Articles

now browsing by category

 

Oulun yliopisto: matkalla kohti Tokion olympialaisia

Kello on 15:45. Kävelen koulun ruokalan kautta bussipysäkille. Väsyttää ja jopa hieman ahdistaa. Takana on yllättävän raskas vuosi. Lupasin itselleni, että seuraava vuosikymmeneni olisi rauhallisempi, mutta jotenkin se vauhti tuntuu vuosi vuodelta kiihtyvän. Kuka vetää jarrua, jos minä en sitä osaa? Pitääkö kaikesta vaan selviytyä, vai milloin on aika nostaa kädet ylös ja todeta, tästä ei tullutkaan mitään? 

Kaikessa hämäryydessään lumi, talvi ja pimeys rauhoittavat mieltä.

Kokonaiskuorman hallinta on haastavaa. Kun toukokuussa istuimme alas Team Tokion kanssa, Vilho kysyi minulta – jälleen – mitä aion tehdä opintojeni suhteen. ”Olet oppimassa hyväksi lääkäriksi, et läpäisemässä yliopistoa”. Tämä lause antoi silloin ajattelemisen aihetta. Päätin pyrkiä tekemään valintani siten, etteivät ne vaikuttaisi siihen, millainen ura minulle tulee. Tosi asia oli, että edessäni oli harjoitusten osalta raskain mahdollinen kesä. Pyhitin kesäni harjoituksille sekä artikkelin viimeistelyyn. Kesästä muodostui painonnostoloman sijasta henkisesti yksi raskaimmista kesistäni kymmeneen vuoteen, josta tulen avaamaan myöhemmin. Sanottakoon, että ensimmäistä kertaa ymmärsin, mitä priorisointi tarkoittaa.

Priorisointi ja kompromissi eivät ole synonyymit

Liian usein sotkemme priorisoinnin ja kompromissit toisiimme. Kompromissin voi tehdä vain silloin, kun kaksi yhtä tärkeää asiaa taistelee keskenään. Parisuhteessa henkilöitä ei priorisoida vaan valinnat ovat kompromisseja. Ensimmäinen askel on tunnistaa omat prioriteetit, jotta kompromissien tekeminen on järkevää. Minun tärkein prioriteettini ei suinkaan ole urheilu, vaan perhe. Yksikään urheilusuoritus, Suomen ennätys tai muu ei tule menemään oman lähipiirini ohi. Urheilu-uraani siivittääkin se tieto, että he elävät sitä mukanani täysillä. Se on meidän ”yhteinen” projektimme, jolloin tämä ei tunnu uhraukselta, eikä kompromissilta. Tämä on ratkaisu.

Oulussa ollessani jätän työt ja muun kotiin. Oulu on minun opiskelumekkani, jonne en päästä muuta.

Minun kompromissini tapahtuvat opiskelujen ja urheilun välillä. Lääkäriksi kasvaminen on minulle tärkeää. Olen luvannut opiskeluminälleni, että hoidan olympiakarsinnat huolella. Jos pääsen olympialaisiin, keskityn niihin 110 %, jonka jälkeen aion hetken mennä taas opinnot edellä. Se tekee hyvää sekä henkisesti että fyysisesti. Opinnoissa ja urheilussa kun on se jännä yhtäläisyys, että ne kumpikaan eivät ole sisällöllisesti meidän arvomaailmamme ja minäkuvamme perusta. Ne ovat ammatteja ja elämäntilanteita.

Opiskeluelämän ympärillä tulee olla sisältöä

Olin kertomassa opiskelijaelämästä Studia-messuilla ja puhumassa Oulun liopistosta. Tärkeimpänä ohjenuorana sanoinkin, että nauttiakseen tästä matkasta tulee antaa itselleen lupa epäonnistua ja pitää yllä muutakin elämää (kuulostaako tutulta omasta urheilijapolusta puhuessani?).  Muulla elämällä en välttämättä tarkoitakaan railakkaita opiskelijabileitä vaan harrastuksia, ystäviä, matkustamista ja muita tavoitteita. Liian usein ajaudumme jo opiskeluaikana oravanpyörään, jossa kesät tehdään ylitöitä töissä ja lukukaudet opiskellaan 6-8 h koululla ja illat vielä kotona. Yksikään ihminen ei kykene olemaan tehokas 12 h vuorokaudessa viikosta toiseen tai kuukaudesta toiseen. Minulle urheilu ja opinnot ovat tuoneet vastapainoa, ainakin tähän saakka.

Kun opinnot siirtyivät kliiniseen työhön tänä syksynä, olen huomannut paineen oppia olevan suurempi kuin ennen. Kun vastassa on ihminen, tunnen olevani vastuussa ratkaisuistani ja tekemisistäni. Välillä koen jopa riittämättömyyden tunnetta, kun en hallitsekaan kaikkea tietoa tai muista jokaisen taudin latinankielistä nimeä. Tässä kohtaa joudunkin vastaamaan suurimmasta hyvyydestäni/pahuudestani eli empaattisuudesta ja herkkyydestä.

Ihmisten kohtaaminen on palkitsevaa, mutta kuluttavaa

Puhuttaessa lääkäriksi kasvamisesta, tulee muistaa, että toisen ihmisen kohtaaminen on aina uusi ja erilainen tilanne. Kahden ihmisen side on aina yksilöllinen ja yhteistyön onnistumiseksi tulee lääkärin kyetä mukautumaan toisen ihmisen haasteisiin. Minun ongelmani on se, että kohdatessani ongelmia toivon voivani ratkaista ne kaikki. Ongelmien ratkaisu on minulle tärkeää. Kun en voikaan ratkaista kaikkia ongelmia, koen epäonnistumisen tunnetta. Tämä oli suuri haasteeni ollessani amanuenssissa lasten psykiatrisella sekä ensimmäisessä osastoharjoituksessa. Työpäivien jälkeen olen henkisesti uupunut, koska en osaa vielä jarruttaa omaa mieltäni, vaan annan koko tunnekirjoni jokaiselle vastaantulijalle. Sama ongelma, joka minulla on ollut valmentajana, seuraa minua myös lääkärin töissä.

Siinä ensimmäinen astrupi mutta ei todellakaan viimeinen!

MM-kilpailuiden jälkeen suoritin ensimmmäisen osastoharjoittelujaksoni Lapin keskussairaalan keuhko-osastolla. Perfektionismi. Vihaan sitä, etten ole kerralla erinomainen. Intuboinnit kesätyössäni ja nyt sisäosastojen astrupit saivat verenpaineeni ylös. Kun vastassa on ihminen ja hänen tuntemuksensa, koen suurta häpeää ja minäkuvan murenemisesta, jos en onnistukaan. Mitä jos henkilöön sattuu? Lasten valmentaminen aiheuttaa minulle samoja tunteita.

Lasten ja nuorten mukana oleminen on haastavaa. Minä voin olla se ainoa ihminen, jonka sana merkkaa minäkuvaa muokattaessa. Saatan olla ainoa kohtaaminen fysiikkavalmennuksessa. Minä maalaan sitä kuvaa heille, millaisena he näkevät maailman. Kuvassa oma kummipoikamme Timi

Mitä jos minä tällä kohtaamisella aiheutan jotain sellaista tähän henkilöön, että se jättää jälkensä koko loppu elämäksi? Raskasta, eikö vain. Siitä syystä keksin itselleni myös kliinisten taitojen oppimisjärjestelmän. Valjastin päiväkirjaani sivun, johon listasin ensi vuodelle kliinisen osaamisen tavoitteet. En aio pitää kirjaa epäonnistumisista vaan ainoastaan onnistuneista suorituksista. Samalla saavutan sitä tavoitetta, jota Vilho Ahola toivoi. Pyrin kasvamaan hyväksi, osaavaksi lääkäriksi. Sitä minusta ei tule vaikka lukisin kaikki kirjat. Tarvitsen myös käden taitoja ja kliinistä osaamista. Minulla pitää olla lupa epäonnistua, kuten minulla on lupa epäonnistua tempaustreenissäkin. Mutta tärkeintä on yrittää parhaansa, välittää siitä mitä tekee ja ottaa nöyränä vastaan annettu oppi.

Oppiakseen hyväksi lääkäriksi, tulee kohdata hyviä opettajia. Lääketieteellinen ala on yllättävän paljon tiimityöskentelyä, jossa kysymysten esittäminen on välttämätöntä. Oma ylpeys on pakko niellä ja antaa tiedon ja taidon tarttua muualta.

Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Ryhmä- ja keskustelutaitoja olen tarvinnut koko opintojeni ajan. Tänä syksynä rakensin ensimmäisen HOPSini yhdessä vastuuopettajien kanssa. Jos tämä kalenterielämä on opettanut minulle jotain, se on ihmissuhde- ja keskustelutaitoja. Vaikka akatemiaurheilijana minulla olisi mahdollisuus käyttää hyväksi OSUAn opintoneuvojia ja heidän suunnitelmiaan, olen pyrkinyt kohtaamaan vastuuopettajat itse. Yhteistyöllä olemme löytäneet sellaisia ratkaisuja, millä olen kyennyt suorittamaan opintojani matkalla kohti Tokioa. Ja minun kohdallani matkani tulevaisuus selvinnee jo syksyllä 2019. Tämän jälkeen voin katsoa uudelleen, lähdenkö tavoittelemaan mitalia Tokiosta vai keskitynkö saamaan lääkärinluvat ennen kesää 2020.

Vaikein asia minulle on ollut realismi. Realismi omasta jaksamisesta. Koska harjoittelen nyt kovempaa kuin koskaan ennen, en ole jaksanut opiskella samalla intensiteetillä kuin ennen. Vuonna 2016 olympialaisten jälkeen keskityin tarkoituksella vuoden enemmän opintoihin antaen itselleni tilaa, sain opintoni rullaamaan mukavasti. Nyt asiat ovat toisin.

Opi sanomaan, en pysty.

Tärkein oppimisprosessini on ollut oppia sanomaan, etten jaksa. Siihen on monia syitä. Olen vuosien varrella kohdannut ihmisiä, jotka lupaavat tähdet taivaalta, tai no esimerkiksi tulevansa reenaamaan kanssani, ja kuitenkin he aina tuottavat pettymyksen eivätkä tulekaan. Olen oppinut itse arvostamaan ihmisissä suoraselkäisyyttä. Ystäväni Steffi totesikin taannoin, että olen hänen ystävistään se, jolle on helpoin sanoa ei. Olen siitä onnellinen. Olen se, kenelle voi suoraan sanoa, etten nyt jaksa. Kun ihmisten välillä on luottamuksen side, ei meidän tarvitse tehdä katteettomia lupauksia, yliodotusten meneviä aikatauluja, vaan voimme rakentaa toimivan konseptin yhdessä. Tähän minä olen vasta nyt oppinut.

Lisähappi tulee välillä tarpeeseen myös kandilla 🙂

Olen joutunut viimeisen syksyn aikana laittamaan monelle kurssivastaavalle viestin, etten vain nyt enää pysty. Ratkaisuna on usein ollut asioiden siirtäminen ensi vuoteen tai lisäajan saaminen. Olen oppinut siihen, että sanoessani liian tiukan palautusaikataulun ja tajutessani sen mahdottomuuden, voin todeta, etten onnistu tässä sen sijaan, että riipisin hermojeni raunioilla viimeisiä lauseita kasaan yön pikkutunteina. Olen yrittänyt olla lupaamatta mitään sellaista, mihin en kykene. Tämän taidon opetti minulle artikkeliohjaajani Ilona Mikkola.

