Ei kategoriaa

now browsing by category

 

Välineurheilusta välineillä urheiluun – part 1

Vyöllä vai ilman? Remmit vai sormilukko? Aloitan nyt kirjoittamaan auki teidän toiveitanne siitä, mitä haluatte lukea blogistani. Ensimmäinen aiheeni koskee nostojen apuvälineitä.

Intohimoiseen urheiluun kuuluu vahvasti myös varustelu. Omalla tavallaan on hauskaa, miten painononnosto ja voimanosto on koettu kolitsihousujen ja rikkinäisten t-paitojen elämäksi, mutta crossfitin tullessa voimailuun mukaan näkee painonnostajienkin pukeutuvan trikoisiin. Tosin ilman shortseja, miten sukulaissielumme ristiinkuntoilija homman hoitaa.

Vaikka vaatteista ja niiden kantajista voisi kirjoittaa kokonaan oman kirjoituksensa, pureudun tarkemmin nyt tukeviin ja apua tuoviin välineisiin.Esittelen eri käyttökohteita ja ajatuksia siitä, missä minun mielestäni menee hyvän ja huonon apuvälineen ero.

Taannoin tuli vedeltyä enemmänkin maasta. Siinä 3x 190 kiloa, remmeillä toki, mutta omapaino videolla 64 kilon hujakoilla.

Nostoremmit

Vihatut ja rakastetut nostoremmit ovat olleet keskusteluna niin yleisurheilijoilla kuin painonnostajilla. Omalla salillani on sanonta, että alle 100 kilon tempaajat eivät saisi käyttää remmejä. Yleisurheilijat käyttävät remmejä suojatakseen käsiä (tässä monet menevät metsää, mutta siitä tarkemmin alempana) ja crossfitissä remmejä vältellään, jotta grippi ei huonone.

Remmien käyttö voidaan jakaa painonnoston ja fysiikkaharjoittelun osalta kolmeen kategoriaan: vetoliikkeet, bodailu ja painonnosto. Kaikissa näissä kolmessa näkee remmejä käytettävän, joten käsitellään remmien käyttöä näiden kaikkien kolmen osatekijän kautta.

1.Tiedä miten epäonnistutaan

Jotta remmit voi ottaa käyttöön painonnostossa, on ensisijaisen tärkeää osata epäonnistua. Omat nostajani joutuvat opettelemaan takaa pudotuksen ennen kuin lupa remmien käyttöön tulee. Jos et uskalla irroittaa tangosta ajoissa, on ongelmana tangon pyörähtäminen alaselälle tai pahimmassa tapauksessa olkapään ja käsivarren vammat. Tämä koskee siis tempauksia. Rinnallevedoissa ja ylöstyönnoissä remmejä ei pidetä. Piste.

Tai no, voit pitää jos kohta 2 toteutuu, mutta siitä sitten lisää tuonnempana. Bodailut ja vedot taasen eivät ole riskialttiita, sillä tankoa ei liikuteta pään päällä. Tästä syystä bodailuun ja vetoihin vihreää valoa remmien suhteen.

2. Selvitä, miksi käytät remmejä

Oikeastaan olisin halunnut nostaa tämän ensimmäiseksi kohdaksi, mutta turvallisuus ennen kaikkea! Jotta remmeistä on hyötyä kokonaisharjoitteluun, tulee urheilijan tiedostaa miksi remmejä käyttää. Annan omasta harjoittelustani muutaman esimerkin.

Kulmasoutu: remmit

Hyvin yksinkertainen syy on siinä, että kädellä puristamisen sijaan kykenen kohdentamaan liikkeen yläselkään, minne kulmasoutuja reenaan. Jos jumitan forkkuni tällä, on kaikki pois lajinostoista ja liikkeistä, joita teen puristusvoiman parantamiseksi

Tempausvedot: ilman tai remmeillä

Jos teen ykkösiä tai kakkosia noin 100 % teen ilman remmejä, jolloin totun siihen, etten purista tankoa ja käsi on rento. Jos teen isolla raudalla, pitkää sarjaa ja riippunostoja, käytän remmejä, jotta kämmenen iho säästyy sinne, missä sitä tarvitaan.

Rinnallevedot: ei ikinä * lue poikkeus*

Rinnallevedot ovat se, joka saa minut näkemään punaista. Kun rinnallevetoja tehdään remmeillä varsinkin sellaisten nostajien toimesta, jotka ovat kokemattomia tai muiden lajien urheilijoita, meinaan aina saada sydänkohtauksen. TTY aikoina kaksi eri urheilijaa onnistui murtamaan kyynärluunsa kun remmi ei raakarinnallevedossa irronnutkaan. Yleensä nämä muiden lajien urheilijat ostavat remmeiksi niin sanotut ”bodausremmit”, joilla ranne kuristetaan liikkumattomaksi. Kun rinnalleveto jää eteen, ei laakeri pääse pyörimään ja katastrofin ainekset ovat valmiina. Tämä on järjettömin tapa loukkaantua VARSINKIN kun puhutaan muiden lajien urheilijoista. Se vastaa järjettömyydessään sitä, että minä tekisin hyppyreenit seiväshyppyinä.

*poikkeus*

riippurinnallevedoissa ja sellaisissa rinnallevedoissa, joissa haetaan pitkiä pitoja (pysäytysrinnallevedot yms) voidaan peukalon suojaamiseksi ja kämmentä säästääkseen käyttää remmejä. Nämä ovat yleensä tekniikkareenejä ja painoiltaan maltillisempia. Tämä vaatii nostajalta jo kokemusta siitä, että onnistuuko nosto vai ei. Käännön sijaan epäonnistuminen tulee aistia ja sylistä, jotta allemenoa ja riskitilannetta ei pääse syntymään.

Tempaus: remmeillä ja ilman remmejä

Teen lattianostot yleensä AINA ilman remmejä, koska kisoissakaan niitä ei  saa pitää. Riippunostot kevyellä raudalla teen niin ikään myös ilman remmejä, mutta pitkät riippusarjat ja pitkät raakatempaussarjat teen remmeillä säästääkseni kättä.

Jos minulla on valmennettavia, joiden nostoissa on käsivetoa, opettelemme tempausrytmiä ja rentoa kättä remmeillä ensin. Siitä siirrymme pikkuhiljaa nostamaan ilman, jotta tuo sama käden rentous säilyisi myös sormilukolla. Usein lähdemme tekemään nostoja remmeillä ja vetoja ilman, jotta peukalo tottuu sormilukkoon, mutta opimme nostamaan ilman sitä käden jännitystä.

Kuten huomaatte näissä kaikissa on jokin erityinen syy käyttää remmejä. Se syy ei saa olla ”nostot kulkevat paremmin” koska silloin nostoissa on vikaa. Rinnallevedossa ideana on pitää kättä rentona ja tehdä yläselällä ja ENNEN KAIKKEA jalalla töitä kehittääkseen jalkavoimia. Remmeillä ja yläselän vippauksella tehdyt limbot eivät aja sitä räjähtävyysreeniä, jota raakarinnallevedoilla haetaan. *verenpaineen nousua ilmassa *

Bodailu: Jos haluat lisää puristusvoimaa teet ilman. Muuten se ja sama

Vedot: jos haluat lisää puristusvoimaa tee ilman. Toisaalta jos sinulla on kova maastaveto / työntöveto / Tempausvetosarja tee ne remmeillä, ja reenaa puristusvoimaa muuten.

3. Vältä vaaratilanteita

Yllä käsittelinkin tuon tempauksen ja rinnallevedon. Remmeissä ongelmana on se, että ne helpottavat elämää niin paljon, että välillä emme itse ymmärrä hellittää. Remmit ovat loistava renki, mutta erittäin huono isäntä. Kun liikkuvuuden lisäämisen sijaan, etukyykyissä otetaan avuksi remmit ja jos leuoissa ote ei pidä kuin remmeillä, ollaan menty metsään. Fysiikkaharjoittelulla on kuitenkin tarkoitus vahvistaa meitä, ei nostella nosturilla painoja ylös alas.

Siksi välillä unohdamme sen, että remmit voivat aiheuttaa yllämainittuja ongelmia painonnostossa. Sanoisinkin näin, että jätä remmit kotiin jos kukaan ei ole sinua auttamassa ja neuvomassa PAINONNOSTON osalta. Rinnallevedoissa voit hyvin mielin nostella koko elämäsi ilman remmejä, mutta tempauksissa voit niiden käyttöä ja harkita. Muista myös se, että älä reenaa jääräpäisesti ilman vain siksi, että haluat superpuristusvoiman. Jos liikkeenä on korkea tempausveto, miksi jättäisit sen napaan jos remmeillä voisit kiskoa ne leukaan asti?

Millainen remmi minulle? 

Remmejä on monenlaisia, ja yleisimmät lienevät nuo rannettakuristavat, hirttosilmukka – mallit. Ne toimivat hyvin perusbodailuun, mutta lajinostoissa ne ovat huonot. Esimerkiksi tempauksessa ranteen kääntyminen lopussa on iso osa noston onnistumista, joten ranteen pitää liikkua vapaasti.

Remmejä myydään myös kiinteällä silmukalla, jotka ovat hirttoihin verrattuna paremmat. Niistä suosittelen kuitenkin lyhentämään ”ylimääräisen hännän”, sillä se hidastaa remmin aukeamista. Muistattehan että remmejä ei kuulu kiertää tangon ympäri kuin yhden kerran! 

Painonnostajan lempiremmi on päästä kiinni oleva sen helppouden ja nopeuden takia. Se on helppo kiinnittää ja se aukeaa nopeasti. Vielä turvallisempi on kokonaan auki oleva pelkkä remmi, jota tosi HC-painonnostajat, kuten videon Pepe Raappana suosii. Meille softeille tarttuu mukaan yleensä nuo päistä kiinni olevat.

Remmien käytön tutorial

Kun otat remmit käteen ensimmäinen tehtäväsi on selvittää kumpi remmi kuuluu kummalle kädelle. Tiesithän että remmeissä on kätisyydet? Monissa remmeissä vain näin ei ole. Kuvissa esimerkkeinä on käytetty Voimaurheilijoiden Tuki ry:n  tekemiä remmejä, joita koekäyttöö allekirjoittaneen lisäksi muun muassa Laura Liukkonen maajoukkueesta. Nostajat antavat sitten palautteen jonka mukaan remmejä muokataan. Esimerkiksi nyt nahka vaihtui keväällä vaaleasta mustaksi.

DSC_0384

Remmeissä peukalo on aina päällimmäisen hännän puolella

Pujota remmi käteen alhaalta ylöspäin eli suunnittele miten remmi menisi tankoon kiinni.  Kuvassa, missä remmi on yksin on siis se puoli, jonka tulisi tulla tankoa vasten. Pujotat siis kätesi sinisestä tasosta kohti näyttöä.

Remmin näkyvä puoli tulee siis tankoa vasten. Sinun tulisi pujottaa kätesi läpi sinisestä tasosta kohti itseäsi.

Remmin näkyvä puoli tulee siis tankoa vasten. Sinun tulisi pujottaa kätesi läpi sinisestä tasosta kohti itseäsi.

DSC_0387

Malli siitä, miten remmi menee tankoon kiinni. Tästä huomaat hyvin, että kätesi pitäisi nyt läpäistä remmi vasemmasta reunasta kohti oikeaa.

Pujota remmit käteen kuvan osottamalla tavalla.

Pujota remmit käteen kuvan osottamalla tavalla.

DSC_0385

Vasemman käden  remmi eli päälimmäinen häntä on sisäpuolella. Alhaalla kuva myös, missä molemmat remmit ovat kädessä.

Tämä toistetaan siis molemmille käsille ja sen jälkeen oletkin jo puolivälissä voiton tietä! 

Molemmat kädet ovat kiinni ja eikun menoksi.

Molemmat kädet ovat kiinni ja eikun menoksi.

