Hyvinvointi

now browsing by category

 

Rohkeus

Muutamia viikkoja sitten sain sähköpostiini kysymyksen, mistä löytää rohkeutta nostaa rennosti, tehdä hyviä suorituksia ja pudottaa itsensä tangon alle ilman, että tarvitse pelätä tangon tulevan niskaan. Viikonloppuna kohtasin omat pelkoni ja pitkästä aikaa en saanut niitä selätettyä. Pelot eivät minua hetkauta, mutta se, etten hallitse niitä saa aina miettimään asioita ja puntaroimaan elämääni.

Pelko on osa elämää

 

Jokainen meistä on pelännyt, jokaisella meistä on pahimmat pelkomme ja se kuuluu osaan ihmisen elämään. On siis aivan turha yrittää asettaa pelkoja taka-alalle, vaan niitä pitää käsitellä ja oppia elämään niiden kanssa. Elämämme aikana pelkomme muuttuvat, muodostavat uusia konteksteja, katoavat ja voivat palata uudelleen. Kaikki me muistamme, miten rohkeasti kokeilimme uusia temppuja rinteessä 15-vuotiaana. Nyt kun joku käskisi minun laskea laudalla parkista, nauraisin. Ei minusta olisi siihen. Tai olisi, mutta se vaatisi tuhansia laskuja ja tottumista siihen, että sattuu. Tulemme mukavuuden haluisemmaksi, emmekä siedä kipua samalla tavalla. Tai siedämme painetta, stressiä ja henkistä kuormaa paremmin, mutta fyysinen kuorma saa meidät luovuttamaan.

Iän karttuessa kylmä vesi on eräs inhokeistani. Kuvassa näytän suurta rohkeutta lokakuun Herttoniemen hiekkarannoilla. Kuva Petri Mast

Elän itse jatkuvassa yhteistyössä pelkojeni kanssa, koska kärsin uniongelmista. Näen siis painajaisia usein ja hallusinoin unissani. Saan siis kauhukohtauksia. Viimeisimmät muutokset ovat tulleet Unkilinikan ja Vilho Aholan puolelta, jotka koittavat nyt löytää tapaa saada nuo kauhukohtaukset loppumaan. Näen ihmisiä asunnossa, herään siihen että asunnossani on vieras ihminen. Olen unessa, mutta tiedostan ympäristöni. Kun tällaisia öitä on neljä peräkkäin, on elimistöni aivan loppu,; olen paennut joka yö henkeni edestä. Oulussa heräsin terassilta. Onneksi jätin oven auki.

Jos yritämme työntää pelkomme taka-alalle ne vainoavat meitä. Kun pysähdymme aloilleen, iskee kaikki ne vaietut tunteet, myös pelot eteemme. Siksi on tärkeämpää käsitellä tunteet rauhassa niiden tullessa eteen. Emme ole enää lapsia. Emme voi pelästyä ja mennä sängyn alle piiloon. Rohkeus on sitä että uskaltaa hengittää hetken, tiedostaa oman jaksamisen rajallisuuden ja pyytää apua, jos yksin ei kykene selättämään pelkojaan. Pelot eivät tee heikoksi, vaan se että lamaannumme, pelästymme ja yritämme olla, ettemme olisi koskaan pelänneet. Minä pelkään, mutta olen päättänyt kohdata pelkoni, enkä jättää niitä taka-alalle. Vain niin kykenen olemaan riittävän rohkea elämässä.

Uskalla onnistua

 

Pelkään menetyksiä, riitoja ja sitä, että en onnistukaan lavalla. Välillä ennen kisoja kykenen tuntemaan sen, etten haluakaan nostaa. Mitä jos epäonnistun? Heikkoina hetkinä mietin, miten taas kaikki nauravat, että kyllä se tiedettiin. Ei minusta ole onnistumaan. Mutta mitä sitten? Jokainen nostettu kilo on minun nostamaa, ja jos en nosta kiloakaan, sekin on minun päätökseni. Minä olen oman kehoni herra, ja päätän itse miten sitä käytän. Siitä syystä yksi syksyn päätös olikin, että en enää koskaan ennen kisoja totea, etten halua nostaa. En enää koskaan totea tavoitteeksi saada tuloksen. Saan rohkeasti olla innoissani siitä, että mittaan sen hetkistä tuloskuntoani. Ja voin rohkeasti tavoitella uusia enntäyksiä.

Tärkeintä on jaksaa motivoitua. Jos elämä on liian kiireistä ei motivaatiolle jää tilaa.

Uskon vahvasti, etten ole ainoa urheilija, joka joutuu välillä puntaroimaan näitä. Mitä jos en onnistukaan? Mitä jos nyt epäonnistun ja putoan pois apurahalta? Mitä jos epäonnistun ja putoan apurahalta niin miten minä sitten harjoittelen? Menen töihin ja sitten loppukin palautumisaika katoaa?