Kiitos, anteeksi ja ole hyvä

Tämän kappaleen alle sopiikin hyvin käsitellä lähes valmiin artikkelini kuulumiset. Ihmettelen edelleen, miten Ilona ja Maria (Hagnäs) ovat jaksaneet minua tämän kuluneen vuoden. Jatkuvaa kisareissua, aikataulujen venymistä ja päälle päsmäröintiä. Artikkelin kirjoittaminen on ollut minulle yksi opettavaisimpia kokemuksia. Olen kirjoittanut paljon, olen kirjoittanut teknillistä ja tieteellistä tekstiä, mutta silti olen aivan märkäkorva lääketieteellisissä julkaisussa. Se mikä minun mielestäni on kuulostanut hyvältä, on ollut ohjaajieni ja proffien mielestä aivan nurinkurista. Onneksi olen sentään oppinut vuosien saatossa paremmin englantia. Muuten tämä olisi ollut farssi. Minua hävettää, miten ylimielisesti olen suhtautunut omaan kirjoittamiseeni nyt, kun se on mennyt useiden sensuurien läpi. Samalla olen oppinut jotain:

Opiskeluissa, työelämässä ja urheilussa on se yhteistä, että suurien linjojen saavuttaminen vaatii saumatonta yhteistyötä. Kehittyäksemme meidän tulee vastaanottaa apua, tarjota sitä ja oppia kunnioittamaan yhteisöä ja ympärillä olevia ihmisiä. Tästä syystä haluankin todeta olevani äärettömän kiitollinen kaikille niille ihmisille, jotka mahdollistavat minun kasvamiseni kohti lääketieteen lisensiaatin tutkintoa. En selviäisi lukukauttakaan yksin. Nyt kun huomenna on aika taas pakata tavarat ja lähteä kohti seuraavaa olympiakarsintaa ja Qataria, huomaan kaipaavani jo nyt takaisin talviseen Ouluun. Lumi, etäisyydet ja elämän helppous. Siitä on opiskelu Oulun yliopistolla tehty.

 

Olemme yksin mitättömän pieniä, mutta yhdessä kasvamme suuriksi.

Anni

Hyvä paha hyvinvointivaltio

Istun työpaikkani kahvilassa jälleen hämmentyneenä. On elokuun 23. päivä ja heinäkuussa alkanut taistelu rahasta saa jatkumoa.

 

Minulla on ystävä, hyvä sellainen. Hän on monista kuohuista selvinneenä joutunut ottamaan aikaa itselleen ja elämälleen. Viime vuonna hän muutti hetkeksi asumaan kotiinsa, aikuisena, yli kolmekymppisenä. Se tie ei ole ollut helppo, koska aikuisten ihmisten asuessa samassa taloudessa on jo tunnelma siitä, että olen epäonnistunut, suuri. Hän kuitenkin tiesi, mitä oli tehtävä. Avioero, nuoruuden traumat ja menetykset painoivat päälle. Niistä piti nyt tehdä tili ja aloittaa oma, uusi elämä.

 

Pää piti saada kuntoon, vanhat muistot selätettyä ja asiat jiiriin. Taustalla painoi lähes 100 000 euron velkataakka, josta hän ei tule selviämään. Se menee ulosottoon. Hänen tapansa masentua on aina ollut tuollainen. Laskut kerääntyvät kassiin, sitten muovipussiin ja lopulta niitä on jätesäkki. Se mitä ei avaa, ei satuta. Kun unelmat ovat hajalla eikä elämällä ole suuntaa, rahan arvo lopettaa kiinnostuksensa. Kun rahaa ei ole, sen kuluttaminen on helppoa. Luottokorteilla ja pikavipeillä voi ostaa itselleen lisäaikaa, kunnes paketti on valmis ja on aika aloittaa selviytyminen. Hän oli siihen valmis. Siksi hän soitti minulle.

 

Rakentaessaan omaa itseään uudestaan hän päätti heinäkuussa 2018 vihdoin ajan olevan kypsä muuttaa omilleen. Ehkä pienellä painostuksellakin sain hänet uskaltautumaan muuttamaan. Kyllä maailma kantaa ja Suomessa sosiaalitoimi pitää sinusta huolen, sanoin. Hän kysyi, ehtisinkö omilta kiireiltäni auttaa hänet jaloilleen, omaan asuntoon ja kohti viimeistä puristusta ennen kuin hän jatkaisi opintonsa loppuun.Ne opinnot, joka on ollut iso haave jo pitkään, mutta mihin hänen voimansa eivät riittäneet. Nyt asiat olisivat toisin. Yksi asia on varma; vaikka minulla olisi kuinka kiire, aikaa riittää aina niille asioille, jotka ovat aidosti tärkeitä. Tämä asia oli minulle aidosti tärkeä.

Täytimme heinäkuussa hänelle toimeentulotuen. Laskin, että ihmisen joka on viimeksi tienannut heinäkuussa 2017, ei tule olla ongelmaa saada Suomen hyvinvointivaltiossa apua. Täytimme paperit. Hän oli sulkenut kaikki muut tilit, koska ajatteli asioiden toimivan helpommin, kun tilejä olisi vain yksi. Hänellä oli myös yksi yhteinen tili, entisen avovaimonsa kanssa, josta myös luovuttiin. Tilille oli tullut vielä avovaimon rahoja, koska he olivat hyvissä väleissä ei sululla ole ollut kiire. Olisi pitänyt kiirehtiä.

Kun hän lähetti ensimmäisen hakemuksen, joutui entinen avovaimo ensin selvittämään kaikki jo tulleet tuet, koska miten on mahdollista, että kahdella ihmisellä on yhteinen tili, jos eivät ole yhdessä. Ajattelin tämän nyt olevan normaalia rutiinia, ja asian ratkeavan. Lainasin hänelle muuttoa varten rahaa ja maksoimme pakolliset laskut, ettei kotivakuutukset ja puhelimet katkeaisi. Toimeentulotuen päätöksissä kestää 5 päivää, joten pitkästä velasta ei ollut kysymys. Tai niinhän luulin.

Ensimmäinen päätös tuli hylättynä. Syy siinä oli riittämättömän tilitiedot. Vanhoista tiliotteista oli käynyt selville, että hänellä oli muitakin tilejä. Oli säästötilejä, kimppatilejä ja käyttötilejä. Emme olleet toimittaneet näiden tilien tiliotteita, koska näitä ei enää ollut. Tilit oli suljettu ja tiliotteet näiden mukana. Onneksi Kela antoi armoa, ja totesi ottavansa käsittelyn uusintaan heti, kun liitteet toimitetaan. Aloin miettiä jo tässä vaiheessa, että onneksi hänellä oli vahva tukiverkosto. Muutosta ei olisi muuten tullut mitään.

 

Laitoimme paperit ja odotimme päätöstä. Tuosta heinäkuun hylätystä päätöksestä ei ole kuulunut mitään. Olen pyytänyt useita kertoja selvittämään asian. Tai kertomaan, käsitelläänkö heinäkuuta enää. Lisäksi toimitimme nyt valtakirjan Kelaan, jotta voin hoitaa ja kysellä hänen asioitaan. Olen nyt kahteen kertaan tehnyt saman selvityksen siitä, ettei uudesta tilistä ole tiliotetta, koska se on uusi tili eikä ole tilitapahtumia. Asian piti olla selvä 16.8. mutta nyt 23.8. käymme samaa keskustelua. Miksi uudesta tilistä ei ole tiliotetta.

16.8. elokuuta soitin Kelaan. Ensimmäistä kertaa koskaan suutuin asiakaspalvelijalle. Henkilö, jolla tilillä on 0 euroa ei saa toimeentulotukea. Kysyin että millä he ajattelevat henkilön maksavan vuokra, ruuan ja elämänsä vai onko oletusarvo Suomessa, että jokaisella meistä on ihmisiä, tukijoita, jotka tämän suorittavat? Nainen vastasi (hänen teki varmaan mieli haistattaa minulle pitkät, koska olin niin vihanen) hän totesi, ettei näitä ”voi nopeuttaa” ja ”koittakaa nyt selviytyä”. He käskivät hoitaa viralliset selvitykset siitä, että miksi ei ole tilitapahtumia ja otetta. Selvitys maksaa 10 euroa ja se raha pitäisi olla tilillä. Hänellä ei ole. Ei ole euroakaan. Eli pankki ei lähetä selvitystä. Toki tässä tilanteessa voisin myös lähettää hänelle sen rahan. Mutta mietin mielessäni, onko se sitten hyvinvointiyhteiskunnassa minun tehtäväni?

 

Saimme ensimmäisen päätöksen. Sairauspäivärahan. Siitä maksetaan nyt 2 viikkoa ja loput syyskuussa. 290 euroa kolmessa kuukaudessa. Se on aika vähän. Se on niin vähän, että minua kauhistuttaa. Miten hän selviää? Kela lähetti tänään myös uuden viestin. He pyysivät jälleen tuota tilitapahtumaselvitystä siitä, miksi ei ole tilitapahtumia. Näyttökuvat ja printit verkkopankista eivät riitä. Tarvitaan pankin virallisia selvityksiä. Pankin virallinen selvitys maksaa. Sinne meni hänen tulevan 4 viikon rahoista 290 eurosta jo iso osuus. Maksoin hänen puhelinlaskunsa, sähkölaskun, kotivakuutukset ja salikortin. Asumistukipäätöstä odotamme. Maksoin myös tuon 10 euron selvityksen. Mutta miten käy heille, joilla ei ole 10euron lainaajaa?

 

Toimeentulotuen hakemisesta alkaa olla pian 5 viikkoa. Viisi viikkoa ilman euroakaan rahaa, omassa asunnossa pitkään kestäneen vakavan masennuksen jälkeen ei kuulosta hohdokkaalta. Mutta hän on päättänyt selvitä. Hänen tavoitteensa ovat selvät. Opinnot tulee saada loppuun, jotta pääsee töihin, jotta voi maksaa velkansa ja jotta voisi maksaa veroja. Veroja heille, kenen elämä heittelee eikä käteen jää euroakaan. Pakkasta vain. Hän on persoona, joka kannattaa kuntouttaa töihin. Ei alkoholiongelmia, ei fyysisiä esteitä, korkeakouluopinnot. Hänestä valtio saisi vielä pitkään työssäolevan veronmaksajan koneistoon, joka auttaa suomalaisia selviämään, vai auttaako?

 

En ole hänestä huolissaan. Hänellä on perhe, ja äärettömän hyviä ystäviä, jotka ovat nyt mahdollistaneet sen, että kaapissa on ruokaa, autossa on bensaa ja laskut eivät jää enää rästiin. Lisää velkaa ei voi ottaa, mutta silti sitä tulee. Pakko syödä jotain, joten pakko lainata meiltä. Ainakin se minimi. Mutta miten käy heille, joilla ei ole tukiverkostoa? Jos hän olisi selvittänyt tätä yksin, hän olisi luovuttanut jo ajat sitten. Kuten hän teki 2 vuotta sitten jatkokouluttautuessa ja ajautuessa tähän masennukseen. Se paperisota ja toivottomuus, että rahaa ei saa mistään, papaereita piti täyttää kasa, ja kukaan ei auta, ajoivat hänet tähän velkakierteeseen, jsosa ainoa vaihtoehto oli muuttaa kotiin ja ponnistaa uudestaan. Hänellä oli paikka, jossa se tehdä. Kun mielensä rippeitä keräävälle annetaan pelkkää kuraa käteen, on vaikea luottaa parempaan huomiseen. Kun järjestelmän koneisto on niin raskas, että edes hyvinvoiva ihminen tuskastuu sitä pyörittäessä, mitä tapahtuu muille?