 

Pujota ensin toinen remmi kiinni. Suosittelen opettelemaan heti alusta alkaen pujottamaan remmit yhdellä kädellä, et oikeasti tarvitse kahta! Jos omaat lyhyet remmit (kuten itselläni on) remmin voi pujottaa tankoon kiinni kämmenen kautta. Jos omaat pitkät, kuten kuvissa, remmin pää tulee tulla tangon yli peukalon ja etusormen välistä. (katso video, Pepe sitoo remmit nimenomaan etusormen ja peukalon välistä, eikä keskeltä )

Kiitos Pepelle videosta! Vetoremmejä , tottakai , saa ostettua myös Voimakaupasta, mutta VUTn remmejä pääsee ostamaan myös mm Crossfit Herttoniemestä, Crossfit 8000 ja Sport Heavy- kaupoista. Malleina on Hirtto – kiristävä malli, Akka ja Ukko (päästä kiinni olevat, kuvien remmi on ukko-mallia. Akka on mitoitettu ensisijaisesti pieniin käsiin) sekä Äijä – kokonaan avoin. Myynnistä osa menee siis painonnostajille ja voimanostajien avustuksiin, joita VUT myöntää, joten näin pääsette tukemaan myös meidän painonnostajien elämää :)  Huomatkaahan että kuvina on vielä vanhat valkoiset, nykyään nahka on mustaa.

Siinä siis ensimmäinen osa. Seuraavaksi paneudumme kenkien valintaan ja eri valmistajien erikoisuuksiin.

xoxo

Anni

Elämää EM:ien jälkeen

Onkohan sitä edes?

Uskoisin ja nyt seuraakin pieni mainos ennen varsinaista painonnostotarinaa:

Oulun punttitunnit ovat täällä!

 MITÄ:

 Painonnostotekniikoita sekä voimanhankintaa

Jokaisen tasolle löytyy oma ryhmänsä ja tempaus ja työntöopetus on jaettu vielä erikseen kahdelle päivällä. ALKEET ryhmissä panostetaan enemmän kevyihin painoihin ja tekniikkaharjoituksiin, jatkoryhmissä etsitään apuliikkeitä ja ratkaisuja olemassa oleviin ongelmiin.

MITEN MUKAAN:

Yhden tunnin hinta on 20 euroa ja ilmoittautuminen sähköpostilla ( anni (a) vuohijoki.com Paikkoja rajoitetusti (max 10 henkeä per ryhmä ja monessa ryhmässä enää muutama paikka jäljellä)

MILLOIN:
Ti 18.4 16:30 Tempaus ALKEET

Ti 18.4. 17:30 Tempaus KOKENEET (Vetolinja ja allemeno)

Ke. 19.4 16:00 Työntö ALKEET
Ke 19.4. 17:00 Työntö KOKENEET(Rinnalleveto, jalankäyttö vedossa ja ylöstyönnössä)

To 4.5 16:00 Tempaus osa 2 ALKEET
To 4.5. 19:00 Tempaus kokonaisena nostona

Pe 5.5 16:00 Ylöstyöntö ja kokonaiset nostot ALKEET
Pe 5.5 17:00 Ylöstyönnön harjoitttaminen KOKENEET

Ma 15.5. 18:00 Penkkipunnerruksen tekniikka ja punnertavat liikkeet
Ma 15.5. 19:00 Jalkavoimat, kyykky- workshop

Olen kirjoittanut paljon kilpailuiden jälkeisestä tyhjyydestä ja ahdistuksesta, mutta tällä kertaa sitä ei tullut. En tiedä, onko syynä uusi elämäni, jossa urheilun lisäksi on muitakin päämääriä. Kilpailuiden jälkeen olin ensimmäistä kertaa energinen ja täynnä ajatuksia. Odotan jo sitä, että pääsen takaisin oikeiden reenien pariin ja ensimmäistä kertaa olen aloittanut jo tässä vaiheessa, ylimenokaudella työstämään uusien osaharjoitteiden tekniikoita. Enää ei mene aikaa siis opetteluun vaan käytän nämä viikot hyödyksi.

Saara ja Minä lähdössä puntariin

Saara ja Minä lähdössä puntariin

Lähtö Kroatiaan, kisoihin valmistautuminen ja oikeastaan kaikki kilpailuiden ympärillä sujui hyvin. Sain ehjän harjoittelukauden ranteesta huolimatta (se ei ole vaivannut kuin kerran koko kevään aikana) ja valmistauduin hyvin kilpailuun. Mainittakoon, että ensimmäistä kertaa eläessäni nostin molemmat tempauksen ja työnnön aloitukset useaan kertaan harjoituksissa, ja kykenin säilyttämään voima-arvoni lähes 100%. Koska olen nostajana vahva, en voi liialla herkistelyllä luopua voiman tunteesta. Nostoista tulee silloin arkoja, enkä luota itseeni.

Huonekaverina toimi Saara Leskinen, jonka kanssa ensimmäinen yhteinen matka sujui hyvin. Olen hirvittävän kilpailuhenkinen ja välillä huomaan pelottavani ihmiset pois sillä, että en oikein osaa ottaa pientä metconia crossfitissä rennosti, vaan kilpailen itseni ja muiden kanssa aina. Naisten maajoukkueessa on minun onnekseni noussut keskinäinen kilpailu niin kovaksi, että nykyään pienet vinoilut reeneissä ovat sallittuja, eikä kukaan hermostu niistä. Hyvänä esimerkkinä Laura Liukkonen, joka heikosti startanneen työntöyhdistelmäreenini tuoksinnassa totesi työntävänsä kanssani pian samoja painoja, ja toivoi minun edes yrittävän antaa vastusta. Loppujen lopuksi sain tästä tilanteesta 12,5 kiloa lisää tankoon vain siksi, että olen niin kilpailuhenkinen. Kiitos Laura!

Tempauksen lämmöt olivat ehjät. Nostovuosien kertyminen alkaa nyt näkyä, ja olen oppinut luottamaan itseeni. Enää kilpailutilanne ei ole niin ahdistava vaan olen oppinut nauttimaan työn jäljestä. 90 tempauksen aloitus oli kovin aloitukseni ikinä. Vuoden aikana harjoittelin tuota 87 kilosta lähtemistä ja EM:ssä oli aika siirtyä uudelle kymmenysluvulle. Sitten alkoivat ongelmat. En tiedä, onko puristusvoimani vain liian heikko suhteessa uusiin rautoihin, koska ensimmäistä kertaa eläessäni käteni repesi nostoissa. Harmittihan se, mutta taas näitä painonnostossa olevia asioita, joihin tulee tottua. Jatkossa tulee teipit leikata valmiiksi odottamaan vahingon varalle, jotta nostoja ei valu hukkaan noin turhamaisen asian takia. Olin suunnattoman pettynyt tempaukseen. Tiesin olevani hyvässä kunnossa ja tavoitteena oli päästä likemmäs 95 kiloa.

Teippausoperaation ja mökötyksen jälkeen valmistauduin työntöön. Olen nyt aloittanut sekä tempauksessa että työnnössä uuden järjestelmän lämmittelyyn ja nousen lähes loppuun asti kakkosnostoilla (1+2). Olo tuntuu tällöin itsevarmemmalta ja yläselän lihaksisto painekkaammalta. Aloitus 111 oli uusi Suomen ennätys, uusi oma ennätys tietenkin 63 kiloisiin ja jälleen sen 4 kiloa korkeammalta kuin normaalisti aloitan. Nosto oli helppo, vaikka rinnalleveto kaatuikin taakse ja 2-1 nosto läpi. Kuitenkin jury käänsi nostoni, ja tämä on asia, jota ei myöskään saa enää tapahtua. Pompottelen tankoa ja työnnän sen nopeasti  ylös, koska muuten kadotan paineen jalalta. Se paine pitää saada pysymään siellä ilman, että nostoissa on tulkinnan varaa. (Lisää syitä miksi olen motivoitunut reenaamaan). Olin kiukkunen. Ei tässä näin pitänyt käydä, sillä tavoitteenani oli päästä lähemmäs 120 kiloa viimeisellä nostolla ja nyt tuo lipui kauas. Emme lähteneet kuitenkaan riskeeraamaan tulosta, vaan otin 111 hyväksytysti uudelleen.

Viimeinen nosto 116 kilosta oli paras rinnalleveto näissä kisoissa. Sääli vain, että jo vauhdinotossa huomasin tangon lyövän vastaan eli ajoitin ponnistuksen aivan päin honkia. Olisi tehnyt mieli kysyä tuomarilta, voinko nostaa tämän takaisin rinnalle. Pettymys oli suuri ja itkuhan siinä tuli pitkästä aikaa.

Päävalmentajamme Antti Everi kuitenkin totesi, että 4 kilon yhteistulosparannus Suomen Ennätykseen, oma ennätys parani 7 kiloa 63-kiloisiin ja aivan uudenlainen Anni lavalla, joten eiköhän tästä ole hyvä jatkaa eteenpäin.

Irtosihan se yksi hymykin lavalla 111 kiloa ja uusi SE

Irtosihan se yksi hymykin lavalla 111 kiloa ja uusi SE

En ikinä pidä kilotavoitteita, koska haluan nostaa sen mihin pystyn. Silloin välillä huomaan tulevani vauhtisokeaksi. Kun mahdollisuus oli 206 kilon yhteistulokseen en oikein osaa nauttia siitä Suomen ennätyksestä ja uusista luvuista. Toisaalta olen askel askeleelta päässyt kohti Euroopan huippua ja matka on edelleen pitkä. Silti jokainen pieni askel on kohti parempaa minua ja olen jo nyt päässyt vakiinnuttamaan sen tosiasian, että 200 kilon yhteistulos on huonon päivän totali. Se ei ole uskomaton erikoissuoritus, joka vaatii ponnisteluja. Se on tavallisen Annin tavallinen tulos. Tavoitteet on asetettu seuraavalle olympiadille, ja olen ehkä nälkäisempi nostajana kuin koskaan.

Toukokuun alkuun otan rennosti, tekemällä crossfitreenejä ja bodailemalla. Annan aikaa itselleni rakentaa parempia exceltaulukoita, suunnitella lihashuoltoja ja mikä tärkeintä; päästä läpi Biokemian kurssista. Ai niin, muistatteko sen tentin, josta puhuin viime blogissa. Se meni läpi. Jälleen oma asenteeni siihen, että kun asioista nauttii ja tekee sen minkä jaksaa, on lopputulos parempi kuin väkisin puristamalla.

Kiitos kaikille tukijoille ja ihmisille, jotka olette rakentamassa minusta parempaa nostajaa. Erikoiskiitos Mikalle ja Katalle, jotka ovat jaksaneet tehdä pitkää päivää salilla kanssani. Kiitos Antti Akonniemelle olkapäistä ja Miskalle isommasta tarakasta. Kiitos Mikko Virtala ja Essi Viitikko (www.suhk.fi) että olen saanut taas tehdä ehjän kisakauden. Kiitos Pasi Koivunen, että olet opettanut minusta taas iloisen ja tyytyväisen nostajan.

Ja tietysti kiitos koko Suomen joukkueelle, kannustusväelle kisapaikalla ja kotikatsomoissa sekä niistä kaikista kauniista sanoista, joita sain taas lukea viestitse.

xoxo

Anni

Koutsi Vestman (Varis) analysoimassa päivän kuntoa

Koutsi Vestman (Varis) analysoimassa päivän kuntoa

Kohti EM-kisoja

Viimeinen piste on painettu paperille, joka näyttää lähes tyhjältä. Mutta olen sanonut kaiken mitä tiedän, ja se ei tällä kertaa ole paljoa. Palautan biokemian tentin silti hyvin mielin. Päätös panostaa viimeiset viikot EM:iin ovat kuitenkin tuoneet iloa päiviin ja vapautuneisuutta sekä opiskeluun että urheiluun, joten hieman ennakoiden voisin veikata olevani tekemässä tenttiä taas 13.4. Proffakin totesi, että aikaa on, joten nyt kohti Splitiä ja sitten takaisin Ouluun hoitamaan loput kurssit ennen kesälomaa. Priorisointi ja aikataulutus sekä ymmärrys siitä, että kaikkia asioita ei tarvitse tehdä kerralla, helpottavat elämää. Verrattuna edelliseen tutkintooni olen onnellinen, että olen oppinut keskustelemaan. Istuessa alas kurssien vastuuhenkilöiden kanssa olemme useasti löytäneet fiksuja ratkaisuja, että aika riittäisi molempiin.

