison projektin valmiiksi kahdessa tunnissa, on ehkä järkevämpää tehdä se ja nukkua levollisin mielin yö, kun siirtää se syrjään odottamaan seuraavaa päivää. Kuitenkin joka iltana ei voi olla poikkeustapausta.

Lukekaahan Aivosäätiön juttu unesta. Meidän aivomme ovat moninainen, mutkikas kokonaisuus.

4. Pysähdy hetkeksi ja anna ajatuksesi virrata

Kiireessä avaimet unohtuvat sisälle ja kampaamoaikakin jäi merkkaamatta kalenteriin. Jos emme voi mahdollistaa päiväunia, tulisi meidän kuitenkin pysähtyä hetkeksi joka päivä ja antaa aivoillemme työrauha. Matkustan itse mielelläni julkisilla, sillä voin laittaa kuulokkeet korville ja kuunnella rauhoittavaa musiikkia. Näin ajatukseni virtaavat ja monet asiat ovat paremmassa järjestyksessä. Vaikeissa päätöksissä tämä auttaa usein. Työpaikalla pois ruudulta kääntyminen ja ulos katselu ovat omiaan antamaan aivoillemme hieman happea ja aikaa ryhdistäytyä. Tämä selkeyttää ajatuksiamme paljon.

5. Kuuntele heitä, jotka ovat lähellä

Yleensä emme itse näe, milloin vauhti on liian kovaa. Kuuntele siis ympärillä olevia. He näkevät sinun jaksamisesi yleensä paremmin. Olen monesti törmännyt siihen, että kun olisin itse vastannut vain käy hyvin, koitan järjestää, on valmentajalta tullut ehdoton ei. Ja usein ratkaisu on ollut erinomainen. Luota siis heihin, joille sinun hyvinvointisi on tärkeää.

Olen opetellut kuuntelemaan heitä, jotka ovat vierellä huonoinakin päivinä.

Olen opetellut kuuntelemaan heitä, jotka ovat vierellä huonoinakin päivinä.

6. Lomaile

Jokainen meistä tarvitse lomansa ja vaikka käskinkin suunnitella tuon tammikuun jo nyt, on hyvä hetki sen jälkeen sulkea kone, irrottautua sosiaalisesta mediasta ja viettää aikaa läheisten kanssa ilman työmurheita. Jokainen ansaitsee hetkiä, jolloin meitä ei tavoita ja jolloin työ- ja opiskeluasiat tuntuvat kaukaisilta. Se on vaikeaa ja huomaan itsekin helposti tarvitsevani läppärin sohvalle mukaan ja kuntopyörää ajaessa vastailen sähköpostiin, mutta se tulee lopettaa. Välillä asioille tulee laittaa piste, vaikka lause olisi vielä kesken.

Lomallakin voi reenata. Kunnon reenirytmi takaa sen, että lomasta voi nautia vaikka nostamassakin kävisi.

Lomallakin voi reenata. Kunnon reenirytmi takaa sen, että lomasta voi nautia vaikka nostamassakin kävisi.

 

Oma kevääni on aika hyvin nyt suunniteltu ja paketissa. 14.1. voitte törmätä minuun Crossfit Loviisalla sekä lisäksi Herttoniemen punttiksessa helmikuussa (TÄYNNÄ). Crossfit 8000 tunnit alkavat tammikuussa, jossa olen osana valmennusporrasta.

Lopuksi haluan kiittää kaikkia blogin seuraajia ja toivottaa vahvaa uutta vuotta. Muistakaa levätä ja kerätä energiaa ensi vuodelle!

xoxo

Anni

Hyvää joulua!

Hyvää joulua!

Kiusatun ainekset

Käännä toinen poski tai älä sittenkään. Kiusaaminen on taas tapetilla ministeri Sanni Grahn-Laaksosen todetessa nettikiusaamiseen vaadittavan oman kiellon järjestyssääntöihin. Samaan hengen vetoon presidenttimme Sauli Niinistö nousi Liisi Laitilan rinnalle työhön koulukiusaamista vastaan. Liisi Laitilan mielestä yhteishengen luominen on avain kiusaamisen loppumiseen.  ”Yhteishenki on kaiken pohja. Jos se ei ole kunnossa, tulee tappeluita ja kiusaamista. Jos se on kunnossa, kaverit auttavat toisiaan, puhaltavat yhteen hiileen ja pitävät yhtä”, Laitila toteaa Ylen jutussa.  Mutta mitä sitten, jos ei vain ole ystäviä.

 

word.

Miten lapsista tulee kiusaajia ja miten kiusattuja? Emeteriaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen kertoo Helsingin Sanomien jutussa (28.11.) selkeitä ohjeita siitä, miten lisätä lasten empatiataitoja. Jutussa käy myös ilmi, että nykyään vanhemmat haluaisivat selvittää enneminkin, miten kasvattaa lapsen, jota ei kiusata. Siitä syystä keskustelupalstoilla käsketään ”antamaan samalla mitalla takaisin” ja opettelemaan ”kyynerpäätaktiikkaa ja kovuutta”. Siperia opettaa ja heikot sortuvat elon tiellä.

 Minä olen se heikko. Koulukiusattu. Se, jota ei edelleenkään uskalleta pyytää luokkakokoukseen koska kaikki sen tietävät. Viimeiset ala-astevuodet olivat helvettiä. Se on aihe, josta omat lapsuuden ystävät, tai siis se yksi ystävä, ei kanssani puhu. Se ainoa ystävä, joka jaksoi sanoa ei. En usko, että koulukiusatuksi valikoituu tietyllä luonteenpiirteellä. Ehkä osittain oikeassa ollaan empaattisuuden antaessa tähän mahdollisuuden. Ennen koulukiusattiin lihavia  ja silmälasipäisiä. Nykyään kiusaamisen syyksi riittää vääränlainen puhelin tai liian köyhät vanhemmat. Lapset ovat raakoja, sillä he eivät ymmärrä tekojensa seurauksia. Heiltä puuttuu kyky siihen, mitä sanat ja teot aiheuttavat vastaanottajan elämään.

”Mitä eroa on huoralla ja lutkalla?, kysyin veljeltäni.  Ei minulla ollut tietoakaan, mitä nuo kaikki sanat tarkoittivat. Ihmettelin vain, miten yhtenä keväänä elämästä tuli vaikeaa. Muistan sen kevään hyvin, kun palasin takaisin Leviltä ja Nakkilan urheiluhallin skeittirampille oli ilmestynyt herjaavia juttuja eräästä keskustan koulun tytöstä. Katseet kirjoittelusta kääntyivät minuun ja sain samalla mitalla takaisin. Tiedän tänä päivänäkin, kuka ne jutut sinne kirjoitti, mutta en halunnut hänelle samaa kuin itselleni. Siispä otin syyt niskoille ja sen koko ryöpytyksen vastaan ajatellen asian unohtuvan. Mutta niin ei käynytkään. Muutamassa viikossa uimahallin seinässä luki spreijattuna Anni V. on huora. Järkytyin. Se oli outoa aikaa ja onneksi loma oli edessä, joten ehkäpä asiat rauhoittuvat. ”

Kuka uskaltaa astua esiin, kun toinen on alakynnessä?

Olen aina pitänyt presidenttimme suorasukaisuudesta. Asiat sanotaan suoraan ja kaunistelematta. Sauli Niinistö avasi mielipidetään omalla facebook-sivustollaan:

”Se, ettei kukaan kavereista auta, satuttaa entisestään. Pitää reippaasti avata suu ja puhua.” Näin puhuu ja toimii abiturientti Liisi Laitila. Annetaan Liisille tässä työssä virka-apua, minä olen mukana! SN

Idea on hyvä, mutta toteus on haastavaa. Pelko yksinään jäämisestä on kasvavassa iässä olevilla nuorilla suuri. Kuka uskaltuisi asettua heikomman vierelle, kun takana on helpompi olla hiljaa. Kuten totesin jo alussa, eivät ne kiusatut ole aina ylipainoisia ja hiljaisia lukutoukkia silmiälaseissa. Lapset ovat raadollisia ja kun katsot sitä vieressä, on se vielä ongelmallisempaa. Aika harva uskaltaa ottaa riskin ja joutua samaan ryöpytykseen. Se pitäisi lähteä tosiaan jo yleisistä käytöstavoista ja siitä, että ketään ei tulisi jättää yksin. Mutta jos tällaisia asioita ei olla opetettu kotona, kuka niistä sitten kertoo? Puhuimme pitkän pätkän veljenpoikani kanssa asiasta hänen marmattaessa typeristä luokkatovereista kovaan ääneen. Kerroin tarinoita hieman omasta ala-asteiästäni. Oli outoa nähdä, miten pienessä ihmisessä syttyi epäusko. Miten minunlainen tavallinen ihminen on ollut koulukiusattu? Kysyin häneltä, mitä on tavallinen ihminen.

”Kesä vaihtui syksyyn ja pientä liikehdintää oli ollut koko kesän aikana. Syksy sen todisti; asiat olivat menossa vinoon. Kouluun ajaessa ne samat tytöt, joiden kanssa olin viettänyt koko lapsuuteni samassa päivähoidossa, samoissa kerhoissa, samoissa ystäväporukoissa kysyivät miten tuo kouluun kurvaaminen sujui. Vasta myöhemmin minulle selvisi, mitä tuo kurva tarkoitti. Ihmettelin vain, miten joku halusi nähdä vaivaa niin paljon, että jaksoi sanakirjasta kaivaa uusia haukkumasanoja. Oli minulla edelleen ystäviä, kunhan vähennettiin koulussa yhdessä oloa, jotta kenellekään ei tulisi vaikeaa. Ymmärsin hyvin, sillä kuka nyt haluaisi samallaisia pelkotiloja. Esimerkkinä tästä oli erään ystäväni saadessa lahjaksi koira. Kävimme kimpassa lenkeillä, mutta piti varoa reittejä, jotta hänen kutsunsa luokan bileisiin ei peruuntuisi. Minulle ei tietenkään kutsua tullut ja toisaalta, tiesin etten lupaa olisi saanut kuitenkaan. Minun tuli olla pikkuisen vanhempi, niin äiti oli sanonut”.