Olen kaksi kertaa elämässäni pelännyt lavalla epäonnistumista. Ensimmäinen kerta oli Riossa, jolloin ensimmäiseen tempaukseen mennessä pelkäsin jääväni ilman tulosta. Sain kuitenkin taisteltua aloitukseni täpärästi ja tempauksessa olikin sitten tankki tyhjänä. Työnnöt sujuivatkin paremmin. Toinen kerta tapahtui viime viikolla. Seurajoukkue on pelottava kilpailu varsinkin kun naiset aloittavat. Tiesin kuntoni kovaksi ja ensimmäistä kertaa pelkäsin, että alakanttiin valittu alkupaino on takaseinässä jos nostan täysillä. Himmailin ja lopputulos oli katastofi.

Kun kirurgi leikkaa, hän leikkaa jalkaa, kättä tai nilkkaa. Ei hän leikkaa Tiinaa, Timoa tai Jereä. Ortonilla minulle kerrottiin tästä työmoodista johon itsekin opin. Keskityn onnistumaan enkä keskity epäonnistumiseen. En voi pelätä ensimmäistä viiltoa vaan minun tulee tietää, mitä olen tekemässä. Leikkaus tulee nähdä edessä suunnitelmana, ja jos tulee muuttujia, tulee kyetä luomaan uusi suunnitelma, jota seurata. Siitähän se on painonnostossakin kyse. Minulla on suunnitelma, jota etenen. Jos tulee muuttujia, muokkaan suunnitelmaani siten, että kohde näkyy kuitenkin koko ajan edessä.

Lavalla ei saa olla se teinityttö Anni, jota pelotti se, miten sopeudun uuteen kouluun. Pitääköhän kukaan minusta? Jos puhunkin ihan hassuja niin mitä sitten teen. Minun tulee opetella asennoitumaan painonnostoon työnä. Työtä, joka on minulle kutsumus ja rakas, mutta vaan työtä. Menen näyttämään sen suorituksen, jota varten olen tehnyt tuhansia työtunteja noudattaen suunnitelmaan. Osaan sen ilman mietintää. Jalalla irti, lantioon paine, ja tehokas loppuojennus. Pompusta ylös. Ei näitä tarvitse miettiä lavalla enää, vaikka sitä koitin kolmesti Rovaniemellä.

LIDL All Starsin ensimmäisessä tapaamisessaa meille tehtiin selväksi, että olemme mukana koska meidän kehitykseen uskotaan. Meiltä ei vaadita yhden illan ihmettä, ei jatkuvaa nousukiitoa. Saamme avoimesti puhua välikesästä, loukkaantumisista ja ylimenojaksoista. Ympäristö luotiin monen vuoden työnä tukemaan urheilijaksi kasvua, joka ei aina ole pelkkää nousua. Kuntonotkahdukset ovat osa arkea ja siihen pitää tottua. Itseensä pitää uskoa, silloinin kun tekisi mieli mennä piiloon sängyn alle.

Pelolla ei synny kuin lampaita, leijonat vaativat tilaa hengittää

En halua pelätä epäonnistumista ja valita liian pieniä aloituspainoja. Haluan haasteita, kehittyä ja kasvaa paremmaksi nostajaksi. Jos et kokeile ja haasta rajojasi, et voi niitä koskaan edes ylittää. Siksi pyrin unelmoimaan suuria unelmia ja välillä maalailen pilvilinnoja, vaikka tiedän niiden olevan kaukaisia haaveita. Iän karttuessa unohdamme sen, että meillä on oikeus antaa mielikuvituksemme lentää ja unelmissamme voimme päättää, keitä olemme. Jos emme uskalla edes unelmoida, on hyvin vaikea onnistua.

Painonnosto ja sen lajinopeus ovat monille haastavaa. Pelko epäonnistumisesta on niin suuri, että allemenorohkeus kärsii. Siksi punttikouluissa opetetaankin aina ensin, kuinka nostossa voi epäonnistua turvallisesti. Tekniikkaa ja nostovarmuutta tulisi harjoittaa niin kauan pienillä painoilla, että luotto omaan tekemiseen kasvaa ja liikeradat tulevat selkäytimestä. Mutta mitäs jos niin ei käykään?

Minulla on tosiaan ollut nostoissa nyt erikoinen vaihe. Keskittyminen on huonoa, ja huomaan analysoivani nostoja nostojen aikana niin paljon, että polven kohdalla nosto jää vedoksi. En vain muista enää mitä olin tekemässä. Tämä on ollut ensimmäinen merkki siitä, että olen hukkaamassa flow-tilaani ja joudun ajattelemaan myös kaikkea muuta liikaa. Sen löytämiseksi pitää alkaa tehdä töitä. Kun harjoittelu on sujunut  ja kilpailut ovat onnistuneet, on ollut vaikea ymmärtää, että on aika siirtyä uudelle etapille ja siirtää ajatukset kohti uusia kymmenlukuja. Pääni hieman tiltissä.

Toki mainittakoon, että panostus opintoihin, kirjan valmistuminen sekä elämän järjestykseen laittaminen ovat vieneet niin paljon energiaa, että nostot ovat tulleet siinä sivussa. Nyt MM-iin valmistautuessa näin ei olekaan enää ollut. Missä vika? Mitä teen? Apua! Hengitä, ja katso ympärillesi. Työnsin ensimmäistä kertaa 110 kiloa 17.12.2016. Työnsin tänään harjoituksissa reenin päälle 114 kiloa. Ei ihme, että vauhti tuntuu välillä turhankin kovalta. Jotta polkumme ei hämärtyisi, tulee meidän kyetä näkemään, mistä olemme lähteneet. Jokainen meistä on ansainnut onnensa, jokainen teko on sankariteko. Se on jokaisen yksityinen elämä, ja jokainen voi olla oman elämänsä supersankari.