Palvelumme siirtyvät verkkoon, apua saa nykyään vaan chätistä. Henkilöitä ei ole. Ei istuta alas ja ratkaista ongelmia. Istumme koneelle ja tuijotamme ruutua. Vuorokausi ilman ruokaa on pitkä aika. Toisilla menee viikkoja. Minua pelottaa ja ahdistaa se, millaiseen kuplaan olen kasvanut. Kuplaan siitä, että kaikilla menee Suomessa hyvin. Ei mene! Vai olemmeko vain täyttäneet paperit huonosti ja kelvottomasti? Eikö minulta, toista korkeakoulua suorittavalta ihmiseltä onnistu edes toimeentulotuen hakeminen? Miten selviävät muut?

Huokaisen taas. Olo tuntuu pahalle, koska tajuan sen, miten mahdottoman paikan edessä hän olisikaan, jos me emme auttaisi. Se saa oloni tuntemaan kurjalta, koska välillä mietin, etten jaksaisi vastata, touhuta ja auttaa koska minulla on niin kiire. Olen niin syvällä omassa hienossa elämässäni, että osa minua on unohtanut, miltä tuntuu olla turvaton, onneton, masentunut, ahdistunut ja yksin.

En halua haukkua Kelaa, mutta kyseenalaistan järjestelmää siinä, että mitä tekevät ihmiset, jolla tilillä on 0 euroa? Miten he saavat ruuan pöytään? Vai ovatko he vaan saamatta? Missä nukkuu yönsä ihminen, jonka luottotiedot ovat menneet, Kelasta saatava vuokranvastike venyy niin pitkälle, ettei vuokranantaja jaksa odottaa ja vuokraa asunnon toisaalle? Missä on näiden ihmisten ihmisarvo? Vai ovatko he arvottomia, koska monet jäävät pyörimään tänne, koneiston ulkopuolelle, tuhlaamaan veroeuroja, ilman hohdokasta tulevaisuutta.

 

Välittäkää toisistamme

 

Anni

 

e: 29.8 tarvitaan lisää todistuksia. Selviää että tilien saldotodistus ei riitä, vaan jos rahaa halutaan heinäkuulta tulee jo kuoletettujen ja olemattomien tilien tiliotteet saada toimitetuksi. Siirrymme pian syyskuulle ja rahaa elämiseen on saatu reilu 250 euroa. Kahteen kuukauteen.

You’re welcome

Zlatan Ibrahimovic – ylimielinen m***u vai prototyyppinen huippu-urheilija?

Jokaisen suomalaisen vihaama ruotsalainen, joka kaiken kukkuraksi on myös maahanmuuttaja, Zlatan Ibrahimovic lähti Yhdysvaltoihin. Ruotsin menestynein pelaaja, työmyyrä ja monitaituri saa röyhkeydellään monien karvat pystyyn. Kuka hän luulee olevansa?

Zlatan pitää Los Angelesista ja on aina pitänyt. Hän mietti pitkään, miten näyttäisi Losille sen, kuinka paljon pitää kaupungista. Hän päätti antaaa kaupungille lahjan, itsensä. Zlatan tuli kaupunkiin, ja osti mainoksen LA Timesistä. Dear Los Angeles, you’re welcome

Zlatan ja tuhansien tarinoiden mies. (Kuva DailyMail)

Ylimielinen mutta kuitenkin niin karismaattinen Zlatan on rakentanut ympärilleen muurin, jonka paksuus vetää vertoja Kiinanmuurille. Hän kerskailee, mutta samalla nauraa itselleen. Hän käyttää huumoria pehmentääkseen sitä faktaa, että hänen ylivertaisuutensa urheilijana nojaa lähes yksinomaan hänen identiteettiinsä.

Mieleeni hiipii eräs suomalainen supertähti. Kimi Räikkönen, Jäämies, on luonut itsestään mediakuvan, joka ei vastaa ollenkaan hänen persoonaansa. Tämä on pääteltävissä hänen videoistaan ja kuvistaan Instagramissa, jossa ennen todella tarkasti yksityiselämäänsä vaaliva F1-kuljettaja on aloittanut jakaa osia myös oikeasta elämästään.

Kimi ”Jäämies” Räikkönen perheineen (Kuva Instagram)

Räikkönen ja Zlatan ovat molemmat erikoisosaajia oman elämänsä hallinnassa. Molemmat vaativat erinomaisuutta ennen kaikkea itseltään. He leikittelevät tavoitteilla ja erinomaisuudellaan tehden itsestään yli-ihmisiä. Kumpikaan ei tyydy siihen, mitä he tekevät. He näkevät sen, mihin he voivat pystyä. Mutta saavutetaanko tällaisella itsensä jahtaamisella mitään?

Huippu-urheilijan tärkein työkalu on aivot

Haluaisin kirjoittaa tähän sydän, mutta sillä ei ole mitään muuta merkitystä, kuin pumpata verta kehoomme, joten siirtykäämme todellisille juurille eli ajatusmaailmaamme. Lahjakkuus on suurelta osan vain lapsena opittuja taitoja. Siitä syystä oma motivaatio ja siihen, millaisena itsemme näemme, ovat tärkeimpiä työkalujamme jo lapsena. Jos emme lapsena saa yrittää, uskoa ja unelmoida, on aikuisena vaikea oppia tätä taitoa.

Opi hyväksymään häviämisen mahdollisuus

 

Minä vierastan sitä, että häviämistä ei ole olemassakaan. Jos pelkäämme epäonnistumista emmekä osaa hävitä, emme voi osata myös voittaa. Tämä ei tarkoita, että häviämisen tulisi tuntua hyvältä. Minun ei ole ”annettu voittaa” lapsena eläessäni kahden isoveljen kanssa. Opin elämään sen kanssa, että olen heikompi. Minusta piti tulla siis nokkelampi.

Kun hyväksymme sen tosiasian, että  kykenemme vaikuttamaan vain omaan tekemiseemme ja osaamisen tasoon, ymmärrämme myös, että voiton avaimet ovat vain niiltä osin meillä, joka tulee omaan tekemiseemme. Hyväksy siis se, että sinusta tulee paras versio itsestäsi.  Se riittää sinun erinomaisuuteesi.

 

Älä tyydy keskinkertaisuuteen

Älä ole tyytyväinen siihen, että olet keskinkertainen. Älä tyydy siihen, että jäät toiseksi. Älä lopeta tavoittelemasta tähtiä, vain siksi että kävit jo kuussa. Varsinkin taito- ja tekniikkalajeissa, jokaisella toistolla on merkitystä. Kun pyrit aina parhaimpaasi, vaikka vain ajatustasolla, kehität oppimista erinomaiseksi.

Tyytyväinen tulee olla, mutta muista, että matka jatkuu vielä. ROBERT GHEMENT

Kun haluat suoriutua erinomaisesti ja pyrit jokaisella toistolla, hypyllä, askeleelle kohti täydellisyyttä, olet askeleen lähempänä kehitystä. Jos harjoittelet asioita vain siksi, että ne löytyvät harjoitusohjelmasta ja haluat suoriutua, teet itsestäsi keskinkertaista. Pyri aina keskittymään ja olemaan läsnä. Vaikka jokainen toistosi ei olisikaan täydellinen, olet jo ajatustasolla saavuttanut parempia harjoitteita.

”Ole armollinen ja anna itsellesi aikaa oppia. Muista kuitenkin, että jokaisella toistolla voit oppia paremmaksi vain pyrkimällä täydellisyyteen.”

Kunnioita kilpakumppaneitasi

Älä pelkää muiden luovuutta, paremmuutta ylpeyttä tai ylimielisyyttä. Kunnioita parempiasi, koska he pakottavat sinut kehittymään. Kilpailu parantaa sinua, koska et voi tyytyä keskinkertaisuuteen vaan sinun tulee pärjätäksesi parantaa omaa osaamistasi.

”Suomessa on unohdettu mitä aito, oikea tasa-arvo on. Tasa-arvo on sitä, että kaikki lähdemme samalta viivalta, ei sitä että tulemme samaan aikaan maaliin.”

Tasavertaistamisen tullessa tasa-arvon tielle, urheilun lisäksi kärsivät myös ammattikunnat sekä eläminen ylipäätään. Ilman erinomaisia yksilöitä ei syntyisi uusia maailmanennätyksiä ja Suomen ennätyksiä. Emme kehittäisi uusia lääkkeitä tai puhdistaisi meriä muovista. Usain Bolt on pakottanut jokaisen sprintterin harjoittelemaan älykkäämmin ja kehittymään. Jos meillä ei ole kilpailua, ei meillä ole kehitystäkään. Tästä syystä kilpakumppanisi ja heidän flow on suorassa suhteessa omaan tekemiseen. Älä siis välttele kilpailua, vaan opi käyttämään sitä hyväksi.

Kiitä kilpakumppaneitasi, sillä he pitävät sinut liikkeessä. Kuva: Jussi Jokinen Studio360

Älä luovuta, mutta opi pitämään tauko

Luovuttaminen ei ole ratkaisu, mutta opi pitämään tauko ja ottamaan etäisyyttä. Ahdistukseen johtava menestymisen pakko ei johda toimintaa. Pilko tavoitteita, askel askeleelta lähesty niitä. Jos väsyttää, muista ottaa hengähdystaukoja. Meidän unelmillamme ja tavoitteilamme ei tule koskaan olemaan parasta ennen päivänmäärää, jos et ole itse niitä asettanut.

On kuitenkin tosi asia, että kaikista meistä ei tule astronautteja. Siksi omien tavoitteiden puntarointi on hyvää ja tervettä. Opi pitämään tauko ja katso elämääsi eri näkökulmasta. Motivaation ylläpidonkin kannalta urheilusta on hyvä välillä hengähtää, jotta palaamme takaisin omiin haluihimme. Kyse on kuitenkin nautinnosta ja siitä, että me olemme itse valinneet sen, että haluamme tulla erinomaiseksi omalla sarallamme.  Emme tule erinomaiseksi vain siksi, että se luki harjoitusohjelmassa.

 

Meillä jokaisella on oma erinomaisuutemme, se pitää vain löytää

Lahjakkuutta on monenlaista ja kuten totesin suurin osa on vain opittuja taitoja. Me kaikki emme ole kirjaviisaita, eikä meidän tarvitsekaan olla. Kädentaituri voi tulla maailman mahtavimmaksi koruntekijäksi, kirvesmies olla koko rakentamisen mullistava monitaituri. Siksi ihmisen arvoa ei tule koskaan mitata rahassa tai opintojen määrässä. Jokaisella meistä on kykyjä ja lahjoja. Kyse on vain niiden löytämisestä ja valjastamisesta.

Jos opimme nauttimaan elämästämme ja teemme asioita, mistä pidämme, olemme motivoituneempia kehittymään. Siksi pidän myös lasten ja nuorten erilaisia työssäoppimisvaiheita, urheilulajien lajiyhteistyötä ja luovuuden tukemista äärettömän tärkeänä. Jokaisella meillä on paikkamme maailmassa, mutta meidän tulee vain löytää se.