Oulu on tuonut tullessaan paljon hyvää mieltä ja uusia ystäviä. Kuitenkin kotisalilla, Rusalla, reenaaminen on edelleen se lähinnä mukavuusaluetta. Kuvassa nykyään Rovaniemellä vaikuttava, oma valmennettavani Essi Koskinen hemmoineen.

Oulu on tuonut tullessaan paljon hyvää mieltä ja uusia ystäviä. Kuitenkin kotisalilla, Rusalla, reenaaminen on edelleen se lähinnä mukavuusaluetta. Kuvassa nykyään Rovaniemellä vaikuttava, oma valmennettavani Essi Koskinen hemmoineen.Ps. kuva ei ole ihan eilen otettu :) 

Viime keskiviikkona puhelimeni soi ja Urheilusanomien toimittaja soitti kysyäkseen tunnelmia EM:stä. Olen koittanut olla ajattelematta koko kisoja. Jännitän aina paljon, jolloin rentous tekemisestä helposti katoaa. Nyt olen pyrkinyt pitämään harjoituksissa nautinnon tekemiseen. Olen eri mieltä vanhan liiton jermujen kanssa, kyllä harjoituksissa tulee olla hauskaa ja nostamisesta pitää kyetä nauttimaan. Jos se intohimo tekemiseen katoaa, on aika sanoa tangolle hyvästit. Minun kohdallani tätä ei ole käynyt vaan edelleen innostun harjoituksista. Mitä kovempi reeni, sitä mukavammin se menee. Toisaalta pyrin siihen, että en lähde salille suorittamaan ja puristamaan. Pyrin nauttimaan siitä, että teen työtä josta pidän, käytän kehoa, jonka eteen olen tehnyt tuhansia tunteja työtä.

Onnistuminen on urheilun suola, mutta urheilun ulkopuoleltakin tulee saada sisältöä elämään.

Onnistuminen on urheilun suola, mutta urheilun ulkopuoleltakin tulee saada sisältöä elämään.

”Antti Everin sanoin sinulla on mahdollisuudet mitaliin”. Mikä on mahdollisuus mitaliin? Se että onnistuessaan, ylittäessään itsensä voi kyetä taistelemaan mitalisijoista? Vai se, että huononakin päivänä tulos on parempi, mitä muilla. Minä vastaisin perimmäisen. Jos virhemarginaali on suuri, on vaikea nousta palkinnoille. Teoria on eri asia kuin käytäntö. Vaikka teoriassa Suomi voi kyetä hyvänä päivänä talviolympialaisissa 15 mitaliin, ei kaikilla vain voi olla hyvä päivä. Urheilija pyrkii aina suoriutumaan kilpailupäivästä paremmin kuin mistään muusta sitä ennen, mutta kuitenkin urheilu on herkkää ja mitä nopeampi laji, sitä useammin pienetkin virheet kostautuvat.

Suunta on oikea. Talven tuloskehitys on näyttänyt, että rahkeita on kansainvälisesti koviin tuloksiin. Se, että rahkeet riittää auttaa, mutta sekään ei vielä riitä. Se tulos pitää kyetä vaan vakioimaan, virheet minomoitua. Olen tammikuusta maaliskuun puoleen väliin nostanut noin 1579 onnistunutta lajinostoa yli 85% maksimista olevilla raudalla. Epäonnistuneita on 75 kappaletta. Tästä laskennasta puuttuu toki viimeisen kahden viikon kovimmat reenit. Kuten sanoin suunta on oikea, mutta vielä on paljon parannettavaa. Onnistumisprosenttini alkuvuoden reeneissä oli siis 95 %.

Kaikki tiet ovat kulkemista varten, mutta toiset reitit ovat vain kivisempiä.

Kaikki tiet ovat kulkemista varten, mutta toiset reitit ovat vain kivisempiä.

Puhelun jälkeen aloittelin hiljalleen reenini. Vaikka kyseessä oli kevyt harjoitus, jäivät Antin sanat kaivamaan. Reeni meinasi mennä aivan vihkoon, enkä nyt tarkoita päiväkirjaani BuJoa. Yritin olla ohjeen mukaan nopea, mutta pään pakottaessa olemaan kovempi, parempi ja mahtavampi, tuli nostoista lähinnä hitaita viimeisen pyöriessä takaa yli. Istuin hetken, ja tartuin tankoon. Tein vain yhden toiston, mutta lopetin ajattelemasta mihin minun tulee pystyä. Päätin miettiä vain mihin pystyn. Minun tulee luottaa siihen, että se mitä teen, riittää. Enempää ei voi vaatia, kunhan muistaa suorittaa oman työnsä ja nauttia matkasta. Ei työnteon tarvitse aina hauskaa olla, mutta 95% pitää olla onnistumisen tunnetta.

Tiistain nostot lienevät yksi vaikeimpia kisojani, mutta toisaalta myös helpompia. Taistelut on taisteltu, kunto on hiottu ja parsakaalit keitetty. Minun tehtäväni on vain nostaa. Nyt voi enää vain nauttia.

 Eva Wahlströmin sanoin: ”Ryppy otsassa on tappion enne”

xoxo

Anni

Suomen naispainonnosto elää ja voi hyvin

Naisten painonnoston taso on noussut viimeisten vuosien aikana hitaasti mutta sitäkin varmemmin. Vielä viime olympiadin alussa ollut huoli siitä, löytyykö jatkajia vahvojen naisnostajiemme jäädessä pois, on ehkä nyt siirtynyt unholaan. Jatkumoa on saatu, sillä tänä vuonna SM-kilpailuista jäi pois kauan omia painoluokkiaan hallinneet Anna Tokola ja Jenni Puputti. Tästä huolimatta taso oli kovempi kuin koskaan ennen.

Vuonna 2013 eli viime olympiadin ensimmäisissä SM-kilpailuissa naisten painonnoston SM-kultaa irtosi keskimäärin 221,7 pisteellä. Hopealle kivuttii 186,1 pisteellä ja pronssia napattiin 182,0 pisteellä.

Vuonna 2017 tehtiin historiallisen paljon Suomen ennätyksiä. Tulostaso oli kohentunut, vaikka uudet sinclairpisteet laskevat noin 4 pistettä keskiarvoja viime olympiadia verraten. Tänä vuonna kultaan vaadittiin 243,7 pistettä. Se ylittää viime vuoteen asti voimassa olleen A-rajan 240 pistettä. Nyt rajat nostettiin 250 pisteeseen. Hopea vaadittiin 215,7 pistettä ja pronssiin 200,7 pistettä. Viime vuoteenkin verrattuna kultaan vaadittiin yli 10 pistettä enemmän.

Ajateltaessa viime olympiadia voimme ehkä uskaltaa varovasti todeta, että voisimme kokeilla MM-kisoista olympiapaikan lunastamista naisten maajoukkueen kanssa. Vaikeaa se tulee olemaan, mutta suurten kärysumien jälkeen  tulostaso tasaantuu maailmassa ja nousuvaiheessa oleva naisten maajoukkue voisi hyvin tavoitella tuota kahta maapaikkaa. Se tarkottaisi siis kovaa työtä vuoden 2018 MM-kilpailuihin.

 

Omaan harjoitteluuni tämä tulostason nousu vaikuttaa toivottavasti motivoiden. Kovaakin kovempi kilpailu ajaa kaikki meidät mukavuusalueiden ulkopuolelle. Tokioon on pitkä matka ja mukana on kasa toistaan kovempia ja lahjakkaampia painonnostajia. Vaikka vuosi 2016 ja alkanut vuosi 2017 ovat luvanneet hyvää, on todettava, että vuonna 2020 täytyy olla aivan eri kymmenysluvuilla. Naispainonnostosta on tullut kilpaurheilua.

Viikonlopulta mukaan tarttui 3 kultaa ja kilpailuiden suurin pistesaldo. Lisäksi Suomen Painonnostoliitto palkitsi minut 2016 vuoden parhaana naispainonnostajana.

Viikonlopulta mukaan tarttui 3 kultaa ja kilpailuiden suurin pistesaldo. Lisäksi Suomen Painonnostoliitto palkitsi minut 2016 vuoden parhaana naispainonnostajana. (91+117SE = 208SE)

Haluan kiittää Rovaniemen Reipasta mahtavista painonnoston SM-kilpailuista. Olemme kasvaneet seurana viimeisten vuosien aikana paljon, ja on hienoa, kun joukossamme on paljon talkoohenkeä ja yhdessä tekemistä.  Kiitos myös kaikille kilpakumppaneille sekä erityisrakkaudella Helsingin Herakleelle, jonka tiloissa olen saanut jo monta vuotta harjoitella. Helsingin Herakles oli kolmanneksi menestynein seura SM-kilpailuissa tänä vuonna. Joukkueessa oli vain naisia…

Kuvittelin ehtiväni kirjoittaa tuon ruokailublogin ennen SM-iä mutta se jää nyt ensi viikolle Eli seuraavassa kirjoituksessa tulen yksityiskohtaisemmin avaamaan omaa valmistautumistani kohti painonpudotusta 63kilosiin.

xoxoxo

Anni

Suomen ennätys 117 kiloa

Suomen ennätys 117 kiloa

Itku pitkästä ilosta

Se on ohi. Kaikkien aikojen paras vuoteni, joka alkoi Thaimaan leiriltä ja päättyi Suomen Cupin voittoon ja jouluun yhdessä perheen kanssa. Koska vuosi 2016 oli aivan mahdottoman hyvä, vaikkakin erittäin kuluttava, täytyy vuoden 2017 olla ihan pelkkää alamäkeä.

Tapasimme taas pitkästä aikaa Pasi Koivusen, henkisen valmentajani kanssa, jolle naureskelinkin sitä, että nyt on aika normalisoitua. Olen nukkunut huonosti, päätäni on särkenyt ja jumissa olevat niskat ovat aiheuttaneet huimausta. Naurahdin Pasille, että sen on pakko olla esimerkiksi aivokasvain, koska eihän se onnellisuus nyt voi loputtomiin jatkua. Sanoin myös olevani aivan sinut asian kanssa, koska onneahan on jaossa tietty määrä, eikä onnellisuus voi jatkua loputtomiin. Olen joka päivä herännyt onnellisena, päivisin kahvia juodessa olen tyytyväinen elämääni  ja iltaisin menen rauhassa nukkumaan tietäen, että näin hyvien hetkien jälkeen ei haittaa, vaikka tulee takapakkia.

Yksi iloinen asia on ollut Rovaniemen talvet. Harjoittelu täällä on motivoivaa ja iloista. Kiitos SantaSport!

Yksi iloinen asia on ollut Rovaniemen talvet. Harjoittelu täällä on motivoivaa ja tehokasta. Kiitos SantaSport!

Kel onni on se onnen kätkeköön

 

Me Suomessa emme ehkä sittenkään vain osaa olla onnellisia. Murheellisuus on äidin maidossa peritty ominaisuus ja itsensä vähättely on opittu jo nuorena. Jos elämässä menee hyvin, on se ennemmin häpeän aihe. On vaikea sanoa ystäville, että hei mä olen todella onnellinen! Yleensä tyydymme valittamaan erääntyvistä mätkyistä, reeneissä pitää keskittyä ja olla tosissaan, ja lumisadekin on ihan syvältä.

Olen kamppailut jo hetken sen tunteen kanssa, että olen tyytyväinen siihen mitä minulla on. Kehityshän siinä loppuu! Minun pitäisi janota suurempia saavutuksia, opiskella nopeampaa (itse asiassa harkitsin jo hetken tosissaan ensimmäisen ja toisen vuoden yhdistämistä), olla valmiina hyppäämään EM-koneeseen täydellisen valmistautuneena ja saada pidettyä vähintään saman verran seminaareja kuin viime vuonna. Taantumus on pahasta. Emme saa taantua. Ja taantumuksen vastakohtahan on aktiivisuus.