Pelko ei kasvata

 

Pelossa emme voi kasvattaa itseluottamustamme. Meidän tulee olla kuin koneita, joista halutaan kehosta ja mielestä enemmän irti. Ensimmäinen huono reeni meni puhtaasti selän piikkiin, mutta toiselle en halunnut etsiä enää tekosyitä. Viimeinen naula oli tämä huono kisa. Missä vaiheessa luovuin oman mieleni hallinnasta ja henkisestä vahvuudestani?

Vastaus on helppo. Kun siitä tuli itsestäänselvyys. Me venyttelemme silloin, kun pohje on jumissa. Ihmiset aloittavat painonpudotuksen vasta liikakilojen näkyessä. Moni tupakoitsija lopettaa polttamisensa vasta keuhkosyövän astuessa kuvioihin. Jälkiviisaus on helppoa. Muutos on helppo tehdä kun ei ole enää muuta ratkaisua. Siitä syystä olen nyt palannut takaisin vanhaan. Olen taas avannut Bujoni ja kirjoittanut sinne ne muutokset, joita haluan ja mistä aion pitää kiinni. Olen laittanut muistutukset näistä jokaiselle tulevalle kuukaudelle. Joka viikolle olen varannut sunnuntaille sielun aikaa.

Mitä se sellainen sielun aika sitten on, niin siihen kuuluu olemista ilman tekemistä. Ajatusten selvittämistä, klassista musiikkia ja mikä tärkeintä; puntaroin viikon tekemisiä ja käyn ne läpi. Opiskelun lähentyessä todellisia ihmisiä, harjoittelun koventuessa kohti tulevia olympiakarsintoja ensi vuonna, kasvaa vaatimukset pään sisällä. Jos en huolla myös mieltäni väsyn. Ja väsyneenä en voi keskittyä. Kun en kykene keskittymään, en pysty saamaan mieltäni kuriin. Tällöin ajatus harhailee ja harjoittelusta jää suuri potentiaali käyttämättä. Mielessäni minun tulee taas muistaa, mistä nuo onnistuneet nostot oli tehty. Minun tulee kyetä jäsentämään päässäni sen, miltä tuntuu kun jalka irrottaa tangon lattiasta, miltä se polven ohitus tuntuu kehossa ja se koppi. Hetki kun jalat koskevat taas maata ja kontrolloivat tangon. Siitä on tempaus tehty ja se minun tulee pitää mielessäni.

Urheilu. Se asia mitä eniten rakastaa, ja se asia, joka eniten kuluttaa.

Motivaatio kasvattaa tunnetta. Ja motivaatiota ei voi olla, jos ei kykene eläytymään hetkeen. Kun kone on liian kovilla, päästä loppuvat tehot. Silloin harjoittelun ja vapaa-ajan erottelu on haastavaa. Aivomme unohtavat, mitä olimmekaan tehtävissä. Unen ja palautumisen puutos vaikuttaa siihen, kuinka hyvin motivoidumme harjoitteluun. Briteissä tästä tehtiin tutkimus. Jos valvot liikaa, fyysinen suorituskyky sinällään säilyy, mutta motivaatio ja henkinen kyvykkyys kärsivät.

En halua olla lammas ja pelätä sitä että epäonnistun. Epäonnistuminen kuuluu kasvuun ja kukaan meistä ei ole täydellinen. Siitä syystä minun tulee antaa lupa itselleni tehdä virheitä ja väsyä. Mutta virheissä ja väsymyksessä ei voi elää. Jos en uskalla olla rohkea, en pysty kuin pelkäämään pahinta. Usko itseen ja omaan tekemiseen  antaa voimaa, mutta epäilys vie energiat. Olen leijona.

Olin unohtanut hetkeksi sen mistä lähdin, ja kuka minä olen. Olin unohtanut sen, että tulosurheilussakin tulee nauttia matkasta, kohti tulosta. Vain silloin uskaltaa olla rohkea ja yrittää. Ainoastaan antamalla itselleen luvan epäonnistua, voi saavuttaa uusia maaleja.

 Xoxo

Anni

Ps. Kyllä kirjoitin kirjan. Se on nyt lähes valmis, joten seuraavassa blogissa lähennymme tätä.

Kauneus on katoavaista

Jenni Puoliväli kirjoitti omalle urheilijasivulleen FB:ssa siitä, miten lääkärin ammatti estää esimerkiksi pitkien kynsien käytön ja pitkään valvotut yöt näkyvät kasvoilla. Samaan aikaan seuraamassani Nordic Style and Beauty- ryhmässä keskusteltiin huulten täyttämisen hoidon jälkeisten turvotusten laskemisesta. Ketjuun oli osallistunut useampia tuttujani, joiden täytteistä en osannut edes arvata. Mietintääni kasvatti veljenpoikani kysymys siitä, miksi kävin värjäämässä ja muotoilemassa kulmani, kuka niitä edes huomaa? Miten omat kauneusihanteeni kuvastavat haluamiani arvoja vai olenko muuttumassa pinnalliseksi?