Keskinkertaisuus tappaa eriomaisuuden

Näin viisaasti lausui ystäväni toissapäivänä minulle. Keskinkertaisuus tappaa erinomaisuuden koska mikään muu ei ahdista ihmistä kuin toisen ihmisen erinomaisuus. Siksi minä vihaan Zlatania. Hänen hymynsä, karsimansa ja itsetietoisuutensa saa minut näyttämään turhakkeelta. Epävarmuus ajaa ihmisen pelkäämään.

Siitä syystä keskinkertaisena on helpompi elää ja hengittää kuin ollessaan erinomainen. Kun et herätä ihmisessä liikaa tunteita, sinun annetaan olla rauhassa. Kuitenkin urheilussa on suuressa osassa erinomaisuus. Voiko siis olla että urheilijan luonne vaatii tiettyä itsehyväisyyttä ja oman egon pönkittämistä, jotta suurin tekijä, sinä itse, uskoo menestykseesi?

Nöyränä suomalaisena ajatus tuntuu vaikealta, mutta Zlatania katsoessa loistavalta. Hän nauraa omalle ylimielisyydelleen, koska tietää sen, että se on kuori, jonka hän on rakentanut. Siihen kuoreen hän uskoo ja on valmis tekemään töitä, koska hän on se, joka haluaa tehdä maalin 40metristä. Kuten hän totesi, tavalla jolla pelaan tullaan tunnetuksi. Hän toteaa omaavansa mentaalista vahvuutta, joka kantaa hänet hyviin suorituksiin, olisi hänen lajinsa ollut mikä tahansa Hän ei puhu sanallakaan omasta fyysisestä erinomaisuudesta ainoastaan ajatuksista omasta minästään. Zlatan Ibrahimovic osaa vastata kysymykseen – kuka minä olen.

Joukkue koostuu yksilöistä.

 

Ilman yksilötason osaamista, ei joukkue voi kasvaa voittavaksi. Zlatan on kuitenkin joukkuepelaaja, ja sanoessaan tekevänsä myös joukkuetovereistaan supertähtiä, hän todella tarkoittaa sitä. Koska totuushan on, että erinomaiset pelaajat kasvattavat ympäristönsä erinomaisuutta. Ja erinomaisella pelaajalla en tarkoita vain pallotaituruutta, vaan tapaa saada joukkue ympärillä innostumaan, nostaa muiden toimintaa, kannustaa ja kehittää. Koska joukkuelajeista on kyse siitä, kuka tarjoilee sinulle parhaat syötöt. Mitä paremmaksi rohkaiset vierellä pelaavia pelaajia, sitä uskomattomammaksi teet heidän lisäksi itsesi. Koska kahden tasavertaisen pelaajan kohdatessa, pallon pitää se pelaaja, joka uskoo itseensä eniten. Se, jolla on röyhkeimmät harhautukset ja tieto siitä, mitä hän on tekemässä.

Joukkue koostuu yksilöistä. Kuva: Painonnostoliitto

Ehkä joukkuelajit eivät sittenkään eroa yksilöurheilusta niin paljoa, mitä on luultu. Ehkä joukkuelajien nöyryys on väistymässä ja tilalle tulee yhteisö, joka kasvattaa yksilöistään huippuosaajia, jossa erinomaisten yksilöiden joukkue, kykenee näkemään toisen hyvyyden myös omaksi vahvuudeksi. Ei Mikael Granlund ajatellut kertaakaan syöttävänsä Venäjää vastaan. Hän ajatteli tekevänsä maalin. Hän halusi olla ratkaisija. Siinä hetkessä ei ei elänyt joukkuepelaaja.

Katkeruus ei kasvata mutta voittamisen nälkä ratkaisee

 

Uskalla sanoa ääneen, että tavoittelet suurta. Koska jos emme itse uskalla sanoa sitä, ei sellaista voi edes tapahtua. Jos joka päivä totean olevani väsynyt ja poikki, huomaan makaavani jo kolmatta viikkoa sohvalla. Sen sijaan totean, että työt pitää tulla tehdyksi, ja käärin hihat olen askeleen lähempänä kesälomaa. (Huomatkaa tämä lähes metaforinen tilanne omasta lähimenneisyydestäni)

Kun uskallan kannustaa ympärillä olijoitani, ja puhaltaa heihin uskoa paremmasta, voin samassa imussa pyyhkäistä itseni mukaan myös sellaiseen kehitykseen, jollaista en ole hetkeen nähnyt. Häviöstä ei voi olla vihainen kuin itselleen. Voittoon on tarvittu aina myös ympäristöä. Ja ympäristö koostuu myös muista, sinua lahjakkaammista, erinomaisuuteen pyrkijöistä.

Ymmärsin tänään asioita. Minusta tuli Zlatan fani.Ei siksi, että hän päästää suustaan välillä omaan ajatusmaailmaan kuuluvia sammakoita, vaan siitä syystä, että hänen tapansa elää urheilua, on kylmähermoisuudessaan ihailtavaa. Jatkossa aion uskoa itseeni, koska olen ainoa ihminen, jonka se tulee tehdä.

Xoxoxo

Anni

Tuu Kaisa kotiin sieltä

Näin kirjoitti eräs facebook-tuttavani sivuilleen. Kaisa Mäkäräisen heikko alku suivaannutti monet urheilufanaatikot. Analysointi on ollut kovaa ja mietintä siitä, miten on mahdollista, ettei suomalainen urheilija kykene suoriutumaan paineen alla. Ylen studiossakin asiaa puitiin ja paineen sietokyvystä todettiin ”toisten olevan viilipyttymäisempiä” kuin toisten. Se on totta, mutta unohdimmeko sen, että myös kehomme tärkein elin aivot, oppii asioita ja on kykenevä mukautumaan. Ei kaikki ole perimästä kiinni.

Haastattelin kirjaani, Voima Kanssamme, varten suomalaisia huippu-urheilijoita ja törmäsin 9/10 tapauksessa samaan ongelmaan: Pettymyksien käsittelyyn ja mielenlujuuteen ei panosteta tarpeeksi. Urheilijat hakivat ja saivat apua vasta, kun ensimmäinen romahdus oli jo tapahtunut. Kun itsetunto oli murjottu, aloitettiin elvytys. Ei siis ihme, että moni urheilija valitsee hiljaisuuden ja mediasta irtaantumisen, sillä median ja seuraajien paine on kova. Jos tätä painetta ei ole tottunut kontrolloimaan, on hyvin vaikea löytää oma ilo ja motivaatio tekemiseen.

Kehitys ei lopu tyytyväisyyteen vaan siihen, ettemme ole enää motivoituneita.

Ainoa eteenpäin ajava asia on motivaatio. Jos menetämme motivaatiomme, emme voi kehittyä. Tyytyväisyydellä ei ole tämän kanssa mitään tekemistä. Voimme ja meidän pitää olla tyytyväisiä itseemme joka päivä. Jos emme ole tyytyväisiä, tulee asioiden muuttua. Onnellisuus ja hyvinvointia edistävät onnistumista. Pahoinvointi, epävarmuus ja ahdistus taas vähentävät sitä.

Yksi onnistunut päivä voi silottaa kaikki kivet pitkäksi aikaa.

Aki Hintsan kirjassa puhutaan paljon hyvinvointivaltioiden haasteista ja siitä, miten esimerkiksi Etiopiassa juoksijoilla on vain voitettavaa. Juoksemalla he voivat saavuttaa rahaa, arvostusta ja paremman elämän. Meillä Suomessa urheilulla voit toki saavuttaa paljon, mutta tukkaan tulee henkisesti ja taloudellisesti paljon uran aikana, sitä rakentaessa sekä urheilun loppuessa.

Ei siis ole ihme, että moni urheilija kärsii epävarmuuden tuomasta ahdistuksesta, ja luottaminen omaan itseensä on välillä haastavaa. Epävarmuus kuuluu huippu-urheilijan arkeen ja työhön, ja tämän kanssa tulee oppia elämään. Tämä itsetunnon, esiintymisen ja paineiden sietämisen kestäminen tulee aloittaa jo nuorena. On äärettömän vaikea korjata ongelmia aikuisiällä, jos ongelmat ovat olleet läsnä jo vuosia. Siksi lasten ja nuorten harjoitteluun tulee lisätä pettymysten käsittely, kilpailutilanteista selviytymistä sekä paineen alla toimimista. Kaikki nämä helpottavat tavallista arkea tulevaisuudessa, joten urheilulla voidaan tuoda lisää elämänhallintaa ja -kokemusta myös aikuisikään.

Jos meille ei opeteta nauttimaan valokeilassa olemista, emme koskaan kykene hallitsemaan paineita. 

Lasten ja nuorten kilpaurheilua pyritään rajoittamaan. Lasten erittely edistyneempiin ja tasoihin on kiistelty aihe. Suomi haluaa fair play-henkeä ja harrastelua. En sano, että harrastelu on pahasta, mutta mielestäni kaikkien aina voittaessa, luodaan maailmasta kuvaa, joka ei pidä paikkansa. Vanhempamme, valmentajamme ja tukiverkkomme ei voi suojata meitä  maailman loppuun asti kohtaamasta pettymyksiä. Urheilu opettaa parhaimillaan pettymysten ja epävarmuuden sietämistä. Urheilu opettaa ahkeruutta ja tavoitehakuisuutta. Uskottelemalla kaikkien pelaavan ja olevan yhtä taitavia, opetamme vain utopiaa. Kaikilla on yhtäläinen oikeus urheilla ja harrastaa. Jokaisella lapsella tulee olla oikeus olla joukkueessa tai harrastaa lajia, jota rakastaa. Mutta olen sitä mieltä, että lapsille tulee myös opettaa, että

Lahjakkuus on vain lapsena opittuja taitoja. Harjoittele ja tule paremmaksi. Ainoastaan kovalla ja määrätietoisella työllä saavutetaan unelmia. Ja siltikin mukana on aina epävarmuus.

Sen sijaan, että urheilun kilpailustatus viedään pois, tulee lapsille opettaa, että se on vain urheilua. Pettynyt saa olla, ja häviäminen saa harmittaa. Kuitenkin seuraavana aamuna tulee mennä kouluun, elämässä pitää nähdä ystäviä, kunnioittaa kilpakavereita ja nauttia elämästä. Lapsille tulee opettaa kilpailun lisäksi, ettei kenenkään meidän ihmisarvo ole kiinni tehdyistä maaleista tai ammutuista osumista. Kun lapset ja nuoret ymmärtävät tämän, he kykenevät urheilemaan tullakseen paremmaksi. He eivät harjoittele, koska pelkäävät epäonnistumista. He harjoittelevat, koska haluavat tulla paremmaksi. Kaisan sanoin: elämä on ja se jatkuu.

Yksikään taitolaji ei tapahdu pakottamalla.

Kaisa Mäkäräinen on yksi suurimpia naisurheiluesikuviani määrätietoisuudellaan ja tavasta, jolla hän on tehnyt rakkaudestaan ammatin. Kaisa on supernainen. Minulle hänen urheilullinen arvokkuutensa ei ole kiinni siitä, ottaako hän huomenna mitalin. Hän on näyttänyt osaavansa asiansa, tietävänsä mitä tekee. Kaisa on maksanut matkansa Koreaan ja on ansainnut jokaisen onnistumisen hetket ladulla ja sen ulkopuolella.

xoxoxo

Anni

 

Loppuun hieman kuulumisia Oulusta 🙂 Laittakaahan myös youtube-sivustoni seurantaan!