Kuva: Rea Haverinen twitter-sivusto

Jos lapsille annettaisiin muutamaksi päiväksi ikkuna tulevaisuuteen, moni asia olisi toisin. Kun nyt myöhemmin mietin kaikkea tätä, pystyn ymmärtämään lasten ratkaisuja paljon paremmin. Eron kynnyksellä olevia lapsia, epävarmoja omasta identiteetistään ja kysymyksiä siitä, kuka on ja minne on menossa. Kun elämä on täynnä särkyneitä unelmia ja vaikeita ihmissuhteita, on tuloksena epätieto myös omasta tekemisestä.  Jos kotona kiusataan, siirtyy kiusaaminen myös kouluun. Olenko paha ihminen, jos sanon, että rakastettu ja huomiota saava lapsi ei kiusaa vaan oppii empatiaa?

”Odotin että vuotta vanhemmat lähtisivät yläasteelle ja elämä helpottuisi. Vuosi oli mennyt ja muutosta ei ollut tapahtunut. Koulussa oli helpompaa, sillä meillä oli hyvä yhteishenki samanikäisten keskuudessa. Onneksi. Asiat aukesivat kun kenenkään ei ollut pakko esittää ilkeää. Yläasteella käydyt saksan tunnit olivat taasen myrkkyä. Huomasin yhä useammin miettiväni, että minut varmaan tapetaan jos tuonne menen yläasteelle. Kaupassa käydessäni äitini tai mummin kanssa minua odotettiin jäävän yksin. Kun äiti punnitsi banaaneja, kävi joku tytöistä huorittelemassa minua kärryillä. Minä olin hiljaa. Olin sen ainoan kerran menettänyt malttini, kun minut kampitettiin jäisellä pihalla aina uudestaan noustessani ylös. Saatoin jopa kirota. En kiroillut lapsena. Minun turvapaikkani on aina ollut koti, enkä halunnut tehdä asioita, joista vanhemilleni tulisi paha mieli, sillä he halusivat vain minun parastani. Kun en enää noussut ylös, työharjoittelussa ollut veljeni näki ja murahti. Kyseinen henkilö sai jälki-istuntoa, ja homma jatkui seuraavana päivänä samalla radalla. ”

Isollakin nenällä on voinut saada todella laadukkaita ystäviä. Kuva viimeisistä nuorten MM-kilpailuista Kanadassa.

Pahinta on se pelko. Pelko siitä, mitä tänään tapahtuu, kun menen kouluun. Kysymys siitä, miksi minä en riitä tällaisena kun olen ja mitä olen tehnyt väärin saadakseni tämän kaiken. Muistan miten minua ilkuttiin isosta nenästäni ja siitä, että kehityin jo nuorena.  Kun Piksu totesi keskustan koulun pojille, että he voisivat pitää turpansa kiinni heidän huudellessa lutkaa perääni, totesi yksi pojista. ”Ja sunkin naaamasi olisi parempi kaataa rikkihappoa niin näyttäisit paremmalta”. Paras ystäväni sai minun puolustamisesta lokaa vaan itselleen. Hänellä oli akne nuorena. Elämässäni iso valo tuli urheilun piiristä tulleista ystävistä. Haittapuolena oli se, että näiden huorittelujuttujen perusteella alkoivat vanhemmat puhua, miten minulla 12-vuotiaalla tytöllä oli vanhempia poikaystäviä Porissa. Äidilleni ihan soitettiin asiasta. Totesin kyseessä olevan Jussin, äitini ystävän Jarin poika, ja kyseessä ei ollut todellakaan poikaystävä vaan ystävä, joka oli minua tasan viikon vanhempi.

”Yksi koulukiusaamisen muoto on yksinäisyys. Todella moni lapsi ja nuori kokee yksinäisyyttä. Heillä ei ole yhtään kaveria, ja se on erittäin jälkiä jättävää: yksinäisyys on murskaavaa pienelle lapselle ja nuorelle”, opetus- ja kulttuuriministeri Sanni-Grahn-Laasonen evästää asettamaansa työryhmää. Miettiessäni tätä tekstiä on hauska todeta, että onneksi en elä nyt ala-astevuosiani. Kotiin pääsi karkuun kaikkea kamalaa, ja internet löytyi ainoastaan kirjastosta. Kännyköillä ei voinut lähettää kuin tekstiviestejä eikä pre-paidia tunnettu. Miettikää kuinka usein itse avaatte facebookin päivässä tai selaatte Instagramia. Miettikää, että joka kerta joutuisitte miettimään, mitäköhän kamalaa sieltä tänään löytyy. Onkohan minusta taas levitelty muokattuja kuvia tai kuka halveksii minua tällä kertaa? Aikuiselle ihmiselle tämä on rasittavaa. 15-vuotiaan näkökulmasta tämä on maailman loppu.

Pettymyksiä ja onnistumisia. Elämä koostuu niistä ja vaikeaa on aina nousta uuteen aamuun ja hetkeen. Omilla päätöksillämme voimme vaikuttaa siihen, millainen ympärillämme oleva maailma on.

”Oli toukokuun viimeisiä viikkoja ja viimeisiä ala-astehetkiä. Olin ollut torstain yleisurheilureeneissä ja lähdössä kohti kotiin rullaluistimilla. Kirjoitukset olivat onneksi jääneet hallin taakse, mutta nyt nuo kaksi suurinta huutelijaa olivat päättäneet sutata myös yleisurheilukentän ilmoitustaulun. Pyysin lopettamaan. Minullakin piti olla paikkoja, joissa olla rauhassa. He nauroivat. Kun toinen poika otti kiven raaputtaakseen puuseinään tarinoitaan, käskin hänen lopettaa ja yritin ulos kentältä. Toinen pojista seisoi oven edessä eikä päästänyt minua pois pyöröportista. Työnsin hänet pois tieltäni, jotta pääsisin ulos. Samassa takaraivooni kopsahti se nyrkin kokoinen kivi, jolla toinen oli kirjoitellut runojaan seinälle. Luistelin paniikissa pois ja pysähdyin lähelle kotiini istumaan ja miettimään. Päästä valui verta. Oli aika kertoa kotona, millaiset viimeiset kaksi vuotta ovat olleet. Muistan sen hetken kun äitini halasi ja kysyi, vieläkö haluan mennä Poriin yläasteelle ja sanoin että kyllä. Elämäni alkoi uudelleen”

Helsingin Sanomissa 17.11.2016 kansanedustaja Tiina Elovaaran (ps) tekemä lakialoiteen kerrotaan etenevän sivistysvaliokuntaan. Elovaara keräsi yli sata nimeä aloitteeseensa, jossa ehdotetaan perusopetuslain muutosta niin, että kiusaajan voisi pakottaa siirtymään toiseen kouluun. Vaikka aloite on oikea, olen OAJn kanssa samoillla linjoilla. Kiusatuille elämä on usein häpeällistä ja pelottavaa. Minulla on mennyt 16-vuotta sanoa ääneen se, että olen koulukiusattu. Mutta vanhempieni päätös maksaa minun kouluni siirtyminen toi paljon hyvää. Se sama Jussi tutustutti minut Satuun, Katriin ja Mariaan, jotka ovat edelleen osa elämääni. He opettivat minut pitämään puoliani ja olemaan sellainen kuin halusin olla. Olin kahdessa vuodessa muuttunut ujoksi ja änkyttäväksi pelkuriksi, mutta en ikinä unohda rinnakkaisluokan Eevan sanoja: kuule Anni, jos et sinä pidä puoliasi ei kukaan muu niin tee. Se on totta. Jos olisin ollut vähemmän kiltti ja ajatellut vain itseäni olisin selvinnyt pienemmällä.

Kun jaksaa uskoa ihmisten hyvyyteen, voi ilahtua useasti positiivisesti. Negatiivisuudella ei saa kuin aikaiseksi kuin huonoa mieltä. Kuvassa kilpasisko, ystävä, Meri Ilmarinen

Toisaalta muuttaisinko mitään? Jyvät erottuivat akanoista, opin kestämään kritiikkiä ja minusta kasvoi vahvempi. Minä sain mahdollisuuden uuteen alkuun ja olin onnekas saadessani tukea heti ensimmäisitä päivistä. Tänä päivänäkin olen katkera siitä, että minulta varastettiin monta onnellista vuotta lapsuudesta, ja siitä etten ollut riittävän rohkea puuttumaan tähän. Mutta opettaisinko omille lapsilleni nyt puolustamaan ja vastaamaan väkivaltaan väkivallalla? En opettaisi. Olen edelleen kiltti ja elän empatian kautta. Edelleen joka vuosi petyn ihmisiin ja joudun toteamaan kiltteyden tulleen hyväksikäytetyksi. Kuitenkin vastavuoroisesti elämässäni on sisältöä, jota näiltä kyynerpäät edellä jyllääviltä puuttuu. Minulla on rakkautta, onnea, iloa. Minulla on ystäviä, jotka kääntävät oman poskensa, etteivät kaikki iskut kohdistuisi minuun. Olen Suomen rikkain nainen omistaessani tällaisen tukiverkon ja kiitollinen siitä, että selvisin. Kaikille ei käy yhtä hyvin.

Jos katsoisimme hetken ympärillemme ja jaksaisimme puuttua vääryyksiin, antaisimme signaalin siitä, ettei tönimällä etene elämässä. Jos hiljaa hyväksymme öykkäröinnin, olemme osaltamme muodostamassa yhteiskuntaa, jossa joidenkin mieliteoilla määrätään koko Suomen suunta. Jos emme saa koulukiusaamista kuriin ilman järjestyssääntöjä ja lakeja, miten luulemme ratkaisevamme ongelman muista väkivaltaisuuksissa tai ratkaisevamme syrjäytymisen?  Minä en tiedä muuta keinoa, kun toimia esimerkkinä.

Suomen täyttäessä 99-vuotta toivotan kaikille hyvää itsenäisyyspäivää! Nouskaamme jatkossakin ongelmista ylös ja rakentakaamme kestävä ja turvallinen ympäristö lapsille, myös tulevaisuudessa.

xoxo

Anni

Kun aikaa on rajallisesti osa 1

Maailman Suurin Mikko, Mikko Ovaskainen  otti minuun yhteyttä taannoin ja kyseli suunnitelmaa, miten oikein yhdistän työn, perheen, harjoittelun, opiskelun ja vapaa-ajan. En ole siinä aina itsekään onnistunut, mutta ajattelin koostaa ohjeita elämän järjestämiselle.