Meidän on helpompi yhtyä ystävien mielipiteeseen siitä, miten kamalaa on kyykätä kolme kertaa viikossa ja kuinka kuluttavaa on opiskelu. Ulkomaille ei voi lähteä, sillä se on kallista, ruoka maksaa paljon ja urheilijoita ei tueta riittävästi. Minäkin valitan usein ja se on helppoa. Mutta miksi onnesta nauttiminen sitten on niin paljon vaikeampaa? Koska tiedän, että monella ystävilläni on ollut suruja, huolia ja murheita, minua hävettää iloita. Koen sen välillä taakaksi ja tuntuu, etten saisi olla oikeutettu hyväntuulisuuteen.

Kovaa menneen kesän ja syksyn jälkeen muutuin. En tiedä olenko muuttunut pysyvästi, mutta moni asia on toisin ja isoimpana niistä on oma suhteutuminen itseeni ja tekemiseeni. Lopetin todistamasta joka päivä itselleni, että kelpaan sellaisena kuin olen. Siinä ei ole mitään todistettavaa. Se on selviö.

Voin olla ainoastaan yhdestä asiasta vihainen ja pettynyt – siitä jos en ole edes yrittänyt. Laiskuuskin on sallittua, kunhan se ei johdu saamattomuudesta. On hyvä asia välillä antaa periksi ja kerätä voimia, mutta jos elämä on pelkkää voimien keräilyä ei asioita saa aikaiseksi. Mutta kaikista meistä ei tule Nobelisteja tai jalkapalloja, joten meidän tulee löytää ne asiat, joissa me olemme hyviä. On turha pyrkiä opiskelemaan fysiikkaa, jos ei ole matemaattisesti lahjakas. Kuitenkin työllä ja ahkeruudella lahjakkuutta saa kompensoitua, mutta jotta nauttisimme elämästämme, tulisi se edes jossain määrin olla mukavaa ja yksinkertaista. Yhtään hengenvetoa emme saa enää takaisin ja jokainen minuutti on siis ainutlaatuinen.

Onnistumiseen ei vaadita onnea

 

Kaikkia haaveita ei olla tehty onnistumaan. Se on ensimmäinen asia, joka meidän tulisi ymmärtää. Siksi matkasta nauttiminen on huomattavasti tärkeämpää kuin määränpää. Voimme haaveilla lottovoitosta, mutta sen todennäköisyys on pieni. Osa haaveistamme vaatii onnea ja toiset taas valtavan määrän työtä. Kuten sanoin onnistumiseen ei vaadita onnea, joten meidän kannattaa haaveilla asioista, jotka ovat meidän käsissämme ja joiden onnistumiseen riittää pelkkä ahkeruus. Onnistuminen sanana on harhaanjohtava. Se luo kuvan, jossa menestyneet ihmiset ovat käyttäneet tuuria onnistuakseen. Suurimpien menestystarinoiden takana on aina työtä. Onnistuminen ei siis ole synonyymi onnelle vaan määrätietoisesta tekemisestä. Lahjakkuuksistamme riippuen onnistuminen vaatii aikaa.

Tämän ymmärtäminen on auttanut minua paljon. Murehtiminen harjoittelusta on poistunut ja olenkin miettinyt, onko minusta tullut saamattomampi. Harjoitusten ollessa minulle ilon aiheita ja olen muun muassa nauranut paljon, jopa kesken sarjojen! Jotenkin suomalaisittain tämä kuulostaa siltä , etten ole ollut riittävän tosissani. En ole antanut kaikkeani. Kuitenkin olen saanut hyviä, tasapainoisia reenejä ja onnistunut kehittymään nostajana. En siis ole ihan hukkaan voinut mennä. Voisiko se sittenkin olla, että jamakalaistyylinen hyvätuulisuus toisikin sitä kaivattua rentoutta? Mikään asia ei tule pakottamalla. Vaikka fyysisiä ominaisuuksia voisikin pitää tahdonalaisena puuhasteluna olen todennut, että liika puristus vie rentouden lisäksi nautinnon. Tärkein ohjenuorani onkin ollut olla tyytyväinen harjoitteluuni ja olla ylpeä siitä mitä saan aikaan. Olen oppinut yllättämään itseni positiivisesti, ja nauttimaan siitä mitä teen; vaikka tämä ei tapahtuisikaan naama sitruunana.

Vaikka tämä voi kuulostaa tylsältä, on se lohduttavaa. Onnistunut vuosi 2016 ei siis ollut seurausta vuosisadan lottovoitosta. Se syntyi pitkien haaveiden, työnteon ja ahkeruuden varaan. Se mahdollistaa sen, että vuosi 2017 minkään asian ei tarvitse muuttua. Voin olla edelleen ahkera ja pyrkiä onnistumaan. Se vaatii vain kovaa työtä ja määrätietoisuutta.

Mukana video, jonka parissa kulutin koko päivän koska huomasin poistaneeni ison osan nostovideoista.  Kuvanlaatu on siis kierrätyksen takia hieman heikohko, mutta idea tullee selville :)

Hyvää vuotta 2017 kaikille!

xoxo

Anni

ps. tsekathaan lasten punttikoulu CF 8000. 

Kiusatun ainekset

Käännä toinen poski tai älä sittenkään. Kiusaaminen on taas tapetilla ministeri Sanni Grahn-Laaksosen todetessa nettikiusaamiseen vaadittavan oman kiellon järjestyssääntöihin. Samaan hengen vetoon presidenttimme Sauli Niinistö nousi Liisi Laitilan rinnalle työhön koulukiusaamista vastaan. Liisi Laitilan mielestä yhteishengen luominen on avain kiusaamisen loppumiseen.  ”Yhteishenki on kaiken pohja. Jos se ei ole kunnossa, tulee tappeluita ja kiusaamista. Jos se on kunnossa, kaverit auttavat toisiaan, puhaltavat yhteen hiileen ja pitävät yhtä”, Laitila toteaa Ylen jutussa.  Mutta mitä sitten, jos ei vain ole ystäviä.

 

word.

Miten lapsista tulee kiusaajia ja miten kiusattuja? Emeteriaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen kertoo Helsingin Sanomien jutussa (28.11.) selkeitä ohjeita siitä, miten lisätä lasten empatiataitoja. Jutussa käy myös ilmi, että nykyään vanhemmat haluaisivat selvittää enneminkin, miten kasvattaa lapsen, jota ei kiusata. Siitä syystä keskustelupalstoilla käsketään ”antamaan samalla mitalla takaisin” ja opettelemaan ”kyynerpäätaktiikkaa ja kovuutta”. Siperia opettaa ja heikot sortuvat elon tiellä.

 Minä olen se heikko. Koulukiusattu. Se, jota ei edelleenkään uskalleta pyytää luokkakokoukseen koska kaikki sen tietävät. Viimeiset ala-astevuodet olivat helvettiä. Se on aihe, josta omat lapsuuden ystävät, tai siis se yksi ystävä, ei kanssani puhu. Se ainoa ystävä, joka jaksoi sanoa ei. En usko, että koulukiusatuksi valikoituu tietyllä luonteenpiirteellä. Ehkä osittain oikeassa ollaan empaattisuuden antaessa tähän mahdollisuuden. Ennen koulukiusattiin lihavia  ja silmälasipäisiä. Nykyään kiusaamisen syyksi riittää vääränlainen puhelin tai liian köyhät vanhemmat. Lapset ovat raakoja, sillä he eivät ymmärrä tekojensa seurauksia. Heiltä puuttuu kyky siihen, mitä sanat ja teot aiheuttavat vastaanottajan elämään.

”Mitä eroa on huoralla ja lutkalla?, kysyin veljeltäni.  Ei minulla ollut tietoakaan, mitä nuo kaikki sanat tarkoittivat. Ihmettelin vain, miten yhtenä keväänä elämästä tuli vaikeaa. Muistan sen kevään hyvin, kun palasin takaisin Leviltä ja Nakkilan urheiluhallin skeittirampille oli ilmestynyt herjaavia juttuja eräästä keskustan koulun tytöstä. Katseet kirjoittelusta kääntyivät minuun ja sain samalla mitalla takaisin. Tiedän tänä päivänäkin, kuka ne jutut sinne kirjoitti, mutta en halunnut hänelle samaa kuin itselleni. Siispä otin syyt niskoille ja sen koko ryöpytyksen vastaan ajatellen asian unohtuvan. Mutta niin ei käynytkään. Muutamassa viikossa uimahallin seinässä luki spreijattuna Anni V. on huora. Järkytyin. Se oli outoa aikaa ja onneksi loma oli edessä, joten ehkäpä asiat rauhoittuvat. ”

Kuka uskaltaa astua esiin, kun toinen on alakynnessä?

Olen aina pitänyt presidenttimme suorasukaisuudesta. Asiat sanotaan suoraan ja kaunistelematta. Sauli Niinistö avasi mielipidetään omalla facebook-sivustollaan:

”Se, ettei kukaan kavereista auta, satuttaa entisestään. Pitää reippaasti avata suu ja puhua.” Näin puhuu ja toimii abiturientti Liisi Laitila. Annetaan Liisille tässä työssä virka-apua, minä olen mukana! SN

Idea on hyvä, mutta toteus on haastavaa. Pelko yksinään jäämisestä on kasvavassa iässä olevilla nuorilla suuri. Kuka uskaltuisi asettua heikomman vierelle, kun takana on helpompi olla hiljaa. Kuten totesin jo alussa, eivät ne kiusatut ole aina ylipainoisia ja hiljaisia lukutoukkia silmiälaseissa. Lapset ovat raadollisia ja kun katsot sitä vieressä, on se vielä ongelmallisempaa. Aika harva uskaltaa ottaa riskin ja joutua samaan ryöpytykseen. Se pitäisi lähteä tosiaan jo yleisistä käytöstavoista ja siitä, että ketään ei tulisi jättää yksin. Mutta jos tällaisia asioita ei olla opetettu kotona, kuka niistä sitten kertoo? Puhuimme pitkän pätkän veljenpoikani kanssa asiasta hänen marmattaessa typeristä luokkatovereista kovaan ääneen. Kerroin tarinoita hieman omasta ala-asteiästäni. Oli outoa nähdä, miten pienessä ihmisessä syttyi epäusko. Miten minunlainen tavallinen ihminen on ollut koulukiusattu? Kysyin häneltä, mitä on tavallinen ihminen.

”Kesä vaihtui syksyyn ja pientä liikehdintää oli ollut koko kesän aikana. Syksy sen todisti; asiat olivat menossa vinoon. Kouluun ajaessa ne samat tytöt, joiden kanssa olin viettänyt koko lapsuuteni samassa päivähoidossa, samoissa kerhoissa, samoissa ystäväporukoissa kysyivät miten tuo kouluun kurvaaminen sujui. Vasta myöhemmin minulle selvisi, mitä tuo kurva tarkoitti. Ihmettelin vain, miten joku halusi nähdä vaivaa niin paljon, että jaksoi sanakirjasta kaivaa uusia haukkumasanoja. Oli minulla edelleen ystäviä, kunhan vähennettiin koulussa yhdessä oloa, jotta kenellekään ei tulisi vaikeaa. Ymmärsin hyvin, sillä kuka nyt haluaisi samallaisia pelkotiloja. Esimerkkinä tästä oli erään ystäväni saadessa lahjaksi koira. Kävimme kimpassa lenkeillä, mutta piti varoa reittejä, jotta hänen kutsunsa luokan bileisiin ei peruuntuisi. Minulle ei tietenkään kutsua tullut ja toisaalta, tiesin etten lupaa olisi saanut kuitenkaan. Minun tuli olla pikkuisen vanhempi, niin äiti oli sanonut”.