Kauneus osana hyvinvointia

Olen aina mieltänyt sen, että itselleni kauneuteeni menetetyt rahat ja aika ovat panostusta minuun itseeni. Minulle ripsienpidennykset ovat olleet helpotus arkeen ja rakastan sitä 90 minuutin hetkeä, kun saan laittaa silmät kiinni ja nukkua päiväunet. Herätessäni ripseni ovat taas valmiina päivän rientoihin eikä minun tarvitse aamuisin viettää peilin edessä minuuttia pidempää.

Meikittä volyymiripsillä ja kulmien värjäyksellä näytän tältä. Se riittää minulle hyvin.

Meikittä volyymiripsillä ja kulmien värjäyksellä näytän tältä. Se riittää minulle hyvin.

En ole koskaan osannut meikata itseäni ja kauniiden kuvien taustalla onkin yleensä ollut Nina Honkanen, joka ammattitaidolla on katsonut, millaisena lähden kuvauksiin tai televisioon esiintymään. Oma osaamiseni rajoittuu ripsivärin levitykseen ja puuteriin. En osaa varjostaa kasvojani luomiväreistä puhumattakaan. Kulmani muotoilen itse kerran vuodessa. Muistutuksena tästä sain ystävältäni Kaisulta ostoslistan, mitä jokaisen naisen kaapista tulisi löytää, koska hän totesi oman meikkikaappini sisällön olevan vähintäänkin vajaa.Välillä huomaan olevani jopa kateellinen siitä, miten osa naisista kykenee värein luomaan illuusioita ja unelmia, osa heistä osaa tehdä meikkauksesta lähes taidetta. Minusta ei ole siihen.

Pitkäkestoiset ratkaisut ovat siis tuoneet minun elämääni helpotusta, sillä ehkä olen vain heikko sanoessani oloni olevan itsevarmempi julkisissa paikoissa, jos viikon valvomisputki ei näy kasvoilla. En myöskään halua astella polille tukka rasvaisena ja silmäpussien loistaen, koska en haluaisi itse oman lääkärini näyttävän siltä, että voi nukahtaa hetkenä minä hyvänsä. Sama pätee valmentamista. Haluan arvostaa asiakkaitani niin paljon, etten näytä aivan pystymetsistä nousseelta, vaan heidät kohtaa virkeä ja iloinen ihminen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita täyden maskin asentamista, vaan kuten yllä mainitsin, kulutan tuon minuutin peilin edessä. Kuvassa siis oma ”tavallinen” laittautuminen päivääni Ortonilla.

Sama kuva kuin viime blogissa :) Pahoittelut siitä

Sama kuva kuin viime blogissa 🙂 Pahoittelut siitä

Kauneus ja sen tavoitteleminen tuovat meille hyvinvointia niin kauan, kun oman kauneusihanteen korostaminen ei kuluta meitä, ei vie meiltä energiaa eikä missään nimessä aiheuta negatiivisuutta elämäämme. Voisimmeko ajatella, että itseensä ja kauneuteen panostamisen tulisi lähteä meistä itsestämme eikä muiden painostuksesta. Tämähän ei poikkea paljoltikaan urheilusta tai esimerkiksi ravintokeskustelusta, jota urheilijoiden ympärillä nyt puidaan. Terveellisinkään ruoka ei ole terveellistä, jos siitä tulee pakkomielteistä ja väkisin pyrimme saavuttamaan täydellisyyttä, jota ei ole olemassakaan. Jokaisen meistä tulisi kyetä katsomaan peiliin ja todeta: Olen kaunis. Jos ripsiväri tai kestoripset auttavat siihen, olkoon niin! Tärkein asia on, että opimme näkemään itsemme kauniina ja olemaan tyytyväisiä omaan itseemme.

Kun puhun kauneudesta, se todellakin on katsojan silmissä. En puhu käsitteistä, jossa kaunis tarkoittaa jättiläishuulilla varustettua isorintaista vaaleaa jumalatarta vaan sellaista kauneutta, joka saa meidät hymyilemään. Kauneuden määrittelee jokainen meistä itse, ja sen millainen oma kauneusihanteemme on, kertoo osittain myös arvomaailmastamme. Pysähdyin kuuntelemaan radiota, jossa erästä silikonirinnoin varustettua mallia / julkisuuden henkilöä haastateltiin. Hän totesi tanssijoiden elämän olevan esteettistä ja lisäävän maailmaan kauneutta. Siitä syystä silikonirinnat korostivat esimerkiksi vaatteita, joita nainen pitää yllään. Vaatteet istuvat aina paremmin rintavien päällä, hän toteaa. Hänen mielestään isot rinnat kuuluvat naisellisuuteen eikä leikkauksia tarvitse hävetä. Hän vakuuttaa, että on kamalaa jo nuorten 18-vuotiaiden suunnittelevan kauneusleikkauksia, joita suosittelee tehtäväksi vasta myöhemmin. Tässä kohtaa minua kylmää.