Mitä vanhemmaksi tulemme, sitä enemmän elämässämme on velvollisuuksia. Velvollisuuksia tulee jo lakisääteisesti, ja varsinkin kotoa pois muuttaessa edessä on uusia vastuita. Urheilijan arki muuttuu paljon siitä, mitä se on ollut 18-vuotiaana kotoa asuessa verrattuna 28-vuotiaan urheilijan arkeen. Eräänä päivänä huomaat eläväsi keskellä kaaosta, jossa työ, opiskelu, harrastukset, parisuhde, koira velat ja ystävät taistelevat ajastasi. Tunteja on vuorokaudessa 24, joista käytettynä on 38 tuntia. Elämämme on kuin yritys. Hetkellisesti yritys voi tuottaa tappiota, mutta jos se on jatkuva tila, ajaudumme konkurssiin. Aikaresurssimme voivat olla pakkasella tovin ja voimme elää väsymyksen ja stressin rajamailla, mutta jos tästä tilasta tulee ennemminkin sääntö kuin poikkeus olemme niin sanotusti lirissä.  Kysymys siis kuuluu, miten tehdä lisää tunteja päivään ja miten saada elämään tasapainoa?

Anni 16-vuotta ei kauheasti vielä mietiskellyt maailman murheita. Äiti tai isä heitti harjoituksiin ja pois, ruoka löytyi pöydästä ja liikuntaohjaajan työstä saadut eurot menivät ihan omiin menoihin. Helppoa ja yksinkertaista.

Anni 16-vuotta ei kauheasti vielä mietiskellyt maailman murheita. Äiti tai isä heitti harjoituksiin ja pois, ruoka löytyi pöydästä ja liikuntaohjaajan työstä saadut eurot menivät ihan omiin menoihin. Helppoa ja yksinkertaista.

1. Istu alas ja keskity

Miten tunnistaa tikittävä aikapommi ympärillämme, on loppujen lopuksi helppoa. Kuuntelemalla läheisiäni olisin välttänyt monet aikataululliset ja elämänhallinnalliset yliajot. Kyllä äiti, veli, ystävät ja kumppani näkevät, missä todelliset rajat menevät, jopa paremmin kuin me itse. Kun pyörä pyörii liian kovaa, tulee kiireestä huolimatta ottaa aikalisä. Voisin oikeastaan kirjoittaa aivan erillisen kirjoituksen siitä, miten sen oman oravanpyörän käsistä lähtemisen sitten huomaa, joten panostan tässä kirjoituksessa lähinnä suunnitteluun.

Ensimmäinen tehtävä on oikeastaan vetää syvää henkeä, juoda kuppi teetä ja katsella ulos ikkunasta. Kun elämän tasapainosta saa edes hetkeksi kiinni, voi keskittyä rauhassa miettimään, mitkä asiat ovat tärkeitä. Jotta ymmärrämme ne oman elämämme tärkeimmät asiat, tulee meidän välillä pysähtyä ja miettiä, mitä ilman tämäkin päivä olisi tuntunut turhalta.

2. Listaa asiat, joita haluat tehdä ja joita on pakko tehdä

Kynä ja paperi ovat minulle maailman tärkein väline. Kulutan todella paljon ajastani suunnittelemalla tulevia viikkoja, päivitän kalentereita ja etsin epäkohtia.  Listaan paljon tehtäviäni ja arvotan niitä. Ennen kuitenkin tehtävälistoja, tulee jokaisen osata järjestää asiat järjestykseen oman arvomaailmansa mukaan.

Listaan omat tärkeät asiani:

1. Perhe ja ystävät 2. Urheilu 3. Opiskelu 4. Työt 5. oma-aika ja lepo

Seuraavaksi listaan asiat, jotka vievät minulta eniten aikaa:

1. Urheilu 2. Työt 3. Opiskelu ja 4. Perhe ja ystävät 5. Oma-aika ja lepo

Suomeksi sanottuna siis kulutan huomattavasti enemmän aikaa arvomaailmassani alempana vaikuttaviin asioihin. Tähän minun tuli tehdä muutos.

3. Mittaa kuluttamasi aika listattuihin asioihin

Tämä on maailman yksinkertaisin tehtävä. Viikossa on 168 tuntia, joten sillä ajalla tulee hoitaa yllämainitut seikat.

Yksi asia, josta voimme tinkiä hetkeksi,  on uni. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jos tiedät voivasi hoitaa seuraavan  kahden kuukauden aikana työsi siihen tilaan, että voit jättäytyä tai vähentää niitä huomattavasti, voit ottaa ylimääräisiä tunteja hetkellisesti unestasi. Silloin tulee kuitenkin muistaa, että tämä valinta kostautuu urheilun, terveyden ja tukiverkoston ajassa. Jos olemme väsyneitä, olemme myös tehottomia. Tarvitsemme lepoa vähintään 8 tuntia päivässä, mutta kannattaa tavallisena arvona valita 10 tuntia, jotta meillä olisi edes realistinen sauma istahtaa välillä päivän aikanakin lepäämään. Se tekee siis 70 tuntia, joten jäljelle jää aikaa 98 tuntia.

Tehokasta opiskelua

Koska halusin muuttaa elämääni siten, että minulla on enemmän aikaa läheisilleni, valitsin suoraan yhden päivän viikosta jolloin panostan vain sosiaalisiin suhteisiin. Se tarkoittaa siis 8 tunnin vähentymistä ajasta. Tämän voin omantunnon mukaan kuluttaa sitten elokuvissa käyntiin, äidin ja isän kanssa syömiseen, kahvitteluhetkeen, kimppakävelyyn tai muuhun vastaavaan.

Harjoitteluun kuluva aika itselläni on erittäin runsas ja vaikka nyt olen antanut opiskeluille aikaa, muutos on tulossa. Jos harjoittelen salilla noin 20-28tuntia viikossa tulee minun käyttää palauttavaan ja lihashuoltoon 10-14tuntia. Aikaa jäljellä 48 tuntia.

Tässä kohtaa hälytyskellojen tulisi jo soida, sillä kaksi asiaa puuttuu työ ja opinnot. Omaa aikaa en edes uskalla saavani. 

Suomeksi sanottuna on aika miettiä mikä on minulle tärkeintä ja omalla kohdallani voiton vei opiskelu. Jos olisin valinnut toisin, olisin siis päätynyt tekemään sen ajan opiskeluiden eteen, jota työltä jää yli. Nyt kohdallani se menee toisin. Taloudellisesti tämä ei ole kannattavaa, mutta mielenterveydellisesti ja elämänlaadullisesti olen erittäin onnellinen. Opiskeluihin saisin kulutettua hyvin tuon 48 tuntia, mutta minulle riittää vähempi. Aikaa töille jäi noin 10 tuntia, joten se tosiaankin tarkoitti punttikoulujen ja valmennussuhteiden vähentämistä.

4. Kaikessa ei voi olla paras

Urheilun pariin ajautuu perfektionistejä. Haluamme olla parempia, vahvempia, nopeampia. Sama elämänasenne siirtyy useasti muuhunkin tekemiseen. Olen huomannut polttavan tarpeen opiskella enemmän. Välilä havahdun kellon olevan 23:45 yöllä ja istun edelleen lukemassa, vaikka olen sopinut itseni kanssa lopettavani päivät kello 21:00. Kiireisessä elämässä on myös pakko priorisoida muuta elämää. Samaan satuun ei mahdu montaa onnellista loppua, joten meidän pitää valitettavasti usein päättää, missä asiassa haluamme olla menestystarinoita, missä asioissa taasen riittää pelkkä kohtalainen onnistuminen tai jopa epäonnistuminen.

Tosiasia on se, että aikaa on käytettävänä 48 tuntia, et voi samalla tehdä kotiisi suursiivousta, ottaa uutta koiranpentua, opiskella itsestäsi lääkäriä huippuarvosanoin ja valmentaa 40 ihmistä sekä olla joka viikonloppu seminaaripäivillä. Palataan siis priorisointilistaan. Koska minun arvoni tulevat läheisistä, tulee minun ensisijaisesti kyetä olemaan myös välillä kotona. Tämän jälkeen arvolistallani on urheilu. Se tarkoittaa siis sitä, että kirja menee kiinni kello 21:00, jotta kykenen suoriutumaan aamuharjoituksista virkeänä. Jos tämä panostus riittää tenttiarvosanaan 3 niin sille ei voi mitään. Jos asia ottaa nuppiin, tulee minun palata uudestaan kohtaan kaksi, ja miettiä, olenko sittenkin asettanut urheilun ja opinnot väärään järjestykseen.

Kaikessa ei voi aina onnistua, ja yleensä onnistumme niissä asioissa, joihin panostamme. Jos harjoittelet 85% tempausta, et ole niin hyvä työntäjä. Se harmittaa, välillä hyvinkin paljon.

Kaikessa ei voi aina onnistua, ja yleensä onnistumme niissä asioissa, joihin panostamme. Jos harjoittelet 85% tempausta, et ole niin hyvä työntäjä. Se harmittaa, välillä hyvinkin paljon.

Nämä ovat lähtökohdat aikataulujen hankkimiselle. Seuraava osani käsittelee enemmän käytännön työkaluja ja välineitä saada minuutista tehtyä kaksi.

Tässä siis Mikolle ensimmäinen osa. KUITENKIN tärkein asia on, että me jokainen elämme täällä vain kerran. Jokaisen valintamme tulee tuottaa hyvää oloa omaan elämäämme. 

Jos hyvänolon tunne on suurempi neljän harjoituskerralla viikossa kuin 10 kerralla, harjoitelkaa 4 kertaa. Silloin ette ehkä nouse maailmanluokan keihäänheittäjäksi tai seiväshyppääjäksi, mutta olette saaneet aikaa tehdä jotain muuta, mikä tekee elämästä täydellistä.

xoxoxo

Anni

ps.  Kevään punttis: enää 1 paikka jäljellä!

pss. Jos olette innostuneita painonnostosta suosittelen lämpimästi tutustumaan  CF8000-tarjontaan. Olen itse ohjelmoimassa kevättä ja valmentamassa yhdessä Mikan, Tatun, Samin ja Annan kanssa. CF 8000 punttiksessa on nyt myös tarjous, että ostamalla Tammikuun pääsee käymään joulukuun tunnit ilmaiseksi :) kannattaa siis tsekata.