 

Vuosi 2017

Matka kohti Tokioa jatkuu vieläkin! Naisten maajoukkueen tukikalenterin voit ostaa omaksi www.voimakauppa.com sivustolta.

Muutama päivä jäljellä ja vuosi 2017 on ohi.

Tammikuu alkoi uusilla harjoitusmetodeilla ja työntöjen opettelulla. Helmikuuhun mennessä olin löytämässä kuntoa, vaikka paras terä ei ollut vielä löydetty. Yllättävää olikin, miten kotilavalla löysin aivan uudenlaisen nostamisen tunteen – ilo. Rovaniemen SM-kilpailut olivat yksi parhaista kilpailuistani päättyen 91 kilon tempaukseen ja 117 kiloa kirjattiin uusiksi ennätykseksi, joista työntö oli myös Suomen ennätys. Se oli elämäni ensimmäinen SE  ja rikkoi myös yhteistuloksen ennätyksen.

 

EM-kilpailuiden lähestyessä kunto oli parasta, mitä koskaan olin onnistunut itsestäni saamaan. Kuitenkin kilpailut eivät tuottaneet haluttua tulosta tempauksessa jäädessäni 90 kiloon (kilpailin 63kiloisissa) ja työnnössä 111 kiloon. Taskuun jäi 63kiloisten yhteistuloksen ja työnnön Suomen ennätys.

 

EM-kilpailuiden jälkeen panostin töihin, opiskeluihin ja lääkäriksi opetteluun. Koko vuosi itseasiassa mentiin urheilun sijaan hieman koulun ehdoin. Halusin elää vuoden ilman urheilun tuomaa painetta, mutta se ei ollut mutkatonta. Lopulta totesin niin EM-kilpaluiden kuin myös MM-ien suhteen, että en osaa harjoitella 50% teholla vaan tarvitsen täyden keskittymisen tai sitten en kisaa ollenkaan.

Kohti Oulun yliopiston paneelikeskustelua.

Kesällä harjoittelin töiden ohessa ja PM-kilpailuita ennen pääsin Taiwaniin painonnostoleirille, josta lensin lähes suoraan Ruotsiin. Ruotsin kisan halusin ehdottomasti nostaa 63kiloisissa, koska tiesin saavani hyvän kisan tässä painoluokassa. Vaikka tuloksena oli hopea sain erittäin paljon kisasta irti. Yhtenä näistä tietenkin 114kilon työntö, joka oli myös uusi Suomen ennätys. Opinnot alkoivat, ja suuri hankkeeni – esikoiskirjani oli kriittisimmillään. Meinasin tehdä jälleen bravuuritemppuni – burnoutin – mutta en ollut enää nuori ja tyhmä vaan isolla käsijarrulla saatiin pyörä pysähtymään ja paperille esitellyt ratkaisut tuottivat tulosta. Sain Seurajoukkueiden ison pettymyksen selätettyä ja tempasin kaksi viikkoa ennen MM-kilpailuita 93 kilolla kakkosen. Toki riipusta ja remmeillä mutta suunta on nyt sitä, mitä tahdon  – kohti sataa kiloa!

Siinä se on! Oma ”off-kauden” kunto, josta aina poistellaan se 2-3 kiloa kisoihin.Kehosta oppii jatkuvasti uutta, eikä painoluokan ylläpito tunnu enää työläältä

Painonpudotuksesta jäi välistä lenkit, sillä en vain jaksanut. Koitin ensimmäistä kertaa siirtää kelloja MM-kilpailuihin, joka oli yksi parhaimmista ratkaisuista ikinä. Toivoin kuitenkin olevani jo lähempänä 210 kiloa kuin 200 kiloa. Pettymys oli suuri, mutta katsoessani itseäni 2016 joulukuussa olin vasta ensimmäistä kertaa työntänyt 110 kiloa  ja tempaissut 90 kiloa. Tämä kolmansilla nostoilla.

Opintojen ja ammattiurheilun yhdistäminen ei olisi onnistunut ilman kurssien vastuuhenkilöiden pitkää pinnaa ja mukautumista tilanteeseeni. Helpolla en päässyt, vaan kirjallisia tehtäviä on tullut ovista ja ikkunoista. Opintoneuvojan kanssa istutut tunnit tulivat tarpeeseen ja ensi vuonna tarvitaan vielä enemmän suunnittelua. Joudun kuitenkin kevään jälkeen todennäköisesti taipumaan rakentamaan HOPSin sillä olympiakarsinnat eivät odota ja niiden kimppuun on pakko lähteä täysillä marraskuussa 2018. Aika näyttää miten opintojeni käy. Onneksi olen hyvässä vauhdissa tekemässä syventäviä opintojani / väitöskirjaani, jota voin sitten tiivistetysti tehdä silloin, kun opintoni eivät ole mahdollisia. Opintojani en tule jättämään tauolle, koska se on minun henkireikäni ja pitää minut järjissäni. Mutta muuta touhottamista kylläkin.

JOULULOMA!

Nyt on hyvä aika siis kertoa, että sain valmiiksi sen, mistä haaveilin.

Kirjani julkaistaan 1.2. ja etukäteistilauksen pystyt tekemään jo nyt tästä linkistä. Kirja kertoo voimaharjoittelun teoriaa, mutta myös tarinaa huippu-urheilusta Suomessa ja siitä miten oman pään saa kestämään. Tarinana taustalla juoksee omat ajatukseni ja kasvuni yleisurheilijasta ammattipainonnostajaksi.

Ihmisen mieli ja keho ovat mielenkiintoisia työvälineitä ja olen kiitollinen siitä, että Otavan kanssa saimme mahdollisuuden toteuttaa kirjan, joka ei ollut minulle vain pakollinen paha vaan enemmänkin elämäntyötä ja pala minua.

Kiitos kaikille tässä vuodessa mukana olleille! Erityiskiitos valmentajalleni Mika Tiaiselle sekä häntä auttaneille Antti Akonniemelle, Katariina Varikselle, Miska Viirille, Mikko Virtalalle, Essi Viitikolle, Pasi Koivuselle sekä kaikille muille matkassa olleille.

Tämän viikon pidän vielä lomaa ja sitten alkaa matka kohti Malesiaa ja pitkää pk-kauden leiriä.

Ja loppuun perinteinen vuosivideo! Musiikista vastaa Kotwanen jengeineen eli Rovaniemen Reippaan iki-ihana Pepe Raappana.

Välineurheilusta välineillä urheiluun part 2

Homma jatkuu ja tänään on vuorossa ne rakkaimmat ja kalliimmat eli

Kengistä

Painonnostossa on omat kenkänsä, punttikengät kuten meillä päin on todettu. Punttikengissä on kanta hieman korkeampi, joka helpottaa säären eteen työntymistä ja näin ollen pitää lantion lähempänä keskilinjaa. Tämä on yksi painonnoston kulmakivistä. Painonnostaja pyrkii toteuttamaan kaikki kyykkynsä myös samalla linjalla, joten on selkeää, ettei tasakenkäinen kyykkykenkä auttaisi meitä. Voimanostajat taasen saattavat hakea erilaista nostokulmaa tasakengästä, mutta painonnostajat kyykkäävät yleensä kapealla, jolloin korotettu kanta lisää liikkuvuutta kyykkyyn.

Monilla on muodostunut haamupainoja, joiden nostamisen jälkeen on vasta aika ostaa painonnostokengät. Mielestäni tämä on virhe. Painonnostokenkien hankkimiseen on syynä se, että tuleeko niille käyttöä. Ensimmäiset painonnostotunnit voi hyvin käydä lenkkareissa ja jättää kenkien hankinta myöhempään, mutta jos harjoittelusta tulee säännöllistä, on oikeaoppinen kenkä syytä hankkia. Ei kukaan jaksa juosta viikosta toiseen juoksulenkkejä kävelykengissä, miksi painononnostoa sitten tulisi tehdä lenkkareissa?

Kenkiä on useita erilaisia. Painonnoston ferrarit ovat tällä hetkellä Niken Romaleokset, joilla nostaa lähes kaikki maailman huiput. Niiden kanta on korkea ja kulma laskeutuu jyrkästi. Kenkä tukee paljon jalkaterää sisältä, kääntäen polvia ulos. Tästä voi olla haittaa, jos jalkapöydän malli ei ole kenkään sopiva. Romaleos on myös leveä lestinen.

Romaleos 2 on lähes identtinen Romaleos 1 kanssa. Kenkä on ollut PN-piireissä erittäin tykätty

Romaleos 2 on lähes identtinen Romaleos 1 kanssa. Kenkä on ollut PN-piireissä erittäin tykätty

Nyt uutena kauppaan on tullut myös Romaleos 3. Se on huomattavasti kevyempi ja pehmempi edeltäjäänsä verrattuna. Kanta laskeutuu myös tasaisesti. Allekirjoittaneelle se helpotti ylöstyöntämistä ja sotki tempauksen totaalisesti. Romaleos3 voisi soveltua myös voimapainotteisiin metconeihin, sillä kenkä antaa päkijästi periksi kevyen painonsa takia hypyt yms onnistuvat vaivatta.

Romaleos 3 on aivan erillainen kenkä verrattuna edeltäjäänsä. Pehmeä ja kevyt, joka on myös kapeampi lestinen.

Romaleos 3 on aivan erillainen kenkä verrattuna edeltäjäänsä. Pehmeä ja kevyt, joka on myös kapeampi lestinen.

Adidas oli pitkään painonnostossa yksinvaltiaana, mutta nykyään merkki on kokenut pientä taantumaa. Adidaksen plussana on se, että he teettävät myös edukkaampia kenkiä, siinä missä Nikestä tulee pulittaa aina lähes 200 euroa. Adidaksella onkin myös ”harrastelija” kenkiä, jotka soveltuvat ensimmäisiksi kengiksi, ja kevyempään käyttöön loistavasti. Lisäksi jos nilkka liikkuu hyvin, on aivan turha ostaa ensimmäiseksi kengäksi korkea kantaista kenkää. Adidaksen Powerifterit tai Power Perfectit ovat omiaan ensimmäisiksi kengiksi ja niitä löytyy useissa väreissä! Hintakin on huomattavasti huokeampi. Joitain kokoja löytyy alekorista jopa alle 100 euron, mutta hinnat pyörivät siinä 100-120 euron välillä.

Adidaksen lippulaiva on AdiPower, josta tuotiin nyt Tokio-malli pikalukolla. Henkilökohtaista kokemusta ei Adipowerista ole, mutta mainittakoon, että kanta on yhtäläinen Niken kanssa (nike laskee jyrkemmin) , mutta lesti on huomattavasti kapeampi. Kenkä on myös kevyempi kuin Romaleos 2 mutta raskaampi mitä Romaleos 3.

Painonnostokenkiä tekee myös suomalainen Flying Finn Keravalla. Niiden kanta on matalampi, hinta edullisempi ja lesti on suhteellisen leveä. Karhun vanhoja painonnostokenkiä saattaa löytyä myös joidenkin salien kaapinpohjalta. Niissäkin kantaa on vähemmän ja kenkä on enemmän tossumainen. Do win on tyyliltään Flying Finnin kaltainen nahkakenkä, jonka valmistus on lopetettu. Joitain hajakokoa tästä todella leveälestisestä kengästä vielä löytyy.