Jos ainoa asia, jonka näemme kauniina on iso rintaväli ja paljastavat vaatteet, olemme menossa pahasti hukkaan. Vielä huonommin voimme, jos uskomme omien mieltymystemme vastaavan koko maailman näkemystä siitä mikä on kaunis. Minua pelottaa, sillä olen varannut ajan parturiin. Olen päättänyt palata pitkään tukkaan ja vaikka kasvatusprosessini on ollut jo hyvällä mallilla, päätin kokeilla teippipidennyksiä.

Mainoslaatikko:

Ripset StudioGlamour (ajanvarauksessa lisätietoihin kirjoittamalla Anni10 saat 10% pois hinnoista)

Hiukset Hiushuone Dandy Marko ja Jonna

Pidennykset: Veijo Kinnunen Oy 

Maskeeraaja Nina Honkanen

Pikaelämästä  pikaratkaisuja

 

Maailma on muuttunut. Siinä missä vanhempani maksoivat kertasummina aravalainaa, on tilalle nousseet pikavipit ja joustoluotot. Kun halusimme ystävien kanssa lähteä Sunny Beachille, säästimme kesän rahaa, jotta syksyllä saimme varattua liput seuraavaksi kesäksi. Nykyään matka varataan heti luottokortilla, luottolasku maksetaan pikavipillä ja sitten alamme miettiä, mistä rahaa saataisiinkaan laskuihin. Elämme epätodellisuudessa, joka paistaa myös kauneusihanteisiin ja muuhun elämäämme. Parisuhteiden tulisi olla ruusuista juhlaa ilman vastoinkäymisiä ja haaveet tulee lunastaa ostamalla, ei töitä tekemällä.

Vielä hetki sitten leikatessa hiuksia takaraivossa raksutti tieto siitä, että hiusten kasvattaminen vie aikaa. Nyt tätä ei tarvita. Emme halua odottaa kolmea vuotta, vaan haluamme unelmamme täyttyvän tänään. Emme ole valmiita uhraamaan vartalomme eteen vuosia ja syömään hyvin, vaan menemme rasvaimuun, pakarat muokkaamme implantein ja Brazilian Butt Liftillä ja mietimme seurauksia sitten niiden tullessa eteen.

Emme ole valmiita luopumaan mistään, koska haluamme kaiken. Veljenpoikani haluaa miljonääriksi, mutta koulunkäynti ei kiinnosta. Jos emme jaksa tehdä unelmiemme eteen töitä ja uhrauksia, voiko niitä edes kutsua unelmiksi? Pitääkö elämän olla helppoa vai tulisiko sen olla pinnistelyitä, epäonnistumisia, nousuja uudestaan huipulle ja virheitä? Onko sen elämän pakko olla rankkaa jos on olemassa helppojakin vaihtoehtoja. Ehkä kyse on siis priorisoinnista.

Kauneus katsoo peilistä

Olen ehkä kasvamassa kokonaiseksi. Ymmärrän, että todella pienihuulisella naisella saattaa huulten täyttö tuoda suuren määrän onnea, mutta kysymys on, jäämmekö siihen koukkuun? Urheilussahan on samasta asiasta kyse. Odotamme itseltämme ennätyksiä joka päivä. Kun niitä ei tule, etsimme vastauksia uusista valmentajista, ruokavalioista ja tekniikoista. Kun emme saa haluamaamme tulosta nopeasti, käymme apteekin kautta. Siitähän dopingissa on kyse. Halustamme vaihtaa aravalaina pikavippiin. Mutta kaikella on hintansa. Kun huomaamme minäkuvamme taas vaihtuvan vallitsevan kauneusihanteen mukaan, on jäljellä enää rasvaimun jälkeiset arvet, liian suuret huulet ja kysymys siitä, kuka oikeasti on.

Kysymys on siitä, teetkö ratkaisuja itsellesi vai muille. Internet on ollut suuri Pandoran lipas, koska emme aina voi tiedostaa sitä, onko ratkaisu omamme vai ulkopuoliset paineen sanelema ehdotus. Emme näe totuutta, koska esimerkiksi Facebookin mainoksista paistaa läpi se, että mainokset ”vakoilevat” meitä. Jos googletan silikonirinnat, tarjoaa Facebook minulle kirurgisia palveluita. Hetken kuluttua ajatus alkaa tuntua omalta.

Avaan Hiushuone Dandyn oven. Markon kanssa olemme jo vuoden puhuneet pidennyksistä, ja olemme vahvistaneet omia hiuksiani jo pitkään. Hän kyseenalaistaa viimeiseen asti päätökseni, koska haluaa minun olevan tyytyväinen itseeni oman itseni takia. Minä kysyn lähinnä, montako grammaa hiukset painavat, mahdunko vielä painoluokkaan? Valitsen lyhimmän mahdollisimman pidennyksen, jotta harjoituksissa ei olisi ongelmia. Valitsemme helppoja ratkaisuja eli teipit, jotta voin halutessani nopeastikin poistaa jatkeet.