Hyvinvointia elämään

Ruisleipä on tällä hetkellä pahinta välipalaa, jota median mukaan voi syödä. Nautin välipalani kuitenkin hyvin mielin.

Ruisleipä on tällä hetkellä pahinta välipalaa, jota median mukaan voi syödä. Nautin välipalani kuitenkin hyvin mielin.

Kun syksyn bodikisat on saatu alta pois ja keskustelu lajin terveyshaitoista on hälvennyt, on aika keskittyä yleiseen eli aivan tavalliseen ihmiseen.

Terveys ja liikunta ovat nousseet Suomessa uuteen trendiasemaan. Televisio on pullollaan laihdutuskilpailuja, -ohjelmia ja -tavoitteita ”täydellisestä bikinivartalosta.” Vaikka urheilullisuuden lisääntyminen väestössä on hienoa, on lieveilmiönä tuloerojen tavoin syvenevä terveyskuilu.

Sana dieetti on kokenut inflaation

Virallisesti dieetillä tarkoitetaan ruokavaliota. Meillä jokaisella on siis oma dieettimme eli tavat miten syömme. Dieetti ei tarkoita laihduttamista eikä automaattisesti saisi kuulostaa korvaan ahdistavalta ja pahalta. Dieetti on sanana vastaava unirytmin kanssa. Toisilla meistä unirytmi on selkämpi ja toimivampi, mutta kaikilla meillä on aika, jolloin nukumme.

Lautasmalli 1

Lautasmalli 1

Lautasmalli 2

Lautasmalli 2

 

Kuvassa on esitettynä kaksi erilaista lautasmallia, jotka saattavat kuulua ihmisen ruokavalioon eli dieetiin. Sanomattakin on siis selvää, että ruokavalioita on erilaisia. Toiset niistä ovat terveyttä edistäviä ja toiset taas ei.  Mikä sitten määrittää terveellisen ruokavalion? Salaattien määrä? Kalorit? Lihan alkuperä?

Terveys koostuu monesta tekijästä ja on osana elämänlaadun rakentumista

WHO:n mukaan elämänlaatu-käsite tarkoittaa yksilön käsitystä omasta elämäntilanteestaan suhteessa omiin päämääriin, tavoitteisiin ja odotuksiin oman kulttuurin ja arvomaailman määrittelemässä viitekehyksessä. Siihen sisältyy sekä sosiaalisia, psyykkisiä että fyysisiä ominaisuuksia ja se muodostaa pohjan terveydelle. Terveys vaikuttaa vahvasti hyvinvointiimme, joka on taas yksi inflaation kokenut sana.

Miten tämä kaikki liittyy sitten ravintoon ja ruokailuun? Määriteltäessä dieetin terveellisyyttä, tulee siinä huomioida varsinaisen painonpudotuksen lisäksi paljon muutakin. Oikeastaan usein painonpudotus on merkki terveellisesta dieetistä oikeilla rakenteilla. Jakaisin terveellisen dieetin seuraaviin kohtiin:

  • emme joudu ajattelemaan ruokavaliotamme edes päivittäin
  • tukee normaalia arkea
  • ei rajoita sosiaalista elämäämme
  • ei aiheuta pysyviä eikä väliaikaisia haittoja henkiseen eikä fyysiseen terveyteemme
  • poikkeavuudet eivät vaikuta ruokavalion toimivuuteen

Tätä miettiessä harvan painoluokkaurheilijan ruokavalio varsinkaan painonpudotuskaudella on terveellinen, kehonmuokkauslajeista puhumattakaan. Korostan edelleen, että ruokavalio eli dieetti ei tarkoita samaa kuin painonpudotus.

Kun halutaan parantaa elämänlaatua ja luopua ylimääräistä kiloista tulisi puhua elämäntapamuutoksesta, ei painonpudotuksesta. Laihdutuskuuri ei ole koskaan pysyvä ratkaisu vaan ainoastaan erityisistä syistä suoritettu pikaparannus.

Ajatellaan asia toisin. Jos lääkäri hoitaisi aina vain oireitaa eikä vaivaa, emme paranisi koskaan. Jos päänsärkyyn otetaan aina burana, eikä selvitetä päänsäryn syytä, emme loppupeleissä koskaan pääse eroon aiheuttajasta. Ylipaino on vastaava tila. Jostain syystä kehomme kerää ylimääräistä rasvaa, joten tavalliseen elämäämme tulee tulla muutos, että tätä ei tapahtuisi. Ratkaisu ei ole 700 kcal dietti, koska näin emme voi elää loppuelämäämme.

Ongelmana eivät ole ne, jotka tämän 700 kcal dieetin voivat viedä läpi, tämän jälkeen nostaa kaloreita maltillisesti ja löytää tuon terveen elämän lähtökohdat, vaan ongelmana ovat motivaatiopulassa rypevät tai sairaalloisen lihavat, joiden diagnoosina on jo verenpainetaudit ja sokeritaudit. He katsovat televisiosta painonpudotusohjelmat ja toteavat ne aivan liian vaikeaksi. Monet painonpudotusohjelmat antavat vääristyneen kuvan siitä, miten terve ruokavalio muodostetaan.

Keräsin viimeisen kahden viikon aikana listaa siitä, miten nämä ”hyvinvointiohjelmat” kehoittavat

  • Älä syö värikkäitä kasviksia, ainoastaan vihreitä
  • Välttele kasvatettua lihaa, syö vain riistaa
  • Älä syö viljatuotteita
  • Älä syö sokeria
  • Älä syö hedelmäsokeria
  • Käytä vain luomua
  • Kaikki laihtuu jos vain haluaa
  • Liiku enemmän

Leikkaukseen valmistavilla sairaaladieteillä syödään tuo 700 kcal. Sitä saa jatkaa maksimissaan 2+ 2 vkoa, jonka jälkeen kaloreita on pakko nostaa. Muuten voimme sanoa hyvästit hormonitoiminnallemme. Kuitenkin televisiossa voidaan surutta laittaa kilpailijat laihduttamaan aivan naurettavilla kalorimäärillä kuukausiksi vain siksi, että saadaan nopeasti paljon painoa alas ja saavutetaan mahdollinen palkinto.

”Suomessa 20-64-vuotiaista 56% on ylipainoisia. Tomi Kokko haluaa parantaa nämä kaikki aamuviiden kahvilla. ” – Oulun yliopiston paneelikeskustelu

Mutta eihän se olisi mediaseksikästä tehdä ohjelmaa ihmisestä, joka aloittaa liikunnan askel kerrallaan ja parantaa ruokavaliotaan pikkuhiljaa. Yleensä ensimmäinen vaihe on vaihtaa kaloreiden koostumus ja opetella syömään terveellisempään ruokaa. Kehon koostumuksen muuttaminen on pitkä prosessi, joka vaatii malttia. Varsinkin jos halutaan säilyttää tämä muutos jatkossakin.

”Eihän se ole mitään elämää, jos jokaista suupalaa pitää miettiä” 

Ei niin ja siksi on aivan turha suunnitella ruokavalio, joka tuntuu taakalta. On sääli, että tällä hetkellä itsetuntoa määrittää  se, montako tykkääjää pakarakuvilla  on instagramissa. Tämä lisää edelleen väärinymmärrystä ruokavaliosta. Totuus on, että 50-vuotiaana ei enää tarvi näyttää 20-vuotiaalta. Hyvässä kunnossa voi silti olla, vaikka keho kokisi muutoksia.

Monet painonpudotusohjeet nojaavat vain ja ainoastaan nesteiden pudotukseen. Maailmassa, jossa otamme joka päivä selfien instaan, on tullut pakottava tapa olla kuivassa kunnossa koko ajan. Nesteet koetaan pahaksi turvottajaksi, jolloin keho on turvonnut ja tehoton. Kuiva keho rasittaa aina harjoitellessa niveliä enemmän ja lisää loukkaantumis- ja ylirasituksen riskiä. Painonnostajan näkökulmasta pienessä hiilaripaineessa nostaminen on maailman paras asia, sillä keho on nopea ja terävä.  Lihaksisto toimii tuolloin hyvin. Jokainen gramma hiilihydraattia kerää nestettä. Jos olet totuttanut itsesi vähähiilihydraattiseen ruokavalioon, muutos saa aina aikaan turvotusta ja tukkoisuutta. Se ei kuitenkaan ole lopullinen tila, vaan meidän elimistömme tapa vastustaa muutosta. Kun olemme tottuneet monipuoliseen ruokavalioon eivät tankkauspäivät tai buffetti-illat vaikuta enää kehoamme turvottaen, vaan yksittäinen suurikin lipsahdus kyetään purkamaan ilman ällöttävää oloa. Monipuolinen ruokavalio tukee tätä ja monipuolinen ruokavalio on esimerkiksi tavalliset ruokasuosituksemme.

Lisäksi monien laihdutusohjeiden taustalla ovat kalliit lisäravinteet, luomuruoka, riistaruoka sekä muu erikoisruokavalio. Onkohan näiden ohjeiden laatija koskaan miettinyt, että suurimmalla osalla suomalaisista ei ole varaa syödä näin puhtaasti? Ai niin unohdin. Ruokavalioiden tekijöiden tavoite on lähtökohtaisesti elättää itsensä tällä. Silloin ei köyhien pöperöt kiinnosta. En kuitenkaan väitä, että puhdas ruoka olisi pahasta. Minä olen onnellisessa asemassa saadessani nauttia Bosgårdin lihoja ja kasvikset saan suoraan tukusta. Puhtaasti luomun syöminen ja prosessoidun ruuan välttäminen on kallista ja aikaa vievää. Tällaisen ruuan pitää tuoda paljon hyvää elämään, jotta muista menoista ja ajasta pystytään luopumaan. Minulle keho on työväline, joten siihen panostaminen on valinta, joka tuo lisää onnistuneita nostoja elämään.