Mirunz on vanha kenkävalmistaja, joita näkee varsinkin aasialaisten jalassa. Sen edukas hinta ja jyrkempi korko ovat olleet ensimmäisenä kenkänä usein hieman jäykemmille nostajille. Huomaathan sen, että korkeampi kenkä ei tee sinusta notkeampaa vaan se auttaa saamaan nostolinjat paremmaksi. Sinun tulisi jatkaa liikkuvuuden lisäämistä, jotta pääsisit ilman kenkiäkin valakyykkyihin ja irrotusasentoihin. Tällöin liikkuvuutesi on riittävä ja loukkaantumisriski pienenee.

Mistä sitten tietää mikä on itselle oikea kenkä?

Kenkää valittaessa tulee muistaa, että kannan korkeus suuntaa noston irrotuksen hieman eri kohtaan. Mitä korkeampi kanta sitä enemmän potkua tulee olla alaselässä ja takareisissä kun matalammalla korolla pääsee työstämään irrotusta enemmän reidellä. Kengän pitää olla tiukka eli valitse oikea lesti. Vaikka leveämpi lesti saattaa tuntua mukavammalta, tulee muistaa ettei jalka saa liikkua kengässä. Lisäski jos käyttö on kovaa, kannattaa panostaa laatuun. Laadukkaat kengät kestävät kovaa kulutusta. Toisaalta satunnaiseksi nostokengäksi käy edukkaammat vaihtoehdot.

Lopettakaa siis ajattelemasta, että nostoihin tarvitaan tietyt kilot. Hommatkaa kengät auttamaan nostojen oppimista. Ei hyvien nostovälineiden tarvitse olla palkinto, ne voivat olla myös mahdollisuus.

Anni

Motivaatiota etsimässä

Rovaniemi 2017 ja elämäni suurin työntö

Rovaniemi 2017 ja elämäni suurin työntö

 ”Jos haluat kehittyä, löydä ne asiat joissa olet heikko” totesi Janne Hännisen taanoin opettaessaan minulle alavartalon hallintaa ja pakara-aktivaatiota. Yhdessä  Raimo Summanen kanssa olen päässyt käymään läpi keskusteluja urheilusta, joukkueista ja siitä, mitä lajien välinen yhteistyö parhaillaan. Kun raha ratkaisee, unohdamme usein sen tosi asian, joka ajaa urheilussa eteenpäin; motivaatio ja rakkaus lajiin.

Olen sitä mieltä, että mikään asia ei tule pakottamalla. Siitä syystä pyrin aina ylimenojaksojen jälkeen etsimän syyn siihen, miksi haluan luopua niin sanotusta normaalista elämästäni ja elää urheilijan arkea. Aloitin toukokuussa työt Keski-Suomen betonirakenteella tarkoituksena säästää rahaa pitkää talvea ja ensi kevättä varten. Samalla käynnistyi työharjoittelu Ortonilla.

Kiire on ollut kova ja on ollut mukava huomata, ettei kehoni taivu enää valvomaan ja tekemään töitä kellon ympäri, olen vihdoin totuttanut sen pois jatkuvasta stressistä. Toisaalta elämäni on ollut niin hyvin balanssissa, ettei tällainen stressijakso aiheuta päänvaivaa, kunhan sen osaa katkaista ajoissa. Minulla stressi katkesi juhannukseen ja hyvä niin, sillä kolme päivää unta ja lepoa tuli tarpeeseen. Pidin myös täysiä lepopäiviä urheilusta.

Tee työtä, josta nautit.

Tee työtä, josta nautit.

Ylimenojaksot ja paluu sieltä ovat olleet minulle aina tärkeitä, sillä näiden avulla näen oman tekemisen hieman ulkopuolelta. Kun harjoitukset alkavat taas muuttua intensiiviseksi, on palo kovempiin rautoihin suuri. Odotan itseltäni enemmän enkä pelkää tarttua haasteeseen. Mutta kuka minua sitten haastaa, on minä itse. Niin kauan kuin palo tekemiseen tulee sisältä, on harjoittelu helppoa ja mukavaa. Silloin vaikeinakin päivinä voi hyvin mielin tarttua oveen ja kävellä sateessa salille.

Olin hieman kadottanut motivaatiotani, joka käy aina suurempien kilpailuiden ja määränpäiden jälkeen. Mutta rakkaus lajiin ja itsensä ylittämiseen on kova, joten tieto siitä, että olen valmis taas tekemään kovempaa töitä, syömään huolellisesti ja lisäämään harjoitusvolyymiä, saavat aikaan odottavan tunteen. Tulisipa jo syksy ja ihana arki!

Okei, onhan se kesä ihan jees  :)

Okei, onhan se kesä ihan jees 🙂

Kesää on toisaalta onneksi jäljellä, sillä tavoitteenani on kesällä panostamaan valmentamiseen, suorittaa valmentajan ammattitutkintoni loppuun sekä kirjoittaa ensimmäinen artikkelini lääketieteellistä varten. Lisäksi kesällä pääsee tutustumaan painonnostoon CrossFit Centralissa 4 kerran painonnostotunnin merkeissä ja syksyllä painonnostotunnit jatkuvat Crossfit 8000 koko syksyn kestävässä painonnostokurssissa.

Lupaan nyt myös taas kesän aikana kirjoitella enemmänkin valmennuksellisia ajatuksiani blogiin ja ajatuksia siitä, mistä te haluaisitte tietää, otetaan innolla vastaan!

xoxox

Anni

Tervetuloa kesä!

Torstaina hyppäsin ystäväni kyytiin onnellisena siitä, että koko päiväni oli koostunut elämästä, josta olin aina haaveillut.

”Voiko työtä kutsua työksi, jossa siellä haluaisi olla 24/7? ” naurahdin. Myönnettäköön ettei kyseinen ystäväni ymmärtänyt varmaan sanaakaan puhuessani innostuneena ensimmäisestä päivästäni Ortonin sairaalalla. Työharjoitteluni siis starttasi kesäkuun ensimmäinen päivä. Viime vuonna tähän aikaan olin jo vuoden ollut kotona harjoitellen kohti Rioa ja edessä oli kaikkien aikojen raskain harjoittelukesä. Takana oli myös pääsykokeet ja odotus olympia-sekä opiskelupaikasta oli ovella. Syödessäni illallista ulkona olo on hieman jopa helpottunut. Onneksi aikaa on taas 3 vuotta tutkia uusia asetelmia ja löytää vielä kovempi minä.

Tästä se alkoi. Opintovuosi, jonka saatoin päätökseen tänään palauttaessani viimeisen harjoitustyöni.

Tästä se alkoi. Opintovuosi, jonka saatoin päätökseen tänään palauttaessani viimeisen harjoitustyöni.

Vuosi on ollut opettavainen. Elämä uudessa kaupungissa tavaten uutta arkea toi haasteita. Opinnoista peloteltiin useaan otteeseen ja lääkiksen mahdottomuus urheiluun ei jäänyt keneltäkään epäselväksi. Tosiasia oli että elämässäni oli muutama muuttuja, joiden kanssa minun piti elää. Työ ja urheilu olivat aina sopineet yhteen ollessani yrittäjänä. Nyt edessä oli kolmas haaste eli täyspäiväinen opiskelu. Se tarkoitti, että työtä piti vähentää.

Muutto Ouluun ei ollut lopulta haaste vaan mahdollisuus. Oulussa sosiaalinen ympäristöni oli suppeampi ja töiden sekä valmennettavien tuoma paine jäivät Helsinkiin. Oulu oli riittävän lähellä, että kykenin lentämään valmentamaan seminaarin Helsinkiin, mutta riittävän kaukana tekemään irtioton normaaliin arkeen. Oulussa etäisyydet ovat lyhyitä, ja siirtymiin koululta salille meni murto-osa siitä ajasta, jota käytän Helsingissä liikkumiseen. Mitä isompi kaupunki, sitä kamalampi kiire ihmisillä on. Oulussa pystyi hengittämään. Oulun yliopisto vastasi pyyntöihini avusta ja yhdessä loimme suunnitelman, jota kykenin noudattamaan. Oulun urheiluakatemia ja urheilijoiden tukeminen ovat olleet myös Oulussa nousevassa trendissä, joten en ollut siellä yksin.

Olympiahuuma toi mukanaan paljon hyvää, mutta myös uuden oppimista. Lidl All Star:sin mentorina nuorille urheilulle tulee minun punnita entistä tarkemmin sanojani ja maalata maailmaa, jossa jokainen meistä voi onnistua.

Olympiahuuma toi mukanaan paljon hyvää, mutta myös uuden oppimista. Lidl All Star:sin mentorina nuorille urheilijoille tulee minun punnita entistä tarkemmin sanojani ja maalata maailmaa, jossa jokainen meistä voi onnistua.

Olympialaisten jälkeen pidin kansainvälisistä kisoista tauon EMiin asti, sillä MM-kisoja ei olympiavuotena järjestetä. Ensimmäinen todellinen haaste oli siis kevät ja EMt. Yritin maaliskuussa vielä opiskella täysillä ja harjoitella vaadittavan määrän, mutta tajusin pian kuolleena syntyneen ajatukseni. Elämässä tulee tehdä uhrauksia. Jätin lukemisen minimiin ja keskityin palautumiseen. Vietin aikaani kävellen ja lopetin murehtimisen opinnoista. En halunnut menettää otettani siitä, että nautin nostamisesta ja urheilusta. Se oli minulle tärkeä voimavara, josta minun piti pitää kiinni.

”Jos arvosi eivät maksa sinulle mitään, ne eivät ole arvoja vaan mielipiteitä.”

Ulkoilutin haalareitani myös kerran ennen siirtymistäni Helsinkiin.

Ulkoilutin haalareitani myös kerran ennen siirtymistäni Helsinkiin.

Minun maailmassani loistavista arvosanoista ajaa ohi urheilu. Se nakertaa ja syö minua, kuten sekin etten vain yksinkertaisesti ehdi pitämään yllä uusia ihmissuhteita. Vanhoista puhumattakaan. Ne ovat valintoja, joiden kanssa elän. Toisaalta he, joiden paikka on elämässäni, ovat pysyneet siellä hiljaiselosta huolimatta.

 Kuitenkin olen ylpeä, että ensimmäinen vuoteni meni mutkattomasti. Pääsin kaikista tenteistäni läpi ja syventävien opintojen tutkimussuunnitelmani on valmis. Olen unelmieni kesätyöharjoittelussa, joka sijaitsee 200m kotisaliltani.

Osa ystävistämme on vain ohikulkumatkalla, toiset pysyvät reitillä ikuisesti. Kuva on valmistujaisistani vuodelta 2013. Vierellä poseeraa kukas muukaan kuin nykyinen kakkoskoutsini Katariina Varis (os.Vestman)

Osa ystävistämme on vain ohikulkumatkalla, toiset pysyvät reitillä ikuisesti. Kuva on valmistujaisistani vuodelta 2013. Vierellä poseeraa kukas muukaan kuin nykyinen kakkoskoutsini Katariina Varis (os.Vestman)

Rakastan elämääni. Myös niitä vaikeita päiviä, kun itkua tihrustaen huomaan olevani väsynyt ja unettomuuden vaivaan minua. Isojen säröjen jälkeen olen onnellinen tasapainosta, jossa vaakakupissa positiivisuus painaa enemmän. Olen oppinut paljon itsestäni kuluneen 11 vuoden aikana, mutta tärkein  asia on ollut mahdollisuus siihen, ettei kaikkea tarvitse osata eikä kontrolloida. On hyvä nauttia niistä hetkistä, joita meille annetaan, ja silloin tällöin suurten suunnitelmien sijaan katsoa vain nurkan taakse uteliaana siitä, etteivät edes kaikkein visuaalisimmat kuvitelmat koskaan vastaa todellisuutta.