Valmis! Kiitos Jonna, olen enemmän kuin tyytyväinen

Valmis! Kiitos Jonna, olen enemmän kuin tyytyväinen

Haaveilen siitä, että 10 vuoden tauon jälkeen saan siirtää taas lettini tangon alta pois. Haaveilen siitä, että hiusteni letittämiseen menee aikaa ja saan harjata hiuksiani antaumuksella latvojen taipuessa rintakehälleni. Silmissäni piirtyy valmennettavani Emman äiti ja hänen maailman kaunein ja paksuin tukkansa. Kauneusihanteeni ei tulekaan keltaisilta sivuilta, ja se luo minulle toivoa siitä, ettei hiusten pidennysten otto aja minua kadotukseen.  Tärkeintä on se, että pidän itse itsestäni ja teen asioita, jotka tuovat onnea minulle. Eivät uudet hiukset vastaa 100 kilon tempausta, mutta peruskuntokaudella tuovat iloa harjoitusten keskelle.

Lopputulema

Veljenpoikani kysyi minulta, että miksi sitten laitatan esimerkiksi ne ripset, vaikka muu maailma olisikin sitä mieltä, että näytän hyvältä ilman. Sanon hänelle, että juuri siksi. Teen ratkaisuni siksi, että minä koen ne hyväksi. Mielipiteeseeni ei saa vaikuttaa se, kommentoiko joku ulkonäköäni positiivisesti tai negatiivisesti.  Minä päätän siitä eivätkä seuraajat, äitini (no äiti ehkä vähän), ystäväni tai kukaan muu. Minun ei tarvitse todistaa olevani kauneudesta välinpitämätön, mutta minun ei myöskään tarvitse seurata muiden jälkiä vaan muovata oma polkuni. Jokainen meistä on kaunis omalla tavallaan ja tärkeintä on löytää juuri se, oma tapamme.

Kun opimme arvostamaan omaa terveyttämme ja arvojamme, voimme lopettaa toteuttamasta muiden unelmia ja siirtyä omiimme. Kun maalaamme maailmamme terveiden arvojen päälle, voimme pudottaa painoa ilman pelkoa syömishäiriöstä tai ylikunnosta. Veljeni sanoin: jos emme osaa rakastaa itseämme, emme osaa rakastaa muitakaan.

Hyvää heinäkuun alkua kaikille!

xoxo

Anni

Elämä on kysymysten summaa

Aloitan nyt määrittelemättömän kokoisen kokonaisuuden tämän vuoden omasta teemastani eli kokonaisuudesta. Haluan oppia olemaan ehjä ja kokonainen sekä näkemään sen, ettei merestä kannata etsiä pisaroita. Kliseistä mutta yllättävän vaikeaa. Kukapa meistä ei kiukuttelisi kun kahvimurut kaatuvat lattialle? Rikkinäinen tietokone vasta myrskynmerkki onkin! HUH ja miettikää jos maito on loppu. Mutta sitten itse asiaan.

Kuka minä olen?

Olen Anni. Olen painonnostaja, olen diplomi-insinööri, olen opiskelija, olen ammattiurheilija. Meidät lokeroidaan aina ja ammattinimikkeet on tehty helpottamaan ajatusta siitä, keitä olemme tai miksi olemme tulossa.  Lokerointi helpottaa suunnittelua ja ensimmäinen listaus onkin löytää ne asiat, joita tässä hetkessä on ja tulee olemaan.

Olen viime aikoina panostanut siihen, että löytäisin pieniä välitavoitteita, jotka ohjaisivat minua kohti sitä suurempaa. Eli tekisin tärkeistä asioista eräänlaisen kukan, joka koostuu terälehdistä, joista kauimmat ovat pieniä alkutavoitteita kohti tärkeintä. Mikä se tärkein sitten on? Toiset meistä ovat sitä mieltä, että yrittämällä löytää onnea huomaa harhailleensa koko elämänsä sitä etsien. Minä olen toista mieltä. Onnellisuus on itsestä kiinni ja sen eteen tulee tehdä töitä. Jos onnellisuus on riippuvainen ystävien tapaamisesta, tulee sinun tarttua puhelimeen ja soittaa.

Kuva HS 4.5.2017

Kuva HS 4.5.2017

Mitä sitten haluaisin olla tai mitä minun tulisi olla? Entä miksi olen tulossa? Kysymysten asettelu eri aikamuotoon antaa aivan erilaisen sävyn. Minun tulisi olla vahvempi ja varmempi ylöstyöntäjä. Haluaisin olla parempi ystävä ja tytär. Haluaisin olla onnellinen vielä vanhanakin ja tästä syystä minun tulisi olla rennompi ja vapautuneempi. Minusta on välillä tulossa jopa aikuinen, mutta onneksi ensimmäisellä kohdalla eli ystävien tapaamisella nuorenen aina kymmenen vuotta.

Haluaisin olla vahvempi ja kyykätä enemmän. Toisaalta minun tulisi olla vahvempi yläkropalta ja itsevarmempi. Olen tulossa tilanteeseen, jossa ymmärrän oman tietoni rajallisuuden ja aikani riittämättömyyden ja olen siirtynyt järjestelemään asioita paremmin. Olen oppinut elämään ja olen oppinut nauttimaan elämästä. Olen ollut henkilö ja minusta on tulossa ihminen.

Kuinka tulen onnelliseksi?