Elämästä pitää nauttia. Jokaisen ihmisen tuleekin löytää kultainen keskitie sille, missä menee raja, milloin ruokailun ja urheilun lisääminen eivät enää tuo nautintoa elämään. Terveys on suuri tekijä hyvinvoinnissamme, mutta terveys koostuu myös henkisistä osuuksista. Näiden vaaliminen on aivan yhtä tärkeää, oikeastaan tärkeämpää, kuin sikspäkin tavoitteleminen.

bull_mentula

Ehkä sitten olen itsekin vain se pelkkä läski.

Urheilijoiden ruokavalio noudattaa lähes poikkeuksetta yleisiä ruokasuosituksia

Työharjoittelussa eräs iäkkäämpi naishenkilö kysyi minulta, miten sitten pysyn painoluokassani, onko se hirveän raskasta? Hänellä oli orastava aikuisiän diabetes ja verenpaineongelmia. Totesin, että ei. Kun valmistaudun kisaan, joudun syömään tarkemmin, jotta painoni laskee. Tavallisella harjoituskaudella syön aivan tavallista ruokaa. Syön normaalisti koulussa lounaan, ja mummilassa en ala valikoimaan paprikan sijaan kurkkua. Myös suurin osa muista urheilijoista syö aivan tavallistesti. Hän ihmetteli. ”Päivälehdet ja televisio tekee aina ruokavaliosta niin vaikeaa. Enhän minä halua sellaista viimeistä kahtakymmentä vuotta elämässäni”

Rahaahan näillä tehdään. Sehän on selvä. Tuskin massoja kiinnostaisi ”Annin elämänlaadun kohennus”, jossa käydään kävelylenkillä metsässä. Ei aamulla tyhjään mahaan, vaan silloin kun se sopii omaan rytmiin. Aamupalaksi juotaisiin tavallista pannukahvia ja kaurapuurokaan ei olisi luomua. Ruoka olisi sitä perinteistä suomalaista kotiruokaa jauhelihakastikkeella ja perunalla ja välillä sukulaisten syntymäpäivillä voisi kakkuakin syödä, kunhan se on pieni ja maltillinen pala.  Kamalan tylsää kun kukaan ei huuda. Oma elämäni ei kylläkään ole näin auvoista, mutta ammattiurheilijan arki harvoin on kuuluisaa wellness-elämää. Se on enemmänkin reikäverkkareita ja sateisia aerobisia.

Harva suomalaisista huippu-urheilijoista täyttää aamupalansa makalla, pähkinällä, voimajauheella, vihreillä yrteillä, mintun lehdillä ja itse poimituilla kirsikoilla. Toki monet voivat sanoa, jos näin tekisimme, tulokset olisivat suurempia. Ruokavalio on iso osa palautumista, mutta tärkein on, että syö hyvin, terveellisesti, puhtaasti ja RIITTÄVÄSTI. Liian pienet kalorit tappavat elimistön toiminnan, ei superfoodien puuttuminen. Toki painonpudotuskaudella on tärkeää käyttää vastustuskykyä lisäävät komponentit hyväksi, mutta perustaa niiden päälle ei tarvitse rakentaa.

Oma ravintovalmentajani Hanna on tehnyt jo vuosia töitä sen asian eteen, että oppisin tekemään arjessa oikeat ratkaisut ilman, että ne tuovat lisää stressiä tai pahaa oloa elämään. Terveellinen ruokavalio kuuluu osaksi arkea, ja se ei saa olla painonpudotuksellinen ratkaisu. Tällöin ravinto parantaa aidosti elämänlaatua eikä tuo siihen painetta ja ahdistusta.

Kiitos kun olet opettanut minulle edes hieman urheilijana, valmentajana ja tulevaisuudessa lääkärinä siitä, mitä on kokonaisvaltainen ravinto. Näillä eväillä (kunhan ne ottaa mukaan) jaksaa läpi tämän Oulunkin rutistuksen.

xoxo

Anni

Kaikki tutkimukset ja prosenttiluvut on nähtävillä joko THL:n ja/tai SOTKA.netin sivuilta.

Rajansa kaikella

Olen ehkä levoton, mutta rakastan muutoksia. Vaikka ne stressaavat, tuovat ne elämään aina jotain uutta. Muutokset haastavat meitä siirtymään pois mukavuusalueelta. Ne keskeyttävät arkirutiinit ja pakottavat löytämään uudet tilalle.

Huonompikin reeni kääntyy hyvästi saadessa tällaista sähköpostia. Kiitokset Raumalle!

Huonompikin reeni kääntyy hyvästi saadessa tällaista sähköpostia. Kiitokset Raumalle!

Nyt katsoessani viime kesää olisin voinut pitää muutaman kuukauden hengähdystauon. Onneksi osasin jarruttaa muissa elämän osioilla, sillä kolme viikkoa kilpailuiden jälkeen tartuin ensimmäisen kerran painonnostotankoon. Ennen sitä keskityin vain saamaan elämän järjestykseen Oulussa ja harjoittelemaan vain kuntoa ylläpitäen. Samalla huomasin sen tosiasian, että tämä tutkinto ei tule menemään läpi samalla vetelehtimisellä, mitä tapahtui TTY:llä. Ensimmäistä kertaa koen poltetta opiskella ja oppia uutta. Opiskeluiden aloittaminen ei kuitenkaan ole ollut helppoa vaan ennemminkin raskasta.

Kun ensimmäisen kerran tulin Oulusta takaisin Helsinkiin, huomasin kentällä ottaneeni lennon väärään suuntaan. Tämän kruunasi kiireessä punttikouluun ajaminen (myöhässä), koska lentoni oli myöhässä (sen jonka sitten ostin kentältä). Kotiin päästyä huomasin, että reeniohjelmat oli tekemättä ja sähköpostissa odotti kiukkusia viestejä kasa.

Pidän itseäni valmentajana, jolle valmennettavien tarpeet menevät aina edelle. Mutta tullessani tilanteeseen, jossa tunnit eivät vaan enää riittäneet pysähdyin alas ja totesin, että nyt on se elämäni suunnan muutos. Se sama muutos, jonka tein vuonna 2014 ja päätin lopettaa työt keskittyäkseni Rioon. Neljä vuotta on lyhyt aika, varsinkin jos vuoden siitä kuluttaa itseään loppuun.

Vuosi sitten Ghetto Snatchin voittoon nosti, pienen painostuksen jälkeen, Laura Liukkonen. Lauran kanssa valmennussuhde siirtyi Reippaan Petelle. Viime lauantaina Lare nosti Pohjoismaiden mestariksi.  Keskellä Suomen Mestari Anna Niemelä. Annalle löydettiin myös uusi ja mahtava valmentaja. Olen niin ylpeä näistä kirpuista :)

Vuosi sitten Ghetto Snatchin voittoon nosti, pienen painostuksen jälkeen, Laura Liukkonen. Lauran kanssa valmennussuhde siirtyi Reippaan Petelle. Viime lauantaina Lare nosti Pohjoismaiden mestariksi.
Keskellä Suomen Mestari Anna Niemelä. Annalle löydettiin myös uusi ja mahtava valmentaja. Olen niin ylpeä näistä kirpuista :)

Hyvän valmentajan ominaisuuksiin kuuluu myös omien voimavarojen tiedostaminen. Omassa ryhmässäni on aivan mahtavia nostajia, joista iso osa on vielä oman tiensä alkupäässä. Tästä syystä sinä tiistai/torstaivälisenä yönä kävin yksitellen läpi kaikki työt, tulevat opinnot, painonnostokilpailut sekä tärkeimmän – oman perheen ja läheisten vaatiman ajan. Summasin elämäni pakettiin ja totesin, että jostain pitää karsia. Se on ollut myös managerini keskeisiä neuvoja, että urheilijan tulee olla myös itsekäs. Oma aikani on aikaa omaan voimavarapankkiin, joka tulee olla ääriään myöten täynnä, jos aion olla vuonna 2020 kunnossa.

Oulu on ollut virkistys syksyssä. Kaunis kaupunki uusine ystävineen ovat tuoneet paljon energiaa harjoitteluun ja opiskeluun.

Oulu on ollut virkistys syksyssä. Kaunis kaupunki uusine ystävineen ovat tuoneet paljon energiaa harjoitteluun ja opiskeluun.

Haluan kyetä antamaan valmennettavilleni 100% sitoutumista, ja koska sitä en ole kyennyt enää tekemään päätin tehdä pisteen kiireelle. Olen vähentänyt yksityisvalmennukset puolella enkä tule ottamaan lisää valmennettavia, kuin jo olemassa olevien tilalle. Ryhmän koko on noin 5-8 henkeä. Lisäksi punttikoulujen lukumäärä tulee putoamaan ja vastuuta punttikouluista siirrän jatkossa enemmän seuralle, voimaurheilijoiden tuki RY:lle ja Oulun suuntaan. Tämä tarkoittaa siis esimerkiksi Crossfit 8000 vastuuryhmän jakaantumista itseni lisäksi Mikalle. Crossfit 8000 painonnostotunteihin pääsette tutustumaan TÄSTÄ linkistä. Crossfit 8000 ohjelmoinnista tulee vastaamaan jatkossa siis painonnostoliiton ja Helsingin Herakleen päävalmentaja Mika Tiainen yhdessä minun kanssani, päävastuu siirtyy Mikalle, ja tulen itse olemaan vain yksi valmentajista.

Ensi keväänä Helsingissä tulee olemaan vain yksi punttikoulu. Crossfit Herttoniemessä jatkuu 5.2. tututtuun tapaan reenit. Sunnuntaipäivä on minulle paras, ja pääsen itse paikalle helpoiten. Herttoniemen punttikoulut ovat kello 16:00 ja mukaan otetaan 10 nopeinta. Ilmoittautuminen tapahtuu sähköpostiini. Lisätietoja punttiksesta kalenterissani.

Urheilija on terveesti itsekäs.

Urheilijan elämässä on kyse tasapainosta ajankäytön kanssa. Tukijoita tulee olla ja yhteistyökumppaneita tulee yrittää kerätä. Kuitenkin ilman että vaatimukset ylittävät jaksamiskynnyksen. Kun päivä alkaa tunnin lenkillä ja aamureenillä, jatkuu toisen aamupalan jälkeen opiskellessa, josta on aika lipua kohti illan harjoittelua, ovat päivät pitkiä. Älkää kuvitelko väärin, rakastan pitkiä päiviä ja toimintaa. En ole ikinä viihtynyt paikallani vaan jo ala-asteiässä päivät täyttyivät harrastuksista. Kuitenkin Mikan sanoin: ”en ole enää kahdeksantoista”

Ouluun viemiseksi hieman jeesiä kiireisiin päiviin. Kiitos SKIP!