Kuva: Rea Haverinen twitter-sivusto

Jos lapsille annettaisiin muutamaksi päiväksi ikkuna tulevaisuuteen, moni asia olisi toisin. Kun nyt myöhemmin mietin kaikkea tätä, pystyn ymmärtämään lasten ratkaisuja paljon paremmin. Eron kynnyksellä olevia lapsia, epävarmoja omasta identiteetistään ja kysymyksiä siitä, kuka on ja minne on menossa. Kun elämä on täynnä särkyneitä unelmia ja vaikeita ihmissuhteita, on tuloksena epätieto myös omasta tekemisestä.  Jos kotona kiusataan, siirtyy kiusaaminen myös kouluun. Olenko paha ihminen, jos sanon, että rakastettu ja huomiota saava lapsi ei kiusaa vaan oppii empatiaa?

”Odotin että vuotta vanhemmat lähtisivät yläasteelle ja elämä helpottuisi. Vuosi oli mennyt ja muutosta ei ollut tapahtunut. Koulussa oli helpompaa, sillä meillä oli hyvä yhteishenki samanikäisten keskuudessa. Onneksi. Asiat aukesivat kun kenenkään ei ollut pakko esittää ilkeää. Yläasteella käydyt saksan tunnit olivat taasen myrkkyä. Huomasin yhä useammin miettiväni, että minut varmaan tapetaan jos tuonne menen yläasteelle. Kaupassa käydessäni äitini tai mummin kanssa minua odotettiin jäävän yksin. Kun äiti punnitsi banaaneja, kävi joku tytöistä huorittelemassa minua kärryillä. Minä olin hiljaa. Olin sen ainoan kerran menettänyt malttini, kun minut kampitettiin jäisellä pihalla aina uudestaan noustessani ylös. Saatoin jopa kirota. En kiroillut lapsena. Minun turvapaikkani on aina ollut koti, enkä halunnut tehdä asioita, joista vanhemilleni tulisi paha mieli, sillä he halusivat vain minun parastani. Kun en enää noussut ylös, työharjoittelussa ollut veljeni näki ja murahti. Kyseinen henkilö sai jälki-istuntoa, ja homma jatkui seuraavana päivänä samalla radalla. ”

Isollakin nenällä on voinut saada todella laadukkaita ystäviä. Kuva viimeisistä nuorten MM-kilpailuista Kanadassa.

Pahinta on se pelko. Pelko siitä, mitä tänään tapahtuu, kun menen kouluun. Kysymys siitä, miksi minä en riitä tällaisena kun olen ja mitä olen tehnyt väärin saadakseni tämän kaiken. Muistan miten minua ilkuttiin isosta nenästäni ja siitä, että kehityin jo nuorena.  Kun Piksu totesi keskustan koulun pojille, että he voisivat pitää turpansa kiinni heidän huudellessa lutkaa perääni, totesi yksi pojista. ”Ja sunkin naaamasi olisi parempi kaataa rikkihappoa niin näyttäisit paremmalta”. Paras ystäväni sai minun puolustamisesta lokaa vaan itselleen. Hänellä oli akne nuorena. Elämässäni iso valo tuli urheilun piiristä tulleista ystävistä. Haittapuolena oli se, että näiden huorittelujuttujen perusteella alkoivat vanhemmat puhua, miten minulla 12-vuotiaalla tytöllä oli vanhempia poikaystäviä Porissa. Äidilleni ihan soitettiin asiasta. Totesin kyseessä olevan Jussin, äitini ystävän Jarin poika, ja kyseessä ei ollut todellakaan poikaystävä vaan ystävä, joka oli minua tasan viikon vanhempi.

”Yksi koulukiusaamisen muoto on yksinäisyys. Todella moni lapsi ja nuori kokee yksinäisyyttä. Heillä ei ole yhtään kaveria, ja se on erittäin jälkiä jättävää: yksinäisyys on murskaavaa pienelle lapselle ja nuorelle”, opetus- ja kulttuuriministeri Sanni-Grahn-Laasonen evästää asettamaansa työryhmää. Miettiessäni tätä tekstiä on hauska todeta, että onneksi en elä nyt ala-astevuosiani. Kotiin pääsi karkuun kaikkea kamalaa, ja internet löytyi ainoastaan kirjastosta. Kännyköillä ei voinut lähettää kuin tekstiviestejä eikä pre-paidia tunnettu. Miettikää kuinka usein itse avaatte facebookin päivässä tai selaatte Instagramia. Miettikää, että joka kerta joutuisitte miettimään, mitäköhän kamalaa sieltä tänään löytyy. Onkohan minusta taas levitelty muokattuja kuvia tai kuka halveksii minua tällä kertaa? Aikuiselle ihmiselle tämä on rasittavaa. 15-vuotiaan näkökulmasta tämä on maailman loppu.

Pettymyksiä ja onnistumisia. Elämä koostuu niistä ja vaikeaa on aina nousta uuteen aamuun ja hetkeen. Omilla päätöksillämme voimme vaikuttaa siihen, millainen ympärillämme oleva maailma on.

”Oli toukokuun viimeisiä viikkoja ja viimeisiä ala-astehetkiä. Olin ollut torstain yleisurheilureeneissä ja lähdössä kohti kotiin rullaluistimilla. Kirjoitukset olivat onneksi jääneet hallin taakse, mutta nyt nuo kaksi suurinta huutelijaa olivat päättäneet sutata myös yleisurheilukentän ilmoitustaulun. Pyysin lopettamaan. Minullakin piti olla paikkoja, joissa olla rauhassa. He nauroivat. Kun toinen poika otti kiven raaputtaakseen puuseinään tarinoitaan, käskin hänen lopettaa ja yritin ulos kentältä. Toinen pojista seisoi oven edessä eikä päästänyt minua pois pyöröportista. Työnsin hänet pois tieltäni, jotta pääsisin ulos. Samassa takaraivooni kopsahti se nyrkin kokoinen kivi, jolla toinen oli kirjoitellut runojaan seinälle. Luistelin paniikissa pois ja pysähdyin lähelle kotiini istumaan ja miettimään. Päästä valui verta. Oli aika kertoa kotona, millaiset viimeiset kaksi vuotta ovat olleet. Muistan sen hetken kun äitini halasi ja kysyi, vieläkö haluan mennä Poriin yläasteelle ja sanoin että kyllä. Elämäni alkoi uudelleen”

Helsingin Sanomissa 17.11.2016 kansanedustaja Tiina Elovaaran (ps) tekemä lakialoiteen kerrotaan etenevän sivistysvaliokuntaan. Elovaara keräsi yli sata nimeä aloitteeseensa, jossa ehdotetaan perusopetuslain muutosta niin, että kiusaajan voisi pakottaa siirtymään toiseen kouluun. Vaikka aloite on oikea, olen OAJn kanssa samoillla linjoilla. Kiusatuille elämä on usein häpeällistä ja pelottavaa. Minulla on mennyt 16-vuotta sanoa ääneen se, että olen koulukiusattu. Mutta vanhempieni päätös maksaa minun kouluni siirtyminen toi paljon hyvää. Se sama Jussi tutustutti minut Satuun, Katriin ja Mariaan, jotka ovat edelleen osa elämääni. He opettivat minut pitämään puoliani ja olemaan sellainen kuin halusin olla. Olin kahdessa vuodessa muuttunut ujoksi ja änkyttäväksi pelkuriksi, mutta en ikinä unohda rinnakkaisluokan Eevan sanoja: kuule Anni, jos et sinä pidä puoliasi ei kukaan muu niin tee. Se on totta. Jos olisin ollut vähemmän kiltti ja ajatellut vain itseäni olisin selvinnyt pienemmällä.

Kun jaksaa uskoa ihmisten hyvyyteen, voi ilahtua useasti positiivisesti. Negatiivisuudella ei saa kuin aikaiseksi kuin huonoa mieltä. Kuvassa kilpasisko, ystävä, Meri Ilmarinen

Toisaalta muuttaisinko mitään? Jyvät erottuivat akanoista, opin kestämään kritiikkiä ja minusta kasvoi vahvempi. Minä sain mahdollisuuden uuteen alkuun ja olin onnekas saadessani tukea heti ensimmäisitä päivistä. Tänä päivänäkin olen katkera siitä, että minulta varastettiin monta onnellista vuotta lapsuudesta, ja siitä etten ollut riittävän rohkea puuttumaan tähän. Mutta opettaisinko omille lapsilleni nyt puolustamaan ja vastaamaan väkivaltaan väkivallalla? En opettaisi. Olen edelleen kiltti ja elän empatian kautta. Edelleen joka vuosi petyn ihmisiin ja joudun toteamaan kiltteyden tulleen hyväksikäytetyksi. Kuitenkin vastavuoroisesti elämässäni on sisältöä, jota näiltä kyynerpäät edellä jyllääviltä puuttuu. Minulla on rakkautta, onnea, iloa. Minulla on ystäviä, jotka kääntävät oman poskensa, etteivät kaikki iskut kohdistuisi minuun. Olen Suomen rikkain nainen omistaessani tällaisen tukiverkon ja kiitollinen siitä, että selvisin. Kaikille ei käy yhtä hyvin.

Jos katsoisimme hetken ympärillemme ja jaksaisimme puuttua vääryyksiin, antaisimme signaalin siitä, ettei tönimällä etene elämässä. Jos hiljaa hyväksymme öykkäröinnin, olemme osaltamme muodostamassa yhteiskuntaa, jossa joidenkin mieliteoilla määrätään koko Suomen suunta. Jos emme saa koulukiusaamista kuriin ilman järjestyssääntöjä ja lakeja, miten luulemme ratkaisevamme ongelman muista väkivaltaisuuksissa tai ratkaisevamme syrjäytymisen?  Minä en tiedä muuta keinoa, kun toimia esimerkkinä.

Suomen täyttäessä 99-vuotta toivotan kaikille hyvää itsenäisyyspäivää! Nouskaamme jatkossakin ongelmista ylös ja rakentakaamme kestävä ja turvallinen ympäristö lapsille, myös tulevaisuudessa.

xoxo

Anni

Hyvinvointia elämään

Ruisleipä on tällä hetkellä pahinta välipalaa, jota median mukaan voi syödä. Nautin välipalani kuitenkin hyvin mielin.

Ruisleipä on tällä hetkellä pahinta välipalaa, jota median mukaan voi syödä. Nautin välipalani kuitenkin hyvin mielin.

Kun syksyn bodikisat on saatu alta pois ja keskustelu lajin terveyshaitoista on hälvennyt, on aika keskittyä yleiseen eli aivan tavalliseen ihmiseen.

Terveys ja liikunta ovat nousseet Suomessa uuteen trendiasemaan. Televisio on pullollaan laihdutuskilpailuja, -ohjelmia ja -tavoitteita ”täydellisestä bikinivartalosta.” Vaikka urheilullisuuden lisääntyminen väestössä on hienoa, on lieveilmiönä tuloerojen tavoin syvenevä terveyskuilu.

Sana dieetti on kokenut inflaation

Virallisesti dieetillä tarkoitetaan ruokavaliota. Meillä jokaisella on siis oma dieettimme eli tavat miten syömme. Dieetti ei tarkoita laihduttamista eikä automaattisesti saisi kuulostaa korvaan ahdistavalta ja pahalta. Dieetti on sanana vastaava unirytmin kanssa. Toisilla meistä unirytmi on selkämpi ja toimivampi, mutta kaikilla meillä on aika, jolloin nukumme.

Lautasmalli 1

Lautasmalli 1

Lautasmalli 2

Lautasmalli 2

 

Kuvassa on esitettynä kaksi erilaista lautasmallia, jotka saattavat kuulua ihmisen ruokavalioon eli dieetiin. Sanomattakin on siis selvää, että ruokavalioita on erilaisia. Toiset niistä ovat terveyttä edistäviä ja toiset taas ei.  Mikä sitten määrittää terveellisen ruokavalion? Salaattien määrä? Kalorit? Lihan alkuperä?

Terveys koostuu monesta tekijästä ja on osana elämänlaadun rakentumista

WHO:n mukaan elämänlaatu-käsite tarkoittaa yksilön käsitystä omasta elämäntilanteestaan suhteessa omiin päämääriin, tavoitteisiin ja odotuksiin oman kulttuurin ja arvomaailman määrittelemässä viitekehyksessä. Siihen sisältyy sekä sosiaalisia, psyykkisiä että fyysisiä ominaisuuksia ja se muodostaa pohjan terveydelle. Terveys vaikuttaa vahvasti hyvinvointiimme, joka on taas yksi inflaation kokenut sana.