 

Kuitenkin kyse on kokonaisuuksista. Yksittäiset onnistumiset ovat tärkeitä, mutta käsitellään esimerkiksi omaa uravalintaani siirtyä lääkäriksi. Jos minun päämääräni ja onnellisuuteni mitta on valmistua lääkäriksi, mitä tapahtuu viimeisen tentin jälkeen? Siksi maailma tulisikin nähdä kokonaisuutena. Minusta tulisi onnellinen, jos saisin elämässäni tehdä työtä, joka konkreettisesti auttaisi ihmisiä. Minut tekisi onnelliseksi se, että voisin hyödyntää jo olemassa olevaa tietoani uuteen, kehittyä ja päästä auttamaan myös muita.

Rakas Bujoni ja tavoitteeni. Seuraavalla sivulla on elämäntavoitteet, joihin kuuluu muun muassa kerran kuussa ystävien tapaaminen ilman painonnostoa.

Rakas Bujoni ja tavoitteeni. Seuraavalla sivulla on elämäntavoitteet, joihin kuuluu muun muassa kerran kuussa ystävien tapaaminen ilman painonnostoa. Keltaiset ovat toteutuneita. Urheilupainotteisesti ollaan alkuvuosi menty 🙂

Miten tämän voi siirtää urheiluun ja voiko olla, että onnellisuuteni on riippuvainen saavutuksistani painonnostossa? Koska en voi itse vaikuttaa siihen, miten hyvin sijoitun, tulee minun pyrkiä vaikuttamaan vain omaan tulokseeni ja tekemiseen. Siksi tavoitteenani painonnostajana on nostaa ehjä ura ja saavuttaa oman kehoni maksimaalinen suorituskyky. Minun tavoitteeni on onnistua luomaan terve suhtautuminen urheiluun, saada onnistumisen tunteita, oppia kuuntelemaan kehoani ja oppia olemaan kuuntelematta, kun on pakko. Haluan tulla vahvemmaksi ja tehokkaammaksi. Haluan kokea urheilun onnistumista ja oppia hyväksymään epäonnistumisen.

Miten onnea mitataan?

Jotta voisimme saavuttaa konkreettisia asioita ja jotta pääsisimme lähemmäksi sitä tilaa, jota kukakin onneksi kutsuu, voisi olla hyvä liittää tavoitteisiin mittareita. Onnea voi mitata uskomattoman helposti. Miten olisi tällainen: ”Monenako aamuna tunsit onnea siitä, että jälleen edessä on uusi ja ihana päivä? ” tai ”Hymyilitkö tänään salilla”. Tiesittekö, että liian usea meistä ei edes muista, milloin viimeksi on nauranut.

Se on vaikeaa, kun kello soi kuudelta herätä ja miettiä, että taas tänään on päivä, jolloin voin toteuttaa suurta projektiani eli omaa elämääni. Sitä elämää, joka meillä kaikilla on vain yksi. Ja nyt päästään lähemmäs omaa ajatustani siitä, että emme saisi takertua yksityiskohtiin. Yksityiskohdat eivät saa pilata päiväämme vaan meidän tulee nähdä kokonaisuus.

Tämä on se syy, miksi sanoin Helsingin Sanomissa, että teen urheilun eteen kaiken, mutta urheilu ei ole kaikkea. Minä voin herätä aamulla onnellisena, vaikka en tempaissut edellisenä päivänä ennätystä. Ja tiedättekö miksi? Koska uusi aamu on tuonut tullessaan lisää mahdollisuuksia onnistua.

Näin lähellä oli 92 kiloa EM-kisoissa. Mutta 5 senttiä erotti minut tuosta. Onneksi uusia kisoja tulee ja tavoitteet ovat muissa raudoissa kuin 92 kilossa. Kuva Hookgrib

Näin lähellä oli 92 kiloa EM-kisoissa. Mutta 5 senttiä erotti minut tuosta. Onneksi uusia kisoja tulee ja tavoitteet ovat muissa raudoissa kuin 92 kilossa. Kuva Hookgrip

 

Ajatuksena LFA eli loogisen viitekehyksen malli

 

Löysin venäläisten painonnostajien oppikirjasta kohdan, jossa pyrittiin luomaan tavoite. Se sai olla iso, jopa mahdottomalta tuntuva. Omalla kohdallani se on maailmanrankin top 10 , jolla lohkeaisi henkilökohtainen paikka olympialaisiin. Minun painoluokassani se oli 221 kiloa. Kuulostaa paljolta. Se vaatisi 97 kilon tempauksen (tällä hetkellä 91 kiloa) ja 125 kilon työnnön (tällä hetkellä 117 kiloa). Minulla on kolme vuotta aikaa eli nuo puuttuvat kilot voidaan jakaa kolmelle vuodelle. Lisäksi koska painonnostossa kehitys ei ole koskaan lineaarista voin ottaa avuksi pikkutavoitteita.

Kuva ei liity juttuun vaan sain sali- ja lääkiskaveri Moonan tekemään itselleni aivan mahtavan huikeat letit. Kiitos :)

Kuva ei liity juttuun vaan sain sali- ja lääkiskaveri Moonan tekemään itselleni aivan mahtavan huikeat letit. Kiitos 🙂

Pikkutavoitteet eli apuliikkeiden ennätykset tuovat onnistumisia ja näyttävät suuntaa siitä, että eteenpäin ollaan menossa. Tällöin jokainen vuosi jakautuu yhteistulostavoitteeseen (212 (2018), 218 (2019) ja 221 (2020)). Nämä yhteistulostavoitteet jaetaan osatavoitteisiin (tempaus ja työntö) ja niiden pohjalta voidaan jakaa lista toivotuista pienistä osatavoitteista. Vaikka en siis saavuttaisi juurikin tuota 212 kiloa, voin nähdä että suunta on oikea, rinnallevedoissa pitää kiristää ensi vuoteen ja saan nähdä miten askel askeleelta tuo mahdottomuus muuttuu mahdolliseksi.