Ouluun viemiseksi hieman jeesiä kiireisiin päiviin. Kiitos SKIP!

Yle Urheilu julkaisi tänään tutkimuksen  urheilijoiden tukijärjestelmästä tai oikeastaan sen olemattomuudesta. Esimerkiksi Milko Tokola ja Oskari Mörö avasivat omaa taustaansa, jonka takana on sama lähtökohta, vanhempien tuki. On äärettömän puuduttavaa soittaa 28-vuotiaana omille vanhemmille sanoakseen toiveen jatkaa uraa vielä Tokioon ja sen mahdollistamiseksi töistä on pakko luopua ja vähentää, sillä täyspäiväinen opiskelu, täyspäiväinen urheilu ja täysipäiväinen työ eivät ole toimiva yhtälö.  Onneksi langanpäässä on maailman paras äiti ja isä, joiden kanssa on helppoa keskustella ja miettiä ratkaisuja.

Elämä on ohi menevää, ja omalla ajallamme meidän tulee pyrkiä toteuttamaan niitä asioita, jotka tekevät meidän onnelliseksi. 

Syyskuussa kaksi erittäin tärkeää ihmistä sanoivat toisilleen Tahdon. Olen missannut liian monet häät viime vuosina kiireen vuoksi. Niin ei tule enää käymään. Pauliina jatkaa edelleen minun valmennuksessani.

Syyskuussa kaksi minulle erittäin tärkeää ihmistä sanoivat toisilleen Tahdon. Olen jättänyt liian monet häät  välistä viime vuosina kiireen vuoksi. Niin ei tule enää käymään. Pauliina jatkaa edelleen minun valmennuksessani.

Sanon jo nyt, että seuraava kirjoitukseni tulee käsittelemään yleistä hyvinvointia ja sosiaalista taustaa siellä takana liittyen nykyisestä uravalinnastani. Mutta se liittyy siihen, mikä teki päätöksestäni helpon.

Olin työharjoittelussa eräässä pohjoisen terveysasemalla, jossa tapasin erilaisia ihmisiä eri elämän tilanteissa. Moni ihminen oli yksin ja kiireisten läheisten ympäröimänä. Moni sairas tuli hoitoon autolla, koska ei ollut ketään kenelle soittaa. Koskettavinta oli kuitenkin ikäihmisten ryhmäfysioterapiassa se ilo ja onni, joka heillä siitä kohtaamisesta jäi. Kysymykset keppijumpasta ja toivosta, että he oppisivat uutta saivat miettimään omaa suhdettani läheisiini (toki myös kokonaiskuvaa, josta siis seuraava blogini kertoo).

Minä olen nyt onnellinen vaikka olo tuntuu tyhjälle. Päätoimisesta valmentamisesta luopuminen on raskas päätös, sillä olen aina rakastanut työtäni ja ihmisten kanssa olemista. Kuitenkin olen pitkästä aikaa onnellinen. Voisiko olla niin, että kykenen aloittamaan uudestaan kutomisen ja saanko sittenkin katsottua Greyn Anatomiat telkkarista?

Luopuminen on vaikeaa, mutta tietyissä tilanteissa se on pakollista. Jos minulla ei ole aikaa itselleni eikä läheisilleni, en voi sitä myöskään jakaa ympäriinsä muille. En halua enää olle keskinkertainen ystävä, välinpitämätön tytär, lapsenlapsi joka muistaa kortilla, mutta ei koskaan käy kylässä. En halua olla enää nainen, joka käy kotona kerran kuussa ja senkin ajan nukun. Minulla on mennyt vuosi, että näin parhaan ystäväni uuden rakennetun kodin. En ole enää lapsi enkä kesken. En tarvitse lisää sisältöä elämääni vaan on aika alkaa huolehtia siitä, mitä siinä jo on.  Jos yritän kurottaa aina kuuhun, en huomaa tähtiä ympärilläni.

Rajansa kaikella, ja niin myös omalla jaksamisellani. Rajansa kaikella kuten omien läheisten pinnalla. Nyt on aika aloittaa rajojen etsimisen sijaan hetkeksi välirauha, ja rauhottaa elämä.

xoxo

Anni

Kohti seuraavia kilpailuja.

Kohti seuraavia kilpailuja.

Miten elää suomalainen huippu-urheilija

Kansa janoaa menestystä. Ensimmäistä kertaa olympialaisissa ollessani pääsin aistimaan sen tosiasian, että suomalaisille ei mikään riitä. Paitsi kulta ja siinäkin kyseessä on yleensä tuuri tai vahinko. Negatiivista palautetta on satanut. Suomen joukkueessa on liikaa toimihenkilöitä, Mika Kojonkoskelle maksetaan liikaa palkkaa ja mitalitkin ovat kateissa. Mika Kojonkoski ei tehnyt mitalitavoitteita, koska jokainen urheilija tietää kyllä itse, mihin tavoitteensa asettaa. Ei olympiakomitean johdon ole tarkoitus aiheuttaa urheilijoille lisää painetta, päin vastoin. Heidän tehtävänsä on varmistaa mahdollisimman laadukas kisaan valmistautuminen. Kyllä jokainen meistä tietää, mihin rahkeet olympia-areenalla riittävät.

Mira Potkosen varmistaessa olympiamitalinsa useat olivat kommentoineet nyrkkeilyn heikosta tasosta maailmalla naisissa. En ymmärä. Jos laji on niin helppo, miksi Suomesta ei nouse useampia nyrkkeilijöitä? Onkohan kukaan koskaan ajatellut, että olympialaisiin ei pääse kukaan helpolla. Jokainen kilpailuihin osallistuja on tehnyt tuhansia tunteja töitä vuosien ajan.

 

Kristiina Mäkelä ylitti itsensä ja kipusi kolmiloikan finaaliin.

Kristiina Mäkelä ylitti itsensä ja kipusi kolmiloikan finaaliin.

Suomessa on kourallinen urheilijoita, jotka saavat Opetusministeriän urheilija-apurahaa. Heitä voi kutsua jo ammattiurheilijaksi. Itseasiassa 102 urheilijaa saa kesälajeissa tukea. Lista alla:

 

Urheilija-apurahat lajeittain

 

20 000 euroa

 

Ammunta Leinonen Minna

Mäkelä-Nummela Satu

 

Jousiammunta

Antonios Jean-Pierre

Forsberg Jere

 

Judo Sundberg Jaana

 

Paini

Hietaniemi Rami

Olli Petra

 

Purjehdus Lindgren Joonas

Lindgren Niklas

NirkkoTapio

Petäjä-Siren Tuuli

Tenkanen Tuula

 

Uinti Laukkanen Jenna

Liukkonen Ari-Pekka

Mattsson Matti

 

Taekwondo

Mikkonen Suvi

 

Yleisurheilu Kotaja Amanda

Piispanen Toni

Pitkämäki Tero

Ruuskanen Antti

Tähti Leo-Pekka

Söderberg David

 

10 000 euroa

 

Ammunta Kurki Juho

Törnroos Vesa

 

Beach Volley Lahti Taru

Lehtonen Riikka

 

Melonta Dietrich Miika

Nykänen Miika

Hakala Jeremy

 

Jousiammunta

Vuorinen Niko

 

Karate

Kuusisto Helena

 

Nyrkkeily Potkonen Mira

 

Paini

Suominen Veli-Karri

Heino Ville

 

Purjehdus Kanerva Silja

Kurtbay Sinem

 

Pyöräily Lepistö Lotta

 

Ratsastus

Karjalainen Katja

 

Soutu

Ven Robert

Varvio Ulla

Karppinen Eeva

 

Sulkapallo Lång Ville

 

Suunnistus

Boström Mårten

Rantanen Merja

 

Uinti Koski Matias

Lähteenmäki Leo

 

Voimistelu Tuuha Tomi

 

Yleisurheilu

Etelätalo Lassi

Eriksson Sandra

Heikkinen Marjaana

Manni Henry

Mannio Ari

Nikkanen Minna

Mörö Oskari

Kämäräinen Sanna

Latvala Hanna-Maari

Kinnunen Jarkko

Seppänen Tuomas

Partanen Veli-Matti

Kanervo Jussi

Neziri Nooralotta

Wirkkala Teemu

Mäkelä Kristiina

Utriainen Sanni

 

5 000 euroa

 

Ammunta Björkbacka Jaakko

 

Jalkapallo

Heroum Nora

Kemppi Juliette

 

Koripallo

Markkanen Lauri

Michelsen Oskar

 

Lentopallo Lankinen Aleksi

Kaislasalo Samuli

 

Maalipallo

Mattila Jarno

Miinala Erkki

Posio Petri

Paini

Heino Jere

Lahti Tuomas

Lipasti Matias

 

Purjehdus Blässar Niki

Cedercreutz Camilla

Mikkola Monika

Tapper Kaarle

Ruskola Noora

Wulff Mikaela

 

Suunnistus

Kirmula Miika

Ojanaho Olli

 

Taekwondo Partanen Jenna

 

Triathlon

Lilja Liisa

 

Uinti Jallow Mimosa

Känsäkoski Silja

 

Voimistelu

Kirmes Oskar

Tikkanen Jouki

Volkova Ekaterina

 

Yleisurheilu

Kangas Arttu

Kettunen Oona

Kirjonen Aleksi

Manni Tuomas

Murto Wilma

Oja Ronja

Ojala Aleksi

Pulli Kristian

Richardsson Camilla

Vainio Alisa

Osassa lajeissa on jo siirrytty palkallisiin valmentajiin. Lajeissa joissa valmentajalle maksetaan, menee iso osa apurahasta valmentajan palkkaan. Eli urheilija siis maksaa itse omalle valmentajalleen palkkaa. Minä olen ollut onneksi siinä tilanteessa, että toistaiseksi oma valmentajani on panostanut talkootyönä uraani. Mutta joka päivä olen enemmän ja enemmän sitä mieltä, että haluisin kyetä maksamaan siitä ajasta, jota hän minuun käyttää.