Miten tämä kaikki liittyy sitten ravintoon ja ruokailuun? Määriteltäessä dieetin terveellisyyttä, tulee siinä huomioida varsinaisen painonpudotuksen lisäksi paljon muutakin. Oikeastaan usein painonpudotus on merkki terveellisesta dieetistä oikeilla rakenteilla. Jakaisin terveellisen dieetin seuraaviin kohtiin:

  • emme joudu ajattelemaan ruokavaliotamme edes päivittäin
  • tukee normaalia arkea
  • ei rajoita sosiaalista elämäämme
  • ei aiheuta pysyviä eikä väliaikaisia haittoja henkiseen eikä fyysiseen terveyteemme
  • poikkeavuudet eivät vaikuta ruokavalion toimivuuteen

Tätä miettiessä harvan painoluokkaurheilijan ruokavalio varsinkaan painonpudotuskaudella on terveellinen, kehonmuokkauslajeista puhumattakaan. Korostan edelleen, että ruokavalio eli dieetti ei tarkoita samaa kuin painonpudotus.

Kun halutaan parantaa elämänlaatua ja luopua ylimääräistä kiloista tulisi puhua elämäntapamuutoksesta, ei painonpudotuksesta. Laihdutuskuuri ei ole koskaan pysyvä ratkaisu vaan ainoastaan erityisistä syistä suoritettu pikaparannus.

Ajatellaan asia toisin. Jos lääkäri hoitaisi aina vain oireitaa eikä vaivaa, emme paranisi koskaan. Jos päänsärkyyn otetaan aina burana, eikä selvitetä päänsäryn syytä, emme loppupeleissä koskaan pääse eroon aiheuttajasta. Ylipaino on vastaava tila. Jostain syystä kehomme kerää ylimääräistä rasvaa, joten tavalliseen elämäämme tulee tulla muutos, että tätä ei tapahtuisi. Ratkaisu ei ole 700 kcal dietti, koska näin emme voi elää loppuelämäämme.

Ongelmana eivät ole ne, jotka tämän 700 kcal dieetin voivat viedä läpi, tämän jälkeen nostaa kaloreita maltillisesti ja löytää tuon terveen elämän lähtökohdat, vaan ongelmana ovat motivaatiopulassa rypevät tai sairaalloisen lihavat, joiden diagnoosina on jo verenpainetaudit ja sokeritaudit. He katsovat televisiosta painonpudotusohjelmat ja toteavat ne aivan liian vaikeaksi. Monet painonpudotusohjelmat antavat vääristyneen kuvan siitä, miten terve ruokavalio muodostetaan.

Keräsin viimeisen kahden viikon aikana listaa siitä, miten nämä ”hyvinvointiohjelmat” kehoittavat

  • Älä syö värikkäitä kasviksia, ainoastaan vihreitä
  • Välttele kasvatettua lihaa, syö vain riistaa
  • Älä syö viljatuotteita
  • Älä syö sokeria
  • Älä syö hedelmäsokeria
  • Käytä vain luomua
  • Kaikki laihtuu jos vain haluaa
  • Liiku enemmän

Leikkaukseen valmistavilla sairaaladieteillä syödään tuo 700 kcal. Sitä saa jatkaa maksimissaan 2+ 2 vkoa, jonka jälkeen kaloreita on pakko nostaa. Muuten voimme sanoa hyvästit hormonitoiminnallemme. Kuitenkin televisiossa voidaan surutta laittaa kilpailijat laihduttamaan aivan naurettavilla kalorimäärillä kuukausiksi vain siksi, että saadaan nopeasti paljon painoa alas ja saavutetaan mahdollinen palkinto.

”Suomessa 20-64-vuotiaista 56% on ylipainoisia. Tomi Kokko haluaa parantaa nämä kaikki aamuviiden kahvilla. ” – Oulun yliopiston paneelikeskustelu

Mutta eihän se olisi mediaseksikästä tehdä ohjelmaa ihmisestä, joka aloittaa liikunnan askel kerrallaan ja parantaa ruokavaliotaan pikkuhiljaa. Yleensä ensimmäinen vaihe on vaihtaa kaloreiden koostumus ja opetella syömään terveellisempään ruokaa. Kehon koostumuksen muuttaminen on pitkä prosessi, joka vaatii malttia. Varsinkin jos halutaan säilyttää tämä muutos jatkossakin.

”Eihän se ole mitään elämää, jos jokaista suupalaa pitää miettiä” 

Ei niin ja siksi on aivan turha suunnitella ruokavalio, joka tuntuu taakalta. On sääli, että tällä hetkellä itsetuntoa määrittää  se, montako tykkääjää pakarakuvilla  on instagramissa. Tämä lisää edelleen väärinymmärrystä ruokavaliosta. Totuus on, että 50-vuotiaana ei enää tarvi näyttää 20-vuotiaalta. Hyvässä kunnossa voi silti olla, vaikka keho kokisi muutoksia.

Monet painonpudotusohjeet nojaavat vain ja ainoastaan nesteiden pudotukseen. Maailmassa, jossa otamme joka päivä selfien instaan, on tullut pakottava tapa olla kuivassa kunnossa koko ajan. Nesteet koetaan pahaksi turvottajaksi, jolloin keho on turvonnut ja tehoton. Kuiva keho rasittaa aina harjoitellessa niveliä enemmän ja lisää loukkaantumis- ja ylirasituksen riskiä. Painonnostajan näkökulmasta pienessä hiilaripaineessa nostaminen on maailman paras asia, sillä keho on nopea ja terävä.  Lihaksisto toimii tuolloin hyvin. Jokainen gramma hiilihydraattia kerää nestettä. Jos olet totuttanut itsesi vähähiilihydraattiseen ruokavalioon, muutos saa aina aikaan turvotusta ja tukkoisuutta. Se ei kuitenkaan ole lopullinen tila, vaan meidän elimistömme tapa vastustaa muutosta. Kun olemme tottuneet monipuoliseen ruokavalioon eivät tankkauspäivät tai buffetti-illat vaikuta enää kehoamme turvottaen, vaan yksittäinen suurikin lipsahdus kyetään purkamaan ilman ällöttävää oloa. Monipuolinen ruokavalio tukee tätä ja monipuolinen ruokavalio on esimerkiksi tavalliset ruokasuosituksemme.

Lisäksi monien laihdutusohjeiden taustalla ovat kalliit lisäravinteet, luomuruoka, riistaruoka sekä muu erikoisruokavalio. Onkohan näiden ohjeiden laatija koskaan miettinyt, että suurimmalla osalla suomalaisista ei ole varaa syödä näin puhtaasti? Ai niin unohdin. Ruokavalioiden tekijöiden tavoite on lähtökohtaisesti elättää itsensä tällä. Silloin ei köyhien pöperöt kiinnosta. En kuitenkaan väitä, että puhdas ruoka olisi pahasta. Minä olen onnellisessa asemassa saadessani nauttia Bosgårdin lihoja ja kasvikset saan suoraan tukusta. Puhtaasti luomun syöminen ja prosessoidun ruuan välttäminen on kallista ja aikaa vievää. Tällaisen ruuan pitää tuoda paljon hyvää elämään, jotta muista menoista ja ajasta pystytään luopumaan. Minulle keho on työväline, joten siihen panostaminen on valinta, joka tuo lisää onnistuneita nostoja elämään.

Elämästä pitää nauttia. Jokaisen ihmisen tuleekin löytää kultainen keskitie sille, missä menee raja, milloin ruokailun ja urheilun lisääminen eivät enää tuo nautintoa elämään. Terveys on suuri tekijä hyvinvoinnissamme, mutta terveys koostuu myös henkisistä osuuksista. Näiden vaaliminen on aivan yhtä tärkeää, oikeastaan tärkeämpää, kuin sikspäkin tavoitteleminen.

bull_mentula

Ehkä sitten olen itsekin vain se pelkkä läski.

Urheilijoiden ruokavalio noudattaa lähes poikkeuksetta yleisiä ruokasuosituksia

Työharjoittelussa eräs iäkkäämpi naishenkilö kysyi minulta, miten sitten pysyn painoluokassani, onko se hirveän raskasta? Hänellä oli orastava aikuisiän diabetes ja verenpaineongelmia. Totesin, että ei. Kun valmistaudun kisaan, joudun syömään tarkemmin, jotta painoni laskee. Tavallisella harjoituskaudella syön aivan tavallista ruokaa. Syön normaalisti koulussa lounaan, ja mummilassa en ala valikoimaan paprikan sijaan kurkkua. Myös suurin osa muista urheilijoista syö aivan tavallistesti. Hän ihmetteli. ”Päivälehdet ja televisio tekee aina ruokavaliosta niin vaikeaa. Enhän minä halua sellaista viimeistä kahtakymmentä vuotta elämässäni”

Rahaahan näillä tehdään. Sehän on selvä. Tuskin massoja kiinnostaisi ”Annin elämänlaadun kohennus”, jossa käydään kävelylenkillä metsässä. Ei aamulla tyhjään mahaan, vaan silloin kun se sopii omaan rytmiin. Aamupalaksi juotaisiin tavallista pannukahvia ja kaurapuurokaan ei olisi luomua. Ruoka olisi sitä perinteistä suomalaista kotiruokaa jauhelihakastikkeella ja perunalla ja välillä sukulaisten syntymäpäivillä voisi kakkuakin syödä, kunhan se on pieni ja maltillinen pala.  Kamalan tylsää kun kukaan ei huuda. Oma elämäni ei kylläkään ole näin auvoista, mutta ammattiurheilijan arki harvoin on kuuluisaa wellness-elämää. Se on enemmänkin reikäverkkareita ja sateisia aerobisia.

Harva suomalaisista huippu-urheilijoista täyttää aamupalansa makalla, pähkinällä, voimajauheella, vihreillä yrteillä, mintun lehdillä ja itse poimituilla kirsikoilla. Toki monet voivat sanoa, jos näin tekisimme, tulokset olisivat suurempia. Ruokavalio on iso osa palautumista, mutta tärkein on, että syö hyvin, terveellisesti, puhtaasti ja RIITTÄVÄSTI. Liian pienet kalorit tappavat elimistön toiminnan, ei superfoodien puuttuminen. Toki painonpudotuskaudella on tärkeää käyttää vastustuskykyä lisäävät komponentit hyväksi, mutta perustaa niiden päälle ei tarvitse rakentaa.

Oma ravintovalmentajani Hanna on tehnyt jo vuosia töitä sen asian eteen, että oppisin tekemään arjessa oikeat ratkaisut ilman, että ne tuovat lisää stressiä tai pahaa oloa elämään. Terveellinen ruokavalio kuuluu osaksi arkea, ja se ei saa olla painonpudotuksellinen ratkaisu. Tällöin ravinto parantaa aidosti elämänlaatua eikä tuo siihen painetta ja ahdistusta.

Kiitos kun olet opettanut minulle edes hieman urheilijana, valmentajana ja tulevaisuudessa lääkärinä siitä, mitä on kokonaisvaltainen ravinto. Näillä eväillä (kunhan ne ottaa mukaan) jaksaa läpi tämän Oulunkin rutistuksen.

xoxo

Anni

Kaikki tutkimukset ja prosenttiluvut on nähtävillä joko THL:n ja/tai SOTKA.netin sivuilta.

Rajansa kaikella

Olen ehkä levoton, mutta rakastan muutoksia. Vaikka ne stressaavat, tuovat ne elämään aina jotain uutta. Muutokset haastavat meitä siirtymään pois mukavuusalueelta. Ne keskeyttävät arkirutiinit ja pakottavat löytämään uudet tilalle.

Huonompikin reeni kääntyy hyvästi saadessa tällaista sähköpostia. Kiitokset Raumalle!

Huonompikin reeni kääntyy hyvästi saadessa tällaista sähköpostia. Kiitokset Raumalle!