Kesää odotellen

xoxo

Anni

Olet mitä syöt

Lihavuus on itse aiheutettua ja kertoo laiskuudesta. Jos on riittävän kauan syömättä, kyllä sitä laihtuu. Lihavilta ihmisiltä tulisi poistaa oikeus kela-korvauksiin ja lisätä verotusta.  Miksi et tee itsellesi mitään?

Kuulostavatko nämä lauseet tutuilta? Arvasin. Olen itsekin sortunut aina ajattelemaan, että lihavat ihmiset ovat saamattomampia ja yhteiskunnan riippakiviä, jotka eivät kykene pitämään edes itsestään huolta. Samaan hengenvetoon laitan viestiä omalle henkiselle valmentajalle ja sähköpostiin on ilmestynyt ravinto-ohjelma.

Olen tehnyt tutkimustyötä elintapasairauksiin sairastaneista ihmisistä, ja monella tuntuu olevan yksi yhtenäinen tekijä: tukiverkoston puute. Monisairaille ja moniongelmallisille ihmisille oman hyvinvoinnin ylläpitäminen voi olla mahdottoman vaikeaa. Jos taustalla on traumaa, mielenterveys- tai päihdeongelmia, voi tuo joka aamuinen kaurapuuron keitto tuntua tuskalta. Enkä voi todellakaan kertoa miltä se tuntuu, koska onnekseni omissa yrityksissäni ja elämässäni taustalla on ollut tukiverkosto.

Onnistuminen ei vaadi laajaa ystäväpiiriä mutta se vaatii tasapainoisen elämäntilanteen ja ihmisiä, jotka uskovat sinun onnistumiseesi. Se ihminen voi olla myös sinä itse, mutta mitä tehdä tilanteessa, jossa yksinäiselle ihmiselle ei yksinkertaisesti löydy elämäniloa ja tavoitehakuisuutta parantaa omaa terveyttään. Viimeiset viikot ovatkin olleet herättäviä tajutessani, miten paljon ulkopuoliset ihmiset tekevät minun jaksamiseeni.

Kun omat voimat ehtyvät, löytyy aina se, joka jaksaa nostaa minut ylös. Tukiverkosto. Se on aivan liian aliarvostettu sana maailmassa, jossa itsenäisyys, yksin oleminen ja omatoimisuus ovat trendisanoja.

MINÄ EN SELVIÄ YKSIN! Miksi olettaisin kenenkään muunkaan niin tekevän? Olemmeko todella niin omaan sieluumme käpertyneitä, että näemme ulkonäölliset ongelmat ainoiksi ongelmiksi, vaikka useassa tilanteessa lihavuus olla seurausta monesta tekijästä. Lisäksi unohdamme sen, että kaikkia lihavuus ei edes haittaa. Tiesittekö, että niille ihmisille, jotka kokevat lihavuuden ongelmaksi puhkeaa helpommin elintapasairauksia kuin heille, jotka ovat vain tyytyväisiä itseensä? (Koitan kaivaa tuon tutkimuksen linkin myöhemmin).

– –

Jotta helpottaisin niitä ihmisiä, jotka miettivät ihmediettien ja pussikeittojen välillä, päätin kertoa yksityiskohtaisemmin omasta ruokavaliostani. Huomatkaahan, että syön yllättävän paljon, koska liikun paljon. Ihan tavallisen 65 kiloisen naisen elämään saattaa kaloreita tulla ylimääräisestikin. 🙂 Lisäksi myönnän, että ilman jatkuvaa saarnaa urheilijan ruokavaliosta, en jaksaisi tätä tehdä näin tunnollisesti.

Aamupala:

 

Syön lähes joka aamu kaurapuuron marjoilla ja raejuustolla sekä yhden palan ruisleipää, jonka päällä on levitettynä avokadoa ja kalkkunaleikettä. Vaihtoehtoisesti saataan hiutaleet vaihtaa täyskauramuroihin tai tehdä 2 ruisleipää lisukkeineen. Käytän todella paljon kasviksia. Ruoka näyttää ja maistuu paremmalta, kun tuoreet kasvikset ja hedelmät säestävät tekemistä.

Aamupala ja kouluun lähtevät eväät

Aamupala ja kouluun lähtevät eväät

Aamupala 2:

 

Kyllä, syön kaksi aamupalaa. Tämä ateria tulee syödä ennen ensimmäistä kunnon painonnostoreeniä. Normaalisti olen laiska, ja syön banaanin rahkalla ja mehukeitolla, mutta viime aikoina olen alkanut suosimaan smootheja:

1rkl avokadoa

150g hunajamelonia

200g rahkaa TAI luonnonjugurttia

1dl mehukeittoa

Ja blenderiin. Tämän aterian saatan ottaa myös kouluun ja reppuun.

Vaihtelen myös paljon aamupalan 1 ja aamupalan 2 paikkaa. Koululla meille tarjotaan aamulla aamupala puoli-ilmaiseksi, joten usein teen tuon smoothien nopeasti kotona ja käyn ensimmäisellä luentotauolla syömässä aamupalaksi kahvilassa puuron ja raejuustoa.

Lounas

 

Jos kouluruoka maksaa 2,6 euroa, ei siitä kannata valittaa. Muistan kuinka TTYllä tuli aina kitistyä köyhistä ravintoarvoista, proteiinin vähyydestä ja liiasta hiilarista. Ne taisivat olla sitä aikaa, kun vedin painoa pelkällä protskulla ja rasvaprosentti oli 10 pykälää suurempi kuin nyt, vaikka painoni oli samassa. Ensimmäinen asia, joka itseäni vihastuttaa on se, että ihmiset kuvittelevat ylimääräisen proteiinin muuttuvan lihakseksi. Ei. Siitä tulee rasvaa.  Kouluruuan proteiinin lähteet eivät aina ole priimaa, mutta jos ateria maksaa 2,6euroa (SoTe:lla ateria taisi olla 90 senttiä! 90 senttiä, ja joku valittaa siitä, että liha ei ole luomua? ) ei aivan hirveän suurta gourmet-elämystä tähän hintaan voi olettaa lautasella olevan.

Medisiinan maanantaipäivän tarjontaa. Tomaattikanaa!

Medisiinan maanantaipäivän tarjontaa. Tomaattikanaa!

Työ tekee ihmiselle hyvää ja se ne vuodet, jotka olin opiskelijoiden eduista pois, kasvatti ajattelemaan positiivisemmin ruuasta, jota meille tarjotaan. Aika harvassa ovat ne annokset, joiden loihtimiseen riittää kaksi euroa. Kyllä siihen pystyy (oma päivällisesimerkkini tuonnempana), mutta ajatusta se vaatii.

En kuitenkaan ole aina koululla ja kotona pyrin tekemään suurempia määriä ruokaa kerralla. Lisäksi oma ihana ystäväni, valmennettavani Pauliina, reenaa tuplareenejä kanssani, joten väliajalla lounastamme yhdessä. Pauliina kärsii keliakiasta, joten ruuan pitää sopia hänelle. Olen lisäksi kerran onnistunut kyseisen neidin myrkyttämään vehnällä, joten pyrin olemaan äärivarovainen nykyään.

Sam Mill's Pasta D'Oro on gluteiiniton ja lisäaineeton vaihtoehto tavalliselle pastalle

Sam Mill’s Pasta D’Oro on gluteiiniton ja lisäaineeton vaihtoehto tavalliselle pastalle

Gluteenittoman ruuan ei siis tarvitse olla pelkkää kanaa ja riisiä. Nykyään leipiä ja pastaa on tarjolla erilaisia, ja itse olen kokenut nämä Sam Mill’sin tuotteet hyväksi. Ne maistuvat lähes tavalliselta pastalta, koostumus säilyy  keitettäessä ja mikä parasta, nämä eivät sisällä ollenkaan lisäaineita. Heiltä on tulossa nyt gluteenittomia valmisruokia, jotka tulevat auttamaan Pablon kaltaisten ihmisten elämää paljon, eikä vehnän vähentäminen toisinaan tee haittaa meille tavallisille tallaajillekaan. Koska liputan monipuolisen ruuan puolesta, en näe siis ongelmaa syödä maissijauhoista tehtyä pastaa tavallisen pastan sijasta.

Samalta se näyttää kuin normaalipasta ja kokki selviää helpommalla tehdessä vain yhden ruuan kaikille!

Samalta se näyttää kuin normaalipasta ja kokki selviää helpommalla tehdessä vain yhden ruuan kaikille!

Välipalat

Syön välipaloja 3-4 kappaletta päivässä. Määrä riippuu reenien määrästä, ja koitan kehystää välipalat  harjoittelun ympärille. Palkkarin juon vain iltareenin / raskaamman reenin päälle, mutta sen määrästä olen tinkinyt, koska syön mieluusti kylkeen banaanin ja rahkan. Syöminen on ihanaa! Välipalani koostuvat:

  • luonnonjugurtti tai maitorahka (200g)
  • Mysli/ kaurahiutaleet / Elovena-välipalakeksi / Proteiinipatukka / Banaani / Ruisleipä
  • Hedelmät 1-2 kpl
  • Pähkinät
  • Avokado
  • valkuainen, kinkku tai raejuusto

Näillä pelimerkeillä pelaan siis päivän välipalani. Yhdistelmät riippuvat paljolti päivän energiatarpeestani, mutta normaalisti syön siis päivässä 3-5 hedelmää, 2-3 rahkaa, 1 avokadon ja 1-3 ruisleipää.

Päivällinen

Vaikein ateriani on päivällinen. Siksi Oulussa yksin ollessani paistan maanantai-iltana 400g jauhelihaa, heitän joukkoon 1 purkin tomaattimurskaa ja keitän pastaa 2 dl ( 2 päivän annos). Jauhelihan joukkoon laitan lähes poikkeuksetta sieniä, sipulia ja parsaa, jotta saan myös kasviksia mukaan (joo sienet eivät ole kasviksia, mutta ne ovat hyviä ). Näillä eväillä elän torstai-iltaan asti ja perjantaisin olenkin jo Helsingissä. Tälle setille tulee hintaa noin 2 euroa annos. Näillä pääsen siis samaan, mitä kouluruoka. Huomattavaa on, että minulla päivällisellä on vain 100g lihaa, joten isommilla ihmisillä tuo annoshinta tuplaantuisi 4 euroon (200g lihaa). Kasvisten määrä nostaa myös annoksen hintaa, ja koulullahan on aina salaattibuffet.

Onneksi joka viikko ei tarvitse syödä jauhelihakastiketta ja pastaa. Tässä alla muutama ehdotus:

Pinaattiletut ovat maailman mahtavin keksintö!

Pinaattiletut ovat maailman mahtavin keksintö!