Lajeja kuitenkin on, missä valmentaja on palkallinen. Näin on monella yleisurheilijalla laita. Hyvää ei saa halvalla ja niin se taitaa olla myös valmennuksen, lihashuollon ja ylipäätään elämän suhteen.Kuitenkin uskallan epäillä että yksikään valmentaja ei tuntipalkoille pääse. Työmäärä on suuri, kun puhutaan maailman huippujen valmentamisesta.  Myös lajiliitot tukevat valmentajia, mutta Suomessa on luvattoman vähän ammattivalmentajia huippujen parissa nuorista puhumattakaan. Minulle oli yllätys, etteivät edes uimareiden valmentajat ole päätoimisia. Kaiken hyvän lisäksi yrittäjätaustaiset Malvela ja Piirainen panostavat omasta pussistaan leirejä, sponsorointeja ja pitävät palkatonta lomaa näin olympialaisten alla. Jutun ylen sivuilta pääsee lukemaan tästä.

Miten meidän olympiajoukkueemme sitten elää, ratkaisuja on monia.

Suurin osa urheilijoistamme ja valmentajistamme on töissä. Valmentajat ovat täyspäiväisesti töissä, ja suurimmalle osalle Olympialaiset tarkoittivat palkatonta lomaa. Palkallisen kesäloman pitäminen urheilutapahtumassa on vaikeaa, jos kotona odottaa perhe.Joidenkin onnekkaitten työnantajat olivat antaneet palkallisen loman kilpailuihin. Yksinään painonnostossa päävalmentajalle tulee kuudesta kahdeksaan viikkoa palkatonta lomaa vuodessa. Se on suuri ansiomenetys. Palkattua päävalmentajaa meillä ei ole.

Näin on asia myös nyrkkeilyssä. Mira Potkosen valmentaja käy ”ihan tavallisissa töissä”. Samoin Mira itse aina vuoden alussa, sillä olympiakomitean tukipäätös tulee vasta helmikuussa. Tuki on 10 000 euroa. Kahden lapsen äitinä ei tuolla summalla rikastuta. Se vaatii uhrauksia, koko perheeltä. Miran uhraukset palkittiin jo nyt hänen varmistaessaan olympiamitali. Mira on luonut urheilu-uransa vasta myöhemmällä iällä. Moniko teistä olisi 32-vuotiaana valmis jättämään työt perheen odottaessa kotona? Onko siis ihme, että suomalaisten urheilijoiden katseet kääntyvät urheilusta pois riskien kasvaessa vain liian suureksi.

 

 Suurin osa meistä tekee osa-aikatyötä siten, että se suurin ”nettovaje” saadaan kumottua. Se tarkoittaa muutamien kuukausien uurastusta vuodessa. Tämän ajan urheilijat muissa maissa keskittyvät lepäämiseen. Kyse on tasapainoiluista. Työ, lepo, urheilu, ystävät, perhe ja opinnot. Kaikkeen ei riitä aikaa ja jostain tulee aina luopua. Itse luovuin työstä ja oikeastaan ystäviäkään en ole ehtinyt nähdä. Hölmöyttähän se oli lähteä työmaapäälikön vakituisesta virasta vain siksi, että matkustaminen joka viikko Oulussa ei vain mahtunut enää kalenteriin ja työt siirtyivät Pohjanmaalle, mutta se kannatti. Kun tavoitteet on tehty, on aika poistaa häiriötekijät ympäriltä.

  

Osalla urheilijoista urheilija-apurahan lisäksi on omien tukijoiden verkosto, joka mahdollistaa täysipäiväisen harjoittelun. Sponsoreita tulee hankkia, mutta edustustilaisuuksien määrä ja vaatimukset eivät saa kasvaa liian suureksi. Ammattiurheilu on kovaa työtä. Suomalainen huippu-urheilija harjoittelee noin 12-16 kertaa viikossa. Yhteen harjoitukseen menee 2-3 tuntia keskimäärin (matkoineen ja valmisteluineen). Se tarkoittaa 24-42 tuntia viikossa. Lisäksi kehonhuolto ja siihen liittyvät toimenpiteet vievät aikaa. Suurimmalla osalla tukijoukot tulevat tuttavapiiristä ja vanhempien osuus nuorten urheilijoiden menestymiseen on valitettavan suuri. Eikö teidänkin mielestä ole väärin, että huippu-urheilun onnistumista helpottaa rikkaat vanhemmat? Ei suomalaista huippu-urheilua kehitetä näin. Tällä tavoin lahjakkuudet jäävät pois kelkasta jo nuorena.

Oskari Mörö luottaa pitkäjänteiseen työhön ja positiiviseen fiilikseen. Mörö on panostanut paljon henkiseen valmennukseen. Oskarilla taisi löytyä sama mentaalivalmennuksen kirja repusta mitä allekirjoittaneella

Oskari Mörö luottaa pitkäjänteiseen työhön ja positiiviseen fiilikseen. Mörö on panostanut paljon henkiseen valmennukseen. Oskarilla taisi löytyä sama mentaalivalmennuksen kirja repusta mitä allekirjoittaneella

Ja mitä tulee vaatimuksiin. Matti Mattson kertoi haastattelussa uivansa yli 10 uintiharjoitusta viikosssa ja käyvänsä lenkillä ja puntilla kahdesti. Kommenttiosion kootuissa todettiin: ”mitä sinä siellä altaassa lillut kuukausi kaupalla. Verenmaku suussa vähemmän reenejä kovemmalla temmolla niin saadaan tulostakin.” Niinpä. Parhaat lajivalmentajat tuntuvat löytyvän kotisohvalta. Apua tarvitaan suomalaisessa urheilussa ja paljon. Valittaa voi kuka vaan, ratkaisijoita me tarvitsemme.

Kun viikko on kulunut kilpailuista, voin todeta olevani sijoitukseeni tyytyväinen. Olympialaisten 10. tila on saavutus, jota kukaan ei tulee minulta pois ottamaan

Kun viikko on kulunut kilpailuista, voin todeta olevani sijoitukseeni pikku hiljaa tyytyväinen. Olympialaisten 10. tila on saavutus, jota kukaan ei tule ottamaan minulta pois.

Kanadan maajoukkueella on 16 henkistä valmentajaa mukana, jotka osallistuvat urheilijoiden arkeen pitäen peikot pois ja ajatuksen kasassa. Suomessa eripuraa aiheutti kisapapin mukana olo. Olisikin hienoa saada kaikki se energia, joka kulutetaan negatiiviseen palautteeseen, uusien järjestelmien ja tukiverkostojen löytämiseen. Ulkoministeri Timo Soini neuvoi urheilijoita Riossa kovettamaan kuorta, paksuntamaan nahkaa. Kisaturisteiksi haukkuminen ja verorahoista huutelu ovat kuluneita sloganeita jo vuosien takaa. . Tiedoksi, että olympiakomitean varat ja urheilija-apurahat tulevat veikkaustuloista. Veikkaustuloja ei ole, jos ei ole urheiluakaan. Ja mitä turismiin tulee, haluammeko oikeasti osoittaa sormella niitä urheilijoita, jotka ovat panostaneet koko elämänsä päästäkseen maailman huipulle, olympiaurheilijoiden valikoituun ja haluttuun joukkoon, ilman että yksikään heistä kuvittelee rikastuvansa.

”Jokaisen pitää toteuttaa elämässään niitä haaveita, joita on itselleen asettanut.” – Maailman paras äiti

Xoxo

 

Anni

ps. Kiitos koko joukkueelle reissusta. Pitäkää lippu korkealla vielä loppukisatkin!

Rio 2016 – projektin lopetus

Kolme vuotta sitten istuessamme Tiaisten olohuoneeseen piirsimme kartan, joka päättyi Rioon ja kysymysmerkkiin. Se oli suunnitelma minun elämääni. Päätös siitä, että yritän tosissani nousta koneeseen Suomen kovimpien joukkoon. Painonnostossa paikan saanti ei vaan ole hirveän yksinkertaista, koska se vaati koko joukkueelta onnistumista. Lisäksi olin yli 30 kiloa jäljessä Suomen kärkeä.

Sille tielle lähdin enkä olisi koskaan voinut uskoa pääseväni kunnialla sen projektin päähän. Suurin kiitos siitä kuuluu Mikalle, joka on jaksanut päivä toisensa jälkeen tehdä töitä kanssani, auttaa ja kuunnella.

Mika on ollut mukana vuodesta 2013 asti ja jatkaa valmentajani vielä Tokioon

Mika on ollut mukana vuodesta 2013 asti ja jatkaa valmentajani vielä Tokioon

Ensimmäinen ymmärrys siitä, että mihin olen menossa, tapahtui vasta lennolla. En osannut kuvitellakaan miten emotionaalinen tapahtuma olympialaiset minulle olivat. Kaikki tämä hahmottui vasta Riossa. Jokainen harjoitus toi nautintoa, tiesin olevani hyvässä kunnossa ja tehneeni kaiken sen työn, joka oli näihin kisoihin tehtävissä.

Olympialavaa suurempaan paikkaan ei voi päästä nostamaan

Olympialavaa suurempaan paikkaan ei voi päästä nostamaan

Nouseminen lavalle esittelyyn sai koko kehon reagoimaan. Iho meni kananlihalle ja sydän hyppäsi kurkkuun. Tunnekirjo oli ihan mielettömän suuri ja en osannut siihen varautua. Kokeneemmat urheilijat varoittivat, mutta en todellakaan tiennyt mitä oli vastassa ennen lavalle nousua.

Hermoilin jo lämmöissä. En ollut epäonnistunut nostoissa pitkään aikaan, mutta nyt hermoilin aivan eri tavalla. Sain kuitenkin hyvät viimeiset 81 ja 83 kilon nostot ja suunniteltu aloitus 87 kiloa laskettiin 85 kiloon. Tämä tehtiin siksi, että tällä varmistin sijoituksen. Toinen vaihtoehto olisi ollut 90 kiloa, mutta eihän sellaisesta olisi voinut olympialaisissa aloittaa :)

Reippaan Petri Tanninen ja Mika hoitivat hyvin homman kotiin. Nostaja olisi voinut olla sähäkämpi.