Nyt katsoessani viime kesää olisin voinut pitää muutaman kuukauden hengähdystauon. Onneksi osasin jarruttaa muissa elämän osioilla, sillä kolme viikkoa kilpailuiden jälkeen tartuin ensimmäisen kerran painonnostotankoon. Ennen sitä keskityin vain saamaan elämän järjestykseen Oulussa ja harjoittelemaan vain kuntoa ylläpitäen. Samalla huomasin sen tosiasian, että tämä tutkinto ei tule menemään läpi samalla vetelehtimisellä, mitä tapahtui TTY:llä. Ensimmäistä kertaa koen poltetta opiskella ja oppia uutta. Opiskeluiden aloittaminen ei kuitenkaan ole ollut helppoa vaan ennemminkin raskasta.

Kun ensimmäisen kerran tulin Oulusta takaisin Helsinkiin, huomasin kentällä ottaneeni lennon väärään suuntaan. Tämän kruunasi kiireessä punttikouluun ajaminen (myöhässä), koska lentoni oli myöhässä (sen jonka sitten ostin kentältä). Kotiin päästyä huomasin, että reeniohjelmat oli tekemättä ja sähköpostissa odotti kiukkusia viestejä kasa.

Pidän itseäni valmentajana, jolle valmennettavien tarpeet menevät aina edelle. Mutta tullessani tilanteeseen, jossa tunnit eivät vaan enää riittäneet pysähdyin alas ja totesin, että nyt on se elämäni suunnan muutos. Se sama muutos, jonka tein vuonna 2014 ja päätin lopettaa työt keskittyäkseni Rioon. Neljä vuotta on lyhyt aika, varsinkin jos vuoden siitä kuluttaa itseään loppuun.

Vuosi sitten Ghetto Snatchin voittoon nosti, pienen painostuksen jälkeen, Laura Liukkonen. Lauran kanssa valmennussuhde siirtyi Reippaan Petelle. Viime lauantaina Lare nosti Pohjoismaiden mestariksi.  Keskellä Suomen Mestari Anna Niemelä. Annalle löydettiin myös uusi ja mahtava valmentaja. Olen niin ylpeä näistä kirpuista :)

Vuosi sitten Ghetto Snatchin voittoon nosti, pienen painostuksen jälkeen, Laura Liukkonen. Lauran kanssa valmennussuhde siirtyi Reippaan Petelle. Viime lauantaina Lare nosti Pohjoismaiden mestariksi.
Keskellä Suomen Mestari Anna Niemelä. Annalle löydettiin myös uusi ja mahtava valmentaja. Olen niin ylpeä näistä kirpuista :)

Hyvän valmentajan ominaisuuksiin kuuluu myös omien voimavarojen tiedostaminen. Omassa ryhmässäni on aivan mahtavia nostajia, joista iso osa on vielä oman tiensä alkupäässä. Tästä syystä sinä tiistai/torstaivälisenä yönä kävin yksitellen läpi kaikki työt, tulevat opinnot, painonnostokilpailut sekä tärkeimmän – oman perheen ja läheisten vaatiman ajan. Summasin elämäni pakettiin ja totesin, että jostain pitää karsia. Se on ollut myös managerini keskeisiä neuvoja, että urheilijan tulee olla myös itsekäs. Oma aikani on aikaa omaan voimavarapankkiin, joka tulee olla ääriään myöten täynnä, jos aion olla vuonna 2020 kunnossa.

Oulu on ollut virkistys syksyssä. Kaunis kaupunki uusine ystävineen ovat tuoneet paljon energiaa harjoitteluun ja opiskeluun.

Oulu on ollut virkistys syksyssä. Kaunis kaupunki uusine ystävineen ovat tuoneet paljon energiaa harjoitteluun ja opiskeluun.

Haluan kyetä antamaan valmennettavilleni 100% sitoutumista, ja koska sitä en ole kyennyt enää tekemään päätin tehdä pisteen kiireelle. Olen vähentänyt yksityisvalmennukset puolella enkä tule ottamaan lisää valmennettavia, kuin jo olemassa olevien tilalle. Ryhmän koko on noin 5-8 henkeä. Lisäksi punttikoulujen lukumäärä tulee putoamaan ja vastuuta punttikouluista siirrän jatkossa enemmän seuralle, voimaurheilijoiden tuki RY:lle ja Oulun suuntaan. Tämä tarkoittaa siis esimerkiksi Crossfit 8000 vastuuryhmän jakaantumista itseni lisäksi Mikalle. Crossfit 8000 painonnostotunteihin pääsette tutustumaan TÄSTÄ linkistä. Crossfit 8000 ohjelmoinnista tulee vastaamaan jatkossa siis painonnostoliiton ja Helsingin Herakleen päävalmentaja Mika Tiainen yhdessä minun kanssani, päävastuu siirtyy Mikalle, ja tulen itse olemaan vain yksi valmentajista.

Ensi keväänä Helsingissä tulee olemaan vain yksi punttikoulu. Crossfit Herttoniemessä jatkuu 5.2. tututtuun tapaan reenit. Sunnuntaipäivä on minulle paras, ja pääsen itse paikalle helpoiten. Herttoniemen punttikoulut ovat kello 16:00 ja mukaan otetaan 10 nopeinta. Ilmoittautuminen tapahtuu sähköpostiini. Lisätietoja punttiksesta kalenterissani.

Urheilija on terveesti itsekäs.

Urheilijan elämässä on kyse tasapainosta ajankäytön kanssa. Tukijoita tulee olla ja yhteistyökumppaneita tulee yrittää kerätä. Kuitenkin ilman että vaatimukset ylittävät jaksamiskynnyksen. Kun päivä alkaa tunnin lenkillä ja aamureenillä, jatkuu toisen aamupalan jälkeen opiskellessa, josta on aika lipua kohti illan harjoittelua, ovat päivät pitkiä. Älkää kuvitelko väärin, rakastan pitkiä päiviä ja toimintaa. En ole ikinä viihtynyt paikallani vaan jo ala-asteiässä päivät täyttyivät harrastuksista. Kuitenkin Mikan sanoin: ”en ole enää kahdeksantoista”

Ouluun viemiseksi hieman jeesiä kiireisiin päiviin. Kiitos SKIP!

Ouluun viemiseksi hieman jeesiä kiireisiin päiviin. Kiitos SKIP!

Yle Urheilu julkaisi tänään tutkimuksen  urheilijoiden tukijärjestelmästä tai oikeastaan sen olemattomuudesta. Esimerkiksi Milko Tokola ja Oskari Mörö avasivat omaa taustaansa, jonka takana on sama lähtökohta, vanhempien tuki. On äärettömän puuduttavaa soittaa 28-vuotiaana omille vanhemmille sanoakseen toiveen jatkaa uraa vielä Tokioon ja sen mahdollistamiseksi töistä on pakko luopua ja vähentää, sillä täyspäiväinen opiskelu, täyspäiväinen urheilu ja täysipäiväinen työ eivät ole toimiva yhtälö.  Onneksi langanpäässä on maailman paras äiti ja isä, joiden kanssa on helppoa keskustella ja miettiä ratkaisuja.

Elämä on ohi menevää, ja omalla ajallamme meidän tulee pyrkiä toteuttamaan niitä asioita, jotka tekevät meidän onnelliseksi. 

Syyskuussa kaksi erittäin tärkeää ihmistä sanoivat toisilleen Tahdon. Olen missannut liian monet häät viime vuosina kiireen vuoksi. Niin ei tule enää käymään. Pauliina jatkaa edelleen minun valmennuksessani.

Syyskuussa kaksi minulle erittäin tärkeää ihmistä sanoivat toisilleen Tahdon. Olen jättänyt liian monet häät  välistä viime vuosina kiireen vuoksi. Niin ei tule enää käymään. Pauliina jatkaa edelleen minun valmennuksessani.

Sanon jo nyt, että seuraava kirjoitukseni tulee käsittelemään yleistä hyvinvointia ja sosiaalista taustaa siellä takana liittyen nykyisestä uravalinnastani. Mutta se liittyy siihen, mikä teki päätöksestäni helpon.

Olin työharjoittelussa eräässä pohjoisen terveysasemalla, jossa tapasin erilaisia ihmisiä eri elämän tilanteissa. Moni ihminen oli yksin ja kiireisten läheisten ympäröimänä. Moni sairas tuli hoitoon autolla, koska ei ollut ketään kenelle soittaa. Koskettavinta oli kuitenkin ikäihmisten ryhmäfysioterapiassa se ilo ja onni, joka heillä siitä kohtaamisesta jäi. Kysymykset keppijumpasta ja toivosta, että he oppisivat uutta saivat miettimään omaa suhdettani läheisiini (toki myös kokonaiskuvaa, josta siis seuraava blogini kertoo).

Minä olen nyt onnellinen vaikka olo tuntuu tyhjälle. Päätoimisesta valmentamisesta luopuminen on raskas päätös, sillä olen aina rakastanut työtäni ja ihmisten kanssa olemista. Kuitenkin olen pitkästä aikaa onnellinen. Voisiko olla niin, että kykenen aloittamaan uudestaan kutomisen ja saanko sittenkin katsottua Greyn Anatomiat telkkarista?

Luopuminen on vaikeaa, mutta tietyissä tilanteissa se on pakollista. Jos minulla ei ole aikaa itselleni eikä läheisilleni, en voi sitä myöskään jakaa ympäriinsä muille. En halua enää olle keskinkertainen ystävä, välinpitämätön tytär, lapsenlapsi joka muistaa kortilla, mutta ei koskaan käy kylässä. En halua olla enää nainen, joka käy kotona kerran kuussa ja senkin ajan nukun. Minulla on mennyt vuosi, että näin parhaan ystäväni uuden rakennetun kodin. En ole enää lapsi enkä kesken. En tarvitse lisää sisältöä elämääni vaan on aika alkaa huolehtia siitä, mitä siinä jo on.  Jos yritän kurottaa aina kuuhun, en huomaa tähtiä ympärilläni.

Rajansa kaikella, ja niin myös omalla jaksamisellani. Rajansa kaikella kuten omien läheisten pinnalla. Nyt on aika aloittaa rajojen etsimisen sijaan hetkeksi välirauha, ja rauhottaa elämä.

xoxo

Anni

Kohti seuraavia kilpailuja.

Kohti seuraavia kilpailuja.

Painonnosto ja pattireidet

Vanhan voimistelijan, Saara Leskisen, instagramkuvan innoittamana aloin miettiä syytä siihen, miksi omat jalkani ovat kasvaneet siirryttyäni voimanostosta painonnostoon ja miksi ylipäätään painonnostajien jalat ovat urheilumaailman kummastus voima-arvoiltaan.

  Ja siitä sitten innostuin lataamaan oman vastineeni Saaralle :) 

 

Painonnoston EM-kilpailut ja Aasian kilpailut saivat jälleen SoMe:ssa tilaa. Nostajien hurjia urotöitä näyteltiin instagramissa ja varsinkin voimaliikkeiden kuvaamisen suosio on ollut nousussa.

 

Tein nopean vertailun:

 

Voimanoston EM-kilpailuissa Euroopan ennätys tehtiin 148 kilolla painoluokkaan 53 kiloa. Hallitseva painonnoston Euroopan mestari kyykkäsi reenihallissa viikkoa myöhemmin 150 kiloa takaa vain kaksi päivää ennen omaa koitostaa. Varmistajia ei tarvittu, eikä liioin vyötä.

Videolla 175 kilon takakyykky samaiselta Cristina Iovulta. 57 kiloisissa voimanostossa kultaa nostettiin takakyykyssä 137,5 kilolla. Mainittakoon että maailman ennätys on kovempi 172,5 kiloa venäläisen pitkän voimanostouran tehneen Inna Filimonovan nimissä. Boyanka Kostova kyykkää alla olevalla videolla edestä 180 kiloa. Hän nostaa 58 kiloisissa. Takakyykystä häneltä löytyy kevyt 200 kakkonen.