Tätä samaa on käytetty jo 70-luvulla lähetystyössä ja vaikeiden asioiden ja ongelmien ratkaisussa (Aki Hintsa, Voittamisen Anatomia). Kun mahdottomalta ja kaukaisilta tuntuvat tavoitteet tehdään pieniksi askeliksi on helpompi lähteä etenemään. Helppoa se ei ole, ja totaalista muutosta on vaikea tehdä. Tässä on eräs pieni asia, johon haluaisin paneutua, sillä uskoisin kyseisen LFA mallin auttavan myös pitkäaikaissairaita ja elintapasairaita. Kun tavoitteista tehdään realistisia, eivät mahdottomatkaan matkat tunnu pitkiltä.

Tiedosta esteet

Jos haluamme laihtua 30 kiloa kolmessa kuukaudessa, on meillä orastava ongelma. Varsinkin jos emme ole koskaan liikkuneet, emme osaa valmistaa ruokaa emmekä ole perusterveitä, tulee järjestelmä luoda uudella tavalla. Mitäpä jos tupakoinnin lopettamisen sijaan ajateltaisiin ensin vähentämistä? (Sehän itse asiassa on jo tehty). Suurten liikunnallisten tavoitteiden sijaan aloitettaisiin helpoista asioista. Vaikka kerran viikossa 10 minuuttia pihatöitä näin keväällä, tulisi se pihakin samalla haravoitua. Seuraavalla viikolla tavoite voisi olla jo 12 minuuttia. Urheilijana ja aktiivisena ihmisenä minun on helppo sanella ihmiselle, että kalenteriin aika ja sitten menet lenkille, teet ruuan ja pakastat ylimääräiset. Alat juomaan vettä ja lopetat tupakoinnin, ja syö vaikka purkkaa niin ei tee karkkia mieli. Muutosten tulisi tuoda enemmän energiaa kuin ottaa. Mikään asia, joka tuntuu vastenmieliseltä jo alussa, ei tule jäädäkseen. Jos haluat juosta maratonin, etkä ole ennen juossut, ei ensimmäinen lenkki ole 42 kilometriä.  Hyvä ilmiö tästä, löytyi Hesarin nyt liitteestä.

Jos elän elämästä 11 kuukautta kurinalaisesti, voin hyvin yhtenä viikkona käydä Saksassa ja vieraila Wasenissa. Paluu arkeen maistuu silti aina parhaimmalle.

Jos elän elämästä 11 kuukautta kurinalaisesti, voin hyvin yhtenä viikkona käydä Saksassa ja vieraila Wasenissa. Paluu arkeen maistuu silti aina parhaimmalle.

Haemme usein syytä epäonnistumiseen harjoittelusta, resursseista, liiasta työstä ja muista ongelmista. Valmennus nojaa pitkälti siihen, että katsomme vain urheilijaa ja harjoitusta. Meidän tulisi harjoittelun sijaan valmentaa ihmistä. Ihminen on kokonaisuus, jonka jokainen komponentti tulee olla ehyt ja auttaa tavoitteessa. Jos tavoite on nousta top 10 maailmassa ei silloin voi tavoitella kuuta taivaalta myös opinnoissa. Mutta jos opinnot tuovat energiaa ja irtiottoa painonnostoarjesta, sitä kuuluu tehdä. Ja siihen kuuluu panostaa juurikin sen verran, että energia omassa arjessa lisääntyy, eikä vähene.  Urheilijan tulee ammentaa voimaa urheilun ulkopuolelta, koska urheilu itsessään on kuluttavaa, vaikka miten onnellisia olisimme.

Menestys vaatii onnellisuutta

Rakastan kirjoja ja kuten jotkut lukijat saattavat huomata, on taustalla paljon Aki Hintsan ajatuksia. Hänen mukaansa menestys ja onnellisuus kulkevat aina käsi kädessä. Menestyneet ihmiset nauttivat elämästään ja siitä, mitä he tekevät. Kun menestys kiilaa onnellisuuden ohi, kun työstä tulee pakkoa, on peli menetetty. Alamäki alkaa ja johtoporras vaihdetaan nälkäisempiin ja onnellisempiin.

Sen sijaan että tuijotamme urheilijoiden uraa ja harjoittelua, meidän tulisi oppia näkemään urheilijan sijaan se ihminen. Urheilu-ura ei olisikaan keskiössä, vaan tärkeämpää olisi korjata ongelmat elämässä. Näin kokonaisuus nitoutuu toimivaksi, eikä meidän tarvitse määrittää olemmeko opiskelijoita, urheilijoita, työntekijöitä, insinöörejä tai tyhjäntekijöitä.

Voimme kaikki olla rauhassa vain ihmisiä.

xoxo

Anni