Reippaan Petri Tanninen ja Mika hoitivat hyvin homman kotiin. Nostaja olisi voinut olla sähäkämpi.

Ensimmäinen nosto oli taistelu nosto tangon karatessa jo irrotuksessa eteen. Onneksi sain ensimmäisellä tuloksen, mutta yritys 88 kilosta oli ponneton. Loppu ei toiminut kunnolla. Olin liian helpottunut ensimmäisen noston onnistumiseen enkä saanut konetta käyntiin. Pää hajosi. 89 kiloon sain sitten ihan eri draivin ja nosto pyöri takaa yli. Loppujen lopuksi olisin voinut suoraan korottaa 90 kiloon ja uskoa omaan kuntoon, mutta tuo hermoilusta johtuva nostojen epäonnistuminen pitää korjata. Nostoista tulee saada tasalaatuisia ja tehokkaita. Olin tempauksen jälkeen pettynyt. Hyvin pettynyt itseeni ja siihen, että tavoitteena ollut 200 kilon rajapyykki  vaatisi työnnöstä niin paljon.

Työnnöt olivatkin sitten hyviä. Vaikka kauttaaltaan rinnallevedot olivat arkoja. Suunniteltu 107 kilon aloitus laskettiin taktisista syistä 104 kiloon, ja 107 kiloa vaadittiin sijoituksen kohentumiseen. Se oli myös ennätykseni tähän sarjaan. Viimeiseen nostoon lastattiin 113 kiloa, joka tuli kohtuu hyvin rinnalle. Ylöstyöntö karkasi vaan TAAS eteen. Vaikka 104 ja 107 olivat olleet hyvää tekemistä, ei kroppa pitänyt viimeistä nostoa ja lantio karkasi aivan liian taakse.

Onnistunut 107 kilon työntö

Onnistunut 107 kilon työntö

Vaikka sijoitukseni ei olisi muuttunut viimeisen noston onnistuttua, olin ja olen hyvin pettynyt. Olen pettynyt siihen, etten pystynyt tekemään parastani. Toisaalta sijoituin olympialaisissa kymmenenneksi. Olympialaiset ovat sijoituskilpailu ja sijoitukseni on paras sijoitus vuoden 1992 jälkeen painonnostossa olympialavoilla.

Urakka jatkuu ja kisakalenterin laatiminen on edessä. Vaikka ajattelin etten nostaisi tänä vuonna enää kisaakaan, olen alkanut kallistua loppuvuoteen ja siihen, että kokeilisin hieman isommalla riskillä kovempaa tulosta. Nyt annan mielen ensin rauhoittua.

Odottelua ennen kilpailua

Odottelua ennen kilpailua

Toinen mieltäni askarruttanut asia on ollut media ja sen mukanaan tuomat haasteet. Mitä voin sanoa ja mistä oikeestaan haluan puhua? En ole voinut ymmärtää millaiseen ryöpytykseen jouduin heinäkuussa, enkä voi enää näitä asioita edes muuttaa. Eniten pahoillani olen siitä, että perheeni on joutunut käymään läpi asioita, joiden olisin toivonut heidän voivan välttää. Puhuin kymmenen vuoden jälkeen ensimmäisen kerran avoimesti elämästäni enkä vieläkään tiedä olisiko se kannattanut. Ymmärtääkö minua sittenkään kukaan?

Tunteeni ovat vieläkin yhtä vuoristorataa ja välillä tunnen käsittämätöntä surua siitä, että kaikki tämä on nyt ohi. Toisaalta olen onnellinen siitä, että elämässäni kääntyy uusi lehti, jonka aloitustekstiäkään en vielä tiedä. Tärkeintä on, että parhaat ystäväni ja perheeni odottavat minua Suomeen. Minun alkaakin olla jo ikävä kotiin.

Hitaasti vuosi vuodelta näyttää enemmän ja enemmän urheilijalta. Kiitos Hanna <3

Hitaasti vuosi vuodelta näyttää enemmän ja enemmän urheilijalta. Kiitos Hanna <3

Haluan loppuun kiittää valmennusjohtoa eli Mika Tiaista, ravintovalmentaja Hanna Rantalaa, mentaalivalmentaja Pasi Koivusta ja toiminnallisen harjoittelun valmentaja Antti Akonniemeä. Lisäksi iso kiitos fyssarilleni Mikko Virtalalle sekä hieroja Essi Viitikolle, jotka uhrasivat kesälomansa minun auttamiseen. Iso kiitos myös kiropraktikolleni Jukka Karjalaiselle.

Tulen kirjoittamaan olympialaisista yleisesti eli olympiakomitean tuesta ja avusta ja yhteistyökumppaneistani, mutta se tapahtukoon myöhemmin. Nyt lähden ajamaan kohti 77 A-ryhmää.

xoxo

Anni

Matka kohti Rioa

 

Vasta lentokoneessa ymmärsin, että olen OIKEASTI matkalla kohti Rio de Janeiroa, kohti suurta unelmaa ja tavoitetta, jonka piti olla vain etäinen maali. Opettelin luottamaan siihen, että tärkeintä ei ole määränpää vaan matka, koska tie oli kivinen. Opin nauttimaan reeneistä, Thaimaan leireistä, jotka hauskanpidon sijaan olivat hikisiä ja tuskaisia peruskuntokausia. Opin rakastamaan sateisia lenkkejä, jauhelihan punnitsemista ja laskemaan paljonko sienikeittoon voi laittaa juustoa, jotta makrot pysyvät vielä hyvänä ruokavaliossa.

 

”Motivaatio saa aloittamaan. Oikeat tavat saavat jatkamaan”. Jim Ryun.

 

Tiedän miltä kehoni näyttää ollessani 63 kiloisissa. Näen peilistä aamulla, painanko tänään alle vai yli 65 kiloa, sillä opin tuntemaan nesteen kertymisen kehossani. Opin ymmärtämään sen, että minun lihasmassallani ei kurveilla koreilla 63-kiloisissa, vaan kehon rasvaprosentti putoaa kymppiin. Tein tietoisen valinnan hypätessäni tälle tielle kolme vuotta sitten, enkä kadu hetkeäkään.

Kun kehoa oppii tuntemaan, tietää peilistä paljonko vaaka näyttää. 64,2

Olen löytänyt itsestäni sen harjoittelijan, jota en yleisurheilussa löytänyt. Siinä missä Anni 16-vuotta osti mielummin kevarin ja korkokengät, on Korkalovaarassa saattanut nähdä pinkkitukkaisen painonnostajan juoksemassa laput korvilla peläten poroja. Olen maannut olohuoneen lattialle miettien, miksi se ylöstyöntö ei toimi. Olen poistunut salilta useat reenit itkien, että typerät unelmat eivät vain ole minua varten. Sitten tapahtui muutos, jonka suurin aiheuttaja oli Pasi Koivunen.

Viimeisiä tempauksia ennen lähtöä

Viimeisiä tempauksia ennen lähtöä

Kun lopetin paineen, aloin nauttia. Se toi minulle sen, joka erottaa hyvän reenin parhaasta. Kun lopettaa antamasta periksi pienissä asioissa, saa lopputuloksena jotain suurta. Olen tehnyt töitä ja paljon. En vieläkään täydellisesti ja paljon on vielä paikattavaa, jotta olen neljän vuoden päästä kova. Jotta minusta tulee vielä parempi, en voi joka viikko antaa pienissä asioissa periksi. Jos minulla on 16 harjoitusta, joihin viikottain panostaa, ja missaan näistä kaksi, olen vuodessa missannut monen monta lihashuoltoa ja reeniä. Siihen ei ole varaa. Joku toinen tekee kaiken kunnolla. Olen vuodessa jo 104 harjoitusta perässä.

”Suuri taistelu käydään arkipäivässä. Pienet, tavalliset ja merkityksettömiltä tuntuvat yksityiskohdat erottavat loppujen lopuksi parhaat toiseksi parhaista, itsensä ylittäjät kohtalaisesti onnistuvista”. E.B.Larssen

FullSizeRender

Rio 2016

Aion parantaa arkeni. Aion tulla vielä paremmaksi, sillä harjoittelun suhteen olen nälkäisempi kuin koskaan. Kun taustalla vaikuttaa rautaisia ammattilaisia, on minun helppo toimia. Olen yrittänyt mieltää itseni koneena, jota varikkotiimi fiksaa. Minun pitää nyt myös luopua liioista ajatuksista ja alkaa uskoa siihen, että siipeni kantavat.  Tavoite ei koskaan tehoa, ellei se vaikuta tunteisiin. Ja yleensä tunteisiin vaikuttavat sellaiset asiat, joilla kompensoidaan olemassa olevaa puutetta ja tyhjiötä sisällämme. Minun tarpeeni kompensoida on muuttunut vuosien varrella, mutta vielä tänä päivänäkin toteutan yhtä ajatusta: Haluan käyttää oman elämäni hyödyksi. Haluan mitata resurssejani, unelmoida ja toteuttaa haaveitani. Haluan mennä nukkumaan levollisin mielin ja haluan herätä odottaen uutta päivään. Olen sen velkaa, etten tuhlaa niitä päiviä, joita minä sain.

Kun haaveista halutaan tehdä tavoitteita, tulee ne realisoida. Tavoitteen tulee tuntua saavuttamattomalta, kaukaiselta. Sellaiset haaveet saavat pyrkimään eteenpäin. Silloin paine tulee sinusta, ei muualta. Kysymykseen onko minulla paineita nostaa, vastaan että on. Minulla on paine olla hyvän sijasta erinomainen. Minulla on paine tuoda jotain niille ihmisille, jotka jaksavat auttaa minua tekemään hyvien valintojen sijasta parhaita.  Näillä eväillä nousin tänään koneeseen ja matkaan kohti Rioa. Kohti tavoitteitani, josta tuli vain välipysähdys matkalle, joka jatkuu vielä Tokioon.

 

Lopetan Mark Twainin sanoin toteamalla:  It’s not the size of the dog in the fight, it’s the size of the fight in the dog.

 xoxoxo

Anni

ps. en tule kirjoittamaan blogia Riosta, mutta Instagramista, Facebookista ja osittain myös SnapChatistä (anni-orvokki) pääsee seuraamaan tunnelmia, sikäli saan tuon puhelimen toimimaan täällä :)