Mart Seim säestää 400 kilon takakyykyllään ilman vyötä ja lämppäreitä. Martin penkkituloksesta en tiedä, mutta lienee yli 200 kilon sekin, sillä hän on penkannut kapealta 200 kilolla sarjaa. Artem Okulovilta, hallitseva 85kiloisten maailmanmestari tykittää videolla 180 kilon penkin.

 

 

Жим лежа 180 кг. )) нормально ))

 

Video, jonka Artem (@okulllov) julkaisi

Maastavedossa painonnostajat jäävät, mikäli on internetin videoihin uskominen, mutta painonnostajat eivät harjoittele maastavetoa nostaakseen maasta paljon, vaan kehittääkseen tempauksen ja työnnön vetoa. Tosiaalta suomalaiset Miika Antti-Roiko (+300kg maastaveto ) ja Milko Tokola (270kg) ovat kovia vetäjiä ja Meri Ilmarinen veti juuri maasta 180kiloa – TEMPAUSOTTEELLA (74kg)

Vertailu maailman tasolla on haastavampaa, sillä useat ulkomaalaiset eivät lataa edes parhaita nostojaan julkisuuteen ja totuus on, että huhupuheita ei pidä uskoa. Suomalaisittain taasen  vertailu on helppoa.

 

Painonnostajat häviävät voimanostajille 100-0 penkkipunnerruksessa. Suomessa on maailman kovimmat punnertajat. Sami Pullinen, Hanna Rantala, Fredrik Smulter ja monet muut tekevät kovaa jälkeä voimanostossa penkin osalta. Penkissä tuo kisojen tuoma stoppi teettää sen, että painonnostajat eivät ole kovin kummoisia tässä lajissa. Rinnan vahvistaminen olisi siis edessä jos mielisi voimanostotyylisen penkin kehittyvän ja se on usein lihasryhmä, joka painonnostossa jää vähäisimmälle huomiolle.

 

Miksi painonnostajat ovat sitten jaloistaan muita vahvempia?

 

Fredrik Smulter harjoittelee penkkiä joka päivä. Siksi hän on maailman kovin penkkipunnertaja. Fredi on tehnyt vuosia peruskuntoa ja työtä alle, jotta hänen kroppansa kestäisi kovan penkkireenin. Muistan puhelinkeskustelun Fredin kanssa, kun hän mietti miten ihmiset nauraisivat keihäänheittäjiä, jos he heittäisivät vain kerran viikossa. Miksi penkkipunnertaja siis ei penkkaa usein ja fiksusti?

 

Painonnostajat kyykkäävät joka  päivä. Nyt emme puhu siis jalkakyykkyharjoituksista vaan painonnostajat käyvät joka nostolla kyykyssä (pois lukien raakanostot). Yhdessä harjoituksissa voi tulla satoja jopa tuhansia kyykkyjä, saa lihas erilaista hermotusta. Painonnostajat reenaavat lajiliikkeillä lihaksesta nopeutta irti. He kiusaavat nopeita lihassoluja hypyillä, heitoilla, spurtein ja lajinostoin. Tämän lisäksi he reenaavat voimaa. Tasapainon kehittyessä lajinostoilla on keho valmis työskentelemään monipuolisesti. Lihaksessa ovat hereillä sekä hitaat että nopeat lihassolut.

 

Painonnostajat joutuvat liikkumaan muutenkin paljon. Kilpailuissa saattaa maksiminostojen välissä olla vain 2 minuuttia. Tällöin myös peruskunnon pitää olla hyvä, jotta palautuminen olisi edes teoriassa mahdollista. Mietikää, jos voimanostossa kahden takakyykyn välillä olisikin vain 4 minuuttia. Siinä saattaisi tulla monelle nostajalle noutaja.

 

Useat painonnostajat kykenevät harjoittelemaan paljon. Syy on yksinkertaisesti se, että painonnostajat ovat yleensä paremmassa kunnossa peruskunnoltaan kuin voimanostajat. Harjoitusten intensiteetti on eril.ainen ja nopeaan palautumiseen panostetaan. Tähän väliin nostaisin esille kuitenkin Johanna Kankuksen, joka juoksee edelleen. Ehkä Johanna onkin siksi kehittynyt tasaiseen, kykenee harjoittelemaan useamman kerran päivässä. Johannan taustajoukoissa vaikuttaa painonnostovalmentaja. Eikä pidä unohtaa Mervi Rantamäkeä, jonka hurja hiihtokunto herätti aina ihastusta itsessäni

 

Tästä päästään mukavasti siihen totuuteen, että voimanostossa ei tulla enää pärjäämään pelkällä puuhastelulla.  Taso nousee maailmalla myös voimanostossa. Crossfitin mukanaan tuomat uudet kasvot, nuorten voimanostajien tullessa aikuisikään on voimanostossa kasvamassa uudenlainen sukupolvi: urheilijat. Se luo mahdollisuuden nähdä voimanosto varteenotettavana vaihtoehtona olympiaurheiluun. Klassinen nostaminen on tuonut siis paljon hyvää lajille tuoden uusia kilpailuja ja kilpailut lähemmäksi tavallista tallaajaa.

 

Voimanostajat ovat urheilijoita, jotka eivät ole enää möhömahaisia laiskanläskejä lauantaikaljottelijoita, vaan ovat teräksisiä atleetteja, jotka hyppäävät pitkälle, juoksevat kovaa ja nostavat paljon.

 

Suurin suosikkini tässä on ehdottomasti Antti Savolainen. Antti on ehdottomasti tämän hetken kovin miesvoimanostaja, juoksee 100m vieläkin reilusti alle 12 sekunnin, hyppää yli 6 metriä pituutta ja yli 3 metriä vauhditonta (66 kiloinen 160 senttinen nostaja).

 

Tällaisia esimerkkejä suomalainen voimaurheilu tarvitsee.Urheilijoillamme pitää löytyä halua kokeilla uutta ja kehittyä joka osa-alueella, sillä nostaja on yhtä vahva kuin hänen heikoin kohtansa. Omani oli keskivartalo. Kahden vuoden pelkällä painonnostoharjoittelulla (sisältäen ne yleisfyysiset) paransin oman maastaveto ennätykseni 180 kilosta 200 kiloon. Ei siinä tarvittu ketjuja ja kumeja, ei pukkivetoja ja julleja. Kehityin urheilijana. Minusta tuli nopeampi, liikkuvampi ja vahvempi. Siihen ei ole oikotietä. Se vaatii työtä.

 

Onnea Antille EM-kullasta!

 

Anni

Kuka katsoisi kristallipalloon?

Mainostus:

kesakuntomainos_instagram

Toteutamme ravintovalmentajani Hanna Rantalan (kuvassa) kanssa huhtikuun ajan ruoka- ja reenivalmennusta hintaan 100 € / 8 viikkoa. Harjoitusohjelma sisältää yhden konsultaation puolessa välissä, vapaavalintaisen harjoitusohjelmatyypin sekä ruokaohjelman sinun tarpeillesi (laihdutus, lihasmassa, terveelliset elämäntavat). Jos kiinnostuit laita viestiä joko minulle tai Hannalle.

Valmentaminen on vaikeaa. Varsinkin silloin kun asiat eivät mene, kuten on suunniteltu. On vaikea asennoitua omien valmennettavien epäonnistumiseen siten, että olen tehnyt parhaani, jos en olekaan? Mitä jos olen omilla valinnoillani pilannut toisen valmistautumisen. Vastuu urheilijan onnistumisesta on kuitenkin myös valmentajalla, mutta ei kokonaan.

Urheilijan tulee oppia tuntemaan itseään. Valmentajan tehtävänä on auttaa tätä prosessia ja kartoittaa urheilijan kanssa yhdessä jaksamista. Työ, opiskelu ja elämän murheet kuluttavat meitä. Silloin pitää osata pysähtyä ja priorisoida. Priorisointi onkin ollut eräs tärkeimmistä asioista, joita olen käynyt läpi viime aikoina. En voi olla maailman paras valmentaja, pitää asuntoa pölyttömänä, opiskella valmentajan ammattitukintoa, reenata täysillä, laihduttaa ja vetää kymmentä punttikoulua kerralla. Silloin joku asia kärsii. Jotta välttäisin menettämästä otettani tulee minun antaa ykkösprioriteetti sille asialle, jota ilman olen onneton ja joka vaikuttaa eniten minuun.  Minun ykkösprioriteettini on painonnosto ja EM-kilpailut. Muut asiat menevät sitten sen perään. Olen myös päättänyt tehdä muutoksen ja panostaa töihin jälleen syksyllä.

Päätös siitä, että en yritä perfektionistina toteuttaa kaikkea nyt täydellisesti on antanut minulle tilaa hengittää. Olen oppinut paljon itsestäni, mutta ongelmilta en ole välttynyt. Oman nostajani kohdatessa vaikeuksia, on hän minua säästääkseen pyrkinyt selviämään yksin. Koin suunnatonta surua siitä, että en ole kyennyt häntä auttamaan. Onneksi kilpailuihin on vielä aikaa ja yhdessä saimme selvitettyä monia asioita urheilusta ja sen tuomista haasteista.

Painonnostossa on kyse pitkästä työstä. Oikeastaan monessa elämämme tavoitteista on kyse pitkästä työstä. Se työ on tehty viimeisten kuukausien tai jopa vuosien aikana. Silloin yksittäisillä epäonnistumisilla tai vaikka epäonnistuneella viikolla ei ole harjoitteluun tai tavoitteeseen varsinaista vaikutusta. Mutta se, joka tuhoaa meidän työmme, on meidän omat ajatuksemme.

Aivojen käyttö, toisin sanoen ajatustyö, luovatyö tai mikä tahansa luova tai pohdintaa vaativa tekeminen kuluttaa hermotusta. Oli kyseessä sitten työ, harjoittelu, perhehuolet, rahastressi vievät ne kaikki osan autonomisesta hermostosta, joka taasen kuluttaa hermostokäskyjämme myös tahdonalaiselta osalta. Toisaalta painonnoston ykkösharjoitteissa emme voi toteuttaa nostoja enää käskyinä, sillä ykkösharjoite on lihasmuistissa oleva refleksiivinen toiminto.

Lisäksi muistijäljet jättävät jäljen kehoomme. Jos koko päivän toitotamme itsellemme meidän olevan heikkoja, kisojen menevän mönkään, stressin tappavan reenin, olemme epäonnistuneet jo ennen harjoitusta.  Olemme valmistaneet kehoamme pettymään vaikka meidän pitäisi valmistaa kehomme onnistumaan.

Kilpailuissa on kyse onnistumisesta. Siellä ei ratkaise epäonnistuneet harjoitukset tai työstressi. Kilpailuissa ei rahahuolet kiinnosta ketään, ei edes meitä itseämme. Siitä syystä kilpailuissa tuloksemme on muissa käsissä. Siellä niitetään sato ja katsotaan työn tulos. Siksi viimeisten viikkojen harjoitteista tulisi nauttia. Niillä varmistetaan tankotuntuma ja liikeradat. Viimeisillä viikoilla ei haeta kuuta taivaalta, vaan se työ on silloin jo tehty.

Älä vihaa epäonnistumista tai odota sitä. Epäonnistunut nosto on nosto nostojen joukossa. 

Pelko siitä, että tästä ei tulekaan mitään saa meidät epäröimään. Sillon heittäytyminen ja tilanteessa lutviutuminen katoaa. Tämä pätee myös elämään. Jos yritämme suunnitella kaiken tekemisemme viimeisen päälle, teemme varasuunnitelmalle varasuunnitelman ja pyrimme pelaamaan varman päälle ja minimoiden riskit, voi korttitalo kaatua yllättävien käänteiden kohdatessa. Elämään tulee luottaa vaikka se voisikin tuntua haasteelliselta. Emme voi pelastaa kaikkea, emme voi suunnitella kaikkea, joten joskus on hyvä hengittää tätä hetkeä ja unohtaa se seuraavan vuoden tavoitelista. Tavoitteita on hyvä olla olemassa, mutta ne ovat vain ohjenuora. Se oikea elämä löytyy muualta, se löytyy tästä hetkestä.

Hyvää alkanutta kevättä

Anni