Pinaattiletut:

0,5 pussia tuorepinaattia

2 kananmunaa

3 valkuaista

2dl kaurahiutaleita

0,5 prk Mifu-maustamaton

Suolaa, pippuria, soijaa ja vähän chiliä

Sauvasekotimella mössösekaisin PAITSI mifut lisätään vasta pannulla ja avot; olemme valmiit! Tuohon kylkeen yksi ruisleipä ja kasa salaattia, ja makrot ovat säilyneet samana

Bataattia ja kanaa

Bataattia ja kanaa

Jauhemaksapihvit

Jauhemaksapihvit

Jauhemaksapihvit:

Koska syön siis noin 80-100g lihaa ruualla, otan energian hiilihydraatista esimerkiksi perunasta tai bataatista. Niitä täytyy lautasella olla noin 200g. Jauhetussa maksassa on hieman hiilaria mukana, joten sen määrä tulee ottaa huomioon. Teen pihvit 50/50 jaolla, eli pihvissä on raastettua perunaa 50% ja 50% maksaa. Lisäksi leikkasin yhden sipulin joukkoon. Koska ruuastani pitää energiaa tulla enemmän hiilihydraateista, on kylkeen mahtunut muutama uunissa paitsettu bataattislaissi.

Käytän  ketsuppia, enkä sen makroja jaksa edes laskea.Määrät ovat 5-8g luokkaa, joten vaikutus on niin minimaalinen ettei minun ruokavalioni siitä kärsi. Pihvien päälle paistoin herkkusieniä kaurakermassa (5% rasvaa)

Iltapala:

Olen laiska syömään iltaisin, joten tyydyn usein rahkaan ja marjoihin. Viime aikoina olen onneksi kunnostautunut syömällä muun muassa munakkaita, smoothin tai leipää. Suurin rakkauteni kohde on iltaisin syöty kaurapuuro mangolla. Helppoa nopeaa ja äärettömän hyvää.

Kuten saatoitte huomata, syön hyvin yksinkertaisesti, mutta värikkäästi. Yksinkertaisella tarkoitan perusruokien tekemistä ja turhan hifistelyn välttämistä. Ruokieni ei tarvitse olla raakaruokia, ei vehnättömiä tai viljattomia, mutta en kaihda myös näiden ruokien syömistä. Terve suolisto pystyy käsittelemään erilaisia ruokavalioita vaivatta, joten miksi emme näitä erilaisia ruokia söisi?

Elämää on ruokapöydän ulkopuolellakin, ja siksi uskon siihen, että ruokailun ja ravinnon kuuluu tukea kulloistakin elämäntilannettamme, tuoda energiaa arkeen eikä ruokavalio saa aiheuttaa ylimääräistä stressiä. Siitä syystä en usko laihdutuskuureihin vaan elämäntapaan, jossa kehon ei tarvitse elää keräten vararavintoa tai näännyttää itseään.

Jos teille heräsi kysymyksiä ruokavaliosta, niin voitte rohkeasti viestittää esimerkiksi facessa minulle.  Ruokavaliosta ja sen tärkeydestä kirjoittaa enemmän oma ravintovalmentajani, jonka kirjoituksiin pääsette tästä linkistä.

xoxo

Anni

Liian paksu painonnostajaksi

Peilistä  katsoo erilainen nainen. Urheilun tuomat muutokset näkyvät aina, tavalla tai toisella. Kaukana on se Anni, joka tanssi balettia ja jota veljet kutsuivat pikku-ruikiksi. Koska en omannut yhtään lihasta, käteni olivat aina solmussa, kyynerpäät kääntyivät yli ja käsivarsi laitettiin useaan otteeseen paikoilleen. Auto odottaa pihassa, mutta katsahdan vielä peiliin. Uuden yhteistyökumppanin, Studio Glamourin, mukanaan tuomat pienet arjen helpotukset sekä luopuminen silmälaseista, tekevät elämän paljon helpommaksi. Vai olisikohan se sittenkin helpompaa, kun ei vain välittäisi?

Ajat ovat muuttuneet ja minä siinä mukana. Nykyään olen joutunut tekemään järjettömän määrän töitä sen eteen, että yläselkään kasvaisi edes muutama lihas. Äidin ostaman ristin ketju ei enää roiku vaan on alkanut kiristää kaulalla. Kovasta työstä huolimatta, välillä välillä olisi mukavaa, olla vain tavallinen. Opiskelija.

Salilla oleilevan naisen elämä oli paljon haastavampaa 10-vuotta sitten. TTYn saunaillassa monesti keskusteltiin siitä, että lihaksikas nainen on oksettava näky. Miesmäinen. Onneksi kauneusihanteet ovat muuttuneet, ja lihaksikaskin nainen voi nykyään olla kaunis. Ja jos vertaa minua 10 vuotta sitten, en ollut edes niin lihaksikas mitä nyt. Ja mikä parasta, isot reidet ja pakarat ovat muotia. Jotain hyvää siis tässäkin! Olen muodissa, hetken.   Urheilijan laji sanelee paljon, millainen vartalostasi tulee. Painoluokkaurheilussa sinun tulee olla geneettinen ihme, jos haluat pitää rinnat ja siitä huolimatta rasvaprosentin alhaalla. Jokainen vuosi lisää lihasmassaa ja pienentää rasvaprosenttia. Se on tietoinen valinta. Oma ravintovalmentajani ja lääkärini tarkkailevat veriarvojani sekä jaksamistani myös siksi, ettei urheilu jättäisi pysyviä vaurioita esimerkiksi hormonitoimintaani. En halua siirtyä sille tielle, mille moni naiskehonrakentaja ja fitness-kilpailija on joutunut. Stressaantunut keho ei ole tehokas, joten raja hyvinvoivan urheilijan ja stressaantuneen alisuorittajan välillä on kuitenkin häilyvä. Viikon liian kova harjoittelu voi tehdä monen kuukauden takapakin. Liian tiukka dieetti saattaa lopettaa rasvaliukoisten hormonien erityksen, mukaan lukien testosteronin eikä vain estrogeenin. 15288699_804209206384755_4172723962825314611_o
Hiukset ja make-up Nina Honkanen

Ihailen salaa ystävääni Katariinaa. Huippu-urheilu on ohi ja on ollut aika perheelle. Lihakset ovat väistyneet ja vieressä nostaa atleettinen, 60-kiloinen nainen. Se Suomen suurimman yläselän omistanut 116 kilon työntäjä on muuttunut äidiksi ja valmentajaksi. Huomaan olevani kateellinen, vaikka annankin Katalle kassillisen S:kokoisia harjoitusasuja, jotka kiristävät nykyään hartioista. Vinoilen hieman siitä, sillä tiedän hänen kaipaavan välillä kilpailuiden tuomaa jännitystä. Hän kiusaa takaisin, ja toteaa että onhan se mukava ostaa farkut kaupasta eikä veneliikkeestä.

Urheilijoiden, varsinkin naisurheilijoiden, ulkonäköpaineista on puhuttu jo pitkään. Taisin itsekin asiasta kirjoittaa http://anni.vuohijoki.com/toivoton-tilanne/ blogissani ja otin kantaa siihen, miten meidän urheilijoiden tulisi suhteutua urheiluumme ja toisiimme.  Kolme vuotta vanhaa tekstiä lukiessani huomaan ainakin sen, että olen edelleen ainakin osittain samanlainen. En pidä siitä, että tulen salille meikattuna ja laitettuna. Enkä osaa vieläkään valita reenivaatteita, jotka sopisivat yhteen. Mutta jotain muuttui viime kesänä.

Lähes jokainen nainen haluaisi uskoa siihen, että hän on maailman kaunein. Lähes jokainen nainen toivoisi kuulevansa sen säännöllisesti. Miksiköhän miesten ulkonäköön ei ole koskaan kiinnitetty huomiota? Olen ehkä edelleenkin sitä mieltä, että me naiset luomme paineen toisillemme miesten sijaan. Mies voi näyttää kodittomalta pummilta, jos hänellä on NHLn kovin laukaus. Mies voi painaa 60kiloa, jos hän hyppää yli 200m mäestä. Mutta jos nainen tempaisee 100 kiloa, on kyseessä oksettavan miesmäinen ilmestys. Tekisi nyt tuolle naamalleen jotain. Välillä yksin ollessani mietin, haluanko sittenkään olla 100 kilon tempaaja.

Olen pinnallinen ja mitä enemmän olen ollut esillä mediassa, sitä pinnallisemmaksi olen muuttunut. Onneksi kotisalilla saa satikutia, jos käyn uusissa vaatteissa nostamassa. Meikatessa Joni saattaa kysyä, onko kaikki ihan hyvin vai miksi näytän niin oudolle. Terve harjoitteluympyrä pudottaa minut, eksyneen lampaan, takaisin laumaansa harjoittelemaan tukka sykkyrällä silmät ristissä. Minulla on myös vastuu niistä nuorista painonnostajan taimista, jotka pähkäilevät omaa rakennettaan ja miettivät, ovatko liian paksuja painonnostajiksi. Kaikkia omia ajatuksia ei voi sanoa ääneen.  

Mutta vaikka mistä suunnalta asiaa katson, huomaan olevani edelleen se tyttö, joka halusi päälleen tutun ja tanssia pähkinänsärkijää. (Sen sijaan meistä tehtiin sammakoita Liisa Nojosen tanssikoulun näytökseen. Olen edelleen katkera). Kuitenkin rakastan kenkiä ja minusta on ihana lähteä välillä ulos siten, että voin hetken näyttää ihan joltain muulta. Nykyään leveiden hartioiden piilottaminen on haastavaa, mutta onneksi crossfit on tuonut mukanaan naisille myös yläkropan lihakset, joten urheilullisen naisen ei tarvitse olla enää kummajainen.  

 

Ja onneksi meille naisillekin on annettu hieman huijausvaraa. Olen palannut takaisin vanhaan ja olen alkanut pitämään geelikynsiä. Kynsilakka on aivan turha laitos, koska se pysyy aina vain yhden reenin. Olen oppinut pitämään kynnet niin lyhyinä, etteivät ne katkea nostaessa. Salaa panostan itseeni muutenkin. Vaikka Tampereen Paklaamon Marika jäi muutaman sadan kilometrin päähän muutettuani, uskaltauduin palaamaan takaisin etsimään henkilöitä, jotka voisivat välillä kaivaa minustakin naisen. Tukkaprojektini on edelleen kesken, ja Marko on luvannut saada tästä vielä selkoa.  

 

Vaikka peiliin katsoessa herääkin sekavia tunteita, yhtä asiaa en vaihtaisi; painonnostoa. Se tunne ollessa yksin tangon kanssa, oppiessa uusia asioita ja saadessa enemmän irti itsestään, tietää olevansa oikealla polulla. Vaikka kisoista otetuista kuvista 95% on omasta mielestäni kamalia, kuka voisi ottaa pois sitä tunnetta, joka tulee onnistuneen noston jälkeen? Urheilu on mahtavaa. Urheilu on täynnä tunteita, eikä sen tunteen koskettavuutta sanele uudet hiukset, tai vääränlainen kuvakulma lavalla. Se tunne tulee tekemisestä. Urheilun hienous piileekin siinä, miksi olemme tulleet eikä siinä, millaisia olemme.  

Tämän pienen urheilijan voit bongata huomenna / tänään 2.2. Ylen Puoli7 erilaisessa Talkshowssa puhumassa painonnostosta ja elämästä.

xoxo

Anni